Iniö

Onko joku käynyt Iniön uudessa satamassa? Saako dieseliä ja oliko muuten ok facelift?
2417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oltiin siellä pariviikkoa sitten, ei ollut polttoainetta saatavilla. Mutta muuten paikka on hieno, kaikki on aivan uutta.

Äänestä

Olin siellä pari viikkoa sitten ja ensi silmäyksellä näki, että hienoa on. Tosin silloin vielä olivat ruoppaus- ja rakennustyöt osittain kesken.

Uusi huoltorakennus oli siisti ja hieno, mutta täysin alimitoitettu väkimäärään nähden. Suunnilleen puolet laituripaikoista oli valmiina ja arvioin paikalla olleen 40 - 50 venettä. Naisten puolella oli yksi wc ja kaksi suihkua, miesten puolella 3 suihkua ja yksi wc. Lisäksi yksi inva wc, jonne käynti suoraan rakennuksen terassilta.

Ainakin naisten puolella suhkutila oli niin pieni, että 4 - 5 henkilöä ruuhkautti tilan. Kylki kyljessä siinä sitten odotettiin suihkuvuoroa - ei kiva. Lisäksi toinen suihkuista oli löylyhuoneen oven kohdalla siten, että saunasta tullessa oli astuttava suunnilleen suihkussa olijan päälle.

Löylyhuone oli pienempi kuin monessa omakotitalossa ja nykyaikainen pystymallinen kiuas oli sijoitettu vaarallisesti keskelle kulkuväylää. Pukeutumistila oli mukavan väljä.

Muutamakin naapuriveneilijä etsiskeli tiskauspaikkaa, jota ei ollut. Tiskasivat sitten naisten saunatilan lavuaarissa. Eräs tiesi kertoa, että pyykkituvalla olisi tiskiallas, mutta sinne ei päässyt ilman eri maksua.

Voi tietysti olla, että huoltorakennuksia on tulossa lisää. Jos on niin hyvä, jos ei ole niin ei tule kapasiteetti riittämään alkuunkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menossasinne kirjoitti:

Onko joku käynyt Iniön uudessa satamassa? Saako dieseliä ja oliko muuten ok facelift?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu