Olin eilen juttelemassa uuden vertaistukea tarvitsevan uhrin kanssa ja taas palasi se tuttu hämmästys, joka on tullut niin monta kertaa...Miten ihmeessä nämä kaikki tapaukset voikin mennä niin 1:1.
Uhreja on kahdenlaisia, paksunahkaisen narsistin ja ohutnahkaisen narsistin. Aika nopeasti selviää kummasta on kysymys, sillä näillä hirviöillä on toisistaan selvästi poikkeavat tavat vaikka paljon on yhteistäkin.
Se on aina hauskaa alkaa kertomaan hänen entisestä puolisostaan asioita kun toinen aidosti hämmästyy (ihan samalla tavalla kuin itsekin aikanaan) miten toinen voi tietää sen ja sen...
Paksunahkainen kohdistaa väkivallan suoraan henkilöön
Ohutnahkainen sijaiskohteeseen, esim. Lyö viereen...oveen, seinään...
Paksunahkainen pettää mutta ei kerro
Ohutnahkainen pettää mutta kertoo (ainakin jollakin tavalla)
Paksunahkainen lupailee kaikenlaista, mutta ne ei koskaan realisoidu
Ohutnahkainen yrittää jollain tavalla pitää lupauksensa (ei aina)
Paksunahkainen ei ylistä, ei palvele, syyllistää
Ohutnahkainen saa sinut kokemaan olevasi prinsessa/prinssi
Kumpikin tekee sanoinkuvailematonta tuhoa!
Tasapainoinen ihminen ei sekoa paksunahkaiseen, koska se itsekkyys on mukana alkumetreiltä asti.
Tasapainoinen ihminen saattaa nuorena sokaistua ohutnahkaisen liehittelyyn ja mielistelyyn. Vanhempana he osaavat varoa myös heitä.
Uhreja on kahdenlaisia, paksunahkaisen narsistin ja ohutnahkaisen narsistin. Aika nopeasti selviää kummasta on kysymys, sillä näillä hirviöillä on toisistaan selvästi poikkeavat tavat vaikka paljon on yhteistäkin.
Se on aina hauskaa alkaa kertomaan hänen entisestä puolisostaan asioita kun toinen aidosti hämmästyy (ihan samalla tavalla kuin itsekin aikanaan) miten toinen voi tietää sen ja sen...
Paksunahkainen kohdistaa väkivallan suoraan henkilöön
Ohutnahkainen sijaiskohteeseen, esim. Lyö viereen...oveen, seinään...
Paksunahkainen pettää mutta ei kerro
Ohutnahkainen pettää mutta kertoo (ainakin jollakin tavalla)
Paksunahkainen lupailee kaikenlaista, mutta ne ei koskaan realisoidu
Ohutnahkainen yrittää jollain tavalla pitää lupauksensa (ei aina)
Paksunahkainen ei ylistä, ei palvele, syyllistää
Ohutnahkainen saa sinut kokemaan olevasi prinsessa/prinssi
Kumpikin tekee sanoinkuvailematonta tuhoa!
Tasapainoinen ihminen ei sekoa paksunahkaiseen, koska se itsekkyys on mukana alkumetreiltä asti.
Tasapainoinen ihminen saattaa nuorena sokaistua ohutnahkaisen liehittelyyn ja mielistelyyn. Vanhempana he osaavat varoa myös heitä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Tasapainoinen ihminen ei sekoa paksunahkaiseen, koska se itsekkyys on mukana alkumetreiltä asti.
Tasapainoinen ihminen saattaa nuorena sokaistua ohutnahkaisen liehittelyyn ja mielistelyyn. Vanhempana he osaavat varoa myös heitä. "
Täällä ei sitten ole kukaan tainnut seota paksunahkaiseen, koska kukaan ei ole kertonut alkumetrien itsekkyydestä... Ainakaan minä en ole lukenut.
Mikä hitto on "tasapainoinen ihminen" sinun määritelmässäsi. Tasapainoisuuden ms/mrs -maailmallakin saattaa olla huonot vuodet, jolloin kaikki vain menee mönkään. Nyt yrität todistella vain itsellesi jotain.
Listaus on karkeaa tekoa.
Esim. väkivallan osalta. Pääsääntöisesti paksunahkainenkaan ei ole väkivaltainen kuin ihan nurkkaan ahdettuna. Niinkuin varmaan moni muukin muuten.
Kumpikin on narsisteja ja se on ihan sama onko ohuen tai paksun uhri!
Paksu lähtee nenä pystyssä suhteesta, mutta ohut jää ruikuttamaan.
Minä en ymmärrä, miksi kaikki haluaa vähätellä ohuen tekemää tuhoa, ihan kuin se olisi jollain tavalla eri asia.
Ja mitä edelliseen kirjoittajaan tulee, niin minä olen paksunahkaisen "uhri" ja aika moni muukin täällä kirjoittanut on (aika moni on kirjoituksissaan tuonnut esiin tuon, että ne varoitusmerkit oli jo alusta olemassa). On täällä sitten useita ohuidenkin uhreja.
SILLÄ VAIN EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ KUMMAN UHRI ON.
Ohuen tekemää tuhoa vähätellään sen takia, että "ohut jää ruikuttamaan", eli ohuelle itselleen on tehty myös tuhoa.
" aika moni muukin täällä kirjoittanut on (aika moni on kirjoituksissaan tuonnut esiin tuon, että ne varoitusmerkit oli jo alusta olemassa)."
Niin on kirjoittanut, mutta tarkoitin listauksen karkeudella juuri sitä, että merkit ovat sen verran hataria ja oikukkaita, että niiden tulkitseminen ylitsevuotavan rakkauden huumassa on lähes mahdotonta.
Itsekin laitoin merkkejä merkille, mutta tulkita en niitä olisi voinut pahimmissa painajaisissakaan sellaiseksi, mistä ne juorusivat. Oikeiden johtopäätösten tekeminen vaatii oikeaa tietoa. Ja suurimmalla osalla ihmisistä ei ole minkäänlaista hajuakaan narsismin luonteesta, hyvä, jos on joskus kuultu sana empatia, ja on käsitys, mitä se tarkoittaa.
Sen takia en pitänyt tuosta uhrien tasapainottomiksi leimaamisesta, kun siinä ei ole mitään järkeä. Ei ne alkumerkit tosiaankaan ole hormoniryöpyn keskellä kovin pelottavia. Mieleen ne jäävät, ja aika nopeasti pääsin loppurysähdyksen jälkeen jäljille, mistä oli kyse. Mutta tietoa tarvitsi hakea asiantuntevammilta piireiltä. Jos ei ole mielenterveysalan ammattilainen, niin ei tuollaisista voi tietoa ollakaan, kuin kokemuksen kautta.
Että kovalla kädellä leimaaminen vain pois.
"vähätellään sen takia, että "ohut jää ruikuttamaan", "
Paksukin saattaa joko häipyä tai jäädä ruikuttamaan. Riippuu menetettävän saaliin suuruudesta.
Tiedän oman n:ni roikkuneen yhdessä exässään omaisuuden ja sopivan maallisen mammonan vuoksi kiivaasti. Hänen valittamisensa tuossa tapauksessa oli itkua omaisuuden perään, ei kumppanin. Tuota ei kumppani välttämättä huomaa eikä tajua, koska eihän kukaan normaali ihminen voi ymmärtää noin häikäilemätöntä manipulointia, mitä narsistin itsemurhauhkailut jms. on.
Käsittämätöntä narsistin kamppailu sensijaan on uhrin mielestä, joka on kaikki kurjat narsitin kanssa läpikäynyt. Ei siinä enää ymmärrä syytä, miksi se vielä vonkaa takaisin. Ja näkyy ja kuuluu falskius siinäkin pelissä.
Eli vaikeaa on erottaa ohut ja paksu. Edelleen. Se minua vain ihmetyttää tässä vertailussa, että tunnen kaiken järjen mukaan todella monta alkoholistin jälkeläistä, joiden pitäisi siis olla ohutnahkaisia narsisteja, ja varmasti ovatkin. Mutta kyllä nämä minun tuntemani ovat ihan järjissään, jos niitä vertaa tuntemaani paksuun. Ei voi verrata.. Ei.
Alkoholistien jälkeläiset on usein paksu ja ohutnahkaisia, mutta ei suinkaan aina.
Eikä kaikkia, jotka pitää itseään läheisriippuvaisena voi pitää ohutnahkaisina.
Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyt ovat sitten lähes aina jompaa kumpaa (paksunahkaisia tai ohutnahkaisia) tai rajatilaisia. Narsismin aiheuttajana on todella paha traumatisoituminen lapsena ja ilmeisesti siinä on geeneilläkin osuutensa.
Vaikka moni haluaa laittaa läheisriippuvuuden ja ohutnahkaisuuden välille yhtäläisyysmerkin, niin se ei ihan mene niin.
Ohutnahkaisilla on sisäinen pakko hallita tilannetta ja he eivät kestä hylkäämiskokemusta. Siksi he käyttävät jopa todella raakaa henkistä väkivaltaa pitääkseen tilanteen stabiilina. He saattavat käyttää myös fyysistä väkivaltaa puolison sukulaisia kohtaan, mutta ei puolisoa kohtaan (yleensä), koska puoliso on heille "vanhempi" ei puoliso. Ohutnahkainen on se, joka lyö (puolisoa) viereen, kun paksunahkainen lyö itse henkilöä.
Ohutnahkaisilla on myös hyvin usein rinnakkaissuhteita, sillä he eivät osaa kieltäytyä "huomiosta" ja se on yksi tapa saada omantunnonarvoa.
He ovat myös hyvin usein työnarkomaaneja.
Ja sitten
Myös ohutnahkainen narsisti on narsisti!
Tämähän siinä leimaamisessa on juuri pelottavaa, kuten nimimerkki Hoksaa tuo hyvin esille. Lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyille voi tulla - täysin ymmärrettävistä syistä - valtava trauma ja kenties myös minävaurio. Jos heistä tulee paksunahkaisia tai ohutnahkaisia narsisteja, maailma tulee lyömään heidät ennemmin tai myöhemmin syntipukeikseen, "perimmäisen pahan ulkoistetuiksi vertauskuviksi" (hyvin kirjoitettu!). Sen verran empaattinen joutuu olemaan, että kysyy, miten paljon samoja ihmisiä saa oikeastaan lyödä. Heidät on löyty rikkinäisiksi jo lapsina, siinä missä meitä ei. Onko se joku ylenkatseen aihe, että on saanut enemmän ja päässyt helpommalla? Me kaikki vihaamme narsisteja silloin kun he aiheuttavat tarpeetonta pahaa elämäämme - mutta entä vaikkapa se joidenkin sisällä asuva jo lapsena raiskattu lapsi, miten se mahtaa kokea vihan ja leimaamisen? Sekö sitä auttaa, luultavasti pahentaa entisestään.
"Onko se joku ylenkatseen aihe, että on saanut enemmän ja päässyt helpommalla? "
Mielipiteenvapaus. Vapaus itseisarvona. Kaikki tuo on sitä, mitä narsisti itselleen hamuaa.
Minun mielestäni ei ole yleenkatseen aihe. Mutta minun mielestäni se, että on ollut vaikeaa, ei oikeuta häiritsemään muita eikä syyttämään muita. Tavoite olisi, että kaikilla olisi suhtkoht helppoa elää, niin, että elämässä pystyisi tavoittelemaan ja kurkottelemaan kohti niitä asioita, joita elämältä haluaa.
Oma huono elämä, edes alku, ei oikeuta lisätuhon tekemiseen. Se ei anna siihen minkäänlaista oikeutusta.
Tai ohut kuvittelee niin!
Se missä he ovat hyviä, niin esiintymään marttyyreinä (oli aihetta tai ei).
- mä tapan itseni, jos sä jätät mut
- mä on tosi pahoillani, mä rakastan suo
Nämä "väärinymmärretyt" hirviöt tekee ihan uskomatonta vahinkoa läheisilleen ja niiden teot on ihan yhtä pimeitä kuin paksunahkaistenkin.
Heillä on aina ollut joku "hyvä syy" pettää, olla jättämättä "ystävätärtänsä/ystäväänsä", menoillensa, teoillensa, vaatimuksillensa...
Paksunahkainen varastaa perheen rahat, koska ne "kuuluu" hänelle.
Ohutnahkainen varastaa perheen rahat, koska hän valehtelee asian hyväksi itselleen.
Lopputuloksen kannalta se on sama kumpi on kyseessä.
Kumpikin tyyppi jättää jälkeensä ihmisraunioita, jotka ovat hoidon tarpeessa.
Toi on varmaan totta. Ohut on se parempi näyttelijä, se iänikuinen joka asian marttyyri, joka manipuloi ihmiset ja ihmisryhmät toimimaan omaksi edukseen.
Eikä taida sittenkään olla yksi yhteen läheisriippuvan kanssa, vaikka palstalla näin esitetään.
"Eikä taida sittenkään olla yksi yhteen läheisriippuvan kanssa, vaikka palstalla näin esitetään."
Niin mielipiteitä on monenlaisia tästäkin asiasta... tässä pätkä aiheeseen liittyen...jonka lopussa lukee että ..."Paksu- ja ohutnahkainen hakeutuvat usein parisuhteessa toistensa seuraan" ja mm. narsistien tuki uhrien sivuilla lukee että hyvin usein narsistien uhrit ovat läheisriippuvaisia...
"Ohutnahkainen on mielestäni depressiivisen position kynnyksellä. Hän pyrkii noudattamaan yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymisnormeja. Hän tuntee häpeänsekaista syyllisyyttä teoistaan ja pyrkii niitä kaikin tavoin korjaamaan. Kun hän pettyy ihmissuhteissaan, hän yrittää muuttaa itseään. Ohutnahkainen ei pysty sisäisen, introjektioon perustuvan rakenteensa vuoksi sijoittamaan huonommuutta muiden harteille. Sitä vastoin hän imee muiden arvioinneista todellisen tai kuvitellun itseensä kohdistuvan kritiikin. Hän ei uskalla tarvita mitään, koska pelkää tulevansa tarvitsevana torjutuksi. Näin usein myös käytännössä käy, koska ohutnahkainen on suhteessa henkilöihin, jotka käyttävät hänen kiltteyttään hyväkseen, eivätkä siedä häntä tarvitsevana. Koska häpeänsekainen syyllisyys on hänen jatkuva seuralaisensa, hän asettuu myös kantamaan läheisten häneen projisoimaa häpeää ja syyllisyyttä heidän puolestaan.
Hän sijoittaa itsessään olevan ”hyvyyden” muihin ihmisiin ja näkee heidät parempina kuin he todellisuudessa ovat. Hän on heidän heikkouksiaan kohtaan inhimillinen ja ymmärtäväinen, eikä edellytä heiltä samanlaista täydellisyyttä kuin itseltään. Hän toivoo hartaasti syvällä sisimmässään, että muut kohtelisivat häntä samoin kuin hän muita. Koska ohutnahkainen ei osaa suojautua projektion avulla, hän on elämässään jatkuvasti haavoilla ja kärsii paljon. Hän toteaakin usein, että sietää ja sietää muita loputtomasti. Hän on niin samastunut kärsimykseen, että suorastaan hakeutuu sellaisiin tilanteisiin, joissa voi sitä yhä uudelleen tuntea. Kärsimyksen kanssa eläminen on hänen mielestään hänen kohtalonsa. Jos ohutnahkainen tuo julki oman tarvitsevuutensa, hän paljastaa itsestään hyvin herkän ja haavoittuvan puolen. Mikäli hänen toiveeseensa vastataan kylmän torjuvasti, hänen itsetuntonsa romahtaa. Torjutuksi tulemisen ja häpeän teemaa miettiessäni monet Eino Leinon runot palasivat mieleeni. Eräänä esimerkkinä kappale runosta ”Höyhensaaret”: ”Kun muistelen, kuinka ma kerjännyt / olen koirana lempeä täällä, / miten rikasten portailla pyydellyt / olen tuiskulla, tuulissäällä, / vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain / ja kun minä muistelen, mitä mä sain / ja mitä mä nielin ja vaikenin / ja mitä mä ajattelin!”
Ohutnahkainen toivoo kaiken aikaa löytävänsä sellaisen ihmissuhteen, joka lopulta poistaisi hänen pahan olonsa. Toivosta huolimatta hän asettuu usein sadomasokistisen suhteen toiseksi, kärsimystä ja riippuvuutta tuntevaksi osapuoleksi. Paksu- ja ohutnahkainen hakeutuvat usein parisuhteessa toistensa seuraan. He projisoivat toisiinsa niitä tunteita, joita eivät pysty itse tuntemaan. Esimerkiksi sopisi Maria Jotunin Huojuva talo tai Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta. "
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm
Että aiheesta kannattaa lukea muualtakin kuin pelkästään tältä palstalta...
Noh, täällä useinkin törmää siihen, että ohutnahkaiset/läheisriippuvaiset...jollaisia useimmat narsistien uhrit ovat...ovat kuulemma vielä pahempia kuin narsistit...kuten sinäkin tunnut päätelmissäsi ajattelevan...
että joo...paksunahkaiset sitten lienevät...
sen ohutnahkaisen/läheisriippuvaisen uhri...jos noin ajattelee...
Kyllä minusta paksunahkainen lähinnä on se pelsepuupista seuraava. Psykoterapialehdestä itsekin tuosta erottelusta olen lukenut.
"Psykoterapialehdestä itsekin tuosta erottelusta olen lukenut"
Niin aikoinaan avioliittoni loppumetreillä minä ymmärsin olevani ns. läheisriippuvainen...
joka sekään ei tarkoita että riippusi kaikissa ihmisissä vaan juurkin ns. riippumista siinä lähi ihmisessä...uskoen ja toivoen kaiken muuttuvan paremmaksi...sulkien silmät tosi asioilta...
Noh avioeroni jälkeen minä olin vuosia/lähes 10 vuotta ilman minkäänlaista parisuhdetta...ja luulin muuttuneeni...koska tiedostin ongelmani...ja sitten elämääni tuo tälllä Ännäksi nimittämäni henkilö..
Että joo...tietyllä lailla minä kuitenkin palasin vanhaan malliini...näin jälkikäteen ajateltuna...minua viisaampi olisi päättänyt sen suhteen...heti kun sitä mitätöintiä yms. alkoi tulla...Alusta astihan hänessä/suhteessa oli paljon asioita joita minä mielessäni en hyväksynyt mutta siltikin tapailin häntä...
Että mitäkö minä sitten suhteesta hain...Eino Leinon sanoin...
" vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain / ja kun minä muistelen, mitä mä sain / ja mitä mä nielin ja vaikenin / ja mitä mä ajattelin!”
Että joo...tässä kohtaa tulee mieleen sekin...miten usein täällä ns. uhrit keskittyvät nimenomaan kuvaamaan sitä narsistia, mitä kauheaa se teki/sanoi, mitä jätti sanomatta/tekemättä...
ns. oma osuus, miltä se "kaikki" itsestä tuntui...sivuutetaan täysin...hävettäähän se...jos uskaltaa katsoa myös itseän ns. ulkopuolisen silmin...ehkä se sitten on helpompaa vierittää vastuu omasta olemisestaan/valinnoistaan sen kauhean narsistin harteille...
Syyttää/kertoa vain siitä toisesta...kun ei kykene katsomaan itseään/omaa olemistaan niissä ns. väärinkohtelun tilanteissa...
ymmärrän kyllä ettei tuo ole mahdollista ehkä silloin kun tilanne on akuutti...sitä kauhistelee vain sitä toista...ja jälkeenpäin ehkä se oma häpeä estää katsomisen...on pakko keskittyä vain siihen kauheaan toiseen...syyttää miten se kauhea narsisti tuhosi elämäni ja yrittää vaimentaa jokainen ääni joka yrittää kuiskutella...miten/miksi/mistä syystä sinä sallit sen...
"Tasapainoinen ihminen ei sekoa paksunahkaiseen, koska se itsekkyys on mukana alkumetreiltä asti. "
En sanoisi noinkaan koska narsistin varsinainen luonne tulee esille kun hän saanut toisen jo ansaan, eli parisuhteeseen. Siihen asti kaikki on niin ihanaa, onhan siinä jotain merkkejä toki jos olisi osannut niitä tulkita, mutta ei itsekkyyttä. Kyllä narsisti veti kunnon ihmisen roolinsa oskarin arvoisesti :)
En tiedä onko nuo listautukset täysin autenttisia, mutta epäilen itse vahvasti törmänneeni paksunahkaiseen. Olinko tasapainottomassa tilassa sitten? Aivan taatusti olin, ja niinkutsuttu suhdekin lähti aivan vääristä lähtökohdista käsin liikkeelle ja samaan aikaan yritin selvitä toisesta traumaattisesta elämänvaiheesta. Tiesinkö tavanneeni narsistin? En tiennyt. Sen havaitsin kyllä heti alkuun, että jokin on vialla (arvelin lähinnä kyseessä olevan mielenterveyden häiriön, mutta minusta se ei nyt ollut mitenkään tavaton asia, useimmat sairaudet voidaan hoitaa tai pitää oirehdinta kurissa), mutta yritin olla piittaamatta asiasta. Kaikkein kummallisinta ehkä tilanteessa oli juuri se, että tunne-elämän koulutettu ihminen voi olla niin uskomattoman tunnekylmä ja täysin piittamaton tai kyvytön ymmärtämään omien piirteidensä vahingollisuutta läheisille. Tai minkä ymmärsi, ei piitannut vähääkään, se ei ollut hänen ongelmansa vaan muiden. En usko että olisin toisissa olosuhteissa tälläisen henkilön kanssa lähtenyt minkäänlaiseen suhteeseen, ongelmahan olikin siinä, että kyseeessä oli vanha harha. Mutta kyllä suhde itsessään taatusti lisäsi tasapainottomuutta. Moni läheisistäni ei voinut uskoa korviaan, että se olin todella minä, mihinkä vedin itseni mukaan, mitkä asiat normalisoin jotka todellakaan eivät kuulu tasapainoiseen ja terveeseeen suhteeseen. Pitkään en hommaa kuitenkaan katsellut, että sitä tervettä itsekkyyttä ja itserakastamisen kykyä oli kuitenkin riittävästi olemassa.
Jälkeenpäin nyt, on tietenkin helppoa havaita narsistisia piirteitä ihmisissä. Ei siinä sinänsä mitään, mielestäni ne ovat eräällä tavalla eri elämän vaiheisiin kuuluvia ja useinkin jokin syykin noihin takana on. Ohutnahkaisia tai jäljitteleviä on määrällisesti kuitenkin enemmän kuin ns paksunahkaisia joita kutenkin yhteensä on pienempi populaatio väestöstä. Narsisteja piiirteitä omaksunnee jokainen kansalainen. Meidän ihmisten pitää kuitenkin hyväksyä se tosiasia, että olemme tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Emme pysty maailmaa ja toisia ihmisiä muuttamaan, emmekä voi väistellä ihmisiäkään kaikenaikaa. Sen sijaan enemmän olisi panostettava siihen, miten saadaan se oma kipupiste pienenemään, joka oireilee toisten itsekkäistä pyrkimyksistä ja teoista. Itsekkyys voi olla hyvinkin toista vahingoittavaa, vaikkei sen takana olis ohut- tai paksubahkaisesti luokiteltavissa oleva. Ihan tavallinen ihminenkin voi olla äärimmäisen hyväksikäyttävä esimerkiksi jonkin elämän tilanteensa seurauksena ja uhriksi itsensä kokeva voi todella tuntea itsensä riistetyksi.
Meillä immeisillä taitaa olla sellainen(kin) ominaisuus että haemme selityksiä tapahtumille jälkeenpäin. Ansa-ajatukseen, missä syyllisyys on toisessa on tavattoman helppo astua. Narsistileima on kuin tehty lyötäväksi syntipukin otsaan.
Keljuja ihmisiä on maailmassa, on ollut ja tulee olemaan. Heitä kohdatessa meidän tulee ajatella itsekkäästi itseämme eikä olettaa heidän ajattelevan meidän etuamme. Rummutan tässä taas terveen narsismin puolesta.
Narsismi häviäisi maailmasta sillä hetkellä, kun jokainen meistä miettisi tekojaan siltä pohjalta että vahingoittaako se lähimmäistä jollain tavoin. Koska jotkut eivät tätä noudata, on meidän itsemme suojeltava itseämme. Muutettava itseämme.
Hyväksikäyttö on opittu keino. Keinosta on tullut ensin tapa, ja sitten osa persoonallisuutta. Hyväksikäyttäjälläkin on tunteet, mutta voimakas riippuvuus vaimentaa nuo tunteet.
Hyväksikäyttö voi olla fyysistä, psyykkistä, henkistä, sosiaalista tai taloudellista. Hyväksikäyttäjää voi hyvällä syyllä haukkua narsistiksi. Mutta, saavutammeko itsekään koskaan tilaa, missä emme hyväksikäyttisi mitään tai ketään tahoa, ainakin hetkellisesti, ollen siis oikeutettuja heittämään sen ensimmäisen kiven?
Hyväksikäytöstä olen samoilla linjoilla. Mutta sen takana ei suinkaan aina ole aina narsistisesti vammautunut ihminen, joka pyrkii hyötymään suoraan ja oikeutuksellisesti toisesta. Typerryttävintähän se onkin havaita sellaisessa, jonka ei voisi olettaa näin käyttäytyvän. Mutta silti näin tapahtuu.
Jäin miettimään tuota riippuvaisuutta hyväksikäyttäjän motiivina. Aina keinoista ei tarvitse tulla tapaa ja sitten osaa persoonallisuutta. Pelkkä riippuvaisuus voi sysätä koko tapahtumaketjun liikkeelle. Ja riippuvaisuuden takana voi olla mikä tahansa, ei pelkät addiktiot.
Ei tarvitse tulla tapaa ei, olet oikeassa. Oikeastaan uhri mahdollistaa hyväksikäyttäjän keinon muuttua tavaksi.
Ajattele esimerkiksi itsekästä pientä lasta, joka vasta opettelee pois itsekkäästä narsismista, yleensä n 5-6 ikävuoteen mennessä, hän saattaa kaupan karkkihyllyllä raivota ja meuhkata saadakseen tikkarin. Äiti saattaa suostua lapsen vaatimukseen hiljentääkseen lapsensa.
Tähän vaikuttaa paljon häpeäntunne siitä mitä muut asiakkaat ajattelee karjuvasta kakarasta. Joka tapauksessa, näin syntyy helposti kierre missä lapsi löytää keinon (parkuminen) ja jos se toimii toistuvasti, siitä tulee tapa, ja lopulta toimintamalli vaikkapa aikuiseksi asti.
Jämäkkä aikuinen osaa olla suostumatta lapsen vaatimuksiin, joiden ainoa motiivi on "minä tahdon". Jämäkkä ei myöskään hevillä tunne itseään uhriksi, tai toipuu uhriudesta nopeasti itsereflektion jälkeen.
Voisi melkeinpä sanoa että narsisti (eli tavallinen mutta itsekeskeinen ihminen) hyväksikäyttää koska se on mahdollista. Jos saannitelma a ei toimi siirrytään suunnitelma beehen. Hyväksikäyttäjän toimia leimaa heikko vastuunkantokyky, ainakin joskus ja jollakin osaalueella. Hyväksikäyttäjä saattaa käyttää väärin lähisuhteitaan, mutta olla vaikkapa omassa työssään jämpti ja asiallinen.
Vastuuttomuus ja hyväksikäyttö kulkee käsikädessä. Jos uhri ei vastusta hyväksikäyttöään vaan mahdollistaa tilanteen, syyttäisin uhria aivan yhtä paljon kuin narsistiakin vuorovaikutuksen toimimattomuudesta.
Vastuuttoman uhriksi voi joutua terveen narsismin puutteesta kärsivä tai sokeasti rakastunut muita herkemmin, eikä siinäkään ole mitään merkillistä. Kaikki kokemukset opettää kokijaansa. Kaikki voivat muuttua. Muuttumatonta ihmistä ei ole olemassakaan, tämänhän todisti aikanaan jo nobelisti Ivan Pavlov, ehdollistumiskokeissaan n sata vuotta sitten.
Juuri hyväksikäytön mahdollistaminen aiheuttaa niinkutsutussa uhrissa eniten syyllistymistä: miksi mahdollistin tilanteen? Tilanteen olleessa jo päällä, hämmentyy ja ihmettelee miten selvitä tilanteesta ketään syvästi loukkaamatta. Vaikka meitä opetetaan olemaan asiallisia, jämptejä ja perustella rationaalisesti seikkoja, mitkä sopivat ja mitkä ei, tuntuu siltä, että on mahdollista sellainenkin tilanne, ettei niistä ole apua. Tai niiden käyttö osoittautuu todennäköisemmin vahingoittavaksi kuin asiaakorjaavaksi. Tai sitten on otettava kantaakseen se raskas syyllisyyden taakka, että on aiheuttanut esimerkiksi välien rikkoutumisen henkilöön, joka vahvasti kokee häntä loukattaneen.
Tälläinen pistää miettimään, mikä osa itsessä on se osa, minkä pitäisi muuttua? Olenko liian liltti, suvaitseva ja salliva, hyväsydäminen? Minusta ei ole tarpeellista alkaa omaa persoonallisuuttani muuttamaan, koska jos kuitenkin koen eläväni hyvää ja sopusointuista elämää juuri sellaisena, niin miksi pitäisi muuttua vain yksittäisen kokemuksen myötä? Mutta valitettavasti se tuo mieleen, että joidenkin henkilöiden kanssa pitää silti miettiä ja sopia ne pelisäännöt etukäteen valmiiksi, jotta hyväksikäytön mahdollisuutta ei pääse edes syntymään.
Tuosta Pavlovin (joka tutkijana - saadakseen tietoa - oikeutti kokeensa eläimillä sekä ihmisillä kyseenalaisillakin keinoilla) teoriasta tuli mieleen, että ehdollistumiseen voi samaistua hyvin voimakkaasti niin uhri kuin hyväksikäyttäjäkin. Ja onhan vastaavaa käytetty hoitomuotoinakin.
Mistään sinussa itsessä olevasta ei pidä eikä ole tarpeenkaan luopua. Itseä voi oppia hallitsemaan ja reflektoimaan. Itseä voi lisätä, ei juurikaan vähentää. Ihminen muokkaantuu pitkälti tarpeidensa ja ympäristön paineista.
Muuttumistahan kutsutaan myös oppimiseksi.
Kuka meistä ei olisi oppimiskykyinen?
Monen palstan uhrin mielestä narsisti, perimmäisen pahan ulkoistettu vertauskuva, ei kykene muuttumaan.
Jokainen täyspäinen
arvaa tämän mutujutun olevan
kipuilevan ihmisen subjektiivinen näkemys, ikäänkuin rajoittunut maailmankuva.
Kun mietin tuota mainitsemaasi itsessä olevaa osaa muutostarpeineen, siihen vaikuttaa niin monta osaa joista jokainen osatekijä vaikuttaa toisiinsa, vieläpä eri päivinä eri vahvuuksin, ettei ihminen taida ymmärtää kunnolla itsekään itseään.
Rakkautta on sanottu monasti positiiviseksi aivovaurioksi, se sietää kaiken, kestää kaiken, sen siivillä ihminen lentää vaikka kuuhun :D Eikä huomaa selkeääkään hyväksikäyttöä ennen kuin vuosien kuluttua, ruusunpunaisten silmälasien tipahdettua.
Onneksi hyväksikäyttäjiä on suht harvassa. Ja niitä harvojakin vastaan voi taistella. Itse kuulun niihin onnekkaisiin joka on onnellisessa parisuhteessa, ja jolla on terveen narsistinen puoliso.
Luulisin, että jokaiselle tulee hetkiä, jolloin ei voi ymmärrä kunnolla itseään. Jopa niille kaikkein tasapainoisimmillekin ja itsensä ja tunteidensa kanssa sopusoinnussa oleville.
Itselläni edelleen, vuosia kaltoinkohtelun eri muotoja nähneelle ja sen vastustaneelle edelleen kipupiste osoittaa olemassaoloaan - sopivissa olosuhteissa. Huomaan vain, että sen oirehdinta hyväksikäytön pyrkimyksissä vain aiheuttaa sellaista muutosta, jota en taas itsessäni voi hyväksyä. Minusta tulee kylmä toisten tarpeille, vastusteleva, tulenarka, herkkähipiäinen, kärsin fyysisistä oireista ja pikkuhiljaa...alan vain veemäiseksi kosken osaa purkaa pahoinvointia oikein. Toinen selitys voi tietysti olla, että on yliherkistynyt kokemaan tälläisiä tuntemuksia, ehkä joku toinen ei pitäisi niitä millään muotoa edes hyväksikäytön elkeinä.
Onnittelen sinua vilpittömästi hyvästä parisuhteesta. Sikäli jännä asia; puhut terveen narsistisesta puolisosta. En tiedä, mutta oletko koskaan ollut minkäänlaisessa suhteessa myös narsistiseen henkilöön? Itse koen olevani onnekas myös tässä asiassa, eikä asiaa millään lailla heikennä se, että kumpikin ovat tietoisia, mitä kaikkea narsistiseen suhteeseen voi liittyä. Merkittävää oli myös se, että kumppani reagoi aivan samoille asioille ja samoin tavoin tässä aiemmassa esimerkissäni hyväksikäytön kohteena olemisessa. Eikä se ollut ensimmäinen kerta.
Niin, ymmärrän kyllä reagointisi erilaisiin tunnemaailmoihin, oletan sen johtuvan monenkaltaisista kokemuksista elämäsi varrella. Jos joskus nuorempana et voinut käsittää joutuneensa hyväksikäytetyksi, nykyinen kokemuksellinen opittu tietotaitotunneälykkyytesi herkistää sinua vastustamaan itseesi kohdistuvaa vääryyttä.
Kiitos onnittelusta. Terveen narsistinen puoliso osaa vastaanottaa ja antaa. Vuorovaikutus toimii. Vastavuoroisuus ja luottamus on kunnossa. Osaisiko tällaista asiaa arvostaa riittävästi jos ei aiemmin olisi ollut kokemusta narsistisesti vammautuneen ihmisen kohtaamisesta?
Joskus voi käydä niin, että löydettyään aarteen, tajuaa, että sitähän sitä on tullut etsittyä läpi elämän. :)
"Sen sijaan enemmän olisi panostettava siihen, miten saadaan se oma kipupiste pienenemään, joka oireilee toisten itsekkäistä pyrkimyksistä ja teoista."
En tiedä, miten yleisluontoiseksi olet tuon lauseen tarkoittanut, koska puhut hiukan maailmaasyleilevästi "meistä ihmisistä". Enkä tiedä myöskään, miten suurella määrällä ihmisistä ajattelet olevan erityisen kipupisteen, joka oireilee toisten itsekkäistä pyrkimyksistä.
Itse en kuitenkaan koe, että minulla olisi mitään erityisen suurta kipupistettä tuohon suuntaan. Ihan luonnollisena koen ihmisten pyrkimykset yleensä, ja ymmärrän yleensä kaikenlaisiakin ihmisiä kait aika hyvin. Mitä olen kokenut ns. tavallisten ihmisten liiallista itsekkyyttä, ei kukaan ole saanut minua voimattomuutta tuntemaan. Tavalliset ihmiset ovat vuorovaikutteisia ja heille voi antaa palautetta.
Narsistille palautteenantaminen on voimankoitos, joka syö elinvoimaa muusta elämästä kohtuuttomasti. Itse olen kuitenkin kokenut välttämättömäksi selvittää välini juuri sen henkilön kanssa, jonka kanssa kiista on syntynyt, vaikka se on raskasta ollutkin. En olisi voinut tuntea itseäni enää, jos en olisi sitä uhraustakin tehnyt, joka se on ollut.
Asioiden tekeminen omalla tavalla on ainakin minulle tärkeää.
Huomasin sinun kirjoituksestasi tuon kohdan, missä sanoit, että sinulla oli toinen traumaattinen kokemus samanaikaisesti kuin kohtasit narsistin. Minulla oli myös toinen traumaattinen kokemus meneillään samaan aikaan, kun kohtasin narsistini. Korostan omalla kohdallani nimenomaan tuota heikentävänä tekiänä itselläni. Toisaalta olen miettinyt narisistini juuri niitä ominaisuuksia, joista olen kokenut olevan hyötyä itselleni raskaassa elämänvaiheessa. Hänellähän on kovaa luonnetta jakaa vaikka kuinka isolle joukolle, ja nimenomaan luonnetta olen tarvinnut omissa elämänkäänteissäni näinä vuosina.
Ehkä olen häntä tarvinnut. Enkä todellakaan ole tarvinnut terapiaa, koska minulla on ollut hänet. Joskus annan vallan mielikuvitukselle ja ajattelen, että narsistienkin elämällä voi olla oma tarkoituksensa meille, jotka muuten saattaisimme väsyä tunteittemme aiheuttaman rasituksen alle. Koen, että olen saanut häneltä, paitsi fyysistä läheisyyttä, niin myös henkistä voimaa.
" Tavalliset ihmiset ovat vuorovaikutteisia ja heille voi antaa palautetta."
Tavallaan olen kanssasi samaa mieltä tuosta - noin yleensä - eikä taviksista koidu sillä tavoin voimattomuutta omien itsekkäiden pyrkimysten johdosta kuin todellisen narsistin. Mitä tarkoitin taas kipupisteellä; niin uskon että jokaisella on kuitenkin se piste, mikä tarpeeksi ärsytettyään alkaa oireilemaan. Silloin kun hyväksikäyttäjää missäään roolissa ei koe läheisyydessään, ei piste myöskään oireile ja voi jopa olettaa, ettei olisi pompoteltavissa jos tilanne tulisikin päälle.
Näin itsekin olin ajatellut, mutta saadessani siedätyshoitoa osakseni äskettäin jouduin hieman muuttamaan käsityksiäni. Ja kyseessä oli todellakin tavallinen ihminen, ilman pysyvää luonnehäiriötä. Mutta elämäntilassaan sokea omalle rajattomalle toiminnalleen, koska katsoi sen oikeudekseen. Hyöty on tässä nyt se avainsana ilman mitään yhteistä sopimusta siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Tuohon sokeutuun kuului myös kritiikin sietokyvyn vahva alenema, eli tilanteesta ei voinut keskustella avoimesti ja rakentavasti.
Yritän sanoa lähinnä sitä, ettei kaikki tilanteet ole aina niin yksiselitteisiä eikä niihin ole yksiselitteisiä ratkaisuja. Etenkään silloin, kun kyse on tavalla tai toisella kiinni läheisistä ihmisistä.
Olet poikkeuksellinen siinä mielessä, että koet saaneesi narsistisuhteeltasi henkistä voimaa. Arvelisin, että se vaatii tiettyä asennoitumista suhteelle alunperinkin.
"Olet poikkeuksellinen siinä mielessä, että koet saaneesi narsistisuhteeltasi henkistä voimaa. Arvelisin, että se vaatii tiettyä asennoitumista suhteelle alunperinkin. "
Todella, oli alkuperäinen tarkoituksenikin. Mutta tarkoitukseni ei ollut käyttää ketään julmasti hyväkseni, ottamatta huomioon toisen tunteita. Arvelin vain kysyeisen ihmisen niin konkariksi, että voisin hänen kanssaan huoletta seurustella sillon tällöin, kun sattuisi sopimaan.
Yllätys itsellenin oli auervaaramainen suhtautuminen, ja ennenkuin huomasinkaan, oli sydämeni mennyt. Sitä en ollut suunnitellut. Vuosien myötä olemme kuitenkin päässeet taas ruotuun. :).
Kumpi ja kampi tappelivat, kumpi oli narsisti.
Totuusko tekee kipeää? Jollekin näemmä :)