Kirkkorakennuksista

Ihan hyvä aihe näin kesällä.

Pidän vanhoista kirkoista, varsinkin keskiaikaisista kivikirkoista ja niiden ympäristöistä. Siellä puhuttelee pyhyyden ja rauhan tunnelma.
Yksityiskohdista ja tiedollisesta puolesta en ole kirkoissa paljonkaan kiinnostunut, koska niiden ajatteleminen rikkoo usein sen, mikä niissä on tärkeintä ja minkä takia sinne menen, nimittäin tunnelman.
Kirkon visuaalinen ilme varsinkin sisäpuolella on tärkeä. Vaikka kirkko olisi vanha, mutta se on ruma, käännyn pois.

Edellisen kirjoittajan tavoin pidän erityisesti vanhoista kirkoista, joiden arkkitehtuuri lasimaalauksineen yms on upea. Toki voin käydä hengellisissä tilaisuuksissa uusissakin kirkoissa, mutta noissa vanhoissa on kyllä aivan oma, erityinen tunnelma, samoin akustiikka on erilainen.

Minusta vanhat kivikirkot ovat kauniita ja tunnelmallisia, mutta moni moderni kirkkorakennus on monikäyttöisempi nykypäivänä. Rakennukset, joissa on esim. wc:t ja useita tiloja saman katon alla soveltuvat nykyisiin jumalanpalveluksiin paremmin - lapset voivat käydä pyhäkoulussa ja kirkkokahville voidaan istua yhdessä jumalanpalveluksen jälkeen.

Sinikka-pappi

Minua kiinnostaa kirkkojen rahoitus. Minua eí kiinnosta symboliikka tai kirkon väri, muoto tai muu ulkoinen seikka. Haluaisin kysyä koska kirkko lopettaa ateisteilta rahan kuppaamisen kirkkojensa kultaamiseen?

Vanhat kirkot ovat tunnelmallisia, kauniita ja arvokkaita, mutta samalla melkoinen taakka kirkollisveronmaksajille, koska ne seisovat tyhjillään ja kaukana sieltä, missä ihmiset nykyisin asuvat. En edes tiedä, mitä kirkon kirkko-ongelmasta ajattelen. Yhtenä päivänä haluan säilyttää kirkot ja toisena puskea ne puskutraktorilla maantasalle syömästä kirkon niukkenevia varoja. Se on kuitenkin varmaa, että viimeiset 20 vuotta olen ollut äärettömän vihainen jokaisesta uudesta kirkkohankkeesta (myös Kampin kappelista). Kun olen kuullut uusista rakennushankkeista, olen ollut hilkulla jopa erota kirkosta. En oikeasti tiedä kestänkö enää yhtään uutta kirkon rakentamisuutista. Älkää kertoko niistä minulle. Olen jo valmiiksi vihainen. Kirkkoja on aikapäiviä ollut enemmän kuin liikaa. Uusia ei olisi pitänyt rakentaa yhtäkään eikä uudehkoja kannata edes saneerata, vaan purkaa ne pitäisi tai myydä pois, kun remontointi tulee ajankohtaiseksi. Mutta ne vanhat. Mitä niille pitäisi tehdä? Niitä minä kuitenkin rakastan, vaikka ymmärrän, että ovat taakaksi. Joku ehdotti joskus jossakin keskustelussa, että kaupunkiseurakunnat voisivat aika-ajoin järjestää sunnuntaijumalanpalvelusretkiä arvokkaisiin maaseutukirkkoihin. Sellaiselle retkelle minäkin lähtisin oitis mukaan, sillä onhan jumalanpalvelus vanhassa kirkossa ihan toista kuin modernissa laitoksessa. Ehkä jollakin vapaaehtoisten varaan rakennetulla kimppakyytijärjestelyllä moderneja kaupunkikirkkoja voitaisiin vähentää ja turvata samalla autottomille pääsy jumalanpalveluksiin myös vähän kauemmaksi kotinurkilta. Vanhat kirkot pitäisi saada keinolla tai toisella käyttöön, jotta ne voitaisiin säilyttää. Uusista pömpeleistä en välitä, vaikka olisivat miten käytännöllisiä tahansa. Rippikouluille tai raamattupiireille voidaan vuokrata tiloja vaikka iltaisin tyhjänpantteina seisovista koulujen luokkahuoneista tms. tiloista. Ei sellaista varten olisi tarvinnut seurakuntatiloja kirkkojen yhteyteen rakentaa. Sellainen oli ihan huuhaa-ajattelua muutama vuosikymmen sitten. Mitä siis kirkoille pitäisi tehdä? En tiedä. Niin voi kuitenkin käydä, että kirkkojen (ja kirkon eläkkeiden) takia eroan vielä joskus kirkosta. Kun kirkon toiminta typistyy kiinteistöjen ylläpitoon ja eläkkeiden maksuun, kirkon resurssit eivät enää lainkaan riitä siihen, mitä varten kirkko on olemassa. Silloin kirkkoon kuulumisessa ei ole enää mieltä.

Minulle ei riitä pelkkä sunnuntaimessu tai kirkko, vaan tarvitsen koko kirkkomiljöön ja vielä kirkkomatkankin. Lapsena mummolassa pyöräiltiin maantietä pitkin kirkkoon ja paluumatkalle oli eväät mukana. Järven rannalle levitettiin viltti, syötiin eväät ja uitiin. Koko jumalanpalveluksessa tärkeintä oli raikas järvivesi, rantahiekka, kukat, perhoset, heinäsirkat, mehiläiset ja leppäkertut tien pientareilla, pääskyset ja poutapilvet taivaalla, tuoreen heinän tuoksu. Pyhän tuntu oli siinä, kun kirkkoon mentiin ja kirkosta palattiin, mutta itse kirkosta en muista paljoakaan. Muistan myös lumipyryn, tuulen ja tuiverruksen, mukavasti nipistelevät poskipäät, narskuvan jään kengän alla tai auringossa kimaletlevat jäätyneet puun oksat, kuuman kaakaon kotona mummolassa. Pyhyys oli luonnossa, kun kuljimme Herran huoneeseen. Kirkkomatka oli minulle koko jumalanpalvelus. Silloin lauloin sydämessäni "Kellot kaikuu, kellot temppelin, nyt on Herran pyhäpäivä, päivä parahin".Kovin harvoin enää tavoitan tuota tunnelmaa. Joskus kuitenkin yritän järjestää sunnuntain niin, että minulle jää aikaa myös kirkkomatkoihin. Silloin lähden kaupunkimme pääkirkkoon, jätän pyörän joen toiselle puolen ja kävelen kaikessa rauhassa luontoa aistien puiston läpi jumalanpalvelukseen. Ei siinä ole kuin kilometrin matka halki puiston ja jokisuiston, mutta siitä minä elän ja se on minun jumalanpalvelukseni. Voi kunpa jokaiseen kirkkoon johtaisi luonnonkaunis kirkkotie.

Kotimaassa ja ulkomailla liikkuessani tutustun mielelläni kirkkoihin, uusiin ja vanhoihin. Vanhat kirkot ovat yleensä mielenkiintoisempia kuin uudet. Uusista kaunein on ehkä Tampereen Kalevan kirkko. Vaikka eihän se enää aivan uusi ole, mutta verrattuna keskiaikaisiin kivikirkkoihin kuitenkin uusi.

Kirkot kaikkialla ovat kiehtovia siksi, että niihin ihminen on aina panostanut parhaan osaamisensa kustannuksiin katsomatta. Kirkot heijastavat sitä, mihin milloinkin on pystytty ja mitä milloinkin on arvostettu. Sillä tavalla kirkot kertovat eurooppalaisen ihmisen historiasta.

Hei,
Olen monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että vanhat kirkot ovat kauniita ja puhuttelevia. Aina matkoilla on mielenkiintoista käydä paikallisessa kirkossa. Minusta ne kertovat paljon sen paikkakunnan historiasta ja elämästä. Ne ovat myös kertomassa ihmisten arvomaailmasta.

Tänä aikana, kun kaikelle lasketaan hintaa ja mietitään rahallista arvoa, niin silloin saattaa unohtua jotkain tärkeää. Kiakelle ei voi laskea hintaa. Minua on puhutellut monen kirkon historiassa se, miten köyhä seurakunta on saanut kirkon rakennettua. Seurakuntalaiset ovat lahjoittaneet varoja ja aineita kotikirkkonsa rakentamiseen.

Muistan eräällä matkalla Saksassa kuulleeni, että siellä pienissä kylissä jokaisessa on kirkko. Kirkkoon kuulumisprosentti Saksassa on alhainen, mutta silti paikalliset haluavat, että kylässä on kirkko.

Toki olisi järkevää tulevaisuudessa rakentaa sellaisia kirkon tiloja, joita voitaisiin käyttää monipuolisesti. Mutta menetämmekö silloin jotakin, siitä mitä kirkot, ne vanhat kirkot erityisesti monelle merkitsevät, hiljentymisen paikkaa keskellä kylää tai kaupunkia.


Merja Lampila, pappi

Arvasin, arvasin, arvasin.
Tietenkin seuraava aihe tytöillä on rakennukset. Kivat, söpöt kirkkorakennukset, jota tyttöjen kans pitäs nyt stailata ja tykätä.
Ei kiitos, ei kiitos ja tattis.

Helsinkin Kampin pömpeli purettakoon rumentamasta toria HETI.

Kiitos viesteistänne, kirkkomatkalla aina ja }{.}{. Itsekin muistan lapsuudesta pyhyyden ja hiljentymisen tunnelman, vaikka me jo menimme kirkkoon ihan vain autolla. Kirkkovaelluksessa on kyllä ajatusta, samoin tuossa bussilla maaseutukirkkoon-ideassa. Kiitos, kun jaoitte kokemuksenne ja ajatuksenne, jään sulattelemaan niitä ja toivottavasti ajatukset jalostuvat tulevina vuosina myös konkreettisiksi toiminnoiksi.

Totta on, että koulujen luokat ovat tyhjillään iltaisin, samoin monet muut tilat. Aika moni taho on kuitenkin ollut kovaan ääneen ajamassa seurakuntaa pois kouluista ja niiden tiloista. Muutenkin meistä on tullut kovin nurkkakuntaisia ja reviirintarkkoja kaikkinensa. Ihan mielenkiintoinen ajatusleikki kyllä olisi miettiä, miten seurakunnat jatkaisivat toimintaansa, jos kaikki kirkkotilat häviäisivät poff vaan pois maan päältä. Siitä voisi löytää uusia näkökulmia tähän nykyiseenkin toimintaan.

Sinikka-pappi

Kirkot ovat olleet aikaan melkoinen keskus jokaisessa kirkonkylässäkin. Sinne on kokonnuttu, olkoonkin että aika tavalla pakosta. Siellä on ollut elämää.

Sitten tuli uuden ajan arkkitehtuuri. Kirkoista pyrittiin rakentamaan jotain muuta, kuin mitä ne olivat olleet. No, olivathan ne tietyllä tavalla ankeita paikkoja, joissa ei muuta voinut tehdä, kuin passiivisena osallistua kirkonmenoihin. Mutta uusi arkkitehtuuri koetti löytää jotain hengellistä, mihin se ei koskaan ole kyennyt.

Ymmärtääkseni luterilainen kirkko koetti päästä siitä komeudesta mitä katolinen kirkko edusti. No, tietynlaisista jutuista päästiin mutta sen korvattiin sitten melkoisella mahtipontisuudella. Kirkon piti näkyä ja sillä piti olla kokoa.

Ortodoksi kirkko piti ”krumeluurinsa” mutta ainakin täällä suomessa, kirkoissa säilyi jokin kotoisuus. Nuo kirkot ovat aika pieniä ja vaatimattomia ulkoa, mutta sisällä piilee niiden kauneus. Jollain tavalla vanha malli sekä omituinen sekoitus vaatimattomuutta ja kauneutta säilyi paremmin ortodoksi kirkoissa. Niissä aistii pyhyyden, joka on jollain tapaa kadonnut luterilaisista kirkoista.

Yksi piirre ortodoksisuudessa jota tavallaan kaipaan luterilaisuuteen, ovat ne ihanat pienet tsasounat. Halvalla pykätyt pienet pyhät paikat, joissa pieni joukko voi osallistua Jumalan palveluksiin pienellä kaavalla. Myönnän, olen joskus käynyt vigilioissa noissa tsasounissa. Onkohan se joku geenimuisto, että ne vaikuttavat minuun niin vahvasti? Kun olen karjalaista sukujuurta.

Käyn aina jokaisella paikkakunnalla kirkossa. Ellen pääse sisälle, katselen ja istun pihalla. Niillä on ollut niin suuri merkitys meille suomalaisille, ne ovat meidän historiaamme.

kaksi sellaista luterilaista kirkkoa, joissa olen kokenut jotain erityistä, ovat Hattulan vanha kirkko ja Paltaniemen kuvakirkko:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hattulan_Pyhän_Ristin_kirkko
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paltaniemen_kuvakirkko

minäkin pidän. Niissä aistii, että arkkitehtuuri ja taide palvelee Jumalaa ja tarjoaa seurakunnalle paikan hartauteen.

Muistan kuinka lapsena kävimme koulun kanssa kirkossa, juuri tuollaisissa vanhoissa kauniissa paikoissa, ja olen kiitollinen että sain näin opetusta paitsi kristinuskosta ja yhteisöllisyydestä, niin myös taiteesta. Tuntuu pahalta, kun nykyään monet koululuokat kai joutuvat käymään arkisemmissa moderneissa kirkoissa. He todella jäävät paljosta paitsi, ja ehkä jotkin aspektit uskosta jäävät myös välittymättä uusille sukupolville.