Vuoden ikäisen pojan iho-ongelma

Huhuillaanpa nyt täältäkin kun tuntuu, että lääkärikäynneistä ei ole mitään apua. Vähän yli vuoden ikäisellä pojallani alkoi parisen viikkoa sitten ilmestyä ihottumaa pakaran yläpuolelle joka on siitä kasvanut n. 20-30 sentin mittaiseksi yhtenäiseksi läikäksi. Se on nyt myös levinnyt kivespusseihin ja siitä peniksen alapuolelle ja punoittaa paljon. Märkäruveksi sitä ensiksi lääkärit veikkasivat, mutta siinä ei ole sellaista "rupea" mitä tautiin kuuluu. Se on vain helakan punainen ja tuntuu jatkavan leviämistään. Se ei myöskään kutise eikä poika ole moksiskaan siitä.

Antibioottikuurin poika sai viikko sitten ja se ei ole mielestäni muuttanut ihottumaa. Myöskään rasvaamisesta ei ole ollut apua. Vaippaihottuma kävi myös mielessä, mutta pojalla on koko elämänsä ajan ollut sama vaippamerkki käytössä eikä missään kohtaa aiemmin ole tullut vastaavaa.

Nyt odotellaan aikaa ihotautipuolelle, mutta sillä välin mietitään kuumeisesti mitä tuo on. Tulisiko jollain mieleen mistä tässä voisi olla kyse? Kiitoksia jo etukäteen.
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viljat ja/tai maitotuotteet pois 4-8 viikoksi. Kokeile kumpi oireet aiheuttaa. Voi olla, että kumpikaan ei sovi.

Jos jopa kolmasosa suomalaisista kärsii vatsa- ja suolisto-oireista tai muista ongelmista joissa viljojen välttäminen auttaa, niin sinä voit olla niistä yksi. Lisäksi viljojen gluteiini (vehnä, ruis ja ohra), peruna sekä maito tuottavat limaa elimistöön, joka pahentaa allergioita, astmaa, infektioita, lasten korvatulehduksia ja reuman oireita.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Maitotuotteet ovat monella yksi keskeisistä syistä suolisto-oireisiin, allergioihin, astmaoireisiin sekä erilaisiin iho-ongelmiin. Maitotuotteiden eliminointi helpottaa usein näitä oireita, ja moni vuosia oireista kärsinyt pääsee pysyvästi eroon sekä ongelmasta että lääkityksestä. Lisäksi maitotuotteet keräävät limaa ja ovat usein merkittävänä tekijänä kroonisissa ylähengitystieinfektioissa.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

Lisäksi C- ja D-vitamiinia tarvitaan purkista sekä magnesiumia ja kalaöljyä.

C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos.

C-vitamiinia 500-1000mg / vrk (10–20% läntisestä väestöstä kärsii uusienkin tietojen mukaan yhä C-vitamiinin puutteesta, Suomessa luultavasti vielä useampi). C-vitamiinia kannattaa tankata joka päivä. C-vitamiinin puutos altistaa lukuisille eri sairauksille. Kun C-vitamiinia ei ole riittävästi, sitä ei riitä kaikkiin kehon soluihin ja kudoksiin. C-vitamiinin lisäämisestä ei ole haittaa, sillä sitä ei voi saada liikaa. C-vitamiini on vesiliukoinen ja ylimäärä huuhtoutuu pois virtsan mukana.

D-vitamiinia 50-125µg / vrk

Magnesium (sitraattimuodossa) 200-400mg/vrk, kalsiumin ja magnesiumin suhde on 2:1 (joidenkin tutkimusten mukaan lähes 90 % ihmisistä kärsii magnesiumin puutteesta)

Pohjoismaiset terveysviranomaiset suosittelevat aikuisille Omega-3 rasvahappoja 1-2 grammaa päivässä eli esim. villiä lohta vähintään 150 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä Omega-3 rasvahappoja lisäravinteena purkista. Raskauden aikana Omega-3 rasvahappojen tarve jopa tuplaantuu. Omega-3 rasvahapolla on tärkeä rooli mm. aivotoimintojen säätelyssä, tulehdusten ehkäisemisessä ja immuunijärjestelmässä.

Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä ja lähimarketistakin n. 50€:lla.

Muut saa todella edullisesti Citymarketin luontaistuotehyllystä. Eli kuukausihinnaksi tulee n. 5€.

Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia.

Kaikkein huonoin tilanne on maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho ja ruokavalio. Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.
http://www.prweb.com/releases/2013/6/prweb10851751.htm

D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.

Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.

Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.

Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.

Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.

Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


diibadaabadoo kirjoitti:

Huhuillaanpa nyt täältäkin kun tuntuu, että lääkärikäynneistä ei ole mitään apua. Vähän yli vuoden ikäisellä pojallani alkoi parisen viikkoa sitten ilmestyä ihottumaa pakaran yläpuolelle joka on siitä kasvanut n. 20-30 sentin mittaiseksi yhtenäiseksi läikäksi. Se on nyt myös levinnyt kivespusseihin ja siitä peniksen alapuolelle ja punoittaa paljon. Märkäruveksi sitä ensiksi lääkärit veikkasivat, mutta siinä ei ole sellaista "rupea" mitä tautiin kuuluu. Se on vain helakan punainen ja tuntuu jatkavan leviämistään. Se ei myöskään kutise eikä poika ole moksiskaan siitä.

Antibioottikuurin poika sai viikko sitten ja se ei ole mielestäni muuttanut ihottumaa. Myöskään rasvaamisesta ei ole ollut apua. Vaippaihottuma kävi myös mielessä, mutta pojalla on koko elämänsä ajan ollut sama vaippamerkki käytössä eikä missään kohtaa aiemmin ole tullut vastaavaa.

Nyt odotellaan aikaa ihotautipuolelle, mutta sillä välin mietitään kuumeisesti mitä tuo on. Tulisiko jollain mieleen mistä tässä voisi olla kyse? Kiitoksia jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu