Kannabis oli aiemmin lääke- ja viihdekäytössä paljon käytetty aine, kunnes joku huomasi että siitä saattaa tulla sairauksia. Se kiellettiin.
Tupakka oli aiemmin ylimystön tapa rentoutua ja tupakka erotti korkea-arvoiset ala-arvoisista, toisen luokan kansalaisista. Joku huomas, että sekin saattaa aiheuttaa sairauksia ja nyt siitä tehdään kovalla kiireellä markkinoiden pahinta huumetta joka pitää kieltää välittömästi.
-----------------------------------------------------------
Mutta nyt on kanadalainen tutkimus todennut, että yötyöt saattavat aiheuttaa rintasyöpää, niin eiköhän nyt olisi jo korkea aika kriminalisoida yötyöt?
Ensin pakotetaan yötyöntekijät mahdollisimman kauas asutuksista, jottei normaalit ihmiset joutuisi valvomaan yötyöstä aiheutuvan metelin johdosta. Sehän saattaisi järsiä viattomien sivullisten terveyttä. Samaan aikaan piilotetaan yötyöt työmarkkinoilta, jotteivät esimerkiksi lasten silmät saa rintasyöpää. Sitten perustetaan erikseen yötyövero ja säädetään sille niin korkea prosentti, ettei yksinkertaisesti kannata tehdä töitä yöllä.
Ja koko tämän siirtymäajan rinnalla valistetaan Suomen nuorisoa yksipuolisella ja puolueellisella propagandalla siitä, kuinka jo yksi yötyötunti saattaa aiheuttaa riippuvuutta ja pahimmassa tapauksessa erittäin kivuliaan kuoleman.
Lopuksi uusi lainsäädäntö, joka määrää vähintään kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion niille, jotka syyllistyvät yötyön suorittamiseen. Saataisiin taas yksi terveyttä pilaava asia pois.
http://www.iltalehti.fi/syopa/2013070317221254_sy.shtml
Terveysintoilu kunniaan!
Päihteiden vaarallisuus ja kielto
äaösldkfjgh
0
124
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1393306Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk792914Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro402287Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1132206Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1422080Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472021Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121436Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville241314- 1281022
Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671014