Saksalaisekonomisti: Suomi jättää euron ensin

http://www.iltalehti.fi/talous/2013070317222277_ta.shtml

Saksalaisekonomisti: Suomi jättää euron ensin

Keskiviikko 3.7.2013 klo 12.30


Suomi on ensimmäinen maa, jonka jättää euron. Näin arvioi saksalaisekonomisti Thomas Mayer keskiviikkona Dagens Industrin haastattelussa.

Saksalainen ekonomisti uskoo, että Suomi ensimmäinen yhteisvaluutta euron jättävä maa. (COLOURBOX)

Deutsche Bankin vanhempana neuvonantajana työskentelevä Mayer sanoo, että euroyhteistyössä on palattava alkuperäiseen Maastrichtin sopimukseen.

Euroyhteistyön politisoituminen saattaa johtaa Mayerin mielestä siihen, että vahvemmat maat vetäytyvät valuutasta pois. Lähtemistä lähimpänä on Mayerin mielestä Suomi.

- Suomi ei enää osallistu täysillä pelastuspaketteihin ja vaatii vakuuksia kaikille avustussummille, Mayer arvioi.

Mayerin mielestä Suomi on mukana eurossa myös itänaapurin takia.

- He haluavat suojautua Venäjältä. Mutta euro on väärä kerho tätä varten, parempi olisi Nato.

Mayer arvelee, että myös Saksa saattaisi haluta lähteä eurosta myöhemmin.
STT
11101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

No ei jätä, mikäli se on Soinista kiinni. Kun ei sitoudu mihinkään konkreettiseen tavoitteeseen, voi räksyttää vaikka maailman tappiin muiden päätöksille vaikkapa euron tukemiseen liittyen.

Persuja ei nykymuodossaan olisi olemassa ilman EU:ta ja puolueen olemassaolon pohja häipyy sillä hetkellä, kun Suomi eroaa EU:sta. EU on sopivan kaukainen syntipukki, jonka tekemisistä voi sopivasti syyttää vanhoja puolueita. Ja tietysti, se oma vaihtoehto olisi tietenkin parempi, mutta kun sitäkään ei voi kopioinnin pelossa kertoa...

Äänestä

Aivan, niin minäkin uskon on Demarien ja Kokoomuksen alevena kannatus syynä. Kreikan jatkuva suuri velkaantuminen, nyt yli 300mrd euroa ja sille luvattu reilu 8 mrd:n laina osoitaa sen, että maa, joka kyntää pohjamutia työttömyydellään ja veronkannoillaan ei tule selviytymään. Miksi tätä prosessia enää pitkitetään, antaa Kreikan kaatua, ei ainakaan Suomen velka enää vuoksi kasva sen.
Kokoomuksen ja Demarin kaanatus on lähtenyt laskuun, se kuvastaa sitä, että luottamus heidän toimiinsa on vähentynyt.
Olisi Suomen viisainta ottaa ohjat omaan käsiinsä ja toimia Suomen parhaaksi. Tämän pitäisi vaan olla nyt jo ajankohtainen, muussa tapaukseesa kynnämme me myöskin pohjamudissa koko Euroopan unionin velkamaiden; Irlanti, Portugali, Kreikka Slovenia Kroatia, Italia, Ranska ja Saksa vahvimpana maana.
Mitä tulee Sakasan irtautumiseen liittoutumasta, saattaa tulla aikaisemmin kuin osaamme edes odottaa.

Äänestä
  • Jos olosuhteet niin edellyttää voi Suomi lähteä Eurosta, mutta siitäkin päättää muut kuin persulit. Onkohan soinistit sittenkin muuta mieltä?

    Äänestä

  • awd23 kirjoitti:

    Jos olosuhteet niin edellyttää voi Suomi lähteä Eurosta, mutta siitäkin päättää muut kuin persulit. Onkohan soinistit sittenkin muuta mieltä?

    Parin vuoden päästä on uudet vaalit ja persut hallituksessa,silloin voi jo muutenkin euro vedellä viimeisiään.

    Äänestä

  • kyllä lähtee kirjoitti:

    Parin vuoden päästä on uudet vaalit ja persut hallituksessa,silloin voi jo muutenkin euro vedellä viimeisiään.

    siihen hallituksessa olemiseen kuuluu vastuu..

    Äänestä

Eurosta poisjääminen on tutkittu muualla ja tulos on se, että se tule seuramuksineen niin kalliiksi, että vaahtomisesta siitä hyötyyvät nimenoman sellaiset puoluet kuin perusuomalaiset ja Italiassa sen toisen pellen puolue. Kansalle ja maan taloudelle se on äärimäisen kallis,mutta antaa mahdollisuuden devalvoidaa. Se taas on taitamattomien politiikoiden keino hoitaa pieleen mennyttä yhteikunnallista kehitystä oman ryhmän edun mukaisesti.

Tätäkö halutaan kannattamalla perussuomalaisia?

Äänestä
  • Nimim. "1 ulkomaalainen"

    Ihan vinkkinä: Suomen velka EU:lle on aika pieni. Suomi on lupautunut osaltaan juuri Kokoomuksen ja Demareiden johdolla maksamaan Kreikalle Espanjalle ja joillekin muille n. 4mrd euroa. tukea. EU:n säännöissä, ei missään lue, että ei voida erota koko systeemistä ilmaiseksi.
    Jos Suomi jatkaa entistä linjaa, tulevat muutamat muut ja jopa uusin jäsen Kroatie anomaan avustusta uudelta isännältään.

    Miksi kuvittelet, että me PS:t siitä hyötyisimme, jos eurosta erottaisiin, emmehän me ole koko Suomi?
    Millä tapaa SE olisi suomelle kallis?Jos eroaisimme liitosta. Ymmärrätkö, että devalvoimalla pudottaisimme rahamme arvoa ja se taas edellyttää Suomen viennin kasvua, mutta ei välttämättä EU maihin. Tämä kun on niin monesti koettu hyväksi kun se on toteutettu.

    Väität että PS:t ovat taitamattomalla politiikallaan hoitaneet Suomen politikkaa, johan on vitsi! Suomen alamäen syytä pitä hakea vallassa olevilta kuuden puolueen hallituksen toimijoilta.
    Vai väitätkö Soinin sanomaa, että se ei toimi, vääräksi, kun se on jo huomattu, että eihän se toimi.

    Ihmeellistä on vetää Perussuomaliset vastuuseen tapahtumista. Oletteko hyvät vastustajat katsoneet Calluppeja, nehän kertovat kaiken. Eikö totta?
    Mikään muu ei kirvoita sinua kirjoittaamaan näin epätoivoisesti, kuin se, että totuus lähivuosina on aivan toinen kuin mitä te hallituksessa olette kaavailleet.

    Äänestä

Devalvaation kaltaista kilpailukyvyn parantumista voidaan hakea myös sisäisen devalvaation avulla. Sisäisellä devalvaatiolla tarkoitetaan sellaisia järjestelmällisiä toimia, jotka aiheuttavat merkittävän suhteellisen kilpailukyvyn parantumisen esimerkiksi palkkoja alentamalla. Sisäisellä devalvaatiolla pyrittiin Suomessa välttämään 1990-luvun alun varsinainen devalvaatio, ja ay-liike taipui lopulta palkkoja alentavaan tupo-sopimukseen. Hanke kaatui, koska devalvaatio-odotukset aiheuttivat Suomen Pankin valuuttapaon, joka aiheutti pakkodevalvaation 1991.
Lähde :wikipedia

Tässä sitten vaihtoehto, tätäkö halutaan?


http://www.anttipesonen.fi/2013/05/omalla-rahalla-suomi-voisi-elvyttaa-ja.html

Tässä on itsenäisyyspuolueen näkemys asiasta,
tätä kannatan, entä sinä?

Äänestä
  • Tarkoittaako "sisäinen devalvaatio" pelkästään työläisten palkkojen alennusta? On jo laajalti todettu, että työvoiman kustannukset eivät euroopan tasolla ole suomessa mitenkään korkeat.
    Toisaalta oletko koskaan ajatellut sitä, että yritys jakaa osinkoja ja mitä näistä osinkoista, jotka ovat sijoittajien voittoja ja jotka ovat poissa niiltä, jotka sen voiton ovat sijoittajille keränneet. Eli ovat "ansioimatonta arvon nousua"!

    1990 luvun tappiot johtuivat pääasiallisesti Suomen pankin kautta hankituilta ulkomaisista halvan rahan lainoista, jotka johtivat siihen, että ulkomaiden lainojen korot nousivat uuteen ennätykseen. Useat yrittäjät, jotka lainoja ottivat, joutuivat vaikeuksiin ja jopa pankkeja kaatui. mm:ssa Säästäpankki yhtiö saneerattiin. Ainoa pankki, joka ei silloin kaatunut oli OP. Syynä oli pankin varovaisuus, myöntää ulkomaisia lainoja ja se oli OP pelastus. Eli, OP myöhästyi.
    Paljon puhuttiin suomesta, Se on "Euroopan Japani"! Nuoret ekonomistit olivat haltioissaan ja kuten loppu tulos oli. Emme olleet oikeastaan muita, kuin tyhmiä pellejä. Nyt on käynnissä saman laatuinen "pellefoorumi" Kuten kirjoittajakin ihmettelee, "miten Perussusuomalaisten puolue saa maan kaaokseen mutta kun siitä ei hyödy kuin PS:t" -Ihmeellistä on poltiikan tie!

    Äänestä

Tässä keskustelussa tosiaan on nostettu suomi ensimmäiseksi lähtijäksi. Mutta onko kukaan teistä koskaan ajatellut sitä, että ensimmäinen lähtijä onkin joku muu. Jospa euro romahtaakin ihan muusta syystä kuin perussuomalaisten puheista. Olisiko jopa syytä valmistautua tällaiseen. Markka ei ollut ikuinen, onko euro? Jospa EU kaatuu ihan omiin direktiivipilkkuihin, hallitsemattomaan laajentumiseen?

Olen tätä miettinyt, että jos lähteekin joku "iso" maa, niin kuinka käy. Toisaalta olen pohtinut, että jos siinävaiheessa oltaisiin omassa valuutassa, niin selviäisimmekö vähemmällä? Tällaisia olen joskus miettinyt, oletteko te?

Äänestä
  • Saksa saattaa ehtiä ennen meitä. Tulevan syksyn liittopäivävaalit ja "juuri päättyneet" jättitulvat, joiden kustannukset ovat 10 - 15 miljardia euroa varovaisen arvion mukaan, saattavat katkaista kamelin selkärangan. Kansalaiset ovat jo kohtuullisen kypsiä, eivätkä yhäti kasvavat mamuongelmat ainakaan "lähtemistä hillitse".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toni. kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/talous/2013070317222277_ta.shtml

Saksalaisekonomisti: Suomi jättää euron ensin

Keskiviikko 3.7.2013 klo 12.30


Suomi on ensimmäinen maa, jonka jättää euron. Näin arvioi saksalaisekonomisti Thomas Mayer keskiviikkona Dagens Industrin haastattelussa.

Saksalainen ekonomisti uskoo, että Suomi ensimmäinen yhteisvaluutta euron jättävä maa. (COLOURBOX)

Deutsche Bankin vanhempana neuvonantajana työskentelevä Mayer sanoo, että euroyhteistyössä on palattava alkuperäiseen Maastrichtin sopimukseen.

Euroyhteistyön politisoituminen saattaa johtaa Mayerin mielestä siihen, että vahvemmat maat vetäytyvät valuutasta pois. Lähtemistä lähimpänä on Mayerin mielestä Suomi.

- Suomi ei enää osallistu täysillä pelastuspaketteihin ja vaatii vakuuksia kaikille avustussummille, Mayer arvioi.

Mayerin mielestä Suomi on mukana eurossa myös itänaapurin takia.

- He haluavat suojautua Venäjältä. Mutta euro on väärä kerho tätä varten, parempi olisi Nato.

Mayer arvelee, että myös Saksa saattaisi haluta lähteä eurosta myöhemmin.
STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu