EU:n valtiovarainministerit kokouksessaan: "Olemme luultua huonommassa kunnossa"(oisitte lukeneet tätä palstaa niin ette olisi luulleet vaan tienneet.
-Tämä ei nyt pääty hyvin niin kuin moni luuli.
Portugalin hallituksen ongelmat saattavat ennustaa nukuksissa olleen eurokriisin puhkeamista kukkaan uudelleen, kirjoittaa Reuters.
Jos Portugalin hallitus hajoaa, kuten saattaa hyvinkin käydä, herää välittömästi kysymyksiä siitä, saako maa täytettyä 78 miljardin euron tukipakettinsa ehdot. Tähän asti maa on toiminut esimerkkinä tukipakettinsa ehdot tunnollisesti täyttävästä valtiosta.
EU-johtajat hehkuttivat aiemmin pahimman olevan kriisissä ohi. Nyt he ovat kuitenkin joutuneet myöntämään, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Tiistaina pitämässään kokouksessa EU-maiden valtiovarainministerit myöntyivät erään lähteen mukaan siihen, ettei "euroalueen optimismi ole perusteltua ja olemme luultua huonommassa kunnossa".
Kaiken Portugali-kohun keskellä ei suinkaan pidä unohtaa Kreikkaa, jonka tukipaketin seuraava erä on jälleen kerran kiikun kaakun. Maan virkamiesten irtisanomiset eivät etene. Ei myöskään yksityistämisprojekti, jonka tarkoituksena oli kuroa umpeen maan budjettivajetta.
Euroalueen suuria riskimaita ovat lisäksi edelleen Italia ja Espanja. Huolestuttavia ovat myös Slovenian pankkisektorin ongelmat, Kyproksen hitaasti käynnistyvät uudistukset sekä Irlannin tilanne.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki nämä seikat johtavat rahoituskriisin pitenemiseen, joka johtaa deflatorisiin paineisiin, joka johtaa korkojen alhaisuuteen, joka johtaa asuntovelkaisen eduksi ja ostovoimansa menettävän rommarin tappioksi. Kysykääs persaukiset Forenomin Hamsterit, että mikä osa yhteiskuntaa on eniten hyötynyt talouskriisistä? Ollaan menty kuus vuotta ja nettohyötyjiä ovat velalliset. Nettotappion kärsivät ne, jotka putoavat hamsteripyörästä forenomin karsinoihin.
( joka johtaa korkojen alhaisuuteen)
-Portugalin korko nousi yli kriisirajan - poliittinen sekamelska piinaa maata.
Portugalin 10-vuotisten velkakirjojen korot nousivat keskiviikkoaamuna yli kahdeksan prosentin rajan, kun pörssikurssit laskivat yli kuusi prosenttia.
tuntuu laskevan korkoja:) Muuli nyt voi keksiä itselleen mitä vain sepityksiä. Kohtahan siitä euriboristakin luovutaan niin saadaan hetkessä normaali 8% asuntovelkakorko kaikille.
Muuli on nykyisten alhaisten korkojen aikana lyhentänyt lainaansa urakalla. Tämä koronnousu kirpaisee uusia ensiasunnon ostajia. Nykyiset omistajat eivät tietenkään myy tappiolla vaan laittavat pyyntiin energiatodistuksen hinnan, seuraavan asunnon varainsiirtoveron ja välityspalkkion päälle. Kun korko vielä on korkealla niin ensiasunnon ostajaa (nyk. vuokralainen) odottaa aika jyrkkä seinä, kun mietitään kuukausittaisia kustannuksia. Tuollainen 8% korko on täysin utopistinen tällä talouskehityksellä. Jos se noihin lukuihin nousee niin sitten nousee jo palkatkin lähes samaa tahtia.
Kattoppa taaksepäin. Suomalaisen asuntovelallisen suurin ystävä on kreikkalainen Giorgio. Jos ajatellaan Etelä-Euroopan vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan, pelkästään rahoituskustannusten aleneminen ylittää moninkertaisesti annetut vakuudet Etelä-Euroopan kaikkiin maihin per capita. Ja puhutaan vakuuksista eikä realisoituneista tappioista. Ei se sinne Forenomin kuutioon välttämättä näy, mutta voin kyllä kertoa, että vielä saat odottaa romahdusta toiset kymmenen vuotta.
"deflatorisiin paineisiin, joka johtaa korkojen alhaisuuteen, joka johtaa asuntovelkaisen eduksi ja ostovoimansa menettävän rommarin tappioksi"
Jos tässä oli kyse deflaation tulosta, niin eiköhän se nyt ole asuntoa ostoa odottavan etu...