portugalilainen runoilija-kirjailija Fernando Pessoa on näin kirjoittanut. Etukäteen alkoi jo hikoiluttaa, näin käy aina, kun ryhdyn omasta mielestäni tärkeään asiaan.. Muuten en hikoile kummosestikaan, vain joskus kirioittaessani. Tästä tuleee sellaista avangardista intellektuellia sekasotkua, sanon jo etukäteen.
Jo vuosia sitten kirjoitin tänne intohimosta, etsimään en sitä kirjoitusta ala, mutta siinä sanoin mm. että meillä joillakin on intohimo ELÄMÄÄN. Siis ottaa kaikki elämässään tapahtuvat asiat ja teot intohimolla, vaikka pullan leipominenkin. Huvittavaakinhan se oikeestaan on.
Siis kaikki teot ovat tärkeitä, sanoo runoilija Pessoa, 1900-luvun alkupuolella elänyt, pidetään yhtenä viime vuosisadan huomattavimmista runoilijoista.
Pessoan nimi oli tuttu, kuulin eilen tuon otsikon sanonnan tuossa pili-pali italialaissarjassa Isä Matteo. Olenhan lukenut häneltä muistaakseni Levottomuuden kirja ja Hetkien vaellus. Suosittelen innokkaasti luettaviksi.
Samoin erittäin vahvasti suosittelen yhtä mielikirjailijaani, José Saramagoa, portugalilainen hänkin. Näitä luin silloin kun oli pahimmillaan vimmani Portugaliin, se asuntokin olisi ollut siellä odottamassa.
No, tässä vaan tällainen huitaisu, tuli vaan alitajuntaani intuitio, että tästä pitää laittaa viesti tänne palstalle. Sain itekin uuden innon aloittaa lukeminen jälleen monen vuoden jälkeen juuri näillä em. kirjoilla...jospa pääsisin taas lukemisen alkuun.
Näistä sanoista tämä alkoi:
"Anna itsesi pienimpäänkin tekoosi"
Mielellään olisin haastanut enemmänkin, mutta niin proosallinen asia odottaa kuin spirometria- keuhkojen mittaustutkimus tässä aamupäivällä, joten sinne menemistä en voi perua Pessoan tai Saramagonkaan takia.
Jo vuosia sitten kirjoitin tänne intohimosta, etsimään en sitä kirjoitusta ala, mutta siinä sanoin mm. että meillä joillakin on intohimo ELÄMÄÄN. Siis ottaa kaikki elämässään tapahtuvat asiat ja teot intohimolla, vaikka pullan leipominenkin. Huvittavaakinhan se oikeestaan on.
Siis kaikki teot ovat tärkeitä, sanoo runoilija Pessoa, 1900-luvun alkupuolella elänyt, pidetään yhtenä viime vuosisadan huomattavimmista runoilijoista.
Pessoan nimi oli tuttu, kuulin eilen tuon otsikon sanonnan tuossa pili-pali italialaissarjassa Isä Matteo. Olenhan lukenut häneltä muistaakseni Levottomuuden kirja ja Hetkien vaellus. Suosittelen innokkaasti luettaviksi.
Samoin erittäin vahvasti suosittelen yhtä mielikirjailijaani, José Saramagoa, portugalilainen hänkin. Näitä luin silloin kun oli pahimmillaan vimmani Portugaliin, se asuntokin olisi ollut siellä odottamassa.
No, tässä vaan tällainen huitaisu, tuli vaan alitajuntaani intuitio, että tästä pitää laittaa viesti tänne palstalle. Sain itekin uuden innon aloittaa lukeminen jälleen monen vuoden jälkeen juuri näillä em. kirjoilla...jospa pääsisin taas lukemisen alkuun.
Näistä sanoista tämä alkoi:
"Anna itsesi pienimpäänkin tekoosi"
Mielellään olisin haastanut enemmänkin, mutta niin proosallinen asia odottaa kuin spirometria- keuhkojen mittaustutkimus tässä aamupäivällä, joten sinne menemistä en voi perua Pessoan tai Saramagonkaan takia.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ankaralta vaatimukselta tuo kuullostaa, *Anna itsesi pieninpäänkin tekoosi*-- tosin sen ankaran vaatimuksen tarkoituksen ymmärrän.
Tulee vaan mieleen että valittava siinäkin on, mihin tuota käyttää.
Hyvin monitahoinen personallisuus tuntuu olevan, tuo kuuluisa ajattelija, jonka tuotantoon en ole tutustunut, muutamaa runoa lukuunottamatta.
Elämänkohtalostaan päätellen ei helppoa ole ollut itsestään kaiken antaneella, mutta jokaisen taiteenlahjan saaneen on tiensä kuljettava.
Ainoa mikä tuli mieleeni on oman Leinomme parahtamana
*Raskaat on laulujen lunnaat!*
Miksi pitää aina antaa, jos ei mitään saa?
En usko ihmisen olevan enkeli, jos ei vastaavasti koskaan antaessaan saa.
Kukaan ei lie kivikasa, joka ei tunne, ei anna, ei saa.
Isä Matteo, Terence Hill ja Bud Spencer, siinäpä paistinpannulla toistaan paukauttava kaksikko.
Intohimo, kannattaako sitä tuhlata jokaiseen korvapuustiin?
Minusta niitä osaa leipaista vähemmälläkin.
Rauhassa ja rakkaudessa.
Sisäinen pakko pakotti vielä tutkiskelemaan Fernandoa.
"Pane kaikki mitä olet, pienimpäänkin mitä teet.
Älä itsessäsi mitään liioittele, älä mitään sulje pois.
Kuu mahtuu lampeen, koska se paistaa niin korkealta."
http://genoveeva.vuodatus.net/lue/2007/01/pessoan-runoutta
Olihan sekin aika kun olin paljon vartijana, piti kaikessa olla joka solulla mukana saada järjestys säilymään ja ajatukset koossa, ''muistaakseni'' silloin toimin täysillä.
Kaikki meni hyvin ja j o s joku meni pieleen sekin meni täýsillä nk reisille, sitten vaan korjattiin asiat ja elämä jatkui.
Täydellinen tai kokonainen en ole ollut kai koskaan, aina on jätettävä myös 'parantaville' virheille tilaa, niistä jos mistä oppii, tai no tiedä häntä?
Kerron kuitenkin erään tuntemani henkilön joka paneutuu tekemisiin,
esim kun hän tyhjentelee ruokapöytää pöytää, ja joku sattuu kysymään jotain esinettä tai asiaa, hän lopettaa siivoilun, pesee kätensä ja vastaa hyvin kirjakielellä kysyttyyn.
Jonkun ajan kuluttua jatkuu aloitettu askare, tuskin monikaan paneutuu noin antaumuksella mihinkään, mutta sivullisesta (minusta) se tuntuu huvittavalta.
Toivottavasti hän ei liiku edelleenkään täällä palstalla!
Voi voi.........pitäis aina lukea aikaansaannoksensa.
pöytää pöytää?
Sen verran vaan tässä tultuani, perfektionismi on aivan eri asia, että tekee viimesen päälle hyvin. Mikähän kuvais sitä mitä tarkoitan omalla kohallain, no tietysti antaumuksella....siis intohimolla. Elämä onkin täyteläistä, kun jos vaan pintakuorrutusta maistais.
Juu, kävin siellä tutkimuksessa, puhaltelin kymmeniä kertoja eri tavoin keuhkot täyteen ja tyhjiks. Ei nyt kuitenkaan aivan sieltä vihon viimesestä päästä ole keuhkoni, parin viikon kuluttua sitten lääkärin kanssa juttelemaan.
Loistosää täällä, tulikin happea haukattua kunnolla tuolla reissulla
P.S. Kiios linkistä !
niin osaa eikä halua eritellä ja repostella mitä mikin tunne on, silti elämä voi olla hyvin täyteläistä ja syvää. Ei siinä tarvita runoilijoita välimiehiksi, kun on aidosti tunteva ihminen.
muutkin ELÄÄ täysillä vielä nytkin joka päivä eikä ole tarvis tulla seliitämään miltä oikea elämä maistuu.
palstalle liikkumaan mahdollisimman erilaisia ihmisiä. Ja myös jäämään tänne vakituisesti kirjoittamaan ! Uutta verta tämä kaipaisi . Paljon lähteneitä, ei juurikaan todella uusia, vain uusilla nikeillä tai nikittömänä.
Ei pitäisi luulemalla saattaa palstalle pahaa mieltä.
Eihän kaikkiin aloituksiin tarvitse vastata jos eivät miellytä, kuten nuo musiikkilinkit saavat olla rauhassa minulta en ole puolesta enkä vastaan.
Mikä on luulo mikä oletus?
Taidatteko sen sanoa
Minulle luulo on vaikkapa palstalla luulla ja luulla, kun ei varmasti tiedä, vain luulee.
Yleensäkään luulomentaliteetti ei ole mihinkään asiaan hyväksi.
Luulo lisää epämiellyttävyyyttä. Voi täältäkin vähentää kirjoittajia, koska ei ole miellyttävää tulla luulluksi joksi muuksi kuin on.
Eihän luullulla ole mitään mahdollisuutta osoittaa luulevalle asian oikea laita.
Siksi minusta suuriääninen luulottelu on sama kuin kiusaaminen, siis minun mielestäni.
tosi ikävää ja suorastaan alhaista kylvää epäluuloa. Jos ei ole selkeästi joku nikki nimimerkkinä, se voi olla kuka tahansa . Ikäväksi on mennyt eikä akoituksia moni tee, mutta jospa se on näitten tarkoituskin. Kun osaavat mielestään ainoina joka solullaan ja täydesti, muut ihan pinnallisia.
Eikö se elämisen syvyys ja rehellisyys käy ilmi luonnollisesti, eikä jatkuvasti sitä korostamalla ja kertomalla.
Erikoisesti minuu ärsyttää tuo helatin ikuinen "keskustelu" ikkäänkuin seittemänkymppisellä olisi muuta keskusteluseuraa kuin nettikeskustelut. Musiikkivideon flinkkaajan valinta on siis "keskustelutilalta" pois.
Voi herran isä meitin syrjäytyneisyyttä. Sitä paitti, S-24 tarjoo satoja palstoja "keskustelijoille". Vaan: mun mielestä musiikin vihaajalla on pakkomielle päteä ja olla kungfutse just 70 palstalla.
kun näillä ei ole muuta seuraa. Enkä ihmettele.
Ei kannata luulla. Useinmiten erehtyy.
No kukas nyt marisee?
Me emme ole samaa lahoa puuta kaikki, voi olla että visakoivua suurin osa kuitenkin, mistä näitä marijoita riittää.
Olemme kukin eläneet ja toimineet ''joka solulla'' miten nyt pitää alkaa oppimaan jonkun pillin mukaan tanssimaan?
Itsestä ne muutokset pitää löytää kun tarvitaan sopeutumista.
Niih. Mies kestää yhden päivän vaikka aidanvitsaksena, sanoivat metsäsuomalaiset ennenmuinoin. Niin varmaan. Eliniänodote huiteli alta 40v. Toista se on nykyään kun satavuotiaita on jo useammassa kinkeripiirissä, isommissa useitakin.
Susin ja sen toisen kanssa ei ole mies kestänyt. se naapurikin kuoli kun pelkäsi varmaan rassu
niin tuon jatkuvaa ovikellon rämpytystä
Hyi miten ilkeä kommentti, ymmärrätkö hävetä ?
sairas hän selvästi onkin se on käynyt selväksi luulotteluistaan
hän kun tietää kuka on miinuksen laittanut. Poliisille sitten vain. Sairauden tunto puuttuu itseltään. niin se aina on
Nämä puskajussit ---joka näitä Diaknoosia antaa täälä
Yleensä nällaiseen alentuu hyvin ilkeä ihminen . Ilman minkäänlaista oppiarvoa.
Tämä "niin " ja aikaisempi nimimerkki "totta "
Taitais olla nyt Poistojen aika .
Ja jos nyt tämä poistuu (joku vaan poisti minunkin kirjoitukseni ) saa näiden nimimerkkien tuntea ulla mummun piiskasta .
Yksi minun kirjoitukseni Susmorsein linkistä joku poisti - eikä ollut kenellekkään tarkoitettu se. Oli vaan omia juttuja omista kokemuksista ,
Tätä jäin oikein miettimään. Kuulehan onneton ihminen, vaikken mikään kirkkouskovainen olekaan, niin uskonpa, että siinä lopullisessa elämänsä vaiheessa joutuu vastaamaan kaikesta, mitä on elämässään tehnyt ja sanonut. Että elämä on mennyt hukkaan, ja siitä vastaa sitten itselleen.
´totta´ -nikille tuo edellinen. Lisään vielä, ei sinulla enää toivoa ole.
Vapautuneisuudella tradition, ja konservatismin puristukselta koen tuon avangarde'n, joka jäi käsitteeksi ja osin toimivaksi vielä tänäkin päivänä.
Transavangarde taas pitäytyy, niinkuin ymmärrettävää onkin, vain sille ryhmälle joka ymmärtää, tai ei.
Aivan pakon sanelemaa se onkin, mutta tuntematta Portugalin oloja,-- aikaa jolloin runoilija puhui, en muuta osaa kuin tajuta tuon intohimon elämään, koska sitä toteutan pieneltä osaltani,...kaikissa maalauksissani: Elämän ja Luojamme ylistystä.
Taas kerran todistettu, että puskasta huutelu on raukkojen, arkojen , umpikierojen , hajupoikatyyppisten tapa ilmaista itseään.
Mielestäni "nikkipakko" olisi hyvä tapa pikkuisen rauhoitella tuollaisia ilkimyksiä. Onko ihminen normaali kun käyttäytyy noin. Vastaus: On.
Hän ei paremmasta tiedä muuten kuin tarkkailemalla kateuden tummien lasiensa takaa ihmisiä, jotka tulevat toimeen itsensä ja ympäristönsä kanssa. Ei tarvitse lymyillä puskassa, kiukunkyyneleet silmissä todeten, että muilla on kivaa.
Puskapönttö on aivan normaali puskanuljaska. Siellähän matelevat kuin liskot. Puistattaa inhosta.
puistattaa. Painu jollekkin sellaiselle saitille jonne on rekkauspakko.
Olenkin sellaisella saitilla, missä on rekkauspakko, facebookissa nimittäin.
Enimmäkseen pelailen, jos on aikaa, farmipeliä.
Tule sinäkin sinne, ellet pelejä pelaamaan, niin esittäytymään,valokuvasi kanssa. Lausahtelet kuolemattomia viisauksiasi.
Mikä estää tulemasta? Annas kun koetan arvata. Et halua näyttää naamaasi. No, valokuva voi olla vaikka naamiaisasu, luulisin. Nimi siellä on ilmoitettava, syntymäpaikka, siviilisääty, ynnä muita tunnistettavia asioita. Ei taida kestää kantti.
Tuo Susmorsionin Lause jäi kaihertamaan. Tuosta muunnos lienee " tee täysillä kaikki, minkä teet!" Kun niin on tehnyt, että antanut itsestään kaikki, voi sen jälkeen laakereilla levätä.
Niin, saahan siitä hyvän mielen, kun on saanut jotain aikaiseksi.
Nuo Susm:n kirjailijat ovat minulle tuiki tuntemattomia. Taitaisi olla tässä sekasotkussa liian raskasta luettavaa. Nyt paneudun vain dekkareihin. Tyttäreni toi ison pinon luettavaksi, joten taitaa seuraavat kesäiset yöt mennä valvoessa.
On aika rohkeata uskaltaa täällä sanoa noitten tosi hienojen kirjailijoiden jälkeen lukevansa jotain noin alkeellista, mutta joskus täytyy rentoutua.
Onhan minulla tuollaisena välilukemisena Montaignen Esseet, mutta en jaksa kovin kauan illalla paneutua tuohon tekstiin. Joskus nuoruudessani luin sen läpi ja myöhemmällä iällä lukenut siitä vain otteita. Huomaan vain, miten eri tavalla suhtautuu tässä iässä tuon kirjan ajatuksiin kuin silloin nuorena ennen.
Ikävä tapa tuo miinusten laittaminen viestien alkuun. Ihmettelen vain, että jollakin on otsaa arvostella toisten viestejä. Mahtaako tämä miinustaja olla itse oikein mestariluokan kirjuri, kun katsoo olevansa oikeutettu tekemään miinuksia.
Mielestäni Sus on räiskyvä taiteilija tyyppi. Omanlaisensa polun tallaaja. Jos on tarvis niin Sus'lta pesee ja linkoaa. Ei tollattia persoonallisuuksia voi tärviölle suitsia. Aikaa sitten olen kääntynytSus-uskoon ja fanittajaksi.
Atolfialle laihaksi lohdutukseksi: Minä luen mielelläni dekkareita ja muita jännitysjuttuja.
Lopetin juuri John Crishamin kirjan "Petos"
Nyt on menossa suomalaista proosaa. Märta Tikkasta, Katja Ketun "Kätilö" , joka kertoo sksalaisen sotilaan ja suomalaisen kätilön rakkaudesta. Vähän etukäteen vilkaisin kirjan sisältöä. Aika ronskia kieltä nuoren kirjailijan ilmaisemana. Jos joku tietää, niin kertokoon, onko Lapissa yleensä tapana puhua rivommin kuin muualla Suomessa.
Olen lukenut tuon Katja Ketun "Kätilön" ja täytyy sanoa, että minua kiusasi nimenomaan tuo ronski kielenkäyttö enkä nauttinut tuon kirjan lukemisesta. Luin kuitenkin sen loppuun, mutta ajattelin, että en ihan heti ota tuon kirjailijan teosta iltalukemiseksi.
Ihan järjetöntä henkilökohtaisuuksiin menoa se on. Painelee uudestaan avaamalla miinusta. Eikö kiusaaja saa useita aina jujutettua mukaansa kieroudellaan!
Tänään hän paljasti itsensä tajuamatta sitä itsekään. Eihän nuo miinukset merkitse yhtään mitään, vaan teksti ja asia.
Mutta kun joillekin se käy yli ymmärryksen, niin purkaa sittem turhautumistaan noin.
Pikku juttu!
Jos se tarkoittaa sitä,että pistä itsesi täysillä likoon,niin kaiketi minä olen tuon kehoituksen lunastanut.
Suske sinä olt niin oppinut ja paljon lukenut,että painimme ihan eri sarjoissa.
Minä tuskin jaksan lehteä kääntää kaikkina päivinä
Just niin, täysillä kaikkeen. Tuohon lukeneisuuteen sanon, ettei kirja kädessä opi elämään, vaan astumalla pelotta tuntemattomillekin poluille!
Nyt onkin oikein mukavan tuntuinen aamu, ei pakonomaista tarvetta kirjoitushaluun, sekin vei nuorempana välillä täysin mukanaan eikä hiotakaan yhtään. Mukavaa on, että palstalla on meitä nuorisieluisiakin, jotka ovat kehittäneet itseään, joten siksikään eivät ole pudonneet katkeruuden alhoon.
Tuolla kun eilen vain pikaisesti funtsailin tuota ´anna itsesi pienimpäänkin tekoon´ niin että joku muukin ymmärtäisi, mitä tarkoitan, niin yksi olennainen asia jäi mainitsematta.... hypyt tuntemattomaan. Ehdottomasti tähän kuuluvaa on riskinotto, uskaltaa syöksyä mukaan asioihin, ajattelematta lopputulosta. Riskinotossaan monesti sotkeutua tahtomattaankin mukaan asioihin, jotka monimukaistavat elämää. Mutta sehän juuri on elämää.
Sibeliuskin on sanonut: "Elämä on ihanaa, vaikka olemmekin täällä kärsiäksemme. Minun mielestäni hän on rikkain, joka voi eniten kärsiä."
Siinäpä totuus, jos ymmärtää.
Unohtui manita Paolo Coelho, brasilialainen kirjailija, joka kirjoittaa portugalilla, kuuluu myös unohtumattomiin kirjailijoihin tämän otsikon alla puhuttaessa.
Laitan vain kaksi mietelmää häneltä..." Rakastava ihminen, joka odottaa vastarakkautta, tuhlaa aikaansa."
Tähän loppulauseeksi sopii hyvin Coelholta: " Ne, jotka eivät ole koskaan ottaneet riskejä, kykenevät näkemään vain toisten tappiot."
Googlesta löytyvät viisaudet joita täällä ladellaan.
Heh, jopas olitkin nopea. Googlestapa tietysti, luuletko 30-40 vuoden lukemisista noin tarkkoja asioita muistavan. Mutta eikös olekin hyviä....jos et kestä, ni mene ihmeessä muualle. Mikä on tuo ilkeys, joka sinua kalvaa.
Voisko tämän loppulauseen tiivistää palstalla olevaan kateellisuuteen ja toisten mollaamiseen?
Suomihan ei ole mikään sivistysvaltio,sen enempää kuin vanha kulttuurivaltiokaan.Olemme hädintuskin maakuopistamme kömpineet tänne ihmistenilmoille ja nyt meitä viedään nuppitutisten jo maksamaan toistenkin kulttuuriosaamiset.
Passion tarkoittaa kärsimystä ja myös intohimoa, niissä on samaa olemusta. Mielestäni intohimoiseen tekemiseen sisältyy uhrautumista, täysillä heittäytymistä, jopa sydänverellä iho vereslihalla. Taiteilijakohtaloita tulee lähinnä mieleen, mutta varmasti intohimoisesti elämään suhtautuvia on kaikenlaisissa oloissa, oman tiensä kulkijoita, persoonallisia elämäntaiteilijoita. Jotkut saattavat vaikkapa urheiluharrastuksensa suhteen olla intohimoisia, ruuanlaittokin voi olla intohimo. Intohimo on mielestäni rakkauden ilmentymä, rakkaus elämään sen kaikkine vivahteineen.
Yksi intohimoistani on aina ollut puutarhan hoito ja olin aamukierroksellani olin melkein hurmostilassa ruusupensaiden suloisista tuoksusta ja kukintojen viehkeydestä, ojanpenkoilla mesiangervot vaahtoavat kermanvalkeina ryöppyinä ja pyörryttävät makealla tuoksullaan. Ympäristön muokkaaminen on valtavan tyydyttävää, mutta sitä ei voi tehdä vastoin kasvien ja luonnon ehtoja, vaan vaalien ja kokeillen, antamalla mahdollisuudet . Pihapiiriin voi syntyä montakin mikroilmastoa omine hyönteis-ja perhoslajeineen.
Googlausta joku taas vastustaa, mutta piruuttani ja laiskuuttani googletan tämän runon, vaikka osaan sen melkein ulkoa ja runokirjastanikin sen löydän. Siinä on Katri Vala, Tulenkantajien yksi intohimon runoilija, sanonut sen, mitä hiukan koetin kertoa.
“KUKKIVA MAA
Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien – huumaavasti, täyteläästi elää!
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!
Kiitos Ramoona, sinäpä taas osasit sen sanoihin pukea. Ja samoin minulla tämä Valan runo, intohimoisesta rakkaudesta elämään, on tärkeimpiä opastuksia Kailaan runojen ohella.
Tästä on hyvä päivä aloittaa.