Haluan vain yhden lapsen

Entäpä jos alat odottaa kaksosia tai kolmosia? No, tilanne on tietysti toinen.

Et ole laisinkaan itsekäs halutessasi vain yhden lapsen.

Täällä toinen odottaja, joka tahtoo yhden ainokaisen. Tietenkin jos tapahtuu vahinko ja tulee lisää, se tuskin mikään maailmanloppu on, mutta näillänäkymin haluaisin yhden lapsen jota hemmotella, ja johon keskittyä.

Mulla on sama juttu, hälinä ja meteli aiheuttaa suurta ärsytystä ja meillä tulee varmaan olemaan lapsen kavereidenkin kanssa aika tiukka kuri, millaista meteliä sisällä saa pitää.

Jos joskus tulisikin tahto että haluaisin toisen (vaikea tietää, kun esikoista odottaa), niin ainakin toivoisin pystyväni odottamaan muutaman vuoden, ettei lasten ikäero olisi kovin pieni. Olen seurannut sivusta elämää, kun lapsilla on vain n. vuosi ikäeroa, ja se on ihan hirveän rankkaa. En usko että minusta olisi siihen palamatta ihan totaalisesti loppuun. Rankkaahan se on yhdenkin kanssa.

Olen itse ollut tavallaan ainoa lapsi (siskoni ovat niin paljon vanhemmat), että ehkä se tulee siitäkin, millaiseksi olen oman lapsuuteni kokenut.

Minä ajattelen nyt, 2v7kk tytön äitinä, että ei tule ikinä sitä toista :) Ekaa odottaessa ajateltiin miehen kanssa, että kunhan ekan kanssa yövalvomiset yms helpottaa (2-3v iässä) niin sitten heti toinen. Mutta nyt, kun rankan alun jälkeen, pikkuhiljaa, olen viimesen puolen vuoden aikana alkanut ekaa kertaa jopa okeasti nauttia äitiydestä, niin ei tule sitä toista kertaa. Ihanaa kun on iloinen ja terve muksu (välillä toki normiuhmaa) joka nukkuu nyt lopultakin yöt hyvin ja jonka kanssa touhuamisesta todella nautin. Miksi riskeerata oma jaksaminen ja lapsen/ lastenkin hyvinvointi? Näin on nyt hyvä. Toki kun siitä parista ekasta vuodesta taas jotenkin selviäis niin saattaisha se helpottaa kun lapsista seuraa toisillee jne.. Mutta 2 tietää kuitenkin tuplasti työtä ja huolta/vaivaa. Eikä se toka ehkä sit ookaan näin perushelppo tapaus ku eka..

Meitä on liikaa ja kansa lisääntyy liikaa.
On hyvä, että edes joku tekee vain 1 lapsen.

Tulevaisuudessakaan ei ole töitä kaikille vaikka kuinka koulut kävisi.

Mekin ollaan päätetty, ettei haluta kuin yksi lapsi. Oltiin sitä mieltä jo ennen kuin tulin edes raskaaksi, mutta varsinkin nyt, kun raskausaikani on ollut suoraan sanottuna ihan perseestä, päätös on vain vahvistunut. Toista kertaa en tähän touhuun lähde. Ja vielä kun mies on paljon iltoja ja viikonloppuja poissa, ei olisi kyllä kiva olla kotona useamman lapsen kanssa.

Ollaan tästä päätöksestä puhuttu ihan avoimesti, ja saatu todella tuomitsevia kommentteja. En kyllä jaksa enää välittää niistä kommenteista. Tehkööt ne enemmän lapsia, jotka niitä useamman haluavat. :)

Itsekin olen introvertti, mutta haluan enemmän kuin yhden lapsen. Siitäkin huolimatta että raskaus ja synnytys olivat vaikeita ja vauvalla on lisäksi koliikki. Ainoana lapsena halusin aina siskon tai veljen, ja tuntuisi siksi pahalta jättää tuo ainokaiseksi. En minäkään mitään lapsilaumaa halua, mutta jos vielä toisen tai ehkä kolmannenkin tekisi. Riittävillä ikäeroilla.
Ei se lasten tekeminen mitenkään vähemmän itsekästä ole kuin tekemättä jättäminen.

Kyllä raskaus ja äitiys yleensäkin muokkaa luonnetta. ei voi etukäteen tietää kuinka monta lasta loulta synnyttää ja saa yleensä. Minäkin nuorena, ennen ensimmäistäkään ajattelin, etten ikinä hanki ollenkaan lapsia. Pidin kyllä lapsista, mutta en erityisemmin vauvoista.
Ekaa aloin halauamaan vasta n 26 vuotiaana. En kovin intensiivisesti, mutta kun raskaaksi tulin niin hyväksyin sen elämään kuuluvana asiana. Raskauden edetessä varmaan kypsyin ajatukseen lapsesta. samoin ajattelin, että ei ikinä enää, koska eka synnytyskin oli kauhea.No, siinä meni noin 2,5 vuotta ja jotenkin piti luonnollisena, että jus sisarus on tullakseen niin antaa tulla.
Näiden kahden kasvattaminen aikuisiksi on ollut minulle juuri sopivan kokoinen urakka. Enempää en olsi pystynyt mieheni kanssa henkisesti eikä taloudellisestikaan kasvattamaan, koska emme halua olla mitään yhteiskunnan kiviriippoja.
Jokaisella vanhemmalla on omat jaksamisen rajansa, joten en mitenkään syyllistä itsekkäiksi niitä, jotka jättävät lapsiluvun yhteen enkä niitäkään, jotka kasvattavat useamman lapsen.
Toisaalta en voi sitä ymmärtää miksi nykyaikana vielä jotkut naiset suostuvat synnytyskoneiksi vaikkeivat ehdi huolehtia jo olemassa olevistakaan vaan nämä pyörivät pitkin raittia taaperoikäisitä lähtien ilman kenekään valvontaa.Se lapsisluku on mielestäni sopiva, joka pystyy huolehtimaan.

Mä itse odotan nyt neljättä, ja mä olen ajatellut usein toisinpäin, että minä en jaksaisi olla vain yhden äiti. Välillä kun kaksi isompaa on kavereilla ja kotona on vain nuorin hän kaipaa luonnollisesti seuraa minusta. Ei se mitään, kyllähän mä lapseni kanssa mielelläni olen, mutta jos ajatellaan, että miten pääsen helpoimmalla, niin kyllä se on silloin, kun lapset ovat yhdessä ja leikkivät keskenään. Yksi lapsi saattaa aikuisena alkaa kaipaamaan sisaruksia, siis siinä vaiheessa kun omat vanhemmat alkavat vanhenemaan ja haluaisi jakaa nämä asiat, murheet sisarusten kanssa. Mutta niin tai näin, asioita voi ajatella niin monelta kantilta, ja yksi vallan hyvä tapa ajatella on, että haluaa vain yhden lapsen. Onhan siinä hyvät puolensa, tulet varmaan pärjäämään työelämässä paljon paremmin kuin minä. Mulla on CV: ssä olemattomia patkiä, raskausaikoinakin olen useimmiten ollut siinä kunnossa, että en ole pystynyt olemaan työelämässä. No, tämä on ollut minun valintani. Ei mikään paras mahdollinen, mutta jonkunlainen kumminkin.

Eihän montaa lasta tehdä seuran vuoksi. Lapset leikkii kavereiden kanssa ja sisarusten kanssa tapellaan. Itsekästä tehdä yhteiskunnan elättejä urakalla. 1 riittää

300000 työpaikkaa, miljoona ottajaa - edessä raju kamppailu perusduuneista

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288581663936.html