Tampereen Taksien härskiys

Ei ikinä enää taksil

Osa on varmasti kuskeista riippuvaisia, en usko että kaikki näin röyhkeitä. Mutta listataan nyt muutama silmiinpistävä ongelma.

TAYS:n pääovi. Joka kerta kun siitä kävelen on sen edusta täynnä takseja vaikka taksitolppa on aivan muualla. Myönnän että on kiva että oven välittömästä läheisyydestä löytyy taksi heikompi jalkaisille sairaalasta poistujille. MUTTA SE EI TARKOITA ETTÄ KOKO EDUSTA TÄYTYY LAITTAA NIIN TÄYTEEN ETTÄ SIVIILIAUTOT EI PÄÄSE NOUTAMAAN LÄHEISIÄÄN. Siinä oven edessä ne odottaa asiakasta, jos siviiliauto siihen tulee ja huomauttaa että haluaisi hakea vanhan isänsä voisiko väistää niin huudellaan että se on vain takseille. Koitat sitten selittää että takseilla ei ole mitään lupaa pitää sitä päivystyspaikkanaan kun toinen tulisi siitä noutamaan ovella odottavaa isää jota hoitaja saattaa. Jouduin sitten ajamaan autoni kauas parkkipaikalle ja taluttamaan isän sinne koska taksikuskit hermostui niin että olisi varmaan pystypainia harrastettu.

Eikö siihen TAYS:n oven viereen voisi sijoittaa yhden tai aivan maksimissaan 2 päivystävää taksia, sitten tilatut taksit erikseen siihen vielä lisäksi. Se taksitolppa on aivan välittömässä läheisyydessä kyllä siinä pitäisi malttaa olla. Vai onko TAYS/Tampere myynyt tästä jonkun taksimonopolin että heikompijalkaisten on pakko ottaa taksi kun eivät kykene ovelta kävelemään pidemmälle varsinkaan liukkailla keleillä. Omaiset eivät enää saa noutaa?

Toinen paikka on Tammelan Hovin kylmäasema. Tammelan hovi on suosittu suhareiden taukopaikka, parkkipaikoilla on paljon takseja. Usein myös tankkaavat kylmäasemalla. Sitten on vielä nämä häikäilemättömät taksit jotka parkkipaikkojen puutteessa parkitsee kylmäaseman tankkauspisteelle. Tänään todistin miten kylmäasemalta oli 2 tankkauspistettä blokattu tyhjien taksien toimesta. Aika härskiä käytöstä näiltä teidenkauhuilta.

Onko taksit eriarvoisia parkkeerauksen suhteen? Kylmäasema nyt ei niin kriittinen mutta näinkin iso instanssi kuin TAYS:n pääovet ja niiden kautta kulkevat useat heikot ihmiset on täysin taksien häikäilemättömyyden kourissa jatkuvasti.

23

2513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kompura99

      Tunnut tuohtuneelta :D
      Syystäkin, tietenkin.
      Kävin Tayssissä juuri kevään korvissa eikä siinä oven pielessä kyllä takseja silloin näkynyt.
      Kauempana olivat ja lukivat autoissaan päivälehtiä mitä lie.

      Omaisia mulla ei hakemaan ole, joudun sinne syyskuussa ja iteksein kotiin jos taksi kuskaa.
      Toivon etten kaukaa joudu sitä hakemaan. Silloin pitäisi kyllä olla asfalttia vielä näkysällä.

    • Taksiautoilija

      Nimimerkille, Ei ikinä enää taksil: -Tampereen taksit eivät päivystä/odota kyytiä TAYS:n pääoven edessä. Kuten kommentissanne mainitsitte :"Se taksitolppa on aivan välittömässä läheisyydessä kyllä siinä pitäisi malttaa olla" -aivan oikein, siinähän ne Tampereen taksit odottavatkin kyytiä. Jos TAYS:n pääoven edessä on taksi jonka taksikuvussa on tunnus TAMPERE ja nro, niin kyseisen taksin kuljettaja on hakemassa potilasta esim. osastolta tai ilmoittamassa asiakkaan tilausta aulassa sijaitsevaan KELAtaksi toimistoon. Pääoven edessä on ollut mitä todennäköisemmin Pirkanmaan Sairaanhoitopiiriin kuuluvien ympäristökuntien takseja, jotka hekin ovat hakemassa potilasta/asiakastaan vuodeosastolta, polilta tms. Vielä antaisin seuraavan neuvon:-TAYS:n pääaulassa, vastapäätä pääovea on NEUVONTA/INFO piste josta saatte hyvän palvelun, ei tarvitse mennä ulos lainkaan varsinkaan liukkailla talvikeleillä tahi kesän sateeseen. Neuvonta pisteessä on TAYS:n hlökunta joka tilaa Teille taksin (Tampereen) joka siinä tolpalla oottelee. Kyseinen palvelu on Teille maksuton ja Tampereen taksi tulee noutamaan Teidät pääoven edestä. Toinen asia mistä olette mielenne pahoittanut, Tammelan Hovin kylmäasema. Olen samaa mieltä kanssanne, jos taksi jättää auton tankkauspisteelle parkkiin, niin se on väärin eikä missään nimessä luvallista saati sitten ammattimaista ja toiset huomioon ottavaa käytöstä ! Kysymykseenne: -"Ovatko taksit eriarvoisia parkkeerauksen suhteen"? Eivät ole ! Toivotan Teille hyvää kesää ja positiivisempia kokemuksia/näkemyksiä Tampereen takseista.

      • eki...

        Näin on.


    • taxiii

      Yhdyn edelliseen, TAYSin ovilla odottelevat ovat usein kelatakseja, tilattuja niille joilla on erikoislupa ja -tarve niitä käyttää. Ne jopa usein tilataan etukäteen, jolloin taksi odottaa tiettyyn kellonaikaan asiakasta siinä paikalla. Jos asiakas on myöhässä tai ei pysty liikkumaan nopeasti, niin se ei ole taksin vika.

    • Ei ikinä enää...

      On se kummallinen sattuma kun kuitenkin ovien edusta on usein tukoksi asti täynnä taksena siten ettei siihen yhtäkään siviili- tai muutakaan autoa mahdu. Kuten jo totesin ongelma ei ole että siinä olisi yksi taksi tai vaikka kaksi, vaan että ovien edusta on omien silmieni mukaan joka kerta ollut täysin tukittu.

      Ja yhdelläkään näistä takseista ei ole ollut asiakasta joka olisi autoon mennyt vaan kyllä tämä ihan päivystykseltä näyttävää puuhaa on ollut. Tosin en kiellä etteikö tilausajo asiakkaan viivästelyineen voisi olla kyseessä., se vaan olisi mielestäni aikamoista sattumaa joka kerta mitä itse olen nähnyt. Niin paljoa en tosin ole perehtynyt että olisin seurannut tuleeko taksit jonosta vai jostain muualta tilaustakseina. Mutta sekin asia selvitetään kun ensi kerralla käyn.

      Toivotaan että olen väärässä ja nyt on ollut vain ollut monta sattumaa monella kertaa ja kyse on ollut kelatakseista. Hyvää kesää myös herrasmiestaksikuskeille! Muille taksikuskeille sitten vähän sateisempaa kesää ;)

    • Siistit autot !

      Vuosien saatossa taksien palvelut ovat parantuneet, tosin kelan ansiosta, "taksilipuista" kilpaillaan ja ongitaan vakiasiakkaita joiden kauppakassit kannetaan kerroksille asti, hyvä niin ! Suomalainen taksi on rehellinen klo 07 - 18 välillä, muina-aikoina on koijareitakin liikkeellä varsinkin jos asiakas on humalassa.
      Sitten on muutama tyyppi kuskeissa joilla ei ole älyä. Ajetaan markettien ovien eteen niin että kauppakarryillä saa kierrellä jotta pääsee ulos, jos taksi pysäköisi parimetriäkin sivuun se auttaisi. Ja kyllä se rollaattori asiakaskin sen matkan siirtyy kun on kaupassakin pärjännyt.
      Paras on Linnainmaan Prismalla kun taksi tuo juoppoköörin viinakauppaan, taksi "pysäköi" suojatien päälle, pysäköintikielto alueelle ja suoraan kaupan ulko-ovien eteen !!! Siinä sitten kaikki jalankulkijat kiertelevät !! Tämä ei ole yleistä mutta jotkut harvat möllikuskit sitä tekevät, joukossa jopa naiskuskeja
      Yleisesti ottaen suomitaksi on hyvä...... vielä kun kylän pojat ja tytöt kuskaavat, mutta entäs sitten kun lähi-idän ruskettuneet tulevat pelaamaan pelejään?
      Ajotaidoiltaan tampere taksi ei ole mitenkään erikoinen, eihän siinä kehity kun vetää hämeenkadun ja hervannan väliä yötä päivää, tietää valot ja kaistat
      Niinpä "taksikaverini" lomamatkoilla sanoo kun lähestytään Pariisia että " AJA SÄÄ"..... noh ?.

    • takaisin autokouluun

      Eipä noista takseista haittaa ole ollut, enemmän markettien ym pihalla näkee yksityisautoilijoiden toilauksia.

    • Hohhoijaa

      Ihan vaan vinkkinä huomautan, että Tammelanhovin tankkauspisteellä on yksi ns. tyhjä tankkipaikka, missä ei ole bensamittaria...olisiko olleet siihen pysäköitynä? Taysin edessä ei taksit todellakaan huvikseen päivystä vaan ovat siinä odottamassa tai jättämässä asiakasta, eivät päivystä, samasta syystä siinä ovat myös ambulanssit, kumma juttu, että ne ei yhtään närästä... ;)

      • Hahhaijoo

        Niin että taksissa ei ole koskaan ikinä mitään VIKAA! Niinkö?


      • Hohhoijaa
        Hahhaijoo kirjoitti:

        Niin että taksissa ei ole koskaan ikinä mitään VIKAA! Niinkö?

        Niinkös kirjoitinkin?! En mielestäni kyllä... Kukaan ei ole täydellinen!


      • Hahhaijoo
        Hohhoijaa kirjoitti:

        Niinkös kirjoitinkin?! En mielestäni kyllä... Kukaan ei ole täydellinen!

        Hyvä että tunnustit ;) tai no olihan siinä toi "En mielestäni......". koita nyt päättää vai tarttet sä navigaattoria?


    • kyllästynyt äijä

      TAYS:n pääovesta tai muistakaan ovista en tiedä mutta Hämpillä ainaskin taksarien käytös on törkeää. Ajellaan jalkakäytäviä pitkin ihan surutta niin että jalankulkijat saavat hyppiä sivuun ja pysäköidään KESKELLE jalkakäytävää ravintelista juoppoa asiakasta odottelemaan.

      Ja sitten ne öiset ylinopeudet, joihin poliisit eivät tartu vaikka varmasti näkevät ja tietävät nämä lähes äänennopeutta kiitävät suharit. Ehkä poliisit saavat kiitoksena jotain vastavuoropalvelusta, mene ja tiedä. Mutta yleensä lahja vaatii vastalahjan.

    • mukaammattiautoilija

      No nämä taksikuskithan ovat vaan tuollaisia kouluttamattomia orjia, jotka ajavat minne sanotaan ja käsketään. Ei muuta työtä ole löytynyt ammattikoulun puulinjan jälkeen. Sattui kerran kohdalleni röyhkeä läskikuski. Röyhkeys katosi kun kerroin että palkollisena sä vaan siinä persettäs kulutat...

      • kingi mä oon,hih!

        Puulinjan ja muiden kädentaitojen omaavat eivät ole mitään turhia jätkiä.Tyhmempikin huomaa kirjoituksestasi,ettei sulla pysy mikään työkalu kädessä,Lorvit kadulla päivästä toiseen ja kun jalat ei läskipersettäsi kanna,tilaat taksin,johon ei olisi varaa.Sitten kiukuttelet omaa kurjuuttasi.Vai katoo isännän tai rengin röyhkeys,kun tuollaisen huomautuksen kerroit...kasva aikuiseksi äläkä munaa enää itseäsi.


    • kyytiläinen

      On nää Suomen taksit sentään luotettavia.
      Ei pelota mennä kyytiin, toisin kuin esim. Tallinnassa.

      Kiitos Suomi, ja rehelliset kuskit :)

      • Anonyymi

        Onko Tampereella Suomalaisia taxikuskeja ? Vai onko kaikki niitä..


    • tupakointi autossa

      Asiaa vähän siivuten niin miks perk taxisuharin täytyy polttaa tupakkia autossa,Terveiset sille klanipläälle kuskinpaikalla vetisauhuja ja repsikan puolen ikkuna auki.
      Voi laukaista astmakohtauksen.

    • Hinnat taivaaseen!

      Eiköhän se kaikkein härskein juttu takseissa ole hinnoittelu. Aivan kuin he oikein yrittäisivät päästä eroon ammatistaan hinnoittelemalla itsensä pihalle!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Juu ja jopa kuntavaltuuttu vielä. Jotkut sitten kehtaa.

    • Anonyymi

      Siinä vaiheessa, kun selvisi että taksissa porisee pontikkapannu, ajattelin kyllä siirtyä ihan apostilin kyytiin.

      • Anonyymi

        Alan käyttämään taksia heti, kun tiedän missä yksittäisessä taksissa on ponutarjoilu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alan käyttämään taksia heti, kun tiedän missä yksittäisessä taksissa on ponutarjoilu.

        Mustaa makkarjaakin saa kun on nuori ja naaras.

        ihan pyytämättä.

        t -Heidi 13v


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      61
      6703
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      60
      6039
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      126
      5243
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      17
      3912
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      45
      3859
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3490
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3470
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2945
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2799
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      60
      2645
    Aihe