Honda Civic sammuilee

rattiraivo

Heippa!

Minulla on vuoden -92 Honda Civic, joka on muuten toiminut varsin moitteettomasti, mutta nyt viime aikoina aloittanut temppuilun. Auto aloitti sammumalla liikennevaloihin, josta lähti onneksi käyntiin saman tien. Toimi taas jonkin aikaa mukavasti, kunnes sammui parkista lähdettäessä, eikä enää käynnistynyt heti, vasta illalla koitin uudestaan niin starttasi.
Tuon jälkeen auto on sammunut pitkässä ajossa useampaan otteeseen, kunnes vaihdettiin puola, jonka jälkeen toimi taas useamman sadan kilometrin matkan.
Luultiin, että vika oli korjattu, mutta sammumiset alkoivat taas, yleensä aina jarruttaessa tai hidastaessa riippumatta ajetun matkan pituudesta. Myös tyhjäkäynti välillä heikkoa ja sammuu, välillä taas toimii moitteetta.
Bensatankin korkkia avatessa suhahtaa (en tiedä onko normaalia), hölläsin korkin ajon ajaksi lähes auki ja toimi taas kivasti yhden työmatkan verran, kunnes tyssäsi jälleen.
Auto tosiaan useimmiten lähtee käyntiin uudestaan pelkällä kaasulla (koska yleensä sammuu jarrutustilanteessa, johon pyrin olemaan pysähtymättä kokonaan).
Olisiko hajua, mistä kyse? Auto on arvoltaan niin onneton, ettei kovin kalliita remontteja raaskisi enää tehdä. Tärkeää olisi, että pelittäisi syksyyn asti, kunnes pidemmät työmatkat loppuvat.

4

2235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Repullinen osia

      Yleensä korjaus aloitetaan vaihtamalla tyhjäkäyntisäädin. Sen jälkeen vaihdetaan läpän asentotunnistin. Kun näistä ei ollut apua, niin säädetään kaasuläpän avautumista sen verran pienemmälle että tyhjäkäyntisäädin saa tiedon tyhjäkäynnin vakauttamiseksi läpän akselin ohjaamalta mikrokytkimeltä.

      Eli vaihdetaan repullinen osia ennen varsinaisen vian korjausta.

      Nykyisissä autoissa erillinen tyhjäkäyntisäätimen ohjaus on aika harvinainen ja se on integroitu asentotunnistimeen.

      Vika voi olla tyhjäkäyntisäätimessä tai säätimen ohjauksessa. Usein puhdistaminenkin auttaa.

      Useat automerkit toimii kuormitettuna lähes lähes normaalisti, vaikka asentotunnistin olisikin toimintakelvoton tai mikrokytkin ei toimi. Yleisesti vika ilmeneekin silloin kun auton tulisi käydä tyhjäkäyntiä - vaikkapa liikennevaloissa.

    • rattiraivo

      Kiitoksia paljon vastauksesta, saan tutun katsomaan autoa ja nyt olen suhteellisen turvallisin mielinkin ajellut, koska vika ilmeisesti on sanomassasi tyhjäkäynnissä!

    • Anonyymi

      Saitko autosi toimimaan? Mikä oli vikana?

    • Anonyymi

      Imuilmavuoto saattaisi aiheuttaa käyntihäiriöitä myös, joutokäynnillä imusarjan alipaine suurimmillaan, joten mittaamatonta ilmaa joutuisi silloin eniten palotilaan, seos menee liian laihalle ja auto sammuu.
      Toinen mahdollisuus voi olla joku sytytysyksikkö tai vastaava vikaantunut, virranjakajan yhteydessä. Voi oireilla juuri noin, että lämpimänä alkaa sammuilla ja lähtee uudelleen käyntiin vasta jäähdyttyään.
      Vanhojen autojen moottoritilan maadoitukset voi olla myös huonossa kunnossa joka voi aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      127
      3169
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2815
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2202
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2118
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      130
      1988
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1961
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1212
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      984
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      975
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      900
    Aihe