Kiasman profiili

eipä kukaan muu ole kaupallistanut taulujaan yhtä julkeasti että olisi julisteiksi myydä

Kiasmassa: Näyttely Rakastaa, ei rakasta

Rakennuksen avarat tilat antoivat odottaa myös avartavaa näyttelyä katsottavaksi. Sen totisesti koin. Katseltuani kerros kerrokselta läpi näyttelyn, huomasin tulleeni suunnattoman pettyneeksi masentuneeksi ja ärtyneeksi.
En viitsi käyttää tässä yhteydessä enää nimikettä taide tai taiteilija. Seinät ja tilat oli täytetty kierrätysmateriaalilla ja onnettomilla tuherruksilla. Teknisen taitamisen taso loistaa poissaolollaan läpi linjan. Teokset eivät puhutelleet minua millään muulla kuin ärsyttymisen tasolla.
Vai että Rakastaa, ei rakasta!? Luikerrellakseen vastuusta ja vaientaakseen katsojan, on Kiasman väki keksinyt mukavan lauseen näyttelyn esittelyssä: "Teoksen rakastaminen tai sen vihaaminen perustuu teoksen maailman ja oman maailmamme kohtaamiseen. Mikäli törmäys paljastaa liian vaikeita asioita tai teos ei syystä tai toisesta kiinnosta, se on helppo torjua."
Siinä sitten on katsoja on ihan että, VOIvoi, kun nyt ei minun tajuntaani mahdu tämä teos ja vaikenee viisaasti? Ei ilkeä sanoa, ettei ymmärrä tästä paskasta hevonhelvettiäkään. Voi hyvä jysäys!
Jotenkin ymmärtäsin teosvalinnat jos nämä näyttelynkokoajat huutaisivat yhteen ääneen kuorossa, ettemme voi mitään muuta, koska nämä ovat parasta, mitä on tarjolla! Vieläpä toivoisin avointa parkunaa siitä, kuinka tämä teosten taso on mennyt tällaiseksi.
Minua oksettavat tyypit, jotka kertovat ymmärtävänsä näitä teoksia. Tulee mieleen lähinnä satu, Keisarin uudet vaatteet. Siinähän ei kukaan uskalla kertoa keisarin olevan alasti.
On varsin syvältä hankkia näitä kierrätyskeskuskamoja tänne suurella rahalla. Ne on tehty pienellä vaivalla ja vailla taiteellista taikka teknistä lahjakkuutta.
Raivostuttavinta oli sellainen hengen köyhyys ja katsojan aliarviointi, joka oli nähtävissä kaikkialla.
Pitääkö oikeasti käydä joku akatemia, että pääsee liimailemaan siannahkoja seinälle.
Eläköön kierrätys, mutta taiteen nimissä sitä ei pitäisi tehdä!

Helsingin Taidemuseo Tennispalatsi: Näyttely Jouni Kujansuu: Nurkan takana

Nurkan takana sitten olikin tarjolla oikein pläjäys hengentuotteita:
Inisevä pullapitko http://jouni.mutta.net/pitko.html
Seinällä oli hylly, jolla säilyketölkki ja vahasta muovailtua paskaa.
Nurkassa oli televiso jonka ruudussa mieas alasti paskansi selin katsojaan.
Pullossa oli kyy maidossa ja formaldehydissä. http://jouni.mutta.net/kyy.html
Seinällä tusina paidankuvaa, solmiona verta koeputkessa. http://jouni.mutta.net/koeputket.html
Lattialla oli paskainen patja, jonka päällä irtopää. Yläpuolella killui joku metallihäkkyrä, jossa kuivaneita nakkeja naruissa. http://jouni.mutta.net/sleeper.html

Tästä tuhertelijasta on kirjoittanut mm. näin Harri Kahla, josta ei löydy verkosta parhaalla
tahdollakaan mitään lähdettä;
"Kujansuun teosten edessä "tulkinta" ei kuitenkaan liene luontevin strategia. Tulkinta sulkee teoksen sieväksi paketiksi, sisäsiistiksi ja hyvätapaiseksi . Tapaileva luenta sitä vastoin viihtyy teoksen tiimoilla, se avaa teosta -- pukiessaan sanoiksi se riisuilee kerros kerrokselta, verkalleen, kiusaten esiin erilaisia
assosiaatioita -- muttei välttämättä tee teoksesta "ymmärrettävää". Luenta on subjektiivista, se voi olla sopimatonta, se edellyttää heittäytymistä teoksen syleilyyn, antautumista osaksi sen elämysmaailmaa."

Alkakaa nyt sitten ymmärtää tuota apurahan nauttijaa!!

Apurahat ja stipendit

Taiteen keskustoimikunta 1995
Suomen kulttuurirahasto ja Taiteen keskustoimikunta 1996
Helsingin kaupunki 1997
Suomen kulttuurirahasto 1999
Näyttökorvaus 2000
Helsingin kaupunki 2001
Uudenmaan taidetoimikunta 2002

Tulin tästä näyttelystä pois pahoinvoivana. Tunnin päästä sain migreenikohtauksen. Edellisen kerran sellaisen koin yli puoli vuotta sitten.