Voi miten ihanasti työt luisti,sitä kesti, 8v oli aika ihanaa . Kuitenkin sitten perheet voitti,mutta vieläkin pidämme yhteyksiä juhlien aikaan.
Rakastuitteko koskaan työkaveriin,minulle kävi kerran.
muistelija-mummo.
486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuhansia on varmaan,mutta ei uskalleta avautua. Hauskaa .-aikansa.
avautua täällä mistään, hyeenat heti kimpussa.
Ei ole ollut, eikä ole rakkauden tyhjiötä, joten nurmi aidan takaa ei ole houkuttanut.
Oma puoliso on aina ollut rakkain.
iMitä pahaa siinä on, että on lämpimät suhteet vastakkaista sukupuolta olevaan työtoveriin ja vaikkapa intiimiä kanssakäymistä hänen kanssaan? Näin tapahtuu muuten monessa työpaikassa.
Työnantajakin siitä useimmiten hyötyy.
Tärkeäähän on, ettei oma perhe-elämä joudu kärsimään tällaisesta suhteesta. Usein se voi olla sysäyksenä oman virallisemman parisuhteen parantamiseen.