Lainaus Hesarista

ILO: Työntekijöiden tilanne vaarassa heiketä Suomessa
Julkaistu 21:00

tulosta juttu
lähetä linkki

LONTOO. Suomea voi kuvailla yhä työntekijän onnelaksi, kertoo Kansainvälisen työjärjestön ILO:n keskiviikkona julkistama raportti. Suomalainen työntekijä nauttii turvallisuudesta, jonka ylittää vain ruotsalaisen työntekijän asema.
Pohjolan kärkiasema ei johdu ainoastaan kattavasta tukijärjestelmästä. Olennaisia tekijöitä ovat myös työntekijän mahdollisuus vaikuttaa työnsä sisältöön, korkea järjestäytyneisyysaste ja huippuluokan työturvallisuus.
ILO:n sosiaaliekonomisen ohjelman johtajan Guy Standingin mukaan tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa.
"Solidaarisuusaate rapautuu. On vakava vaara, että työntekijän tilanne heikkenee Suomessakin lisääntyvän epätasa-arvon myötä."
0108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pekka kirjoitti:

ILO: Työntekijöiden tilanne vaarassa heiketä Suomessa
Julkaistu 21:00

tulosta juttu
lähetä linkki

LONTOO. Suomea voi kuvailla yhä työntekijän onnelaksi, kertoo Kansainvälisen työjärjestön ILO:n keskiviikkona julkistama raportti. Suomalainen työntekijä nauttii turvallisuudesta, jonka ylittää vain ruotsalaisen työntekijän asema.
Pohjolan kärkiasema ei johdu ainoastaan kattavasta tukijärjestelmästä. Olennaisia tekijöitä ovat myös työntekijän mahdollisuus vaikuttaa työnsä sisältöön, korkea järjestäytyneisyysaste ja huippuluokan työturvallisuus.
ILO:n sosiaaliekonomisen ohjelman johtajan Guy Standingin mukaan tilanne on kuitenkin nopeasti muuttumassa.
"Solidaarisuusaate rapautuu. On vakava vaara, että työntekijän tilanne heikkenee Suomessakin lisääntyvän epätasa-arvon myötä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu