Muuttaako yksinäisyys ihmistä?

Kysymys on tietysti vaikea, varsinkin jos on ollut pitkään yksin. Eihän sitä voi tietää minkälainen sitä olisi, jos ei olisi jäänyt yksin. Olen lapsuuden jälkeen tuntenut itseni aina hieman yksinäiseksi. On kuitenkin ollut aikoja, jolloin minulla on ollut ystäviä. Olen myös seurustellut kerran pitkään, tosin seurustelunkin aikaan tunsin olevani yksinäinen. Nyt olen ollut sinkkuna viitisen vuotta ja yksinäisyys on kasvanut koko ajan suuremmaksi. Siis ihan konkreettisestikin.

Yksinäisyydestä huolimatta nuorempana ajattelin olevani seurallinen ihminen ja yritin kovasti saada ystäviä ja koitin tutustua ihmisiin. En siis kyennyt hyväksymään itseäni yksinäisenä. Nyt en enää edes halua tutustua kehenkään, koska en usko että siitä tulisi mitään. Enkä taida enää edes kaivata kenekään ystävyyttä. En halua kenekään ystävyyttä, koska ei ole mitään takeita, että kykenisin tai haluaisin ylläpitää sitä. En halua enää nähdä vanhojakaan ystäviäni. Minulle tuli juuri kutsu häihin vanhoilta ystäviltä ja luonnollisesti polttareihin, ja ensimmäinen reaktio oli lähinnä kauhistuksen tunne. En halua edes puhua kenellekään mitään, saati sitten teeskennellä iloista ja kiinnostunutta. Ajatus hymyilevistä ihmisistä kyselemässä minulta kysymyksiä mihin en tahdo vastata tuntuu ahdistavalta. Eikä nämä vanhat ystävät kiinnosta minua enää lainkaan.

Olen näköjään sopeutunut yksinäisyyteen. On varmaan luonnollista, ettei täydellisessä yksinäisyydessä enää halua herätellä toiveita sosiaalisesta elämästä. Sitä kestää yksinäisyyttä paremmin, kun on vain yksin. Ennen olin yksinäisyydestä vain katkera, nyt olen päässyt siitä yli, mutta on käynyt niin, etten ole enää edes kiinnostunut ihmisistä. En halua jakaa heille omia kokemuksiani, enkä halua kuulla heidän elämästään. Yksinäisyys on tainnut turruttaa mieleni täysin.
10581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kyllähän se muuttaa ja vaikuttaa ja kaikki ei todellakaan ole negatiivista muutosta. Yksin pystyy ajattelemaan ja pohtimaan asioita, joita ei jatkuvassa hälinässä ja toisten ihmisten vaikutuksen alla pysty.
Konkreettisesti, yksin oppii käymään wcssä ovi auki tai tallustelemaan vapaapäivät kotona alasti, mitkä ei ehkä ole niin positiivisia.

Osa tekstistäsi kuulosti kyllä vähän masentuneelta...

Ja siltä, että nykyään pitää suorittaa ja esittää ollakseen kelpo. Vaikka se ei pidä paikkaansa. Usein pelkkä läsnäolo riittää.
Mulla on vain pari ihmistä, joita pidän ystävinä. Joidenkin kanssa olen yhteydessä ehkä kerran vuodessa, mutta silloinkin riittää, että ollaan vaan. Ei tartte esittää iloista, jos ei ole. Ollaan sit vaikka vaan ja haukutaan koko elämä paskaksi, sekin on sosiaalista toimintaa.

Äänestä

Niin vain se pitkään jatkunut yksinäisyys muuttaa ihmistä, kyllä jos vierestä seuraa sosiaalisia ihmisiä, joilla on ympärillä ystäviä, heidän olemuksensa, puheensa ja elekielensä pursuavat hyvää itsetuntoa. Kun taas, me yksinäisyyteen jääneet, pysymme sivussa katseemme on luultavasti alaviistossa ja kehomme on kuin lysähtänyt kasaan. Emme vaan itse välttämättä huomaa noita muiden mielestä negatiivisia ja luotaantyöntäviä piirteitä, vaan siltikin yritämme vimmatusti parantaa sosiaalista statustamme, tietämättämme, että yrityksemme voi olla turhaa, näiden piirteiden takia. Huomasin sen itsekin vähän aikaa sitten, käydessäni Tallinnan risteilyllä. Vaikka kuinka yritin, en saanut mitään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, ei heitä vaan yksinkertaisesti kiinnostanut seurani millään tasolla. Jostain tuli kommenttia siellä, että minun pitäisi hymyillä enemmän, mitenkä sitä hymyilee, kun ei osaa, ja jos yritänkin se muistuttaa ennemmin entisen pääministerimme Paavo Lipposen irvistystä, josta edesmennyt pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsikin osuvan piirroksen lehtimies-sopulin pyytäessä Paavoa hymyilemään. Ainoastaan maksulliset naiset pyörivät ympärilläni ja voin sanoa suoraan, ettei kiinnostanut pätkääkään. Jo pelkkä ajatus että olen näille naisille vain avoin kassalipas, jota hiukan ravisteltuaan saadaan kylmä tunteeton taloudellinen hyöty. Ikää kun on jo tullut, niin järki on noussut jalkovälistä takaisin päähän ja arvostaa enemmän henkisiä arvoja kuin hetken huumaa vällyjen välissä, ei sitä vaan kykene seksiin ilman tunteita. Ei tähän yksinäisyyteen täysin totu, joskus on hyviä päiviä eikä asiaa edes huomaa, arki vain pyörii, herää aamulla, tekee aamutoimet, lähtee töihin, pitää itsensä töissä kiireisenä, tulee töistä, käy kaupassa, tekee kotitöitä siivoaa, tiskaa, pyykkää, töllöttää tv:tä, surffailee netissä ja menee lopulta nukkumaan - ja pyrkii olemaan ajattelematta mitään negatiivisia ajatuksia ennen nukkumaanmenoa, muuten yöstä tullee erittäin väsyttävä seuraavana aamuna. Pahimpia ovat merkkipäivät (omat varsinkin), ystävänpäivät, joulut, juhannukset, isän- ja äitienpäivät ja varsinkin lomat, kun pitäisi kehitellä itselle jotain tekemistä ja kuten kerroin tuo Tallinnan-risteily yksin oli lopulta aika masentava kokemus. No, lomatkin loppuvat ja pääsee takaisin siihen oravanpyörään, eikä enää jää aikaa miettiä liikaa elämätöntä elämäänsä, voimia teille muille yksinäisille, emme sentään ole yksin tämän tilanteemme kanssa tässä maailmassa.

Äänestä

Uskoisin, ettei yksinäisyys sinänsä muuta ihmistä, vaan olemme "tuomitut" yksinäisyyteen syntymästämme saakka. Pidän yksinäisyyttä siis geneettisenä ominaisuutena, en ympäristön aiheuttamana. Lienemme kaikki introverttejä, ja toisen ihminen tapaaminen kuluttaa henkisiä voimavarojamme. Siksi ehkä meidän on niin vaikeaa tutustua toisiin, en sano, ettemmekö haluaisi, mutta ehkä jollain tasolla, emme sittenkään tarvitse toisia.

Mutta, koska olemme kuitenkin ihmisiä, sosiaalisia laumaeläimiä, me introvertitkin joskus tarvitsisimme toista ihmistä, mutta koska sellaisen löytäminen on niin vaikeaa, jäämme tarpeen yllättäessäkin yksin.

Jos tulkintani on oikea, ehkä paras ystävä introvertille yksinäiselle on toinen introvertti yksinäinen. Kummallakaan ei olisi pakottavaa tarvetta olla koko ajan jonkun seurassa, joten sekin voisi toimia, että yhteyttä pidetään suhteellisen harvoin.

Äänestä

En pysty edellisen kirjoittajan tavoin uskomaan, että introvertti olisi tuomittu yksinäisyyteen. Siihen uskon, että yksinäisyys muuttaa ihmistä.

Olen perusluonteeltani mielestäni introverttiudesta huolimatta sosiaalinen. Introverttius ehkä näkyy parhaiten siinä, että olen luontevimmillani kahden keskisissä tilanteissa, ryhmässä jään helposti tarkkailijan rooliin.

Yksinäisyys on ruostuttanut sosiaalisia taitojani ja aiheuttanut sen, että jännitän ihmisten kohtaamista, en ota helposti kontaktia ja usein välttelen sosiaalisia tilanteita, vaikka samalla kaipaan yhteyttä toisiin ihmisiin.

Äänestä
  • En tarkoita, että kaikki introvertit olisivat tuomittu yksinäisyyteen, tarkoitin meitä, jotka tällä palstalla "viihdymme". Tuskin kaikki introvertit tuntevat oloaan yksinäiseksi, kuten me täällä. Myönnän, että olisin voinut tämän aspektin tuoda selvemmin esille kirjoituksessani.

    Minulle(kin) on tuttua tuo sosiaalisten tilanteiden jännittäminen. Joskus ulko-ovi on panssarioven kaltainen lukittu este ulosmenemiselle, kuten tänäänkin. Yrittäjyys on koulinut minua tässäkin, ulos on PAKKO mennä, ja alaisia on PAKKO ohjata (ja joskus komentaa). Ei se silti tarkoita, että pitäisin siitä, oikeastaan mieluiten olisin vain kotona.

    Vaikka samalla, kuten sinäkin, kaipaan yhteyttä toisiin ihmisiin. Eräänlainen noidankehä tämäkin.

    Äänestä

Olen aivan lyöty. itsetunto on pohjamudissa.

Äänestä

" Uskoisin, ettei yksinäisyys sinänsä muuta ihmistä, vaan olemme "tuomitut" yksinäisyyteen syntymästämme saakka. Pidän yksinäisyyttä siis geneettisenä ominaisuutena, en ympäristön aiheuttamana. "

Tuohon täytyy taas olla henk.koht. tasolla erimieltä, olen täysin vakuuttunut
siitä, että oman elämäni kulku nykyiseen pisteeseen ei olisi mennyt tällä
tavalla, jos ympäristö ei olisi ollut sellainen mikä se oli.
Ihminen on laumaeläin, se alkaa laumana monesti kohdella yksinäisiä
tosi kurjasti, siitä tulee yksinäiselle itse itseään ruokkiva kierre.

Jos lapsuudessas on ihmisiä, jotka vuosikausia vain ja ainoastaan pyrkivät
tuhoamaan sinut, kyllä jättää elinikäiset jäljet.
Sama juttu kouluaikoina, monella kouluvainotulla jää niistäkin ajoista
loppuiän arvet sieluun.
Siihen päälle jos edes yhteiskunta ei laita tikkua ristiin auttaakseen,
kierre on valmis. Ja on kylläkin mitä suurimmassa määrin ympäristön
aikaansaamaa.

Äänestä

Yksinäisyys on itseään vahvistava kierre. Olin kai jo varhaislapsuudessa jossain määrin introvertti ihan perusluonteeltani, mutta lähes koko elämän jatkunut yksinäisyys on jotenkin saanut mut karsastamaan ihmisiä. Myös sosiaalisten taitojen kehittyminen on jäänyt ehkä vähän puolitiehen. Olen joskus miettinyt, miten toisenlainen musta olisi saattanut tulla, jos olisin ollut suositumpi ja sen ansiosta itsevarmempi ala-asteella. Sillä olisi hyvinkin saattanut olla seurauksia koko loppuelämää ajatellen. Vaikka ihan turhahan tätä loppujen lopuksi on pohtia. Jos lapsuuteni olisi ollut täysin erilainen, en olisi se, kuka olen.

Äänestä

Ilmeisesti melko useinkin yksinäisyys ja sittemmin tietoinen eristäytyminen on tietyn lainen alitajuinen pelko-puolustatutumismekanismi, joka ei kuitenkaan ole rakentava ja elämässä eteenpäin vievä ja tyydytystä tuova ratkaisumalli.

Elämää ja erilaisia vastoinkäymisiäkään ja pettymyksiäkään ei kannata pelätä. Rakkaus ja ystävyyskiin edellyttävät tiettyä rohkeutta, luottamusta ja avoimuutta. Epäonnistumiset eivät tarkoita kaikkien suhteiden epäonnistuvan. Mustelmat, naarmut ja kolhutkin kuuluvat elämän ja kaikki hyvä niiden ohessa vain maistuu paremmalta. Kun uskaltaa, niin saa myös paljon positiivisiä kokemuksia.

Useinkaan ihmiset eivät kuolinvuoteellaan kadu tekemiään asioita, vaan asioita joita eivät osanneet / uskaltaneet tehdä vaikka sisimmissään olisivat halunneet.

- http://www.iltalehti.fi/terveys/2011101714584465_tr.shtml

Toisaalta on hyvä valita seuransa huolella, niin virtuaalissa kuin realissakin ja koettaa hakeutua rakentavasti elämän suhtautvien seuraan.

""Jatkuva altistuminen negatiiviselle mielialalle ja valittamiselle heikentää aivojen toimintaa"

- http://www.fiktiivisiakeskusteluja.com/2012/08/valittajien-kuunteleminen-on-vahingoksi.html

- http://www.terve.fi/sosiaalisuus/turhanpaivaisen-valittamisen-kuuntelu-rappeuttaa-aivot

Ihminen joka on sinut itsensä kanssa ja on rakentanut pikku hiljaa oman identiteettinsä, kokee luontevaksi toisten kanssa olemisen ja vuorovaikutuksen. Vuorovaikutus toisten kanssa voi olla myös rikastuttavaa ja stimuloivaa.

Tulisi ensin tuntea hyvin itsensä, arvonsa ja se mikä / millaiset asiat on itselle mieluisaa ja arvokasta ja alkaa aktivoitua niissä. Siinä samalla tapaa myös muita ihmisiä rakentavien aktiviteettien piirissä.

Kannatta koettaa keskittää elämässä olevien putteiden sijaan huomionsa siihen mistä itse pitää, mitkä asiat kiinnostavat, missä haluaisi saada lisää tieto-taitioa, mitä uutta haluaisi oppia jne., sekä suunnata aktiviteettinsä sellaiseen.

Mitä palstan aiheeseen ja ketjussa kijoitettuihin tulee, niin yksinäisyteen voi olla useitakin eri syitä ja syiden kombinaatioita.

Suhteellisen sosiaalinenkin ihminen erilaisten vastoinkäymisien ja niiden seurauksena saattaa löytää itsensä varsin yksin. Avioero, työpaikan menetys, talousongelmat, läheisen kuolema, vakava sairastuminen jne.

Olettaisin ettei yksinäisys itsessään ole geeniperimäistä vaikka tietty persoonallisuden piirteet saattavat sille herkemmin altistaakin, kuten liika arkuus ja introvertisuus. Viimeksi mainituistakin voidaan kysyä kumpi oli ensin, muna vai kana ja missä määrin.

Olettaisin että aivan varhaislaspsuudella on erityisen suuri merkitys jatkoon. Pikkuinen ihmisen alku, vauva, omaa ainoan kontaktin "maailmaan" vanhempiensa välitksellä. Mikäli normaali kontakti vanhempiin jää syntymättä, niin se voi johtaa ns. primääriin turvallisuudentunteen puuttumiseen.

Vauvan ainoa keino saada kontaktia ulospäin on itku ja huuto, sillä hän ei vielä osaa kommunikoida verbaalisesti tarpeitaan. Mikäli äiti jätää toistamiseen vastaamatta ja reagoimatta pienen vauvan kutsuihin voi se johtaa tuon kontaktin "maailmaan" saamisen primääriin vahingoittumiseen. Vauva tuntee itsensä hyljätyksi, turvattomaksi ja yksinäiseksi koko universiumissa, jota hänelle lähiympäristö ja vanhemmat edustavat. Se saattaa jättää alitajuisen sormenjäljen lapsen tulevaan tunne-elämään.

Kutsun tätä elämän alkumetrien aiheuttamaksi "primääri-yksinäisyydeksi" ja tunnetasolla ulkomaailmaan kontaktin vaikeutena, joka saattaa seurata eri asteisena, lievänä tai hieman voimakkaampana alitajunnassa jopa läpi elämän. Henkilö saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi jopa rakastamiensa läheisten ympäröimänä.

On tutkimuksia jotka osoittavat vauvan voivan sairastua tai jopa kuolevan yksinäisyyteen ja tunnesiteen puuttumiseen. Tähän hätään en enää löytänyt ko. artikkeleita voidakseni laitta linkit niihin. Ohessa kuitenkin asiaan liittyvää.

"Kosketuksen puute voi masentaa lapsen"

- http://www.iltalehti.fi/perhe/2011061613901447_pr.shtml

Toisaalta vaikea lapsuuskaan ei ole fataalinen tulevaisuuden etukäteen piirtäjä.

Tärkeää olisi, että mahdollisessa tunnekontaktien liiassa vajavuudessa elävä lapsi voisi löytää sijaisvanhempia ja sisaruksia. Useinkin leikki-ikäinen saa sellaisia leikkikavereistaan ja näiden vanhemmista.

Äänestä

Ajattelutapa, asenne- ja elintapamuutoksilla voi saada hyvin positiivisiä muutoksia elämässään aikaan.

"Sabotoitko mielenterveyttäsi tietämättäsi? Näitä elintapoja kannattaa korjata!"

- http://www.iltalehti.fi/mieli/2013052417059419_md.shtml

"Syöpään kuollut äiti jätti teini-ikäisille pojilleen kahdenkymmenen kohdan ohjeet elämänpolulle. Näissä riittää mietittävää ihan jokaiselle."

- http://www.iltalehti.fi/perhe/2013053017084260_pr.shtml

"Tutkimus: Onnelliset liikkuvat paljon"

- http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/04/1316095/tutkimus-onnelliset-liikkuvat-paljon

"Vanhat ihmiset tietävät yhtä jos toista onnellisesta elämästä. Business Insider tutustui kolmeen laajaan tutkimukseen ja keräsi vinkkejä hyvään, onnelliseen elämään."

- http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2013/04/23/yksi-tarkea-kysymys-voi-kertoa-elatko-vanhaksi/20135911/139

Elämässä on tärkeää pitää aina positiivisen muutoksen ovi auki eri mahdollisuuksille ja mieluusti säännöllisesti "potkia" tuota ovea hieman enempi auki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks1n36 kirjoitti:

Kysymys on tietysti vaikea, varsinkin jos on ollut pitkään yksin. Eihän sitä voi tietää minkälainen sitä olisi, jos ei olisi jäänyt yksin. Olen lapsuuden jälkeen tuntenut itseni aina hieman yksinäiseksi. On kuitenkin ollut aikoja, jolloin minulla on ollut ystäviä. Olen myös seurustellut kerran pitkään, tosin seurustelunkin aikaan tunsin olevani yksinäinen. Nyt olen ollut sinkkuna viitisen vuotta ja yksinäisyys on kasvanut koko ajan suuremmaksi. Siis ihan konkreettisestikin.

Yksinäisyydestä huolimatta nuorempana ajattelin olevani seurallinen ihminen ja yritin kovasti saada ystäviä ja koitin tutustua ihmisiin. En siis kyennyt hyväksymään itseäni yksinäisenä. Nyt en enää edes halua tutustua kehenkään, koska en usko että siitä tulisi mitään. Enkä taida enää edes kaivata kenekään ystävyyttä. En halua kenekään ystävyyttä, koska ei ole mitään takeita, että kykenisin tai haluaisin ylläpitää sitä. En halua enää nähdä vanhojakaan ystäviäni. Minulle tuli juuri kutsu häihin vanhoilta ystäviltä ja luonnollisesti polttareihin, ja ensimmäinen reaktio oli lähinnä kauhistuksen tunne. En halua edes puhua kenellekään mitään, saati sitten teeskennellä iloista ja kiinnostunutta. Ajatus hymyilevistä ihmisistä kyselemässä minulta kysymyksiä mihin en tahdo vastata tuntuu ahdistavalta. Eikä nämä vanhat ystävät kiinnosta minua enää lainkaan.

Olen näköjään sopeutunut yksinäisyyteen. On varmaan luonnollista, ettei täydellisessä yksinäisyydessä enää halua herätellä toiveita sosiaalisesta elämästä. Sitä kestää yksinäisyyttä paremmin, kun on vain yksin. Ennen olin yksinäisyydestä vain katkera, nyt olen päässyt siitä yli, mutta on käynyt niin, etten ole enää edes kiinnostunut ihmisistä. En halua jakaa heille omia kokemuksiani, enkä halua kuulla heidän elämästään. Yksinäisyys on tainnut turruttaa mieleni täysin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu