Olen täs miettinyt viime aikoina, sitä miks jotkut ihmiset tekee niin suuren vaikutuksen suhun ihan jo muutamien tapaamisten aikana? Niin, että sä luultavasti tuut muistamaan kyseisen ihmisen sun loppuelämäs.
Jo sut tavatessa mä tein asiota mitä mä en yleensä tee tai oikeestaan käyttäydyin jotenkin erilailla. Sä teit jo sillon muhun vaikutuksen, koska olit todellakin niin erilainen, kun muut miehet joihin olen elämäni varrella törmännyt. Vaikka en sitä sillon ajatellutkaan.
Muistan hyvin erään kerran kun vain makoiltiin mun sängyllä vierekkäin, ei varmaan juuri puhuttu mitään. Mulle tuli silloin ihan käsittämättömän euforinen tunne, olla vaan siinä sun kanssa. Siitä tunteesta tuli mieleen rakkaus, teki mieli sanoa ”rakastan sua”. En kuitenkaan uskaltanut sitä sanoa. En muista, että olisin koskaan edes halunnut sanoa niin kenellekään ennen sua.
Mutta jo senkin takia, että herätit mussa sen tunteen en voi ikinä sua unohtaa, ja ehkä sen takia mulla on sua niin ikäväkin että se tekee melkein kipeetä. Vaikka en oo enää mikään kovin nuori ja olen ollut suhteessakin, monta vuotta, en muista että ketään kohtaan olisin edes tuntenut näin.
Ei meidän yhteiset hetket silti kokoaikaa ollut yhtä huumaavaa onnen tunnetta, vaan melko tasaista. Mutta silti sun lähelläs oli aina hyvä olo. Hassua, että oikeestaan vasta suhun tutustuminen sai mut ajattelemaan tunteita ylipäätään syvällisemmin, kaikissa asioissa, sitä miks tunnen niinkun tunnen tai miks yritän olla tuntematta? Tai no, sanoit jotain mikä sai mut miettimään..mitä tarkoitit sillä. En koskaan kysynyt.
Se miksi tämän tänne halusin kirjoittaa selvisi nyt kun sain ajatukseni ”paperille”. En ehkä koskaan saa mahdollisuutta sinulle itsellesi tätä kertoa, mutta näin voin edes hetken kuvitella että juuri sinä luet tämän.
Jo sut tavatessa mä tein asiota mitä mä en yleensä tee tai oikeestaan käyttäydyin jotenkin erilailla. Sä teit jo sillon muhun vaikutuksen, koska olit todellakin niin erilainen, kun muut miehet joihin olen elämäni varrella törmännyt. Vaikka en sitä sillon ajatellutkaan.
Muistan hyvin erään kerran kun vain makoiltiin mun sängyllä vierekkäin, ei varmaan juuri puhuttu mitään. Mulle tuli silloin ihan käsittämättömän euforinen tunne, olla vaan siinä sun kanssa. Siitä tunteesta tuli mieleen rakkaus, teki mieli sanoa ”rakastan sua”. En kuitenkaan uskaltanut sitä sanoa. En muista, että olisin koskaan edes halunnut sanoa niin kenellekään ennen sua.
Mutta jo senkin takia, että herätit mussa sen tunteen en voi ikinä sua unohtaa, ja ehkä sen takia mulla on sua niin ikäväkin että se tekee melkein kipeetä. Vaikka en oo enää mikään kovin nuori ja olen ollut suhteessakin, monta vuotta, en muista että ketään kohtaan olisin edes tuntenut näin.
Ei meidän yhteiset hetket silti kokoaikaa ollut yhtä huumaavaa onnen tunnetta, vaan melko tasaista. Mutta silti sun lähelläs oli aina hyvä olo. Hassua, että oikeestaan vasta suhun tutustuminen sai mut ajattelemaan tunteita ylipäätään syvällisemmin, kaikissa asioissa, sitä miks tunnen niinkun tunnen tai miks yritän olla tuntematta? Tai no, sanoit jotain mikä sai mut miettimään..mitä tarkoitit sillä. En koskaan kysynyt.
Se miksi tämän tänne halusin kirjoittaa selvisi nyt kun sain ajatukseni ”paperille”. En ehkä koskaan saa mahdollisuutta sinulle itsellesi tätä kertoa, mutta näin voin edes hetken kuvitella että juuri sinä luet tämän.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se on aika voimallinen kokemus, kun yhtäkkiä huomaa tuntevansa sisällään. Itsekin vasta vähän aikaa sitten sain tämän kokemuksen ja olen ihan varma, että lopun ikääni tämän muistan ja sisälläni tulen tuntemaan. Niin on ollut kokonaisvaltainen tämä kokemus.