Mietin kauan mihin palstaan kirjoitan tämän mutta taidan kirjoittaa tähän ja en jaksa ja halua kirjoittaa nuorten palstoille koska haluan että vanhemmat ja viisaammat vastaavat. Olen kärsinyt vuoden ajan pahasta masennuksesta ja nyt olen alkanut tuntemaan että olen parantumassa voi olla koska nyt on kesäloma, olen 15v ja meen syksyllä 9.lk joka vähän ahistaa ja v*aaa koska minua syrjitään, toinen on että minulla on ollut hirveä viha ja riitainen suhde isän kanssa mutta nyt olen päättänyt korjailla välejämme, kolmas eniten mieltä painaa on se että olen yksinäinen eikä minulla ole kavereita ja tukea missään. Sillon kun kärsin helvetillisestä masennuksesta oli kamalaa ettei ollut yhtään tukea no ainoa tuki on äiti. Kiitos.
Taidan olla tyytymätön elämääni.
Kuollutsielu
7104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aiaankin on hyvä juttu, että olet alkanut pitämään yhteyttä ja välejä isäsi kanssa ja silloin on enemmän turvaa ja tukea kotijoukoissa. On se vain kummaa, että niin monet nuoret kokevat yksinäisyyttä ja syrjintää. Jos on nyt niin, saat olla joskus hyvinkin suosittu. Onko sinulla joitain harrastuksia, elämäntapoja jonka vuoksi et pääse porukoihin. Mitään vanhingollista elämäntapaa ei kannata omaskua sen vuoksi että saisi kavereita ja suosiota.
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Olin itsekkin sinun iässä ilman kavereita. Älä nyt pelkää tulevaa. Yritä nauttia kesästä ja paremmasta fiiliksestä.
Kaikkea hyvää sinulle.
ei ole sellaista harrastusta jossa käyn ja maksa lukukausi maksuja, mutta pyöräilen aikapaljon ja vietän netissä aikaa tai pelaan.
Olen jo 24-vuotias, kärsinyt erilaisista mielen ongelmista jo useita vuosia. Olen syrjäytynyt lähes kaikista elämän normaaleista asioista ja myös alkoholia on kulunut joka viikko jo usean vuoden ajan. Olen jo ainakin pari vuotta ajatellut että minun elämä on menetetty ja mikään ei puhu sen puolesta että olisin väärässä.
Turha kenenkään odottaa että ikinä pystyisin kouluttautumaan, tekemään töitä, hankkimaan vaimoa ja ehkä perustamaan perhettä niinkuin kaikkien normaalien miesten elämä yleensä menee. Ilmeisesti on tarkoitettu niin ettei minusta tule koskaan yhtään mitään, elän turhan elämän ja sitten kuolen pois.
Tietyssä iässä kun syrjäytyy normaalista elämästä niin paluuta ei enää ole. Minulla tämä syrjäytyminen tapahtui jo vuosia sitten. Itsemurhaa tulee ajateltua aina välillä mutta taidan kuitenkin jatkaa tätä kärsimysten taivalta niin kauan kuin sitä kestää. Elämää on valitettavasti edessä vielä ainakin kymmeniä vuosia jos ei mitään odottamatonta tapahdu. Oli taas katkeraa tekstiä mutta kerroin suoraan miltä minusta tuntuu.
Ei kaikkien elämä tarvitsekkaan kulkea samanlaista rataa. vaimon ja perheen voi saada myöhemmälläkin iällä ja onko se sitten olemassaolon päämäärä. Ihmiskunnan jatkuvuus on taattu vaikka emme kaikki lisäänny.
Omilla asenteilla ja valinnoilla on ratkaisevin osuus mitä elämässämme täällä tapahtuu. Jos jää vain paikalleen surkuttelemaan kohtaloaan niin, ei pääse eteenpäin.
Yksinäinen ihminekin voi löytää monia mielenkiintoisa juttuja ja aktiviteetteja ja elämä alkaa tuntua joltain.
Kannattaa aloittaa pienestä ja vähitellen. ei teitä ole luotu turhaan.
Minulle koko elämän tarkoitus on löytää edes jossain vaiheessa mukava nainen rinnalle jakamaan elämää. Se ei selvästikkään näillä eväillä onnistu mitä elämä on minulle jakanut joten kaikki on turhaa. En välitä siitä vaikka ihmiskunnan olemassaolo loppuis kokonaan kun oma elämä on pilalla.
No hyvää kannattaa odottaa. Kyllä se mukava nainen voi sinunkin elämään vielä jonain päivänä tipsutella.
Tuohon vielä uskoinkin muutama vuosi sitten mutta en enää. Olen siis lakannut odottamasta että niin tulisi tapahtumaan.