Mikä Haukka?

Tyhmä kysyy

Tummahko, tumman ruskea tai mustahko. Siipien kärkiväli parikertaa - 2,5 x järvillä yleisesi pesivän lokin, jolla mustat siivenkärjet, kokoinen. Lokit ei todellakaan pidä siitä.
Kaartelee mielellään sitä ympyrää taivaalla.
Erittäin pyöreät siiven kärjet, sormisulat erottuu hyvin siellä päässä. Pyrstä aika pitkä, vaihdellen melko pyöreästä leveään veehen. Kaula ja pää liki yhtä pitkä kuin pyrstö.
En onnistu löytämään mistään kuvaa joka olisi mielestäni sama lintu, voi olla omaa osaamattomuutta.
Tuommoinen on kuitenkin kulmilla pyörinyt noin viikon, nähty joka päivä useamman kerran maalla ja järvellä.

7

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • et sanonut

      mitään leveysastetta missä olet.Pohjoisen suunnassa tulee mieleen piekana jonka väritys vaihtelee aika tavalla.Kotka vois olla mutta sen väritys on aika vakio

      • Tyhmä vieläkin

        Itä-Hämeen ja Keski-Suomen rajamailla.

        Ja tosiaan lokit ei pidä siitä. Olin juuri äskettäin järvellä ja kun em. lintu tupsahti aika ison lahden reunasta järven ylle, lokit lähti useamman voimin lahden toisesta päästä heti ajamaan sitä pois. Lahti on vajaan kilometrin ja 400 metriä leveä. Heti kun lintu tuli puiden päältä tai takaa lahdelle, meteli lokkikivikolla kasvoi.

        Väritystä on ollut jotenkin hankala nähdä kirkasta taivasta vasten tai useimmiten suhteellisen etäältä. Kaksi kertaa liidellyt suoraan yli kirkkaalla taivaalla.


    • kotka.......

      sen täytyy olla kokonsa puolesta.Ei ne enää kovin harvinaisia ole

      • Tyhmyys ehkä valaist

        Jos Kotka niin sitten Kotka. Päätin vaan kysyä kun en tuntenut ja saanut edes tunnistettua. Ei ole omiin silmiini ennen moista sattunut.
        Kiva että niitäkin vielä on.
        On muuten ainakin jokin aikaa selvästi tunnistettavissa samaksi linnuksi jos näkee ja itse näkee. Yksi vasemman siivenkärjen "sormisulka" puuttuu, on lovi sillä kohdin selvästi nähtävissä. Eikös ne kasva takaisin?


    • Nyt vasta tyhmä

      Öö, nyt menee ehkä todella tyhmäksi ja minut mollataan tyystin.
      Löysin sellaisen kuin www.lintuja.net ja sen kotkakuvien perusteella merikkotkan lentokuva alhaaltapäin olisi lähempänä. Kuten totesin, väritystä oli vaikeahko nähdä mutta silti mielestäni oli aika yksivärinen, ei ainaskaan voimakkaan värisiä kuvioita, ja kaula pään kanssa liki saman mittainen kuin pyrstö.
      Tää paikka on tietenkin sisämaassa eikä merta ole lähelläkään eli ymmärrän olevani tyhmä, ei merta, ei merikotkaa.
      Mutta kun se kerran järvellä liiti kohtuu matalalla suoraan yli, aurinko oli valitettavasti sen verran samassa suunnassa jotta värityksestä olisi saanut selvää, mutta profiili jäi kyllä mieleen. Se näkyi. Pää kaulan kanssa, siipien tyvestä, (liki) saman mittainen kuin pyrstö. Ja noiden kuvien perusteella istuu tuohon merikotkaan, tai on siellä noita jotain ulkomaalaisia haukkoja yms. joihin tavallaan istuisi.
      Em. nettisivuston kuvien perusteella tuntuisi että Maakotkan kaula on liian lyhyt tai pyrstö pitkä.

    • kyllä merikotka

      on jo aika harvinainen.Tiiran mukaan tossa Tampereen seudulla pari kertaa nähty 30 pv aikana muuten rannikolla.Aikuisella mkotkalla valkea pyrstö ja se on lyhyt

      • Tyhmäksi tunnen

        Päijänne on tuossa n. 5-7 km päässä ja kohdillakin 12 km järven lutakko ja lähellä Jääsjärvi joten vesistöjä toisaalta on lähistöllä. Ja tuossa järvenlutakollahan se on aika monta kertaa tullut nähtyä. Mutta niinkuin sanoin, ummikko kun olen niin sellainen olen. Voi se lintu olla jokin muukin, asiantuntija olisi varmaan heti tunnistanut varmuudella että mikä, peippoko vai joku outo kondoomikotka...
        Mökkiläisiäkin parveilee lapsineen parhaillaan kulmilla. Jos vaikka joku nykyajan uusi kaukoohjattava virtuaalilelu.
        Siltä merikotkalta se enempi näytti. Vaikkeise se varmaan kuitenkaan se ole, enhän koskaan voita edes lotossakaan niin miten kohdalle osuisi harvinaisempi lintutapauskaan.
        Tuossa pari tuntia sitten näkyi talon kuistilta juuri ja juuri puiden takaa aika kaukana, joten ei vielä ole kerennyt mennä kovin kauas.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe