En vielläkään tiedä mitä haluan opiskella/tehdä työksi

Olen menossa yliopistoon, enkä vielläkään käytännössä tiedä mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Käytännössä hain niin moneen paikkaan kuin mahdollista ja sisään päädyistä aloista valitsin sen missä olen kuullut olevan paras työllisyys.. En edes kunnolla tiedä mitä olen menossa opiskelemaan.

Muilla samanlaista? Että et ole ikinä tiennyt mihin haluat ja olet vain mennyt johonkin.
5299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"sisään päädyistä aloista valitsin sen missä olen kuullut olevan paras työllisyys.. "

Tämä on jo hyvä lähtökohta.

Minäkään en tiennyt, mitä haluaisin tehdä, mutta pahaksi onneksi päädyin lukemaan sellaisia aineita, joissa on huono työllisyys. Niinpä olen sitten saanut olla maisterina kortiston kirjoilla vuosikausia.

Äänestä

Itse pääsin juuri opiskelemaan itselleni kolmatta ammattia. Kaksi ekaa menivä siinä, etten oikein tiennyt mitä haluaisin tehdä, ja opiskelin vain jotakin kiinnostavaa. Vasta puolisen vuotta sitten kolahti kunnolla, kun ymmärsin, mitä oikeasti halusin. Nyt olen onneni kukkuloilla, ja nokka kovaa vauhtia kohti todellista päämäärää! Ja niin, olen 26-vuotias, enkä tunne itseäni liian vanhaksi. Odottele ja etsiskele rauhassa, kyllä vielä oivallat oman juttusi.

Äänestä

Kolme ammattia, tai paremminkin tutkintoa, on mullakin tullut suoritettua.
Ei niistä mistään ole suurempaa haittaa ollut. Välillä kuitenkin kannattaa piipahtaa työelämässä tai tehdä rinnan opintoja ja työtä. Muuten jotkut työnantajat saattavat alkaa katsoa kieroon.

Äänestä

Aika harvoin yliopistosta valmistuu yhtään miksikään. Mutta siitä huolimatta voi tehdä monenlaisia töitä yksityisellä tai saa moneen virkaan muodollisen kelpoisuuden. Osaaminen tulee sitten vuosien myötä.

Eikä pidä unohtaa yrittäjyyttäkään,

Äänestä

Jep, näin pääsi käymään - onneksi tosin "vain" toisen asteen opinnoissa, menin lukion jälkeen ammattikouluun päästäkseni töihin. Ja pääsinkin, tein ei-niin-kiinnostavaa työtä yli kymmenen vuotta (ja sivussa perustin perheenkin) ja nyt, komeasti yli kolmekymppisenä aloitan yliopistossa alalla, joka oikeasti kiinnostaa - ei sitä leipätyötä pysty määräänsä kauempaa tekemään vain rahan takia. En minä ainakaan. Tuskaa luonnollisesti helpottaa se, että on jo ammatti, johon voi aina palata, jos kaikki muu menee pieleen. Unelmia pitää kuitenkin tavoitella ettei katkeroidu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitä sun tätä kirjoitti:

Olen menossa yliopistoon, enkä vielläkään käytännössä tiedä mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Käytännössä hain niin moneen paikkaan kuin mahdollista ja sisään päädyistä aloista valitsin sen missä olen kuullut olevan paras työllisyys.. En edes kunnolla tiedä mitä olen menossa opiskelemaan.

Muilla samanlaista? Että et ole ikinä tiennyt mihin haluat ja olet vain mennyt johonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu