Sosiaalihuollon viranomaispallottelu älytöntä

Sossujen potkupallo

Ihmettelen kovasti, miten huostaan voidaan ottaa tosta noin vaan yksipuolisella päätöksellä yksinhuoltajaäidin kaksi kouluikäistä lasta ilman todellista syytä. Miksi kukaan ei tutki ensin valheisiin perustuvien väitteiden todenperäisyyttä? Miksi uskotaan nielemättä kaikki paha, mitä äidistä sanotaan täysin pureksimatta. Kyseessä on hyvä ystävättäreni, joka on luonnostaan positiivinen luonteeltaan, idearikas ja erikoisella tavalla älykäs ja kekseliäs. Hän on oman tiensä kulkija, erittäin vahva naisihminen. Kun sossut eivät saaneet häntä ruotuun , alettiin parjaus ja todisteiden keruu -ja kyllähän sitä todistetta alkaa itse kustakin löytyä, kun oikein kaivetaan, jopa tästä ahkerasta omalla työllään perheensä elättävästä täysraittiista ja seksielämältään nollatoleranssia viettävästä yksinhuoltajaäidistä.

Missä on järki ja missä on oikea välittäminen ja suhteellisuudentaju nykyajan viranomaisilla, kun pelkkiin keksittyihin tarinoihin perustuen anonyyminä voi erottaa rakkaat lapset perheestään?

Toivon runsasta keskustelua asiasta, sillä mikäli näin voidaan yhteiskunnassa toimia, niin toiminta- ja ajattelumalli tulee muuttaa heti täysin vastakkaiseksi. Tunneäly ja lasten oikea hyvinvointi tuleeaidosti asettaa etusijalle tämänkaltaisissa laittomissa ratkaisuissa.

Keskustelkaa hyvät ihmiset vakavasta asiasta. Järjetön maailma antaa mahdollisuuden järjettömälle toiminnalle.

10

222

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      biovanhemmissa on paljon keskustelua noista asioista

    • Kysymys nro 1

      Miten omalla työllään perheensä elättävä nainen on ylipäätään koskaan joutunut sossujen hampaisiin?

    • ....................

      siihen riittää jo pelkästään sekin että on erityislapsi. esim. koulunkäyntivaikeudet on yleisin syy. pistäppä autisti normaaliluokkaan ja tehtaile sossuun ilmotuksia käytöshäiriöistä. ei montaa tarvita kun lapsi haetaan! nim. asia koettu! ärsytttävää toi ikuinen vanhemmissa vika juttu!

      • Kysymys nro 2

        Miksi autisti olisi normaalissa luokassa, jollei pysty siellä opiskelemaan?

        Autisteille on omat luokkansa tai he ovat integroituna yleisopetukseen, mikäli taidot ovat riittävät. Erityislasten kotiolot voivat olla syy huostaanottoon, koska heidän vanhemmissa todellakin "voi olla myös vikaa".


    • ....................

      myöhästä oli kun diagnoosi tuli muutamaa päivää ennen huostaanottoa. ja sitä huostaa ei peruttu sen takia. sossun ja opettajan mielestä kyseessä oli käytöshäiriöinen ja diagnoosia vähäteltiin!

      • Kysymys nrot 3 ja 4

        Siis jotain vikaa ehkä kuitenkin kotioloissa, koska lapselle ei autismidiagnoosia oltu saatu jo varhaislapsuudessa.

        Vähättelivätkö vanhemmat lapsen ongelmia?

        Autismi diagnoosi osattiin tehdä jo yli 20 vuotta sitten neurologisilla tutkimuksilla.

        Miksi tästä lapsesta tuli väliinputoaja?


      • Sivusta vastausta
        Kysymys nrot 3 ja 4 kirjoitti:

        Siis jotain vikaa ehkä kuitenkin kotioloissa, koska lapselle ei autismidiagnoosia oltu saatu jo varhaislapsuudessa.

        Vähättelivätkö vanhemmat lapsen ongelmia?

        Autismi diagnoosi osattiin tehdä jo yli 20 vuotta sitten neurologisilla tutkimuksilla.

        Miksi tästä lapsesta tuli väliinputoaja?

        Ehkä vastaus on tässä:
        "Kyseessä on hyvä ystävättäreni, joka on luonnostaan positiivinen luonteeltaan, idearikas ja erikoisella tavalla älykäs ja kekseliäs. Hän on oman tiensä kulkija, erittäin vahva naisihminen."

        Kyseessä ehkä asperger-äidin lapset. Toivottavasti huostaanotto on väliaikainen ja äidillä annetaan vielä mahdollisuus opetella äitiyttä ja lasten kasvatusta. Aspergerit pyrkivät tekemään asiat oikein (vaikkakin omalla tavallaan). Äidin takoitus ei ole ollut vahingoittaa lapsia, mutta näin on voinut käydä tahattomasti. Ystävätär on ehkä jäävi arvioimaan tilannetta. Toivon lapsille hyvää tulevaisuutta.


    • ....................

      joissain kaupungeissa ollaan niin takapajuisia että jos on lastenpsykiatrian asiakas niin ei välttämättä saa lähetettä neuron puolelle vaikka miten niitä tutkimuksia rukoilisi! pienellä paikkakunnalla ainoa toivo on yksityinen josta saakin nopeasti diagnoosin mutta saattaa maksaa jopa tuhatkin euroa kun käyntejä on useita. lisäksi sossu vähättelee helposti yksityisen puolen lausuntoja!

      • kysymys nro 5

        Autismidiagnoosi osattiin jo 20 vuotta sitten antaa yli 2-vuotiaalle lapselle. En oikein usko, että parivuotias taapero on jo lastenpsykiatrian asiakas.

        Vastaisitko siis kysymykseeni, miten lapsesta tuli väliinputoaja? Miksi hänen autistista käyttäytymistään ei huomattu, kun hän oli pieni taapero? Oliko äiti liian oman tiensä kulkija, eikä osannut hakeutua lapsen kanssa lasten neurolle tutkimuksiin ajoissa?


      • Vaikka lainarahalla

        1000 euroa on pieni raha, kun oman lapsen terveydestä ja tulevaisuudesta on kyse. Ehkä sosiaalihuollon päätös lasten suhteen on kuitenkin ollut aivan oikea. Vaikea sanoa näin niukin tiedoin.

        Toivon kuitenkin että keskustelusta on itsellesi hyötyä. Hyvä ystävättäresi on priorisoinut asioita eri tavalla kuin esimerkiksi itse olisin tehnyt. Ikävää, että hänen perheelleen kävi näin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe