Ristiäislahja?

Minua pyydettiin ekaa kertaa kummiksi, eli ei ole aikaisempaa kokemusta oikeastaan ollenkaan. Veikkaan, että aika monikin muu kummi tulee ostamaan kummilusikan tmv., eli en ehkä sellaista haluaisi ostaa. Ehdotuksia? Niin ja jos vaikuttaa asiaan, niin lapsi on tyttö.
4378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lapselleni kummi osti kummilahjaksi Hopeisen hevossäästölippaan, niitä on monia muitakin ja sekä tytölle, että pojalle. Tuli olo, että hän oli miettinyt pitkään ja ajankanssa mikä tyttärellemme sopisi. Oli todella ihana kummilahja.

Äänestä

Kannattaa ehkä kysyä suoraan, että mitä he toivovat ja onko joku jo varannut tietyn kummilahjan itselleen. Jos kummeja on useita, niin en ainakaan itse haluaisi, että meillä olisi neljä tinakehystä, mutta ei sitten mitään muuta.

Itse ostin kummityttärelle helminauhan. Kannattaa käydä katsomassa jossakin kello- ja kultaliikkeessä, että mitä siellä on tarjolla, sillä tarjolla on kaikenlaista kivaa. Jotkuthan eivät arvosta perinteistä kummilusikkaa lainkaan, vaan ottaisivat tyttövauvalle mielummin vaikka Nominations-rannekkeeseen paloja!

Joskus 70-luvulla ainakin melkein jokainen lapsi sai sellaisen kirjan, johon kirjattiin vauvan kehitystä ensimmäisen vuoden aikana. Sellainenkin voisi olla kiva lahja, jos vanhemmat ovat sen tyyppisiä, että tykkäävät seurata lapsen kasvua ja kehitystä kirjaamalla ylös tapahtumia.

Äänestä

Valokuvakehykselle on aina käyttöä, myös nyt digikuvien aikana. En ehkä perinteistä tinakehystä ostaisi, vaan esim.kauniin puisen ja tyylikkään johon lapsen/perheen kuvan voi laittaa ja lapsi voi sen aikuistuaan viedä mukanaan.

Äänestä

Meille tulee kohta kuudes kummilapsi. En ole lahjasta vielä päättänyt mutta tällä kertaa se on erilainen kuin muille kummilapsille. Aikaisemmille kummilapsille olen ostanut kauniita posliinisia seinäkelloja joihin on maalattu nimi ja lapsen strateegiset mitat, ellei vanhemmat ole esittäneet jotain muita toivomuksia.

Olen nyt päättänyt että tämän kummilapsen jälkeen en ota niitä enempää, tämän kohdalla kummipyyntö tuli ja aika yllätyksenä, suostuin koska on lähisukulainen. Kummilahja on vielä hakusessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-kummitäti kirjoitti:

Minua pyydettiin ekaa kertaa kummiksi, eli ei ole aikaisempaa kokemusta oikeastaan ollenkaan. Veikkaan, että aika monikin muu kummi tulee ostamaan kummilusikan tmv., eli en ehkä sellaista haluaisi ostaa. Ehdotuksia? Niin ja jos vaikuttaa asiaan, niin lapsi on tyttö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu