Porakoneen istukan vaihto

Miten helv****sä sen saa irti? Tavallinen muovi-pika-istukka. Pohjassa ruuvi joka irtoaa, mutta istukka ei pihahdakkaan vaikka miten vääntelee.
18131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vanhoissa porakoneissa istukka oli yleensä oikeakätisellä kierteellä kiinni. Istukku irrotettiin siten, että istukka-avain laitettiin istukkaan kiinni ja siihen iskettiin vasaralla.

Nykyiset akkukoneet pyörittävät istukkaa molempiin suuntiin, joten istukka saattaisi irrota, kun kierretään esim ruuvia ulospäin. Siksi näissä istukoissa on sisällä ruuvi, joka on vasenkätinen. Istukka on siis samanaikaisesti kiinni kahdella kierteellä, joista toinen on vasen- ja toinen oikeakätinen.

Istukan sisällä oleva ruuvi irrotetaan ensin avaamalla istukka täysin auki ja ruuvaamalla ruuvia meisselillä myötäpäivään. Sitten istukka pitäisi lyödä irti, mutta kun niissä ei ole enää istukka-avainta ?? Kiinnitä istukkaan tiukasti jokin sopiva esine jolla istukan voi lyödä irti. Kuusiokoloavain saattaisi olla sopiva. Valitse niin suuri kuin istukkaan mahtuu. Tue avaimen mutka alasimeen tai vastaavaan siten että kuusiokolon toinen pää on ilmassa. Lyö tähän päähän napakoita iskuja (vastapäivään), kunnes istukka irtoaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten? kirjoitti:

Miten helv****sä sen saa irti? Tavallinen muovi-pika-istukka. Pohjassa ruuvi joka irtoaa, mutta istukka ei pihahdakkaan vaikka miten vääntelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu