Asenteet ovat tiukentuneet noista ajoista huomattavasti. Ihan aiheestakin. Mustalaiset tulevat idiooteimmiksi sukupolvi toisensa jälkeen ja siihen pitää reagoida vastaavalla tavalla. Ei naapuriin, ei samaan taloon, ei samaan kortteliin ei samaan kaupunkiin eikä maahan jos minulta kysytään.
0Äänestä
häiriririkööö
Huom rasisteja on suomessa ihan muodon vuoksi vaikka kuinka paljon, ei tarvitse olla kuin tumma hipiäinen niin olet heidän vihan kohde, teit siis työtä tai olit muuten vaan koulutettu jne ei väliä. Osa ei ole koskaan edes nähnyt tummaa ihmistä ja silti he vihaavat niin sytämesä pohjasta kaikkea tummaa, varsinkin siis mustalaisia ja mustia mutta myös kaikki rättipäät ja venäläisiähän lähes kaikki suomalaiset vihaa tai siis täytyy vihata ja ruottalaisia unohtamattakaan, nehän on kaikki homppeleita yms..
Suomalaiset on pahoinvoivia henkisesti rappeutunutta poppoota, sehän näkee jo tilastoista missä on ne tilastomiehet joilla on numerot hallussa? Isot prosentit suomalaisista vetää mieli-ala lääkkeitä ja tekee itsareita mutta myös murhaavat vaikka koko perheensä saman tien kun itellä menee huonosti.
Alkoholismi tuossa seuraava yleinen ongelma suomessa, pennut oppii kotonaan juoma kulttuuriin, eli viinaa vedetään niin että varmasti ollaan pers kännissä, nykyäänhä 12vuotiaatkin vetää pers kännejä ja ettii ukkoja stadilla, pullo bissee niin heruu yms.. TÄä on tätä sivistystä?
Mutta tosiaan kaikilla on ongelmia, ei pelkästään mustalaisilla ja muuten naapureista puheen ollen olen nähnyt niin monenlaista naapuria ja suomalaiset on tietenkin olleet kaikkein pahimpia, tietenkin siis siinä mielessä että suurin osa on ollut suomalaisia naapureita mutta kovin yleisesti on sattunut juoppoa porukkaa naapurostoon, yötä päivää huutaa musiikki ja tapellaan jatkuvaan, välillä hakataan naisen päätä lattiaan ja koetetaan loppu illasta työntää akka alas partsilta, semmosta huutoo kuuluu. Poliisit houkutteli miehen ulos ja vasta kun uhattiin ettei subutexia tule jollei tule suosiolla ulos niin johan oli kilttiä poikaa.
0Äänestä
Naurattaa
Hah-hah mitä julleja nuo valkolaiset!
0Äänestä
ei ghetto-asukki
"ja muuten naapureista puheen ollen olen nähnyt niin monenlaista naapuria ja suomalaiset on tietenkin olleet kaikkein pahimpia, tietenkin siis siinä mielessä että suurin osa on ollut suomalaisia naapureita mutta kovin yleisesti on sattunut juoppoa porukkaa naapurostoon, yötä päivää huutaa musiikki ja tapellaan jatkuvaan, välillä hakataan naisen päätä lattiaan ja koetetaan loppu illasta työntää akka alas partsilta, semmosta huutoo kuuluu. Poliisit houkutteli miehen ulos ja vasta kun uhattiin ettei subutexia tule jollei tule suosiolla ulos niin johan oli kilttiä poikaa."
Se naapurusto riippuu tietenkin ihan siitä, että missä asuu. Jos asut ghetossa, naapuritkin on ghetosta ja yllä oleva kuvauson osuva.
Jos asut niin kuin suurin osa suomalaisista, asut rauhallisella alueella ilman suurempia sosiaalisia ongelmia. Täällä ei poliisit käy meillä eikä naapurissakaan!
0Äänestä
Tätä mieltä
Aivan asialliasta ja realistista keskustelua mustalaisista. Tuollainen keskustelu voitaisiin käydä aivan hyvin nykyäänkin.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat