Olenko taas kerran "väärässä".?

Hmmmm... ehkä naista ottaa päähän se ettet ole ehdottanut kertaakaan että ottaisit naisesi mukaan? Onhan tuo hieman omituisen kuulosta perheelliseltä mieheltä että pitää hengähtää vaimostakin, kun varmasti vaimo haluaisi aikaa viettää myös miehänsä kanssa vaikka sitten ystäväsi siinä ympärillä. Naisille usein käy niin kun lapsia alkaa tulemaan et menettää ystävänsä. Miehillä ne taas tuntuu vaan lisääntyvän. Kysy naiselta hänen mielipidettään, ja tuskin hän syyttä suotta on huolissaan siitä että olet viikon pois.

Juu ei tarvitse todellakaan puolison tunkea itseään mukaan kaveriporukan reissulle! Kuulostaa pelottavalta ettei kerran vuodessa saisi lähteä reissuun kavereitten kanssa. En ymmärrä tuota ollenkaan. Mikä ihmeen vankila se avioliitto oikein monelle on?
Itse olen ollut naimisissa 9v ja lapsia monta. Molemmat osapuolet on omia reissuja tehnyt mm. risteilyjä, toinen teki pari etelänlomaa kun toinen ei päässyt lähtemään, sukuloimassa käyty jne. Sitten tehdään ja mennään yhdessä kun tilaisuus on.
Miten ihmeessä vaimosi ei pärjää omien lastensa kanssa omassa kodissa yhtä viikkoa? Tuossahan on selvästi kyse siitä ettei hän vaan halua sinun tekevän omaa reissua.. Kysäisepä siipalta että mikä siinä reissussa oikeasti nyppii äläkä huoli vastaukseksi tuollaista tekosyytä.

Tuollaista touhua kun on nähnyt kaveripiirissäkin ja jostain syystä ne parit ovatkin niitä jotka ainoana ovat eronneet...

Vaimosi on ilmeisesti nuori ja kovasti omistushaluinen, se ja lisänä ehkä liian mustasukkainen. Olet antanut hänelle liikaa periksi olet siis liian kiltti mies.
Valitettavasti jos vaimosi ei muuta tyyliään siis todella reippaasti niin teillä on edessä tuhon tie.
Sinä et jaksa ja vaimosi tyrannisoi entistä pahemmin. Olet valinnut vääränlaisen puolison, se on nyt myöhäistä mutta oisit ansainnut kiltin vaimon.
Mene lappiin poikaporukalla älä jää kuuntelemaan haukkuja, ole pari päivää tarkoitettua pidempään niin kerkii vaimolle tulla hätä ja ehkä ikäväkin.

Voiko mummo tai vaimon ystävät käydä auttelemassa lastenhoidossa?

Tässä naisen mielipide ;)

Ihan kuin oma tilanne viitisen vuotta sitten. Siedin kaiken tuon paskan kun lapset oli pieniä. Hoidin käytännössä kaiken mitä akkakin vaikka kävin töissä ja kuuntelin valitusta joka asiasta. Mitään en saanut tehdä, mihinkään en saanut mennä, kaikki mitä tein oli väärin, liian huonosti tai liian hyvin.

Periaatteessa meillä kaikki oli hyvin, mutta kun akkaa kuulemma ahdisti, oli tylsää. Mitään ei tehnyt asian hyväksi itse vaan odotti että minä teen vaikka kävin töissä, pyöritin arjen ja hoidin kaikki käytännön asiat. Muistin syntymäpäivät, hääpäivät sun muut merkkipäivät ja muistin pikku lahjoilla muutenkin. Keksin erikoisiltoja ja muita. Ja kuuntelin haukut kuinka paska olin tietysti.

Siedin kuitenkin kaiken ja ajattelin että kun akka menee töihin, kaikki muuttuu paremmaksi. Muuttui kyllä joo, mutta en tiedä sitten paremmaksi. Akka otti nimittäin ensi töikseen työkaverinsa uudeksi ukokseen ja tapaili tätä mun selän takana kuukauden päivät kunnes viimein jäi kiinni ja avioero oli väistämätön. Exän töihin menosta avioeron hakemiseen: 9kk.

Itse en koskaan saanut vastausta kysymykseen mitä tein väärin tai mitä minussa oli vikana. Lopulta tajusin että sillä ei ole mitään väliä.

Lopputulos: Miehen teoilla ei ole loppujen lopuksi mitään tekemistä sen kanssa onko nainen onnellinen. Jos nainen rakastaa, se rakastaa vaikka mies ei tee yhtään mitään ja ryyppää kaiket päivät ja hakkaa akkaansa kännipäissään. Jos taas ei rakasta niin ei ole mitään mitä mies voi tehdä asian hyväksi.

Toivottavasti sinulla sujuu paremmin.

Olen nainen ja mun kaveriporukka koostuu oikeestaan miehistä. Olen kuin syntynyt miehenä naisen kroppaan. Nämä kyseiset kollit lähtevät myöskin reissuun ja heidän naiset sitten valittavat kuinka mies lähtee viikoksi.
En voi alkuunkaan sietää sellaista valitusta enkä tule naisten kanssa juuri toimeen. Sääli.
Harmi Henkka ettei naisesi halua ymmärtää mikä henkireikä se sinulle on. Ei varmaan huvita kauheesti järjestää vaimollekaan mitään kivaa...
(Näytä hänelle tuo tekstisi jos uskallat.)

Inhottavaa ku eukot näkevät aina sen oman puolensa asioista. Yhdenkin kaverin vaimo usein tietää menoista etukäteen mutta kun lähdön hetki koittaa, hän parkkeeraa oven eteen seisomaan. Huhhuh! Sit ku soittaa mis oot niin sanoo ettei pääse lähtemään. Hakkaan lattiaa hänen puolestaan! Tekis mieli käydä vähän juttelemassa.
Voimia teille miehet ja toivottavasti naisenne oppivat uusia kommunikointitapoja ja vähän epäitsekkyyttä!!!

Vaikuttaa huonosti toimivalta parisuhteelta jossa toinen käskyttää ja toinen nöytryy ja alistuu .Mustasukkaisuus voi olla sairaalloinen piirre jos jatkuvasti epäilee puolisoaan-Missä luottamus? On aika olla mies ja pitää myös omasta näkemyksestään kiinni-sinulla on oikeus mennä kavereiden kanssa.Jos tuo aiheuttaa avioeron-Jäähän teille yhteishuoltajuus.

Voi Henkka... ota yhteyttä perheneuvolaan. Menkää sinne keskustelemaan teidän ongelmista. Jos se ei ole oikea paikka, niin auttavat ja ohjaavat eteenpäin.
Kertomasi kuulostaa jossain määrin tutulta. Ja voin sanoa, ettei se kaikessa periksi antaminen auta mitään. Nälkä kasvaa syödessä, eilen haluttiin sitä, tänään tätä, entä huomenna? Yksi kysymys sinulle mietittäväksi: Mitä tiedät narsismista?
Määräilläänkö ja johdatellaanko sinua? kenties hieman alistamista ja mitätöintiä? Saatko edes sanoa mielipidettäsi, vai pitääkö sinun kertoa vaimosi mielipide?
Kuinka kauan menee, ennen kuin tilanne pahenee siihen pisteeseen, että lapinreissun alla kaverisi kysyvät vaimoltasi saatko sinä lähteä, ja vastaus on: Kyllä Henkka saa lähteä, MUTTA HENKKA EI HALUA!

Avaaja, oletko muistanut kertoa vaimollesi, että rakastat häntä vai oletko "rakastanut" häntä tekemällä kaiken "vaaditun". Pääsisit paljon vähemmällä, jos käyttäisit joskus myös sanoja. :)

Jep jep. Taas se sama kädenvääntö alkaa. Ihan sama juttu ku viimevuonna. Prkl!

Riippuu oletko luotettava. Jos olet, niin se reissu kuulostaa olevan ihan ok.

Mun kaveri käy muutaman kerran reissulla vuodessa ja tiedän et tekee sellasta mikä ei ole ok. Tietää et ei voi jäädä kiinni ja ei kyllä välitä vaik jäiskin.

Riippuu ihan ihmisistä, joillekkin rehellisyys on tärkeintä. Jos on joskus pettänyt toisen luottamuksen niin kyll ne reissut on sit siinä, jos haluaa sen parisuhteen säilyttää.

Pakkaat laukut ja lähdet ovesta sitten kun sun pitää lähteä sinne reissuun. Mäkättipä vaimos mitä tahansa ja sylkee tulta. Sanot vaan päättäväisenä että sun on tehtävä tää tai pää hajoo. Hän voi lähteä myös matkalle sitten aikanaan.

En usko että mitään sekoomista tapahtuu vaan vaimos on pöllähtänyt jonkun aikaan ja sitten myöhemmin tuumaa, että olit oikeessa kun pidit pääsi.

Jos jotain pahempaa tapahtuu niin anna naisen mennä. Se on sitten sen valinta. Sä teit kaikkes. Avioliitto ei ole vankila!! On muutkin eronnut pahemmissakin tilanteissa. Et ole yksin.

Sun pitää nyt Henkka vaan kerätä jäljellä olevat miehisyyden rippeesi ja päättäväisesti vaan mennä reissuusi. Ilmoitat milloin lähdet ja milloin palaat.
Ei oo sun syy jos vaimosi ei tahdo mennä mihinkään.

Hoidat kotiasiat siihen mallliin että vaimosi pärjää sen viikon eli teet ne "miesten työt" ja järkkäät vaikka lastenhoitoon apua jos siihen on tarvis.

Hyvässä parisuhteessa molemmilla osapuolilla on myös pieni pala itsenäisyyyttä jäljellä. Molemmat voi esim reissata omillaan kunhan se ei mene määrältään älyttömyyksiin. Toiminnan perustana on rakkaus ja luottamus sekä sen luotamuksen arvoinen käyttäytyminen.

Henkka, yllätäpä vaimosi siten, että järkkäät varuiksi etukäteen mummut ja paapat hoitamaan lapsia juuri siksi viikoksi kun itse olet menossa Lappiin. Sano vaimolle, että ostat sille samaan aikaan matkan jonnekin johon hän voi lähteä. Jos hän kieltäytyy, niin karjase päin naamaa, että jos ei kelpaa, niin tästä lähin naaman vähäinenkään vääntely on talossa kielletty, kun ilmoitat omista reissuistasi. Anna sille vielä tämä tsäänssi säilyttää kasvonsa.

Haloo, ei se ongelma ole oikeasti se, että nainen jää lasten kanssa ilman apua, vaan se, että nainen ei nyt vaan satu tykkäämään siitä, että miehellä on muutakin elämää kun perhe. Ei ole miehen tehtävä liehitellä ja suostutella ja palkata sataa lastenhoitajaa vaan siksi, että saa luvan liikkua vapaasti edes joskus. Kyllä sen naisen pitää pystyä kestämään se, että kaikki ei tapahdu juuri niin kuin itse haluaa ja että välillä mieskin voi tarvita lomaa.

Minulla exmies ei tajunnut sitä, että halusin välillä lomaa miehestä. Hän siis oli työtön joten aina kun minä olin kotona (jos en ollut töissä niin olin lähes aina kotona) niin olimme yhdessä. Ensin en kokenut tarvetta itse lähteä, vaan kannustin miestä lähtemään serkkujaan ja ystäviään katsomaan toiseen kaupunkiin. No ei muka koskaan onnistunut, niin aloin järjestää itselleni muuta aktiviteettia. Siis laivareissua tai jotain ilman häntä. Hirveä ulina alkoi, että eikö parisuhteen pitäisi olla yhdessä oloa ja yhdessä tekemistä ja yhteisestä ajasta nauttimista.. Jooooo, pitäisi, mutta kyllä sitä omaakin aikaa ihminen tarvitsee! Miten voi nauttia jostain joka on ihan joka sekunnin siitä, kyllä se fiilis kasvaa kun pääsee olemaan itsekseen välillä. No suhde kaatui muihin(kin) syihin.. Mutta nykyiselle miehelleni tein selväksi, että olemme edelleen yksilöitä vaikka yhdessä olemmekin. Ihminen kun on monimutkainen olento, eli voin olla yksilö ja voin olla me, mutta niitä pitää välillä päästä vaihtamaan. Minun menoja hän ei ala rajoittamaan enkä minä rajoita hänen. Ei meitä kuitenkaan ole liimattu yhteen, eikä kaikkea tarvitse tai ole mitään järkeä tehdä yhdessä. Mies oli samalla linjalla, onneksi.

Monissa suhteissa tuntuu olevan ihan normaalia moinen haukanlailla vahtiminen, illanistujaisiinkaan ei saisi ikinä mennä yksin, saati sitten millekään muullekkaan reissulle. Joko sitä tekee kumpikin parisuhteessa, tai sitten vain toinen. Ystäväni mies vetää aina raivarit kun ystäväni koittaa lähteä viihteelle, yleensä tekee katoamistemput ennen ystäväni lähtöä, joten lapset jäävätkin äidille ja pitääkin perua kaikki. Ystäväni alistuu ja alistuu.. Jos lapsenvahti on hommattu (vaikka isä siis jää kotiin) ja kaikki valmiina, mies vetää itkupotkuraivarit ja ilta pilalla, tekstailee syytteleviä viestejä koko illan. Näitä ulosmenoyrityksiä on siis aina pari per vuosi, että ei joka viikkoinen rilluttelija tämä äiti.. Isä kyllä radalla muutaman kerran kuussa. Kerran saimme tämän ystävän kanssa käydä laivalla kahdestaan, mutta toista kertaa ei koskaan tullut. Eka kerta oli niin hirveä sota heillä, ettei mitään järkeä. Tokalla kerralla mies sanoi vain, ettei se käy ja jos on pakko lähteä, niin mies sitten tulee mukaan. No mies sitten otettiin mukaan, mutta koska kyseessä oli vähän sivistyneempi matka kuin mihin monet muut laivallakävijät oli tottuneet, niin miehellä oli naama solmussa koko matkan, mutta silti oli pakko roikkua meidän kanssamme koko ajan.

Romaanini tarkoitus on lähinnä se, että tilanne ei parane, vaikka alistuisit, se ei parane vaikka palkkaisit armeijan hoitajia ja perseenpyyhkijöitä, se ei parane vaikka kuinka koittaisit sopia kompromissia, se ei parane vaikka ottaisit eukon mukaan. Vaikka lopettaisit koko muun elämisen kuin seinään, AINA tulee jotain vikaa jossain. Työpäivä venähti, näit tutun kaupassa ja kauppareissu venähti, tankilla käydessä ei voinut kestää noin kauaa.. Jne. Se on SINUN yksi ja AINOA elämä, ei ole mitään järkeä tuhlata sitä neljän seinän sisässä vain siksi, että vaimosi ei halua antaa sinun tehdä mitään.