Rakkaalla lapsella on monbta nimeä, myös harmaamalvikki ja joku vielä.
Kasvi on kaksivuotinen ja lisääntyy siemenistä kuten sormustinkukka.
Paitsi että minulla ei jaksa kasvaa. Kaksi kertaa jo olen yrittänyt.
Ihmettelen, olenko istuttanut sen väärään paikkaan. Millaisen mullan ja kasvupaikan se tavitsee.
Sain taas ostaa kaksi tainta osuuskaupan pihamyymälästä. Eihän myyjä osannut sanoa sen istutuksesta mitään.
Yritin lukea kasvikirjojani, mutta niissä vain kerrotaan, kuinka komea kaksivuotinen kasvi se on.
Onko jollakin kokemuksia? Toivoisin niin, että saisin sen leviämään mökin pihaan, sinne se sopisi niin hyvin.
Salkoruusu eli tukkiruusu
11
2455
Vastaukset
- Erkki
Salkoruusut eivät läheskään aina selviä Suomen talvesta, joka on niille liian ankara. Meilläkin kuolivat talven aikana. Todennäköisesti talvisuojauksen pitäisi olla niin täydellinen kuin olla ja voi, mutta niin, salkoruusu on todella epävarma talvehtija.
Jos jostain saat käsiisi, kannattaa yrittää hankkia wanhan ajan salkoruusua ennemmin kuin kaupoista/taimitarhoilta tulee. Se ei muistaakseni ole edes itse asiassa salkoruusu, vaan salkoruusun ja jonkun lähisukulaisen malvakasvin risteytymä. Kauppakukat eivät ole kestävimmistä päästä.
Olen itse ajatellut kokeilla seuraavaksi salkoruusun talvettamista ruukussa sisällä jossain viileässä - ehkäpä se auttaisi selviämään talven yli? - Siemenestä
Hyvin onnistui monena vuotena talvehtiminen.Nyt olen hieman kyllästynyt kasviin,joten en ole kasvattanut.Harmaamalvikki on perenna,sitä kasvaa kyllä pihassa.
Isoäidin kasveilta tilasin silloin aikoinaan siemeniä ja taisi olla Korpikankaaltakin.Oli kerrottuja ja yksinkertaisia ja monen värisiä.Hieta maata,eli erittäin läpäisevää ja koko päivän auringossa.Vyöhyke viisi,eli lumi suojasi,ei muuta suojausta.
Edellisen kanssa samoilla linjoilla,että kannattaa kasvattaa siemenestä.
Mielestäni tärkeintä,ettei vesi jää seisomaan talveksi,paalujuuri mätänee helposti,muuten taitaa pakkasta kestää. - eri kasvit
Salkoruusu ja harmaamalvikki ovat ihan eri kasveja. Salkoruusu on kaksivuotinen ja harmaamalvikki monivuotinen perenna.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmaamalvikki ...kestää hyvin talven
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/salkoruusu ... ei ole kovin hyvä talvenkestävä kasvi - salkoruusuinen
Harmaamalvikki on eri kasvi kuin Salkoruusu,tiedän koska minulla on ollut kumpikin.Malvikki on paljon lyhyempi.Salkoruusu ei vain tahdo menestyä,ainakaan minulla.Se kukki hyvin ekana kesänä,mutta senjälkeen hävisi.Ostin kuitenkin tänäkesänä uudet.Saa nähdä menestyykö se nyt,nuppuja siinä on ja malvikki kukkii parhaillaan.
- onko/eikö
eikö se ole vain 2 -vuotinen, se salkoruusu, ihan kuin sormustinkukkakin..
- Siemenestä
On kaksivuotinen,voi joskus sinnitellä kolmanteen kesään,jos vaikka katkaisee kukkavarren maljakkoon.
- Siemenestä
Siemenestä kirjoitti:
On kaksivuotinen,voi joskus sinnitellä kolmanteen kesään,jos vaikka katkaisee kukkavarren maljakkoon.
Ja lisäystä vielä,että jos kasvia aletaan kasvattamaan siemenestä hyvin aikaisin keväällä,kuten taimitarhoilla,kukkii jo samana vuonna,mutta ei todennäköisesti talvehdi.Kasvi kukkii simentääkseen ja kuolee sen jälkeen pois,tosin kerrotuille ei taida edes siemeniä tulla.Jos taas kylvää suoraan kasvupaikalle,tekee ruusukkeen ensimmäisenä kesänä ja toisena kukkiii.
- Pioni
Siemenestä kirjoitti:
Ja lisäystä vielä,että jos kasvia aletaan kasvattamaan siemenestä hyvin aikaisin keväällä,kuten taimitarhoilla,kukkii jo samana vuonna,mutta ei todennäköisesti talvehdi.Kasvi kukkii simentääkseen ja kuolee sen jälkeen pois,tosin kerrotuille ei taida edes siemeniä tulla.Jos taas kylvää suoraan kasvupaikalle,tekee ruusukkeen ensimmäisenä kesänä ja toisena kukkiii.
Hyvä idea. Ajattelin, että kun viime vuonna luulin kasvattaneeni monivuotista salkoruusua, en enää samaan narahda. Nimittäin ei taimen tainta noussut keväällä ja kylvin siihen sitten keväällä malvikkia. Ne kukkivat parhaillaan.
Hypistelin jo salkoruusun siemenpussia viime viikolla kaupassa, mutta päädyin vain ostamaan sarviorvokin siemenet. Jääpolte tuhosi keväällä koko penkin. Kylvin jo laatikkoon siemenet, mutta jäin kaipaamaan tumman violettia, yönsinistä Violaa, jota ei löydy mistään. Nämä ovat ihan tavallisia, kirjava sekoitus.
- salkoruusu 0
Kaksivuotinen ja "kaksivuotinen", se on "filosofinen" kysymys, salkoruusu kylväytyy, eli jos niitä on paljon, on aina tulossa uusia kaksivuotisia, joka kesä on kukkivia.
Suomessa ne eivät niin helposti (kai?) kylväydy eivätkä kasva niin mahtavan turpeaksi täyteen kukkia kuin etelämpänä. Lajejakin on paljon erilaisia. Kaakkois-Euroopassa voi katsella silmät ympyriäisinä
parimetrisiä salkoruusuja, jotka ovat pulleina kukista, ehkä kymmenittäin jos ei sadoittain kerrottukukkaisia kukkia varressa.
Ihana kukka !
Onnea kasvatuksellesi ! - perennoja siis
Minulla on salkoruusuja, jotka ostin perennoina taimimyymälästä. Ovat nyt kolme kesää kukineet aivan samoista juurista (tiedon sen, koska kaikki perennat merkitsen kukkapenkkiin juureen asetetavalla renkalla, että löydän ne keväällä). Olen syksyllä laittanut taimin päälle multaa ja haravoinut puiden lehtiä. Keväällä kaivan esille. Kasvit ovt 2m korkeita ja juuri nyt kukkivat valkoisin ja vaaleanpunaisin ruusukkein. Ihania.
- tydydyy
Salkoruusu kuten muutkin itsekylväytyvät tiputtelevat juurilleen ja kauemmaksi siemeniään (tuuli vie ja linnut), eli uudet siemenet voivat itää ihan vanhan juuren tyvessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta344571Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203175Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692311Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui492182- 1632039
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171643
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601641Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1111611M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151269