Lapset kärsivät ehkäisykiellosta

Umpikujaan joutunut 36-vuotias vl-äiti tappoi uupumuksissaan kuuden päivän ikäisen vauvansa. Lapsi oli perheen yhdeksäs. Hän oli kärsinyt pitkään mieleterveysongelmista eikä olisi halunnut niin suurta perhettä.

Naiset ja lapset kärsivät eniten. Kuka kantaa vastuun?

http://blogs.phoenixnewtimes.com/valleyfever/2013/04/nina_koistinen_says_she_killed.php
11268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jokaisen kannettava itse vastuu itsestään PISTE. Ei voi syyttää vl-liikettä tai sen johtoa.

Äänestä

väärästä opin julistamisesta voi aina syyttää julistajaa !

eikö ole Raamatusta tullut luettua mitä siellä asiasta sanotaan !

No ei tietenkään ole kun ette lue Raamattua, ettekä ymmärrä jos luette.

Äänestä

Mistä muka tuossa uutisoinnissa voi vetää päätelmän, että äiti olisi ollut vl?

Äänestä

  • No tuosta ainakin kirjoitti:

    http://freepathways.wordpress.com/2013/04/30/save-children/

    "Kyseinen perhe kuuluu Phoenixin “rauhanyhdistykseen” eli amerikkalaisittain kirkkoon, joka on LLC-lestadiolainen (LLC = Laestadian Lutheran Church)."

    Eli kuului tiukimman linjan vanhoillisiin SRKlaisiin.

    Phoenixissa on oma puhuja nimeltään Eric Jurmu joka opettaa että ehkäisy aon aina syntiä eikä sovi uskovaiselle. Amerikan uskovaisilla on tässä ankarampi linja kun täällä. Myös Jouko Haapsaari on pitänyt saarnoja joissa hän on käsitellyt ehkäisyä ja sanonut sen synniksi.

    Äänestä

  • Nykänen kirjoitti:

    Phoenixissa on oma puhuja nimeltään Eric Jurmu joka opettaa että ehkäisy aon aina syntiä eikä sovi uskovaiselle. Amerikan uskovaisilla on tässä ankarampi linja kun täällä. Myös Jouko Haapsaari on pitänyt saarnoja joissa hän on käsitellyt ehkäisyä ja sanonut sen synniksi.

    mielenterveydelle vaarallista harhaoppia julistavien puhujien oikea paikka on sähkötuolissa!

    Äänestä

vastuuseen umpikujaan ajamansa äidin teoista! Sairasta ja vastenmielistä naisen ihmisarvon raiskaamista uskontoon mukamas vedoten.

Onko Raamattuun tullut neljän evankeliumin lisäksi Jurmun ja Haaapsaaren evankeliumit?

Äänestä
  • Ehkäisykieltoa saarnataan kyllä avoimesti Suomenkin siioinissa. Suviseuroissa oli taas monessa saarnassa siitä.

    Äänestä

  • Pudasjärvelläkin kirjoitti:

    Ehkäisykieltoa saarnataan kyllä avoimesti Suomenkin siioinissa. Suviseuroissa oli taas monessa saarnassa siitä.

    sijaan nokan eteen vl-puhujille; eiväthän he Raamatusta muutenkaan piittaa ja samapa tuo mistä satunsa lurittavat!

    Äänestä

Eikö naiset voi itse päättää omasta ruumiistaan. Onko sekin annettu miesten määrättävksi. Kieltäytyisin yksinkertaisesti naimista ja jos lapsiin yrittää kajoata ilmoittaisin poliisille yms. Onko Kaikkia paskanjauhajia maa päällään kantaa. Homoseksuaalisuudessa ei todellakaan ole mitään normaalia, se on vakava kehityshäiriö joka johtuu VL naiset todella niin typeriä etteivät osaa nauttiua seksistäkään ilman raskauden pelkoa. Tä'ytyy se olla paine myös miehille.

Äänestä
  • saavat niin huonoa seksiä avioliitoissaan, että kusi velloo jo päässä eikä osata enää ajatella omilla aivoilla; saati sitten vaatia jotain tasoa sänkypuuhiinkaan!

    Voi naisparat ja heidän elämättömät elämänsä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mistä apua? kirjoitti:

Umpikujaan joutunut 36-vuotias vl-äiti tappoi uupumuksissaan kuuden päivän ikäisen vauvansa. Lapsi oli perheen yhdeksäs. Hän oli kärsinyt pitkään mieleterveysongelmista eikä olisi halunnut niin suurta perhettä.

Naiset ja lapset kärsivät eniten. Kuka kantaa vastuun?

http://blogs.phoenixnewtimes.com/valleyfever/2013/04/nina_koistinen_says_she_killed.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu