Miten kissanpentu sisäsiistiksi?

Miten olette saaneet kissanpentunne tekemään tarpeensa laatikkoon? Ollaan yritetty nostaa kisuliinimme laatikolle kun se näyttää etsivän sopivaa paikaa, mutta se vain hyppää samantien pois ja juoksee karkuun. Tarjolla on ollut sekä cassiusta että kissan helmiä. Pentu
tuli meille edellispäivänä eikä ole käynyt hiekkalaatikolla aikaisemmassa kodissaan, eikä emo ole sitä opettanut.
4522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No meillä oppi heti. Nostettiin se usein laatikkoon ja aluksi kieriskeli siellä, mutta hoksasi sitten että sinne tehdään tarpeet. Nyt on vain ongelmana se miten saan se kokoanaan ulos tekemään tarpeet. En halua että käyttää hiekkalaatikkoa. Nosta se vain toistuvasti laatikkoon ja anna vessarauha. Kissat eivät halua hälinää ympärille kun ovat tarpeiden teossa.

Äänestä

Meillä oli sama tilanne, pennut eivät olleet ikinä käyneet laatikolla... Nostin kuitenkin pentuja usein laatikolle ja yritin selittää vaikka tuskin mitään ymmärsikään :) Yhdet pisut tuli nurkaan joten nostin toisen laatikoista kyseiseen nurkaan ja siitä lähtien pennut ovat tehneet tarpeensa laatikkoon. Viikon kuluttua laiton nurkkaan raksukipon ja siirsin hiekkalaatikon vessaan ja hyvin ovat osanneet käydä laatikolla.

Äänestä

jos alle 12-viikkonen niin ei mikään ihme ettei ole sisäsiisti!

Äänestä
  • Vauveliini on 15-viikkoinen ja kiitos hyvien neuvojen täällä ja muualla, nyt jo sisäsiisti. Vain vähän tuttuja pisuhajuja hiekan joukkoon, ja laatikko aluksi paikkaan, jossa viimeksi asioi. Ja tietysti paljon kehuja ja herkkuja onnistuneen suorituksen jälkeen:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Miten olette saaneet kissanpentunne tekemään tarpeensa laatikkoon? Ollaan yritetty nostaa kisuliinimme laatikolle kun se näyttää etsivän sopivaa paikaa, mutta se vain hyppää samantien pois ja juoksee karkuun. Tarjolla on ollut sekä cassiusta että kissan helmiä. Pentu
tuli meille edellispäivänä eikä ole käynyt hiekkalaatikolla aikaisemmassa kodissaan, eikä emo ole sitä opettanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu