Keskenmenoni viikolla 20 - minun tarinani

EnkelivauvanÄiti30v

Sain keskenmenon viikolla 20. Päivällä tuli ruskeaa geelimäistä vuotoa runsaasti. Alavatsaa nipisti. Menin illalla nukkumaan. Tiesin jo mitä on tuloillaan, olen alan ihminen. Nähnyt työssäni paljon keskenmenoja ja kuolleita vauvoja. Heräsin yöllä kovaan vatsakipuun. Pakkasin tavarat, puin ja soitin ambulanssin. Supistukset tihenivät 5km matkan aikana. Sairaalan pihalla lapsiveteni tuli ulos. Supistukset yltyivät. Minut avustettiin synnytyspöydälle. Parin minuutin kuluttua tuli ponnistuksen tarve, laitoin kädet jalkojeni väliin. Pienet jalat sätkivät ja pää syntyi viimeisenä. Istukka syntyi heti perään. Pieni poikani lepäsi hetken sylissäni, veti viimeiset hengenvetonsa ja nukkui oman äidin syliin ikiuneen. Vauvani korvat olivat niin pienet, iho niin pehmeä, vauva oli n. 20cm pituinen. Lapseni vietiin sitten pois, sikiöntutkimusyksikköön valkoiseen lakanaan käärittynä. Kohtuani paineltiin tyhjäksi verestä. Olin sitten osastolla aamupäivään. Olo oli niin tyhjä. Vuodin verta. En saanut juurikaan tukea. Minua seurattiin se tarpeellinen aika ja hoputettiin päättämään haluanko järjestää lapseni siunaamisen itse vai tuhkataanko vauva Honkanummen hautausmaan vauvojen uurnalehtoon. Valitsin tuhkauksen. Otin sairaalasta taksin kotiin. Olo oli tyhjä, ajattelin että kuolen. Sytytin lapselleni kynttilän. Sen jälkeen olen itkenyt joka kerta lapseni ultraäänikuvia, ostamiani pieniä vauvanvaatteita ja äitiyskorttia katsoessa. Nyt 4kk myöhemmin tulen jo toimeen, tämä heinäkuu vaan on vaikein, koska lapseni laskettu aika oli 26.7. Synnytin vauvan, en pientä limapalloa, lapseni oli jo pieni ihminen. Mutta liian pieni selviämään. Sitä tuskaa mikä minulla oli lastani sylissäni pitäessä ja häntä ikiuneen saattaessa suurempaa tuskaa en ole kokenut, vaikka elämässäni on tapahtunut paljonkin kaikkea ikävää. Mutta minä olen kuitenkin äiti, pienelle enkelivauvalleni.

7

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osan ottoni

      Olen pahoillani puolestasi

    • ksjdbk dknvf

      Isot voimahalit

    • rakkaudella1

      Voimia sinulle.

    • myötä eläjä

      Voimia sinulle. Saat kaiken myötätuntoni. Lapsesi on nyt pieni enkeli jota ei mikään kipu tavoita. Sinun kohdallasi elämä jatkuu ja saat paljon uusia tilaisuuksia elämässäsi.

    • keskenemonon just ko

      Lämpimimmät osanottoni. Paljon voimia sinulle jatkaa elämääsi. Olen juuri keskenmenon kokenut, vasta viikolla 7, ja jo nyt tuntui niin raskaalta kokemukselta. Sinulla oli jo pieni vauva. Olen todella surullinen sinun ja vauvasi puolesta. Ehkä aikanaan saat lohtua siitä, että sait hyvästellä hänet, ja hän sai olla oman äidin sylissä lyhyen elämänsä viimeiset hetket! Tuskallista, mutta tulet aina muistamaan hänet sylissäsi.
      Koeta jaksaa!

    • Totuus_tapahtuneesta

      ..On tarua ihmeellisempää.

      Muisto lapselleni.

      Antaisin mitä vaan, jotta sinuun tutustua saisin. Antaisin mitä vaan, jotta sinulle elämässä oppimiani asioita voisin opettaa. Antaisin mitä vaan, jotta sinulle iltasadun lukea voisin. Mitä vain, jotta sinut luokseni saisin, vaikka hetkeksi vain. Ihan mitä vain. Edes yhdeksi ohikiitäväksi hetkeksi.

      Pitäisin sinua lujasti kiinni ja sanoisin, kuinka rakas ja tärkeä sinä minulle olet. Pitäisin kiinni, enkä pois päästäisi. Koskaan.

      Sinut oli tarkoitettu syntymään keskellä kauneinta kesää. Minä sinua odotin hartaasti ja toivoin sinua koko sydämestäni. Vaikka olosuhteet eivät aina välttämättä olleet ne parhaat mahdolliset, puitteet sen sijaan olivat. Silti olin valmistautunut sinua varten, sydämessäni ja elämässäni. Olin valmis tekemään vuoksesi kaiken ja enemmän. Sinua niin kovasti toivoin.
      Sen sijaan, joku muu päätti toisin. Joku muu päätti elämästäsi, kuten myös minun elämästäni. En kuullut sinun ääntäsi, en saanut sinua sylissäni koskaan pitää, sillä tämä kaikki minulta vietiin. En edes sinua koskaan saanut nähdä, paitsi ultrakuvassa, jossa olitkin hyvin eläväinen. Sinun ja minun elämästäni päätti äitisi. Se ihminen, joka on lapselle tärkein ja joka on tarkoitettu herkkää, viatonta sielua suojelemaan. Sillä vauva on heikko ja turvaa tarvitsee. Äitisi päätti keskeyttää elämäsi ja teki tuon päätöksen selvästi vastoin minun hyvin selkeästi ilmaisemaani tahtoa.

      Kävin sinua katsomassa aikana, jolloin sinun olisi syntyä pitänyt. Paikka jossa nyt olet, on täynnä kauneutta. Puut antoivat suojaa, vieno tuuli puiden lomassa lehtiä heilutti. Oli kaunis kesäpäivä, silti sydämeni oli täynnä surua ja kylmyyttä. Mietin vain, miksi minulta vietiin mahdollisuus tutustua omaan lapseeni. Ja tämä vielä täysin tahtoani vastaan. Naisella, äidillä on oikeus päättää omasta ruumiistaan. Entä isän oikeus? Entä terveen lapsen oikeudet? Kuka lapsen puolta pitää?

      Lapseni äiti keskeytti raskauden omalla päätöksellään ja teki keskeytyksen. Yritin viimeiseen asti vaikuttaa päätökseen, kykenemättä siihen. Minä tein omat virheeni, minussa on omat vikani. Silti, minä sen lapsen halusin. Enemmän, kuin mitään muuta koskaan elämässäni. Ja tunsin itseni niin avuttomaksi, kun en pystynyt tekemään mitään. Sain vain ilmoituksen päätöksestä ja myöhemmin tuli tieto lopputuloksesta.

      Mukanasi meni suuri osa sydäntäni. Toivon vielä joskus sinut tapaavani.
      Tässä on siis tarinan toinen puoli. Jokaisella tarinalla on kääntöpuoli. Tämä on minun ja lapseni tarina. Valitettavasti tosi-sellainen.

      Ehkä aika antaa vastauksia, ehkä ei. Sen tiedän, että elämässäni on nyt tapahtunut asioita, joista selvinnyt olen. Enkä koskaan enää tule olemaan yhtä vaikeassa tilanteessa. Silti, mikään ei mennyttä muuta, eikä lastani tuo. Ehkä näen joskus myöhemmin elämässäni tapahtuneessa jotain hyvää, ehkä en.

    • Elefanttifanttinen

      Siunausta paljon. Tosi surullinen tarina. Onneksi hän oli sylissäsi kuitenkin. Uskon Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      239
      45198
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25976
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      164
      10791
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9481
    7. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      9383
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8468
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe