Vaarallista geenimanipuloitua ruokaa tuputetaan Suomeenkin

Jenkit neuvottelee EU:n kanssa vaarallisesta geenimanipuloidusta ruoasta, jolla ei ole samaa vastustuskykyä kuin viljalla saati alkuviljalla speltillä.
Tätä paskaa jenkit toisi pian eu-maihin :
Kuitenkin ranskalaisen Caenin yliopiston molekyylibiologian (!) professori Gilles-Eric Seralinin tutkimusryhmä julkaisi järkyttävän tutkimuksen geenimanipuloinnista. Sen mukaan sekä geenimanipuloiduilla tuotteilla -että
tuotteisiin käytettävillä torjunta-aineilla- on vakavia terveydellisiä vaikutuksia, kasvaimia ja syöpää !!!
Tutkimuksessa 200 rotalle syötettiin kahden vuoden ajan geenimanipuloitua maissia sekä altistettiin ne yhdysvaltalaisen kemikaaliyhtiön Monsanton Roundup-torjunta-aineelle. Tuloksena rotille kehittyi kasvaimia sekä muita vakavia terveysongelmia. Ajatella, että Euroopan oma elintarvikevirasto EFSA
vähättelee ja jopa kieltää Seralinin tutkimustulokset ! Vaikkei EFSA koskaan
ole julkistanut tietoja, mihin se perustaa "turvallisuutensa" geenimanipuloiduissa tuotteissa !
"Tästä tulee seurauksia. EFSAN mukaan tutkimukseni on roskaa, koska jos
minä olen oikeassa, he joutuvat vankilaan." Seralini toteaa.

Tällaista skeidaa jenkkimössöä emme halua ottaa Suomeen !
(Lähde: Iltasanomat 10.7.2013)
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos minun pitää valita annanko lapseni syödä geenimanipuloitua viljaa vaiko oikein tehokkaasti myrkytettyä, kasvunsääteillä käsiteltyä, homeen estäjällä ruiskutettua viljaa, vastaus on helppo:kyllä kiitos geenimanipuloitua.
Tämähän se nimenomaan on tarkoituskin, kun viljélykasveja geenimanipuloidaan, että niistä tulee kestävämpejä ja satoisampeja kuin tavalliset. Ei tarvitse käyttää niin paljon myrkkyjä, eikä lannoitteita.
Nykyäänkin Suomessa aika suuri osa pelloista käsitellään roundupilla syksyisin, että rikat saadaan aisoihin. LUomupellot ovat aina asia erikseeen.
Suomeen tuodaan karjan rehuksi muuntogeenistä soijaa koko ajan, joten et takuu varmasti tiedä, missä maitopurkissa tai lihapaketissa sitä on.
Muuntogeenien käyttö tulee lisääntymään aivan varmasti. Mutta onko se vaihtoehto, että lisätään myrkkyjä tai hakataan sademetsät alas, että saadaan rikka-ja tautivapaata peltoa lisää?
Ulkomaalaista lihaa en suuhuni laittaisi, koska siinä saattaa löytyä kaiken lisäksi hormooneja ja antibioottiakin, vaikka tulli tutkii, niin aivan sataprosenttista se ei ole.
Niin, että parasta olisi olla syömättä mitään, mutta siinä voi käydä kuin mustilaisen hevoselle, otti ja kuoli, juuri kun syömättä osas olla...

Äänestä

Tää on ihan kauheaksi mennyt, kun ei tosiaaan voi enää tietää mikä on turvallista syötävää.
Verkkomedia.org sivulta näin kuvia rotista joille tätä geenimanipuloitua ruokaa oli annettu, ja niillehän kasvoi kasvaimet, jotka olivat melkein rottaa suurempia.
Taivaalle ruiskutetaan chemicaltrailejä, niissä on mm. alumiinia minkä he sanovat rauhoittavan ihmisiä. Saati sitten ne muut myrkyt. Miten ihmiset voivat hyväksyä tämän???
Tämä on ihan tosiasia, toiset jatkavat töllön katsomista hamaan loppuun asti eivätkä halua edes kuulla tai nähdä totuutta!
Uskovat vain sokeasti mitä valtamedia ja töllö sanovat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


antaisitko lapsille? kirjoitti:

Jenkit neuvottelee EU:n kanssa vaarallisesta geenimanipuloidusta ruoasta, jolla ei ole samaa vastustuskykyä kuin viljalla saati alkuviljalla speltillä.
Tätä paskaa jenkit toisi pian eu-maihin :
Kuitenkin ranskalaisen Caenin yliopiston molekyylibiologian (!) professori Gilles-Eric Seralinin tutkimusryhmä julkaisi järkyttävän tutkimuksen geenimanipuloinnista. Sen mukaan sekä geenimanipuloiduilla tuotteilla -että
tuotteisiin käytettävillä torjunta-aineilla- on vakavia terveydellisiä vaikutuksia, kasvaimia ja syöpää !!!
Tutkimuksessa 200 rotalle syötettiin kahden vuoden ajan geenimanipuloitua maissia sekä altistettiin ne yhdysvaltalaisen kemikaaliyhtiön Monsanton Roundup-torjunta-aineelle. Tuloksena rotille kehittyi kasvaimia sekä muita vakavia terveysongelmia. Ajatella, että Euroopan oma elintarvikevirasto EFSA
vähättelee ja jopa kieltää Seralinin tutkimustulokset ! Vaikkei EFSA koskaan
ole julkistanut tietoja, mihin se perustaa "turvallisuutensa" geenimanipuloiduissa tuotteissa !
"Tästä tulee seurauksia. EFSAN mukaan tutkimukseni on roskaa, koska jos
minä olen oikeassa, he joutuvat vankilaan." Seralini toteaa.

Tällaista skeidaa jenkkimössöä emme halua ottaa Suomeen !
(Lähde: Iltasanomat 10.7.2013)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu