Itse ajattelen että on järjetöntä vahtaa ministerit kesken kauden,
juuri kun he ovat päässeet sisäistämään oman hallinnonalansa
asioita niin tehdään vaihto ja aloitetaan alusta.
Nyt kun on osattava huomioida koko maailman tapahtumat ja niiden
vaikutukset myös suomeen niin tehtävät päätökset ovat vaikeita,
koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Siksi on arveluttavaa että ministeri siirtyy uuteen tehtävään
kesken kauden, 4 vuottakin on lyhyt aika kun puhutaan suurista
koko maapalloa koskevista asioista.
Esim, luonnonsuojelu, ruuan saatavuus,vesistöjen puhtaus,
ilmaston lämpeminen, näitä riittää, ja päätöksien vaikutukset
pitäisi osata ennakoida.
Vai onko niin ettei ministerien tarvitsekaan tietää, muut tahot selvittää,
mutta ministeri kantaa "vastuun",mitä tuokin sitten tarkoittaa.
Olisi kiva tietää teidän toistenkin näkemyksiä näistä vaihdoista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.