http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288581943169.html
Tuo, jos mikä, saa ihmset raivoihinsa :D
"Espoon Velskolan toimintakeskuksessa pidettävän rippikoululeirin henkilökunta aloitti huutokaupan, jossa tarjottiin vanhemmille mahdollisuutta ostaa rahalla lapsilleen erivapauksia. Eräällä leiriläiselle muun muassa ostettiin oikeus etuilla ruokajonossa koko loppuleirin ajan.
- Lisäksi eräs myyty huutokauppakohde vapautti nuoren leirin loppusiivouksesta, vierailijoiden joukossa ollut nainen kertoi Ilta-Sanomille."
Nyt rysähti espoossa.
31
151
Vastaukset
- 1uu876
Miten tuo on mahdollista?
- mielisairast menoo
tuo on ihan mielisairasta. kasvatetaan lapsia kieroon ja ylimielisiksi erivapauksilla ja vanhempien rahoilla. miten missään seurakunnassa voi olla niin pällejä ihmisiä että tekevät tuollaista? köyhien lapset ja fiksujen vanhempien lapset saa kärsiä.
toki siinä mielessä kristinuskon sanoman kanssa yhtä että jumalakin harrastaa eriarvoisuutta. juutalaiset ja irsrael on muita enemmän. ei-uskovat joutaa hellvettiin ja toiset pääsee taivaaseen. jumalalle ei kelvannut uhrailemaan sairaat jne. niin ja orjuuttaakin sai.
mutta tuo uutinen takuulla saa eroryntäyksen aikaan kuten räsäskä- 15 + 9 =
Tätähän se nykyään on, kun kysymys omasta vesip.. eikun lapsesta, heitä ei saa kieltää tekemästä mitään, vaikka se olisi lainvastaista.
Ihmisten tulisi ottaa kasvatustehtävä tosissaan, mikäli lapsia haluaa, muutenhan he joutuvat huostaanotetuiksi, niinkuin valitettavan usein käy.
Mitä kasvatusta sellainen on, että oma vesip...., siis lapsi saa etuoikeuksia muihin nähden vanhempien siunauksella ?
Nää silmille räkijät on nähty ja tuo kuvaa vanhempien "auktoriteettia" hyvin, ei meidän vasip......, eikun lapsia saa kieltää mistään......
Kohdalle kun sattuu, niin silloin varmaan myös sattuu ja tapahtuu..........mot.
Saattaapi olla. että eroja tulee. Tuo uutinen julkaistiin 18.32 ja viime tunnin eroluvut lähti nousuun. Onko tuolla merkitystä, niin seuraava tunti antaa tarkemman kuvan. Tuo on vain sellainen asia, joka saa ihmiset helposti raivon valtaan. Rahalla saa ostettua erivapauksia.....Tuon voi tietenkin ajatella kahdella tapaa, mutta Räsäsen juttu päällä ja tuo lyötiin lisäksi. Kirkon nettivastaavana minä soittelisin väkeä töihin ja laittaisi ihmisiä rauhoittelemaan SoMeen....
Hei keskustelijat,
Kannattaa lukea uutinen, jotta ymmärtäisi mistä on kyse. Kyseessä oli siis tempaus, jonka tuotto meni yhteisvastuukeräykselle. Rippikouluryhmän isoset olivat huutokaupattujen "palveluiden" toteuttajina. Tempauksen ideasta ja toteutuksesta voi olla montaa mieltä. Itse en olisi ihan tällaisella formaatilla toteuttanut. Eräällä rippileirillä, jossa olin ohjaajana, leiriläiset joivat todella paljon erilaisia virvoitusjuomia (limsaa ja kivennäisvettä) ja tuolloin kaikki tyhjät pullot kerättiin yhteiseen pussiin ja palautetuista pulloista saatu tuotto laitettiin konfirmaatiomessussa kolehtihaaviin. Kohteena oli tuolloin seurakunnan nuorten diakoniaryhmän tukema koulu Namibiassa.
Terveisin Jussi-teologiVoi, voi Jussi. Nyt ei näytä hyvältä. 69 kommenttia tullut tunnissa tuohon uutiseen ja kommentteja on tykätty satoja kertoja. Löysin vain pari asiaan ymmärtäväisesti suhtautuvaa kommenttia, eikä nekään nyt ollut mitään puolustuspuheita. Räsäsen vuoksi eroaminen on siinä ja siinä, mutta jos kirkossa opetetaan tuollaisia arvoja, niin ihmisillä repeää verkkarit.
- zyrt
Jussi haloo. Etkö sinä itse tajua mikä tuossa on pielessä? Mieti vaikka tunti jos vaikka sitten selvenisi sinullekin!
On siis ok ostaa etuoikeuksia rahalla? Kyse on periaatteesta ja siitä millaisen viestin tuollainen antaa olkoon tarkoitus sitten vaikka kuinka hyvä. Signaali ei ole hyvä kun voisi ainakin olettaa rippileirillä olevan jonkinlaisen yhdessä tekemisen meininki ja jonkinlainen vastuunkantokin.
Tässä viesti on, ettei tarvitse tehdä ikäviä asioita, eikä kantaa niistä huolta ja vastuuta kun ostamalla itsensä noista "rasitteista" vapaaksi pääsee helpommalla.
Ei siis hyvä eikä rinnastettavissa tuohon mainitsemaasi pullojen keräykseen.- jotain nostetta on
mave kirjoitti:
33 minuuttia ja nähdään mitä mieltä kansa on.
klo 17-18 eronneita tunnissa 41
klo 18-19 eronneita tunnissa 79
klo 19-20 eronneita tunnissa 91
mistä sitten johtuukin. jotain nostetta on kirjoitti:
klo 17-18 eronneita tunnissa 41
klo 18-19 eronneita tunnissa 79
klo 19-20 eronneita tunnissa 91
mistä sitten johtuukin.Nuo lukemat poikkesivat mitä oli ennustettu tuntikohtaisiksi eroiksi. Eroamisten piti jo hiipua, kunnes alkoi uusi nousu. Aikansa kestää ennen kuin tuo uutinen leviää kaikkialle. 761 ihmistä on jo suositellut uutista facebookissa. Lehti laittoi vielä kyselyn asian moraalisesta puolesta, joten asia on esillä vielä hetkisen....
- henkilö X
"Kannattaa lukea uutinen, jotta ymmärtäisi mistä on kyse. Kyseessä oli siis tempaus, jonka tuotto meni yhteisvastuukeräykselle."
Tarkoitus oli mielestäni hyvä, ei siinä mitään. Toteutus sen sijaan paikoin ontui ja pahasti.
"Rippikouluryhmän isoset olivat huutokaupattujen "palveluiden" toteuttajina."
Sikäli mikäli tähän on saatu sekä isosten itsensä että heidän vanhempiensa suostumus, on palveluiden ostaminen ihan ok. Se osoittaa nyky-yhteiskunnan yhdenvertaisuuden periaatettakin: palvelua saadakseen, siitä pitää maksaa ja hinta on kaikille sama.
Täysin eri asia on ostaa etuoikeuksia, etuoikeutettua asemaa muihin nähden. Tällaisen viesti ei enää palvele yhdenvertaisuutta, vaan nimenomaan eriarvoisuutta. Vaikka kyse on pikkujutusta, mielestäni me aikuiset emme voi antaa nuorillemme sellaista signaalia, että rahalla voi ostaa erivapauksia, muita parempaa asemaa yhteisössä. Yhteiskunta ei pelaa niin, että jonoissa voidaan etuilla lompakon paksuuteen vedoten, eikä tällaista signaalia minusta tulisi nuorillekaan antaa. Kyky jonottaa ja odottaa sitä omaa vuoroaan on jo päiväkoti-ikäisten lasten kasvatuksessa yksi perusasia. Minusta rippikoulun tehtävä ainakaan ei ole mennä sitä kyseenalaistamaan. - Hitsipimpeli
Törppö kannanotto Jussi-teologi. Esimerkkisi ei mitenkään vastaa tätä tapausta. Teidän pullojen keräys oli ilmeisesti yhteinen projekti, jonka tuotto annettiin kolehtihaaviin. Tässä taas on kyse hälyttävän kieroutuneesta asennekasvatuksesta, jossa häikäilemätön oman edun hankinta, valtarakenteisiin kietoutuminen ja muiden yli kävely esitetään ei ainoastaan hyväksyttävänä vaan esimerkillisenä. Kuuluisa satanisti Jayne Mansfield määritteli aikoinaan satanismin yksinkertaisesti kyynärpäätaktiikaksi. Satanismiin ei siis tarvita mustia vaatteita, ei viisikantoja eikä heavy-rockia, vain oman edun tavoittelua. Rippikoululeirillä annettiin kasvatusta aikamme syvimpään sosiaaliseen perversioon: täysin rahan ja vallan perustalta toimivaan yhteiskuntaan. Rippikoulun johtava pappi on joko jonkinlajin satanisti tai täysi hölmö, joka ei tiedä missä seisoo. Molemmissa tapauksissa hänet olisi syytä vapauttaa tehtävästään. Pappiko satanisti? Eihän se olisi uutta. Muistelen vuosipari sitten yhden papin julkisesti tukeneen eräänkin julkisivultaan siistiksi kiilloitetun satanistin, pankkiiri Wahlroosin ajatuksia.
- afs344
Kun rahalla ostetaan oikeus etuiluun, niin eikö se opeta vain sen, että ihmiset ovat eriarvoisia ja että rikkailla on enemmän oikeuksia kuin köyhillä?
Tässä asiassa voin yhtyä mielipiteeseesi. Aika arveluttava keino, eikä tuo ollut mielestäni millään tavalla hyvä idea.
- Köyhä Perkele
"Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa."
- toivotonta meininkiä
Mitä ihmettä tässä nyt tehtäisiin, kun ei kelpaa tuo liberaalienkaan touhu?
- henkilö X
"ei kelpaa tuo liberaalienkaan touhu"
Mitä mahdat ajaa tällaisella kommentilla takaa? Ajattelitko, että jos ihmisen uskonnollinen näkemys ei vastaa kirkon konservatiivisiipeä, niin sitten ollaan liberaalien puolella vaikka ne mitä tekisivät?
Minä ainakin ajattelen asioita tapauskohtaisesti ja minulla on ihan omat näkemykseni asioista ja niiden moraalisesta puolesta, riippumatta siitä, edustavatko ne nyt mahdollisesti konservatiivista vaiko liberaalimpaa katsomusta. Minusta erivapauksien ostaminen ei ole hyvä juttu, toteutti sellaista sitten kuka tai mikä taho hyvänsä. Jos vastaava juttu olisi tapahtunut vaikka protu-leirillä, pitäisin sitä aivan yhtä arveluttavana.
- olkolokolkoiloklo
Kyllä täällä jaksetaan vauhkota kummista aiheista. Kannattaisi tutustua oikeesti kirkon toimintaan, niin voisi vetää johtopäätökset jonkun muun kun Keltaisen lehdistön perusteella.
Tää ketju taas kertoo suomalaisen kristikansan tason, joka ei kirkkoaan tunne. Ja niin esiinnytään asiantuntijoina, että! Naurattaa tääkin vouhku perjantai-iltana. Eiks teillä ole parempaa tekemistä?http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071217261552_uu.shtml
Iltalehtikin innostui. Ei tuo idea ollut papin. Se oli kirkkohallituksen idea.
"- Olen todella pahoillani, jos joku on pahoittanut mielensä tästä. Tämä idea on kirkkohallituksen hyväksymässä opettajanoppaassa, otimme sen sieltä."- Stuida-duida
Huokaus, voi sinua olkoloko-parkaa, joka näemmä et yhtään ymmärrä missä mennään. Huomaatko, ettet sanallakaan kommentoi itse asiaa ja sen moraalia, vaan lähinnä räpiköit joka suuntaan levottomana, kun et tiedä missä juju luuraa.
Ja minusta juuri sinun haahuilusi se vasta kertookin paljon kristikansan "tasosta". Ja että sinua ihan vielä naurattaakin vielä. Kuules, oliskos aiheellista, että ensit yrittäisit saada kiinni asiasta ja ymmärtää edes sen, että tässä ihan oikeasti on kyse jostakin, ja kommentoisit vasta sitten. - Stuida-duida
mave kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071217261552_uu.shtml
Iltalehtikin innostui. Ei tuo idea ollut papin. Se oli kirkkohallituksen idea.
"- Olen todella pahoillani, jos joku on pahoittanut mielensä tästä. Tämä idea on kirkkohallituksen hyväksymässä opettajanoppaassa, otimme sen sieltä."Hupsujen kootut selitykset: " ... Tämä idea on kirkkohallituksen hyväksymässä opettajanoppaassa, otimme sen sieltä."
- Taivas varjelkoon minkälaisia pölkkypäitä tässä maassa on ns. sielunhoitajina; arviointikyky alle nollan. En antaisi koiraanikaan tuollaisten käsiin. Pois henkisen alan hommista ja alkakoon vaikka askartelemaan pannulappuja tai keräilemään postimerkkejä. - 0569
Stuida-duida kirjoitti:
Huokaus, voi sinua olkoloko-parkaa, joka näemmä et yhtään ymmärrä missä mennään. Huomaatko, ettet sanallakaan kommentoi itse asiaa ja sen moraalia, vaan lähinnä räpiköit joka suuntaan levottomana, kun et tiedä missä juju luuraa.
Ja minusta juuri sinun haahuilusi se vasta kertookin paljon kristikansan "tasosta". Ja että sinua ihan vielä naurattaakin vielä. Kuules, oliskos aiheellista, että ensit yrittäisit saada kiinni asiasta ja ymmärtää edes sen, että tässä ihan oikeasti on kyse jostakin, ja kommentoisit vasta sitten.Tiedätkö muten sinä, mistä on kysymys?
- että silleen
mave kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071217261552_uu.shtml
Iltalehtikin innostui. Ei tuo idea ollut papin. Se oli kirkkohallituksen idea.
"- Olen todella pahoillani, jos joku on pahoittanut mielensä tästä. Tämä idea on kirkkohallituksen hyväksymässä opettajanoppaassa, otimme sen sieltä."Kirkkohallituksen hyväksymä "idea"! Jos kirkkohallitus on noin aivoton, niin en enää ihmettele mitään...
- rahalla paratiisiin
Liberaaleille tuo raha on tärkeetä.
- FUCKIFUU
Onko tämä teistä uutinen? Minusta tämä on vain jatkumoa kirkon moraalittomuudella ja varastamiselle.
- Huono idea.
Tuohan on kuin katolisen kirkon ANEKAUPPAA keskiajalla!
Eipä tuo aiheuttanutkaan sellaista eroaaltoa kuin olisi luullut jutun kommenttien perusteella. Kommentoijat oli kai jo valmiiksi eronneet kirkosta.
- näin se menee
Eihän kukaan kirkosta eroa jumalattomuuden vuoksi vaan sitten kun joku kertoo Raamatun totuuden, esim Päivi, niin johan alkaa eroja tulemaan,. Samoin kävi edellisessä erobuumissa, Päivi toi esille Raamatun totuuden homoilusta, niin johan kansaa lähti kirkosta. Suomen kansa ei kestä kuulla totuutta ja sos kuulevat sen niin suuntaavat heti muualle ja kiroavat tuon totuuden puhujan.
- Hyvä kommentti.
näin se menee kirjoitti:
Eihän kukaan kirkosta eroa jumalattomuuden vuoksi vaan sitten kun joku kertoo Raamatun totuuden, esim Päivi, niin johan alkaa eroja tulemaan,. Samoin kävi edellisessä erobuumissa, Päivi toi esille Raamatun totuuden homoilusta, niin johan kansaa lähti kirkosta. Suomen kansa ei kestä kuulla totuutta ja sos kuulevat sen niin suuntaavat heti muualle ja kiroavat tuon totuuden puhujan.
Oikeassa olet!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262173
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161484- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883