Sinne menevät tulonlähde ja orjatyövoima. Kukas nyt maksaa kulut ja tekee työt? Ennen kaikkea kuka kerää kannattakortit!?
Nyt on kiiresti löydettävä uusia höynäytettäviä!
Eroon EU:sta!
Nyt on kiiresti löydettävä uusia höynäytettäviä!
Eroon EU:sta!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jokainenhan me voidaan tehdä asian eteen töitä iästä riippumatta. Tietenkin eläkeläisillä on ainakin vakituinen tulonlähde. Voi kun saataisiin kaikki 1,5 miljoonaa eläkeläista mukaan talkoisiin, niin pääsisimme eroon EU:sta!
Olisihan se hieno asia, jos eläkeläiset pelastaisivat Suomen EU-eliitin ja markkinavoimien ikeestä. Mutta, miljoona eläkeläistä on yli 65-vuotiasta, pelkäämpä, että moniakaan heistä ei enää paljon kiinnosta lähteä poliittiseen "pelleilyyn" mukaan. Viisisataa nuorempaa eläkeläistä voisi hyvinkin olla potentiaali-ryhmä.
Eläkeläisten äänestys % pitäisi vaan saada korkeammaksi. Heillä on suuri valta, jos he asettuvat jonkun puolueen taakse yhtenäisenä ryhmänä. Siinä se viisasten kivi onkin, miten saada heidät yhtenäiseksi ryhmäksi.
Yksikään puolue ei OIKEASTI aja eläkeläisten hyvinvointia ja asioita ja eläkeläiset ovat niin tyhmiä, että vaan äänestävät vanhoja puolueita vuosikymmenestä toiseen. Yhteiskunta on eläkeläisiä varten ja eläkeläiset ovat yhteiskunta.
Vai onko niin, ettei ole vaihtoehto puoluetta eläkeläisille?
Pahus sentään, kun yksi sana jäi kesken ylläolevasta tekstistä: piti oleman VIISISATAATUHATTA nuorempaa eläkeläistä voisi hyvinkin olla potentiaali-ryhmä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44
Miksi eläkeläiset ei kannata tätä kansalaisaloitetta,eikö heilä ole tietoa
koko aloitteesta, tämähän ratkaisisi juuri pieneläkeläisten ongelmat,
ja muidenkin pienituloisten.
Olen kysynyt tätä ennenkin ja kysyn taas, vastausta vain ei kuulu,
jos kerran ollaan huolissaan eläkeläisten toimeentulosta niin tämä
olisi paras ratkaisu.
Perustulo kuuluu myös IPU;n tavoiteohjelmaan, joten en ymmärrä?
Hoivaa tarvitsevien ongelmaankin tästä voisi olla apua, rahalla
kun voi ostaa palveluja, ja tulevaisuudessa niitä joutuu jokainen
ostamaan yhä enenevässä määrin.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/137376-eu-vaatii-yksityistamaan-kuntien-vesihuollon-jne-ollaanko-taas-eu-kriittisia
Tämä täällä jo tunnetaankin mutta käykää lukemassa kommentit
ne selkeyttää asiaa.
Puoluekannatkin tulee samalla esiin, vaaleja varten se on tärkeää.
"Sinne menevät tulonlähde ja orjatyövoima. Kukas nyt maksaa kulut ja tekee työt? Ennen kaikkea kuka kerää kannattakortit!?
Nyt on kiiresti löydettävä uusia höynäytettäviä!"
Voisiko aloittaja hieman valistaa minua, en ymmärrä yhtään mitä tämä
tarkoittaa?
En ole aloittaja, mutta joku haluaa Senioripuolueen ja Itsenäisyyspuolueen teiden eroavan. Ja kaikki lähti ketjusta:
KENEN SYYNÄ EPÄONNISTUMINEN ON?
lue koko ketju,
"Kenen syy EU-kansalaisaloitteen epäonnistuminen on?"
Nimim:Läheltä seurannut:
Nimim:Älä väpätä:
Nimim:Lue lisää:
Itsenäisyyspuoluen ei tarvitse kerätä mitään kannattaja kortteja, se on rekisteröity puolue.
Suomen Senioripuolue ry:n täytyy kerätä 5000 kannattajakorttia, JOS aikoo päästä puolueeksi ja puoluerekisteriin. Mutta, siitä ei ole mitään päätöstä tehty.
Senioreja on myös täällä syytetty riidan aiheuttajiksi IPUSSA, ennen senioreja kaikki oli hyvin.
Kun v.2012 alussa aloimme Antti Pesosen kanssa neuvotella yhteistyöstä, niin tarkoitus oli tehdä juuri kentällä, ruohonjuuritasolla yhteistyötä. Niinpä joukko aktiivieläkeläisiä lähtivät teltan kanssa kiertämään paikkakuntia ja keräämään allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen " Kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä."
Tämä oli jollekin/joillekin liikaa, keräys näytti kuulema "Tietämättömien vanhusten hätähuudolta ja vesitti koko keräyksen."
Rankka syytös!
Henkilökohtaiseti loukkaanuin kaikkien Suomen vanhusten puolesta!
Lisäksi kirjoittaja antoi ymmärtää olevansa Ipun kokouksissa. Joten, ymmärsin että emme olleetkaan niin tervetulleita Ipun jäsenjärjestöksi.
Tietenkin tämä henkilö/kirjoittaja VOI olla ulkopuolinen "rollaaja" mutta kuka siitä voi olla satavarma.
Molemmat "yhdistykset" ovat Suomen kansan hyväksi toimivia liikkeitä. Ipu korostaa eroa EU-sta, joka kurjistaa suomalaisen kansan elämää ja on koko perheen puolue. Seniorit ovat keskittyneet kaikenikäisten eläkeläisten asioihin ja ovat ideologisesti sitoutumattomia.
Eläkeläistä voi ymmärtää vain toinen eläkeläinen!
Yhteistyössä on voimaa!
"nimimerkki:tiedonpuute"
Toivottavasti sait hieman tietoa. Tietenkin aloitteen kirjoittajan pitää vastata, mitä hän tarkaan ottaen tarkoittaa. Minäkin haluaisin tietää sen.
Senioripuolueen puheenjohtaja v 2012
Anja Koivistoinen
Etkö tosiaan tunnista sinivihreää? Hänhän on ollut ainoa juttujen tekijä tällä palstalla vuosia. Hän teitä hyppyyttää.
lenaw!
Olen todella enemmän kuin pahoillani tästä kaikesta. Olen jutellut Ilmin kanssa, hän ei ole tätä keksinyt, vaan Ilmi on jutellut pitkäaikaisten Ipun jäsenien kanssa. On voinut tulla jotain väärinkäsityksiä. En sen paremmin tiedä, enkä aio puuttua siihen. Olen pyytänyt, ettei jatkettaisi juttua.
Pyydän Lena anteeksi osaltani. Mielestäni valheet lähtivät tältä foorumilta. Oli hän sitten kuka tahansa, joka halusi myrkyttää yhteistyön.
En kyllä hyväksy tätä vanhusten törkeää mollaamista täällä ja olisikin hyvä, jos kirjoitaja/t ja mollaaja/t selviäsi.
Perustuslakimme 6 pykälä, jossa sanotaan selvästi, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävä perstetta asettaa eri asemaan iän tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tällä foorumilla on eläkeläisten/vanhusten syrjintä ja mollaaminen katsottu oikeutetuksi.
Jos joku ei tiedä niin saanen ilmoittaa, että Suomen Senioripuolueen perustaja on "hallintotieteiden tohtori ja dosentti." aivan kuten Itsenäisyyspuolueenkin perustaja.
ipuvanhus
Empä tosiaan tunnista, eikä hän meitä hyppyytä. Kyllä tämä on todettu muutakin kautta.
Mutta, eikö tätä sinivihreää saa millään kuriin?
Taitaa olla Kelujärven tietotoimisto kyseessä?
Kiitos tästä tiedosta,minä jo ajattelin että onko seniorit keränneet
kannattajakortteja IPU;n pääsemiseksi puoluerekisteriin ja siksi
tätä ihmettelin. kun puolue on kuitenkin ollut olemassa jo kauan,
mutta kai nuo kortit pitää kerätä jos ei koskaan edustajia eduskuntaan saa.
Sitten tuo orjatyövoima,nämä tekemiset on ymmärtääkseni
vapaaehtoisia ketään ei pakoteta,orjuus on pakkotyötä.
Seniorit putosivat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa puoluerekisteristä.
Itsenäisyyspuolueen vuoro on v.2015 jos yksikään edustaja ei pääse eduskuntaan.
Voisivatkohan ipulaiset auttaa nyt senioreja, JOS he lähtevät keräämään kannattajakortteja puolueeksi rekisteröitymistä varten?!
Yhteistyö ja avunanto sopimus?
Minä ainakin olen luvannut, että kerään kannattajakortteja, jos seniorit päättävät lähteä siihen. Senioreiden asia on niin tärkeä, että sitä voi kannattaa puoluerajoista riippumatta.
Anja, sinä taisit olla ainoa joka sai porukkaa liikkeelle, en ole
ainakaan kuullut että muiden piiritoimistojen alueella olisi
mitään keräilyporukoita ollut.
Mollaamisen sijaan olet ansainnut ison kiitoksen,KIITOS!
Uskon vieläkin että jos jokainen piiritoimisto olisi kerännyt muutaman
porukan, niin tuo äänimäärä olisi tullut muutamassa päivässä,
samaan tapaan kuin hesassa tämä Kivikangas toimi. kiitos myös
hänelle.
Olen kyllä ihan tietämätön noista piiritoimistojen tehtävistä, mutta
kuvittelin niiden olevan olemassa ihan tälläisten toimintojen
käynnistäjinä, niin tässä kuin vaalityössäkin, olin väärässä.
Joku kirjoitti täällä ainakin ettei satakunnassa ole ainakaan
mitään tapahtunut, liekö muualla, ei ainakaan minulle ole tietoa
kantautunut, eihän tänne monikaan kirjoittele.
Minäkin olen vanha "akka" ja keräsin muutamia kymmeniä nimiä,
pyysin kyllä noita nuoriakin mukaan, mutta eivät lähteneet,
minkäs sille voi.
"punoksialuomaan"
Kiitos Sinulle vanha "akka" aktiivisuudestasi. Kerron Sinulle, että Vantaalla oli myös muutaman "herran" ryhmä, jotka tekivät ahkerasti töitä aloitteen eteen. Samoin Järvenpääläinen Virran pariskunta panostivat kovin aloitteen onnistumiseen. Kaikki seniori-ikäisiä.
Äijänkäppyrä, sinullapa mainio nimerkki,
Tuo kannatuskorttien kerääminen on vähän kaksipiippuinen juttu,
jos minä nyt lähtisin keräämään noita kortteja niin eikö se viestisi siitä että haluan seniorit pois IPU;sta, enkä sitä halua, mutta jos he lähtevät
niin en ole esteenä, en senpuoleen sille mitään voisikaan.
Periaatteessa olen sitä mieltä että IPU;un mahtuu kaikenikäiset ihmiset,
yhdessä me eletään muutenkin,joten miksi vanhoilla ja nuorilla
pitäisi olla erilliset puolueet.
Täällä oli aiemmin joku kirjoitus missä oltiin sitä mieltä että Anjan
olisi pitänyt päästä puolueen varapuheenjohtajaksi, minä en
ole sitämieltä,
Anja on uusi tulokas ja nuo muut ovat toimineet
puolueessa monia vuosia, miten heidät olisi voitu syrjäyttää,
eikö se olisi ollut loukkaavaa,minä olisin ainakin suivaantunut.
Kaipa se on niin että teet niin tai näin, niin aina menee väärinpäin.
" voi sentään"
"Anjan olisi pitänyt päästä varapuheenjohtajaksi" - tuommoista en ole nähnyt, enkä missään tapauksessa ole halunnut/toivonut pääseväni Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtajaksi - itse asiassa olen varajäsenyydestänikin pahoillani ja pyydän eroa.
Olen tietämätön vanhus, joka luuli yhteistyön voimaan ja erehdyin.
Minulla on tätä johtajuutta ollut elämässäni ihan tarpeeksi ja mielelläni toimisin harrastuksena ja ehkä mentorina nuoremmille.
Minun takia ei kenenkään tarvitse loukkaantua tai suivaantua.
Olen hyvin huolestunut Suomen kansasta ja varsinkin vanhoista, sairaista ihmisistä.
Olen pettynyt, täällä puhutaan vaan johtajuudesta ja korkeasta koulutuksesta syyllistäen senioreja tyhmiksi ja johtajuutta haluavaksi.
Ei sitten tule mieleen, että miten paljon seniorit ovat työelämässään olleet jo johtotehtävissä ja iäkkäämpänä ei enää halua siihen vastuuseen. Mutta, vielä vireänä ollessaan haluavat olla yhteiskunnalle hyödyksi niillä voimilla ja taidoilla, joita elämän varella on kerääntynyt.
Vanhuksia ei mmärrä kuin toinen vanhus! Näin se on nähtävä.
Tämä on Ritvan viestistä;
Parhaiten me rahat saataisiin, kun ne 1,5 miljoonaa eläkeläistä liittyy IPU:un. Siinä olisi tuhannen taalan paikka, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää, nyt kun Senioripuolue on yhdistynyt meihin.
Vähimmäisvaatimus on, että Senioripuolueen entinen tai nykyinen puheenjohtaja valitaan IPU:n varapuheenjohtajistoon.
Ajattelinkin että jossain minä tämmöisen olen nähnyt ja nythän se oli esillä, tämähän on siis Ritvan vaatimus, ei Anjan.
Katoppa kun on ollut fiksu ehdotus meikäläiseltä;)
Tuossa ei kyllä nimeltä mainita ketään, mutta minulle kyllä sopii kumpi vaan. Nyt en vaan tiedä onko kumpikaan käytettävissä ko. tehtävään.
Uusia varapuheenjohtajia ei ole vielä valittu, joten toivotaan että tämä mahdollisuus huomioidaan.
Kukaan ei elä ikuisesti. Eikä ilman työntekoa hommasta tule mitään.Se sinun,sinivihreä,pitäisi myös ymmärtää. Rosvovaltio menee aina nurin rosvoineen kaikkineen. Asenne elämään pitää olla oikea.