Talouselämä 13.7

Ihalainen: "Työkyvyttömyyseläkkeelle jää joka päivä kymmenen alle 35-vuotiasta"
Työministeri Lauri Ihalainen haluaa, että työmarkkinajärjestöt laatisivat syksyllä toimialakohtaiset nuorten työllistämissopimukset.
"Yhdenkin nuoren työllistäminen on yhteiskunnallinen teko", hän sanoi Kihupäivien avajaispuheessaan Pyhäjärvellä perjantaina.
Ihalaisen mielestä järjestöjen kannattaa tiedottaa toimistaan nuorten työllisyyden eteen.
"Rakennusala on tästä hyvä esimerkki: se on tarttunut nuorten työllistämistalkoisiin myös kehittämällä rakennusalan koulutusta."
Ihalainen on huolissaan myös nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden suuresta määrästä.
"Työkyvyttömyyseläkkeelle jää joka päivä kymmenen alle 35-vuotiasta, joista kolme neljäsosaa mielenterveysongelmien vuoksi. Tämä on merkittävä inhimillinen ja kansantaloudellinen kustannus. Yhteiskunnalle tämä joukon putoaminen työelämästä maksaa vuodessa saman verran kuin jos 35 000 yli 55-vuotiasta jäisi pois töistä."

Suomi sairastaa. Tämä otsikoitu kertomus Ihalaisen huolesta on todella aiheellinen.
Mikä meitä vaivaa? Onko niin, että mieli sairastuu, kun olet työttömänä ja tulevaisuus on tällänäkymällä toivoton.
Miksi pitää ihmisen olla töissä niin kauan kuin hän kävelee omilla jaloillaan ja samalla aikaa jää elämästä eläkkeelle alle 35 vuotiaita, jossain on paljon mätää!
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ehkäpä nuoret ajattelee ja katselee ympärilleen kun tuolla
kauppakäytävillä lorvii pitkät päivät mukamas sotapakolaisia, jotka elätetään täysin ilmaiseksi, maksetaan asunnot, huonekalut ja kaikki.
Tarkoituksena on vaan lisääntyminen, niin kyllä se varmasti
turhauttaa kantaväestöä.

Äänestä

Itseasiassa näitä alle 30 v nuoria on vuodessa n 5000 vauhtia/ v, joilla ei ole minkäänlaista työ-uraa takana. Päihde ym velttoilu vuodet takana. Joitakin aikoja sitten Työterveyslaitoksen lääkäri totesi noin arvio pohjalta mitä hän oli selaillut taustoja, niin usein hyväosaisten lapsia. Eli ilmeisesti ennakoidaan, että eläkejärjestelmä tulee olemaan niin korkea ikä ettei enää jäädä eläkkeelle työstä?

Äänestä

Syitä:

1. Ulkomainen halpatyövoima on vienyt työt, joita kouluttautumaton suomalainenkin voisi tehdä.

2. Viitaten edelliseen, suomessa on liian kallis työvoima ja raskas byrokratia yrittäjän työllistää.

3. Liian hyvät työehtosopimukset. Paikallisella kahdenvälisellä sopimisella saataisiin luotua työpaikkoja. Liittojen ehdot liian kovat = ei rohkeutta työllistää.

4. Kotiin maksetaan yhtä hyvin kuin matalapalkkaisesta työstä = ei kiinnostusta kun rahan saa tekemättä mitään.

5. Kasvatus. Lapsesta asti pidetään pumpulissa, ei kehoteta kotitöihin. Mitään ei koskaan tarvitse tehdä. Työt ei maistu.

6. Liian helposti tiippuvat eläkepaperit. Hyvillä puhunjanlahjoilla saa eläkepaperit, ei tarvitse edes olla sairas.

Äänestä
  • Aloittaja

    Nimimerkille "Syitä"!

    Pitää muistaa mikä näitä palkkoja nostaa, esimerkiksi Suomi on kallis maa ja verot korkealla ruoka ja asuminen kallista, joten palkan pitää olla sellainen, että sillä elää.

    Totta on se, että byrokratia haittaa työllistymistä, jota voitaisiin helpottaa.

    On muistettava, että työehdot pitää olla ja myös niitä noudattaa.

    Se sosiaalilaki, joka luo edes jonkinasteisen turvan köyhälle on hyvä olemassa, mutta ne, jotka sieltä sossusta ja Kelalta sitä rahaa "varastavat" pitäisi saada kytketyksi pois.
    Kotiinhan ei mitään makseta, ellet pysty todistamaan. että sulla ei olle mitään, mitä voisi ulosmitata, eli omaisuutta.
    Tuo kohtasi 5, niin sitä on vaikea todistaa, kyllähän ueat tekevät kotitöitä, esim. siivoamista, mutta muu työ, kuten palkallinen, niin jos sitä löyty, niin uskoisin monen myöskin sitä tekevän.

    Kohtaan 6. Uskon monen työkyvyttömyyden johtuvan osittain työnantajasta. Työssä viihtyminen on käynyt monelle raskaaksi, Ei ole enää sellaista suhdetta työnantajiin, kuin esim. allekirjoittanelle on suotu.
    Jos ihminen on sairas, niin hän on sairas ja lääkäri taas todentaa työkyvyn, en usko, että lääkäreitä pystytään huijaamaan puhumalla.

    Nykyaika vaan on mennyt niin pitkälle suuntaan, jossa työssäviihtyvyyttä ei enää ole.

    Jospa nyt, kun pudotettiin yrittäjiltä veroa 4,5% Olisi yrittäjien palkattava työntekijöitä lisää,mutta taisi käydä niin, että hyöty menee osinkojen maksuun.

    Äänestä

  • UPDATE_10204380 kirjoitti:

    heh heheh heheh heheh heheh hee. tää on hyvä:

    "Jospa nyt, kun pudotettiin yrittäjiltä veroa 4,5% Olisi yrittäjien palkattava työntekijöitä lisää,mutta taisi käydä niin, että hyöty menee osinkojen maksuun."

    et ollenkaan siis tiedä että osinkojen verotus nousee? sulta lienee jäänyt tämmöinen asia kokonaan huomaamatta? sorry, piti sanoa että "tämäkin on jäänyt huomaamatta".

    Äänestä

  • heh heheh ehhe heheh hehe hehe hehe hee. tää on hyvä:

    "1. Ulkomainen halpatyövoima on vienyt työt, joita kouluttautumaton suomalainenkin voisi tehdä."

    siis oliko tämä nyt vähän ristiriidassa sen kanssa että mamut elävät sossurahalla? niin ja kerro toki missä yrityksessä firma avoimesti rikkoo lakia ja maksaa alle työehtosopimuksen?

    esim tähän meikäläiselle joka päiväisen hesari jakaa tämmöinen tumma kaveri. hesari tai siis sen jakeluyhtiö maksaa työehtosopimusten mukaista palkkaa. miks tämä aamuyöllä tehtävä työ ei kelpaa suomalaisille?

    mansikkaviljelijät ottavat nykyään töihin mieluusti ulkomaallaisia. yksinkertaisesti siksi että he tekevät työnsä kunnolla. monelle suomalaisella nuorella homma menee kuulemma enemmäkin kaljoitteluksi....

    http://www.salkunrakentaja.com/2013/03/nain-osinkojen-verotus-muuttuu/

    Äänestä

  • Aloittaja

    kysyjä. kirjoitti:

    heh heheh heheh heheh heheh hee. tää on hyvä:

    "Jospa nyt, kun pudotettiin yrittäjiltä veroa 4,5% Olisi yrittäjien palkattava työntekijöitä lisää,mutta taisi käydä niin, että hyöty menee osinkojen maksuun."

    et ollenkaan siis tiedä että osinkojen verotus nousee? sulta lienee jäänyt tämmöinen asia kokonaan huomaamatta? sorry, piti sanoa että "tämäkin on jäänyt huomaamatta".

    eivät ne osinkot paljokaan köyhää hetkauta, jos isoista, yli 100 000egen tuloista maksaa vähän veroa, niin se on oikeus ja kohtuus.

    Tämä 4,5%:n huojennus ei ole minun keksimääni. Se on hallituksen yksimielinen linjaus saada töitä työttömille, mutta työnantajat päinvastoin pistävät tiuhaan tahtiin ukkoja pihalle. jotkut asiaan perehtyneet jopa arvelivat tämän olevan haitaksi joillekin aloille.

    Jotkut kyllä varoittivat hallituksen tekemästä linjasta veronalennusbuumista.
    Tottahan toki tämä menee sijoittajille, sillä jos työnantaja säästämillään rahoilla ei satsaa työllisyyteen, niin kelle ne rahat sitten valuvat? Oletko huomanut miten tarkakan sijoittajarahastot seuraavat liike elämää?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kysyjä. kirjoitti:

    ###Osingoille on vaihtoehtoja
    Osinkoverotuksen kiristäminen on tietenkin märkä rätti sijoittajien naamoille. Täytyy kuitenkin muistaa, että yrityksillä on muitakin keinoja palkita sijoittajia kuin osingot. Saattaa olla mahdollista että osinkoverotuksen kiristymisen vuoksi yritykset siirtyvät aiempaa enemmän amerikkalaismalliseen voitonjakoon, jossa yritykset aiempaa enemmän ostavat omia osakkeitaan osingonmaksun sijaan.

    Lisäksi yritykset voivat tietenkin jättää voittovarat yritykseen – ja siten välttää osinkoverotuksen kiristymisen kielteiset seuraukset. Teoriassa omistajien tulevien tuottojen kannalta ei ole väliä, tulevatko tuotot osinkojen vai osakkeen arvonnousun kautta. Yritysverotuksen lasku 20 prosenttiin tarkoittaa käytännössä sitä, että yritysten voitoista jää verojen jälkeen aiempaa suurempi osa yrityksen jakokelpoisiin varoihin.

    Tämä nettovarallisuuden kasvu vaikuttaa myös yhtiön markkina-arvoon, ja sitä kautta omistajien varallisuuden arvoon.###

    Joten Summa summarum!

    Muistaa pitää, että Hallitus on liikelämän takana seisova "yritys"Paljonkohan on näillä suurpääoman edustajilla "omalehmäojassa"!

    ei ollut kyse siitä että ketä ne heilauttaa. kyse oli siitä että sinä esitit että halvetuvan verotuksen myötä rahat menevät yrittäjälle / sijoittajalle. et tässä yhteyssä ollenkaan maininnut että jos rahat eivät mene yrityksen laajentumiseen vaan osinkoihin, niin silloin tästä valtio hyötyy enemmän kuin aikaisemmin.

    mitä tulee tuohon "ukkoa pihalle", niin koska te perSSut nyt tunnustatte sen että maailmalla on lama ja vienti takkuaa? sen vuoksi suomella on huonot ajat. eivät yrittäjät tätä tahallaan tee. tälläistä yksinkertaista asiaa teidän, ilmeisesti kommaritaustaisten perSSujen, on lähes mahdotonta ymmärtää.

    mutta kerro sinä nyt että minne suomi voisi viedä lisää tavaraa? kerro miten perSSut siis ajattelevat vauhdittaa tätä vientiä? mitä "salaisia" keinoja teillä perSSuilla on suomen viennin lisäämiseksì?

    ps. sovitaan että oman rahan käyttöönotta ja seb devalvointi ei kelpaa, sillä tämä "hokkuspokkus" on tällä palstalla paloiteltu jo niin useaan otteeseen, että sitä ei jaksaisi ottaa uusiksi. sanotaan nyt vielä kuitenkin että devalvaatio ei ole mikään syy vaan se on seuraus.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kysyjä. kirjoitti:

    heh heheh ehhe heheh hehe hehe hehe hee. tää on hyvä:

    "1. Ulkomainen halpatyövoima on vienyt työt, joita kouluttautumaton suomalainenkin voisi tehdä."

    siis oliko tämä nyt vähän ristiriidassa sen kanssa että mamut elävät sossurahalla? niin ja kerro toki missä yrityksessä firma avoimesti rikkoo lakia ja maksaa alle työehtosopimuksen?

    esim tähän meikäläiselle joka päiväisen hesari jakaa tämmöinen tumma kaveri. hesari tai siis sen jakeluyhtiö maksaa työehtosopimusten mukaista palkkaa. miks tämä aamuyöllä tehtävä työ ei kelpaa suomalaisille?

    mansikkaviljelijät ottavat nykyään töihin mieluusti ulkomaallaisia. yksinkertaisesti siksi että he tekevät työnsä kunnolla. monelle suomalaisella nuorella homma menee kuulemma enemmäkin kaljoitteluksi....

    "kysyjä":lle!
    Hallituksen, kuin EK kanta maahanmuuttoon on selvä. Suomessa tarvitaan halpatyövoimaa, koska suomalainen duunari käy kalliiksi. Siksi mm:ssa EK kielsi jyrkästi lain joka rangaisee sitä, joka teettää töitä 2-3 egellä ulkomaista työvoimaa. Eikö se käy järkeen? Lieksassa esim. Valtio kustantaa mamuille avokätisesti kaikki kulut.

    Uskotko todella, että mamu saa siitä täyden palkan, jos niin olet aika yksinkertainen sielu.

    Ainakin lehdessä oli, että ennen ei saanut suomesta kerääjiä, mutta nyt kyllä saisi, mutta hepä (työantajat) eivät huoli heitä, koska ovat saaneet tilalle "edullisesti" ulkomaalaistyövoimaa.

    On turha kenekään työantajan hurskastella siitä, että saavat suomalaisen ammattimiehen veroisen työviman Mustasta kielitaidottomasta ja useinkin myös ammattitaidottoman tekijän, jos maksavat esim 12 - 15 € /h. Jos taas palkka on jotain 5- 7€ luokkaa, niin vastaehtona on, kuten olemme lukeneet, että asuvat parakeissa tekevät pitkää työpäivää 10 - 12h/vrk. Eli ylityötunneista ei makseta ja tämä on hyvin yleistä suomessakin. On ollut myös TV:ssä haastatteluja, joissa nämä kertovat työ ja asuin olosuhteistaan.

    Äänestä

  • UPDATE_10204380 kirjoitti:

    ###Osingoille on vaihtoehtoja
    Osinkoverotuksen kiristäminen on tietenkin märkä rätti sijoittajien naamoille. Täytyy kuitenkin muistaa, että yrityksillä on muitakin keinoja palkita sijoittajia kuin osingot. Saattaa olla mahdollista että osinkoverotuksen kiristymisen vuoksi yritykset siirtyvät aiempaa enemmän amerikkalaismalliseen voitonjakoon, jossa yritykset aiempaa enemmän ostavat omia osakkeitaan osingonmaksun sijaan.

    Lisäksi yritykset voivat tietenkin jättää voittovarat yritykseen – ja siten välttää osinkoverotuksen kiristymisen kielteiset seuraukset. Teoriassa omistajien tulevien tuottojen kannalta ei ole väliä, tulevatko tuotot osinkojen vai osakkeen arvonnousun kautta. Yritysverotuksen lasku 20 prosenttiin tarkoittaa käytännössä sitä, että yritysten voitoista jää verojen jälkeen aiempaa suurempi osa yrityksen jakokelpoisiin varoihin.

    Tämä nettovarallisuuden kasvu vaikuttaa myös yhtiön markkina-arvoon, ja sitä kautta omistajien varallisuuden arvoon.###

    Joten Summa summarum!

    Muistaa pitää, että Hallitus on liikelämän takana seisova "yritys"Paljonkohan on näillä suurpääoman edustajilla "omalehmäojassa"!

    voi helvetti sun selityksiä. koeta nyt tajuta että jos yrittäjä / osakas nostaa rahaa yrityksestä osinkona niin hän joutuu maksamaan siitä enemmän veroa kuin aikaisemmin.

    ei ole mitään väliä sillä saako hän tuon osingon vaikka osakkeina. jos hän myy ne niitä hän joutuu silloinkin maksamaan niistä veron. ja siis korkeamman veron kuin aikaisemmin.

    taas toisaalta tänä päivänä osakkeina saadut "palkat" eivät ole kovinkaan houkuttelevia. yksinkertaisesti siksi että on lama ja se tietää epävamuutta myös osakemarkkinoilla. eli saattaa käydä niin että jos saa osakkeita palkkioksi, niin parin vuoden päästä sinulla on huomattavasti vähemmän rahaa käytössä kuin aikaisemmin.

    näinhän sinä itsekkin todistelit tuolla aikaisemmin kun todistelit että kuinka huonosti suomelle menee ja kuinka se on euron / eu:n syytä. näinhän se ei ole vaan kyseessä on maailmanlaajuinen lama, jonka yksi osatekijä on eurokriisi plus finanssikriisi plus tuotantorakenteen muutos.

    Äänestä

  • UPDATE_10204380 kirjoitti:

    "kysyjä":lle!
    Hallituksen, kuin EK kanta maahanmuuttoon on selvä. Suomessa tarvitaan halpatyövoimaa, koska suomalainen duunari käy kalliiksi. Siksi mm:ssa EK kielsi jyrkästi lain joka rangaisee sitä, joka teettää töitä 2-3 egellä ulkomaista työvoimaa. Eikö se käy järkeen? Lieksassa esim. Valtio kustantaa mamuille avokätisesti kaikki kulut.

    Uskotko todella, että mamu saa siitä täyden palkan, jos niin olet aika yksinkertainen sielu.

    Ainakin lehdessä oli, että ennen ei saanut suomesta kerääjiä, mutta nyt kyllä saisi, mutta hepä (työantajat) eivät huoli heitä, koska ovat saaneet tilalle "edullisesti" ulkomaalaistyövoimaa.

    On turha kenekään työantajan hurskastella siitä, että saavat suomalaisen ammattimiehen veroisen työviman Mustasta kielitaidottomasta ja useinkin myös ammattitaidottoman tekijän, jos maksavat esim 12 - 15 € /h. Jos taas palkka on jotain 5- 7€ luokkaa, niin vastaehtona on, kuten olemme lukeneet, että asuvat parakeissa tekevät pitkää työpäivää 10 - 12h/vrk. Eli ylityötunneista ei makseta ja tämä on hyvin yleistä suomessakin. On ollut myös TV:ssä haastatteluja, joissa nämä kertovat työ ja asuin olosuhteistaan.

    höpö höpö. että suomessa siis laki sallii että voit ottaa n.eegerin töihin ja maksaa hänelle pienempää palkkaa kuin suomalaiselle? älä viitsi jauhaa täyttä p.askaa. miksi ihmeessä sitten näitä asioita viedään oikeuteen?

    http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/rikos/2013/01/1698519

    niin ja muista toki että nämä rikolliset työnantajat eivät ole ulkomaalaisia. he ovat ihan pesunkestäviä suomalaisia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kysyjä. kirjoitti:

    voi helvetti sun selityksiä. koeta nyt tajuta että jos yrittäjä / osakas nostaa rahaa yrityksestä osinkona niin hän joutuu maksamaan siitä enemmän veroa kuin aikaisemmin.

    ei ole mitään väliä sillä saako hän tuon osingon vaikka osakkeina. jos hän myy ne niitä hän joutuu silloinkin maksamaan niistä veron. ja siis korkeamman veron kuin aikaisemmin.

    taas toisaalta tänä päivänä osakkeina saadut "palkat" eivät ole kovinkaan houkuttelevia. yksinkertaisesti siksi että on lama ja se tietää epävamuutta myös osakemarkkinoilla. eli saattaa käydä niin että jos saa osakkeita palkkioksi, niin parin vuoden päästä sinulla on huomattavasti vähemmän rahaa käytössä kuin aikaisemmin.

    näinhän sinä itsekkin todistelit tuolla aikaisemmin kun todistelit että kuinka huonosti suomelle menee ja kuinka se on euron / eu:n syytä. näinhän se ei ole vaan kyseessä on maailmanlaajuinen lama, jonka yksi osatekijä on eurokriisi plus finanssikriisi plus tuotantorakenteen muutos.

    Tuo edellä mainittu oli otettu lähettämästäsi Salkunrakentaja klikistä. Eli siis ei oma keksintö. Olkoon niin tai näin, mutta tuo Eurokriisi syntyi siitä, kun maat jotka EU:n liittyivät, saivat lähes ilmaista rahaa sijoittajilta. jotka eivät ymmärtäneet tarkistaa sijoitustensa kannattavuutta. Espanja ja Irlanti esimerkiksi, ovat maita, jotka panostivat älyttömästi rakentamiseen. Ko. maiden pankit myönsivät yksityisille miljardilainoja, jotka sitten kun rakentaminen tyrehtyi ja ostajia ei niille löytynyt, niin silloin vasta sijoittajat huomasivat, että ovat sijoittaneet vääriin kohteisiin. Pankit olivat ku$essa velkojenkanssa. työttömyys kasvoi kun kohteina olevat rakennusprojektit osoittautuivat torsoksi, Varat oli sidottu moniin kohteisiin jotka eivät tuottaneet.
    Pikkuhiljaa piti aloittamaan kuuluisat leikkaukset, jotka taas takasivat sen, että yksityinen kulutus lähes päättyi ja EU:n oli aloitettava sijoittajien toiveesta, rahoittamaan valtioiden pankkeja.

    Kreikka on hyvä esimerkki siitä, miten tyhmästi EU toimii. Kreikka on yksinkertaisesti lievästi sanottuna täysin maksukyvytön. Ne rahat jotka sille on myönnetty, ovat menneet ulkomaiden sijoittajien salkkuihin, Valtiolle nolla. Kreikassa olisi pitänyt tehdä kuin teki Islanti ja myöhemmin Argentiina. Antaa muutaman pankin kaatua ja näin pääsi Islanti ja myöhemmin myös Argentiinakin. ulos ahdingosta.

    Irlanti on edelleen hyvin vaikeissa oloissa. Asuntoja on vapaana pilvin pimein ja kansan ostovoima kadonnut.

    Näin myös on suomessa meno, työt vähenevät ihmisiltä leikataan ja ostovoima katoaa, Euro on vahva ja sen mukana Suomi ei pysty rahan-arvoa alentaaan, joka takaisi viennin vähenemisen.

    Siis tämä lama on syntynyt pelkästään luomalla yhteinen raha, alentamalla korkoja, sijoittajien väärillä sijoituksilla. Nyt kehdataan satsata jopa valtion virkamiehille satumaiset tulot, eli eletään kuin pellossa. Yksityinen kulutus vähenee minimiin ja yritykset tekevät konkursseja, Mitä enemmän leikataan, sitä enemmän Suomi kärsii ja se on tosi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kysyjä. kirjoitti:

    höpö höpö. että suomessa siis laki sallii että voit ottaa n.eegerin töihin ja maksaa hänelle pienempää palkkaa kuin suomalaiselle? älä viitsi jauhaa täyttä p.askaa. miksi ihmeessä sitten näitä asioita viedään oikeuteen?

    http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/rikos/2013/01/1698519

    niin ja muista toki että nämä rikolliset työnantajat eivät ole ulkomaalaisia. he ovat ihan pesunkestäviä suomalaisia.

    "kysyjä"lle, missä ihmeessä asut? Juurihan PAM:n johtaja totesi, että kiinnijääneet ovat vain "jäävuorenhuippu", Myös SAK ja muut ovat samaa mieltä, että pitisi olla tuntuva rangaistuksen uhka, jotta nämä väärinkäytökset saataisiin kuriin. Lienet yksi näistä halpatyövoiman pitäjistä.
    Siis älä ole lapsellinen, kyllähän totuus on se, että EK kaipaisi halpatyövoimaa ja jolla yritettäisiin saada alas ajetuksi ammattiyhdistysliitot. Jo 2000 luvun alussa kehoitettiin ihmisiä eroamaan
    ammettiyhdistyslliitoista ja liittymään "Loimaan mallin" mukaiseen työttömyyskassaan.
    Silloinkin kylmä totuus oli, että kansa eroon SAK;ta ja tämä ammattiliitto nurin..

    Äänestä

  • UPDATE_10204380 kirjoitti:

    Nimimerkille "Syitä"!

    Pitää muistaa mikä näitä palkkoja nostaa, esimerkiksi Suomi on kallis maa ja verot korkealla ruoka ja asuminen kallista, joten palkan pitää olla sellainen, että sillä elää.

    Totta on se, että byrokratia haittaa työllistymistä, jota voitaisiin helpottaa.

    On muistettava, että työehdot pitää olla ja myös niitä noudattaa.

    Se sosiaalilaki, joka luo edes jonkinasteisen turvan köyhälle on hyvä olemassa, mutta ne, jotka sieltä sossusta ja Kelalta sitä rahaa "varastavat" pitäisi saada kytketyksi pois.
    Kotiinhan ei mitään makseta, ellet pysty todistamaan. että sulla ei olle mitään, mitä voisi ulosmitata, eli omaisuutta.
    Tuo kohtasi 5, niin sitä on vaikea todistaa, kyllähän ueat tekevät kotitöitä, esim. siivoamista, mutta muu työ, kuten palkallinen, niin jos sitä löyty, niin uskoisin monen myöskin sitä tekevän.

    Kohtaan 6. Uskon monen työkyvyttömyyden johtuvan osittain työnantajasta. Työssä viihtyminen on käynyt monelle raskaaksi, Ei ole enää sellaista suhdetta työnantajiin, kuin esim. allekirjoittanelle on suotu.
    Jos ihminen on sairas, niin hän on sairas ja lääkäri taas todentaa työkyvyn, en usko, että lääkäreitä pystytään huijaamaan puhumalla.

    Nykyaika vaan on mennyt niin pitkälle suuntaan, jossa työssäviihtyvyyttä ei enää ole.

    Jospa nyt, kun pudotettiin yrittäjiltä veroa 4,5% Olisi yrittäjien palkattava työntekijöitä lisää,mutta taisi käydä niin, että hyöty menee osinkojen maksuun.

    Yritykseni tekee verotettavaa tulosta n.10 000€ vuodessa. Laskeppa miten paljon tuo auttaa yritystäni työllistämään??? Hallituksen toimet antavat säästöä muutaman sata euroa! Silläkö työllistän?

    Olen törmännyt alallani kesätyöläisiin, työharjottelijoihin ym. nuoriin joille työnteko on erittäin vierasta. On ollut myös niitä "maatalon poikia" jotka ryskävät niin pirusti. Arvaa kumpien työsopimuksia jatkettiin?

    Työehdot pitää olla? Kyllä "suuntaa antavat" työehdot olisi hyvät ettei aivan raakoja ylilyöntejä tulisi. Mutta yrittäjänä tiedän että olisi helpompi työllistää, jos sopimus olisi kahdenkeskinen. Silloinhan molemmat ovat sopineet ja tyytyneet sopimuksiinsa.

    Näistä johtuen uusista yrityksistä 90% toiminimiä. Itsekin käytän näitä, koska silloin ei riidellä työehdoista, lomista ym. Ostan palvelun ja maksan. Vähennyskelpoista. Kohta täällä ei ole työntekijöitä vaan kaikki on toiminimiyrittäjiä ja muistakaa että yrittäjillä on erittäin huonot työehtosopimukset.

    Kotiin ei makseta mitään? Täh, kyllä sinne maksetaan työttömyyskorvauksia, toimeentulotukia ym.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Syitä kirjoitti:

    "Yhtiösi" kohdalla ei voida puhua yhtiönimikkeellä, sillä tulosi ovat liian pienet ketään työllistämään kunnon palkalla. Ensinnä sinun pitäisi saada yrityksesi kasvamaan (vaikea sanoa kun en tiedä mitä "harrastat")

    Ei kannata työllistää ketään, koska et pysty siihen. olet ilmeisesti niitä, joista nimim. "kysyjä" on maininnut.

    Se taas ei kerro kohdaltasi, paljonko itse nettoat palkkana. Mutta tuolla kymppitonnilla ei kannata eikä pystykään työllistämään ketään.

    yrityksen tulos tilikauden päättyessä 10 000€. Miten se kertoo siitä miten paljon työllistän. Itseni lisäksi kolme työntekijää. Tästä tuloksesta verohelpotus on vain muutamia satasia. Se ei todellakaan auta työllistämään.

    On myös yrityksiä jotka tekevät 15 miljoonan liikevaihdon ja tulos jää 100 000 miinukselle. Mielestäsi yritys on pieni eikä työllistä ketään?? Nyt puhutaan verotettavasta tuloksesta/voitosta. Tulos ei kerro yrityksen kokoa vaan liikevaihto. Kannattavuutta se tietenkin kuvastaa.

    Tässä tullaan siihen että vaikka kuinka kehutaan yhteisöveron alennuksella, niin se ei meitä pienyrittäjiä auta suuntan tai toiseen, eikä sillä vähennetä työttömyyttä.

    Äänestä

  • Syitä kirjoitti:

    "Jospa nyt, kun pudotettiin yrittäjiltä veroa 4,5% Olisi yrittäjien palkattava työntekijöitä lisää,mutta taisi käydä niin, että hyöty menee osinkojen maksuun"

    Elikkä väännetäänpä näin. Tarkoittanet että yhteisövero putoaa 24.5%:sta 20 %:iin.

    Liikevaihto yrityksessäni muutaman sata tuhatta. Voittoa jää tilikauden jälkeen 10 000 €. Siitä maksetaan se yhteisövero. Ja kuten voit laskea, niin 4,5%verohelpotus on minun kohdallani muutaman sata euroa. Ja se ei auta työllistämään eikä se auta yritystä investoimaan, vaikka hallitus kovin kehuukin. Ja suomessa suurin osa yrityksistä on pieniä yrityksiä.

    Äänestä

Tuomme alas nuorisotyöttömyyttä paremmin yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa ja he joutuvat työskentelemään pienemmällä palkalla, kunnes he voivat ja tehdä työnsä, kun he saavat täyden palkan...Perussuomalaiset, näemme myös työharjoitteluun nuorten ja oppimisvaikeuksia, johtaa työpaikkojen

Äänestä

"Yyyy...Hhdenkin NuoRRen työlliSHtäMInen on yHteiskuNnallinen TeKoo...HIK !.....",
hän sanoi Kilju-päivien avajaispuheessaan Pyhäjärvellä perjantaina.

ei saakeli !. onko se late ollut itsekkin ihan keitoissaan kun tuollasta scheissea jauhaa kilju-päivillä. keskityisi vain itse asiaan, eli ottamaan silleen kunnolla. sellaiset 1/2 litran siivut kerrallan on hyvä tahti. saattaahan siinä tietty paskat pärähtää housuun jos pohjan kautta ottaa, mutta jos 3-4 päivää on aivan naamat niin ei ne paskat housuissa kyllä tahtia hidasta yhtään. jäätävä haju se kyllä sitten 5. päivänä on kun rapula iskee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10204380 kirjoitti:

Ihalainen: "Työkyvyttömyyseläkkeelle jää joka päivä kymmenen alle 35-vuotiasta"
Työministeri Lauri Ihalainen haluaa, että työmarkkinajärjestöt laatisivat syksyllä toimialakohtaiset nuorten työllistämissopimukset.
"Yhdenkin nuoren työllistäminen on yhteiskunnallinen teko", hän sanoi Kihupäivien avajaispuheessaan Pyhäjärvellä perjantaina.
Ihalaisen mielestä järjestöjen kannattaa tiedottaa toimistaan nuorten työllisyyden eteen.
"Rakennusala on tästä hyvä esimerkki: se on tarttunut nuorten työllistämistalkoisiin myös kehittämällä rakennusalan koulutusta."
Ihalainen on huolissaan myös nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden suuresta määrästä.
"Työkyvyttömyyseläkkeelle jää joka päivä kymmenen alle 35-vuotiasta, joista kolme neljäsosaa mielenterveysongelmien vuoksi. Tämä on merkittävä inhimillinen ja kansantaloudellinen kustannus. Yhteiskunnalle tämä joukon putoaminen työelämästä maksaa vuodessa saman verran kuin jos 35 000 yli 55-vuotiasta jäisi pois töistä."

Suomi sairastaa. Tämä otsikoitu kertomus Ihalaisen huolesta on todella aiheellinen.
Mikä meitä vaivaa? Onko niin, että mieli sairastuu, kun olet työttömänä ja tulevaisuus on tällänäkymällä toivoton.
Miksi pitää ihmisen olla töissä niin kauan kuin hän kävelee omilla jaloillaan ja samalla aikaa jää elämästä eläkkeelle alle 35 vuotiaita, jossain on paljon mätää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu