En ole itse koskaan iästäni(olen 20-v mies) huolimatta vielä harrastanut minkäänlaista seksiä tai edes nähnyt omin silmin nussimista, mutta tähän jälkimmäiseen tuli eilen illalla muutos, kun kävin festareilla kusella yhdessä viereisessä metsässä, niin joku känninen alaikäinen teini otti siellä suihin joltain samanikäiseltä pojalta.
Sitten kun kävin toisen kerran samalla paikalla kusella myöhemmin, niin sama pari jo nussia paukutti alasti maassa metsän keskellä. Kyllä muuten rupesi panettamaan kun neitsyt 20-v mies pääsi kerrankin panemista katselemaan! Jatkakaa samaan malliin!
Festareilla nussittiin julkisesti
5
2018
Vastaukset
- kysyvä ei eksy
No olisit ny menny kysymään että pääsiskös liukkaille. Olisit voinut päästäkki.
- 6+11
Minua olis ainakin ottanut päähän katsella toisten nussimista kun sen tietää ettei itse kuitenkaan saa. Poikuuskin oli tallella vielä 23-vuotiaana.
- Anonyymi
Lähdin festareille olin 40v matkaan pääsin yksin vaimo jäi kotia kahden lapsen kanssa, parkeerasin auton ja istuin juomaa kirkasta ei tarvi kusella juosta. Pääsin lavan reunalle toiseenpäähän, kerkisin kuunnella pitkään kunnes pilvet synkkeni onneksi oli varalla telttamallinen sade suoja, vettä ripsutteli pitkän aikaa, Huomasin Mellun kävelevän aidan reunaa pitkin liti märkänä Mellu on samasta paikasta tytön kavereita.
huiskutin ja Mellu huomasi tunkeutu vireen meikit oli miten oli ja oli läpimärkä näytin tule suojaan. Pikkuhiljaa Mellu nojasi minua vasten ja vapisi kylmästä kiedoin kädet ympärille, ihmiset pukki sievästi koko ajan Mellun vartalo oli välillä kunnolla minua vasten laskin käsiä hipaisi rintoja Mellu katsahti sanoin sori, painautu enemmän minua vasten kuiskas ei haittaa ohut T-paita oli ihoa vasten kuiskasin lämmitän sinua ja pidin käsiä rinnoilla, tunsin kuinka kiinteät rinnat ja kovat nännit oli hieroin niitä Mellu huokaili ja työnsi pyllyä kohonneeseen kaluun.
Sanoin autosta kuullee yhtä hyvin hymyili missä auto sanoin metsän reunassa tulin ajoissa. Lähdettiin kävelemään päästiin autolle naurahti tuoko ja katsoi vanhaa fiiattia näytin asuntoautoa. Mentiin sisään kengät laatikkoon ja valoja Mellu huokasi ei ainakaan sada.
Huomasin lämmitys ei ollut päällä, laitoin ohjeiden mukaan ja tohina alkoi kuulua, riisuin märät vaatteet ja laitoi väliasun Näytin Mellulle vaimon saunatakkia, Mellu riisuuntu nauroi nyt näet liikaa T-paita oli ihan märkä pyöreät rinnat näkyi komiasti kun laski tiukat vaaleat housut alta paljastu pikkuruiset housut kääntyi ja riisu nekin ja laittoi saunatakin. Istuttiin ja juotiin kuumat paukut lämmitin veden kaasulla. Mellu katseli peilistä tukkakin ihan märkä. Seisoin ja odottelin veden lämpiämistä Mellu tuli viereen ja halasi kiitos että pelastit sanoin tästä et sitten kerro nauroi eihän vaimos usko että vaan pelastit.
Juotiin seisallaan ja kuunneltiin musiikkia, katsoin Mellua juomat jo lämmitti kumpaakin, otin Mellun taas karhunsyleilyyn takaa päin keinuttiin musiikin tahdissa kysyin kuinka vanha kuiskas kohta kahdeksantoista.
Hyväilin käsivarsista Mellu nosti käteni rinnoilleen saunatakki aukeni vähän hyväilin paljaita rintoja, Mellu kuiskas en kerro ja kääntyi. Laski väliasun ja otti saunatakin sisään hiwroin pakaroita sievästi lantio tuli kiinni kalu painui haaroihin kuiskas en ole nähnyt noin suurta koskaan kohta oltiin peiton alla suutelin rintoja Mellun nauttiessa hyväilin tietenkin karvatonta pillua Mellun kosketellessa kalua kuiskas haluan nähdä ja siirsi peittoa tuo ei sovi ja imi silmät kiinni välillä katsoi hymyili nousi ja sanoi valtava tatti. Mellu huokaili jo kunnolla nousi päälle sanoin saanhan kokeilla, heilutti kalua pilun huulia vasten sitten laskeutu kuiski oi saatana oi oi muutama liike ja vavahteli nai vähän ja pysähty kuiskas ei yhtää isompi sovi.
Rakasteltiin sievästi pitkään Mellu nousi ja imin rintoja keinutti pillua ja painoi sitten pitkiä liikkeitä tarratu kiinni huusi hiljaa eii eii javapisi laskin sisään kuiski ihanaa ihanaa makoili päällä kalu sisässä nauroi olin valmis ja halukas jo siinä edessä tunsin pakaroissa mutta en tiennyt että noin iso nousi hitaasti ja valutti vatsalle katsoi noin valtavasti se olikin ihanaa nousi ja puhisti paperilla makoiltiin,
sanoin veri on jo lämmin kävi suihkussa menin suihkuun näin verta,ei hellkarissa ja pesin, tulin suihkusta kalu komiasti tanassa Mellu nauroi mitä teit.
sanoin oli verta, Mellu nauroi älä säikähdä on pillerit olit vain niin iso.
Sanoin saanko katsoa että rikoinko sinut Melly kääntyi poikittain siitä vaan katsoin karvatonta pientä pillua kysyin miten se sopi, sopi se vaan nuolasin Mellu kiljahti jatkoin nuolemista, Mellu huokaili sait pientä pillua pikku tyttönä monesti haavelin hieroessa että iso kyrpä tulee ja panee nuolin melkein orgasmin laitoin lakanan kulman sen kasvoille sanoin kuvittele nyt ja nousin kalu oli valtavan näköinen pienen pillun edessä hieroin sievästi ja painoin Mellu sanoi näin sedän kalun kerran isona ja ajattelin sitä, huokaili setä panee setä panee nostin jalat sanoin sedän on pakko ja työnnyin syvään Mellu piti käsiään patjalla ja tarratu siihen jalat roikkui sängyn reunalla puristelin rintoja kuiskn pienet nätit rinnat Mellu tuli kiljui ja vapisi setä panee kyhmyisellä kyrvällä eikä lopeta Mellu oli omissa haaveissaan pillu venyi ulos vedettäessä kysyin halutko setää huusi älä vedä pois työnnyin sisään syvälle alkoi uudellen vapista kuiskasin nyt setä tulee parkui kun laskin sisään otin jo paperin valmiiksi pyyhin mellua ja käänsin nuku vähän.
Istuin ja katselin kun makasi selin on kaunis naisen alku vähän valui pilllusta lisää jalkaa pitkin.
Laitoin ruokaa läämitin valmis kinkkulaatikkoa, kun ruuan tuoksu tuli nenään nousi huokasi nukahdinko ja nousi, laitoin lautaset Mellu söi sylissä alkoi nauramaan setä saanko olla tässä ja kertoi siitä sedästä ethän kerro kelekkään, nukuttiin samassa huoneessa kotona- Anonyymi
Riisuin varsin alasti niin että näki laitoin yöpuvun päälle, ja menin istumaan sängylle setä sanoi tule viereen vähäksi aikaa, livahdin peiton alle tunsin heti kalun pakaroissa se oli paljaana työntyi haarojen väliin olin onnessani se kosi pillun huuliin kunnolla setä hieroi minun pieniä rintoja olin jo valmis että panee sanoi nyt nukkumaan.
Oli nukkuvina olin kyljellään näin sedän runkaavan hiroin pillua ja kuvittelin vaikka mitä.
Setä nakkasi peiton ja runkkasi pystyssä olevaa kalua näin yövälossa kn välillä lopetti ja jatkoi käänsi kalua vatsaa vasten näin kun sperma lensi melkein kalulalle ja sitä tuli sain samalla orgasmin vapisin pitkään siitä asti olen haaveillut. No kuinka pitkään, laski kolme vuotta.
Kun nousin syömästä menin sängylle ja aloin sievästi runkkaamaan Mellu tui viereen ja pää oli vatsan päällä sunkkasin toisella ja toisella hyväilin tosi osteaa pillua Mellu kuiskas tuo halkiaa kohta ja sai orgasmin kääntyi seljälleen kuiskas tule nousin päälle ja pääsin sisään vapisi heti kuiskas ei voi olla totta ja vapisi koko ajan sanoin setä tulee oli kuin pillu oisi tarttunut kiinni lypsi minut kuiviin. käänyin viereen ja nukahdettiin.
Aamu oli jo pitkällä kun puhelin soi vaimo soitti pakottaako päätä Mellu nousi rinnalle ja katseli sanoin tuli otettua en pääse vielä ajamaan keskustelu jatkui vaimo sanoi lapset nukkuu kysyin mitä teet Mellu kuunteli vaimo huokasi kuvittelen että panet kaikki nuoret ja vanhat huulet tuntui kalulla vaimo jatkoi panisitko teiniä jos voisit sanoin panisin jos sitä toivot kuului voi hurja minä panettasin nuorilla pojilla kunnolla nuori kova kalu on ihana se jaksaa Mellu puraisi vähän sanoin aih vaimo kysyi miätä teet sanoin runkaan kuiskas niin minäkin varamies on pillussa se iso musta alkoi kiljahtelemaan tulee tulee kuiskas runkaa sinä ja haaveile lapset heräsi moi moi.
Nousin ja käänsin Mellun panin takaa nuori herkullinen pylly sai ajattelemaan kaikkea miä oli haaveillut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Nousin ja käänsin Mellun panin takaa nuori herkullinen pylly sai ajattelemaan kaikkea miä oli haaveillutSpedellä suoltaa taas paskaa yhteen pötköön buaahaa
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2124692- 1882616
- 671542
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961220- 1261154
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91142Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1071140- 711091
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1391072- 109999