Jotenki tuntuu että Stilossa on enemmän polleja ku mitä moottoritilavuus kertoo. Itsellä 1.2 Stilo ja tuntuu että kulkee ku riivattu! Moottoritiellä nopeus nousee helposti 130-140-150. Kuusi vaihdetta autossa sopii hienosti sille!
Stilo on todellinen ajajan auto!
Stilo on todellinen ajajan auto!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen harvinaisen samaa mieltä kanssasi asiasta! Stilo on ajajan auto. Tosin joskus sillä tuntuu olevan hyviä päiviä ja joskus huonoja päiviä. Joskus tuntuu, että moottori vetää poikkeuksellisen hyvin ja auto kulkee kuin unelma. Joskus sattuu huono päivä. Sellainen oli autollani tänään: Ei kerta kaikkiaan, ei tuntunut kiihtyvän yhtään. Tuntui, että joka suuntaan ajettaessa on vastatuulta... Kuin olisi huonoa bensaa tankissa. Vaikka Neste Oilin 98-oktaanistahan siellä on.
Fiateilla varsinkin takavuosina oli ajettavuudeltaan hyvä maine. Muutamalla Unolla hieman ajaneena ei voinut kuin hämmästellä kuinka oli vakaa auto kokoisekseen. Esimerkiksi Uno 70 S vm.84 meni todella äänettömästi ja vakaasti kuin "sukkasillaan" kovemmassakin vauhdissa!
Uno i.e Turbo olisi varmaan vielä tänäpäivänäkin todellinen ajajan auto!
Ensimmäinen autoni ajokortin saamisen jälkeen oli Fiat Uno 60 S. Se oli vielä niitä kaasuttimella varustettuja 80-luvun Fiateja. Kaasutin oli tosiaan 2 kurkkuinen. Sen oikein tunsi kaasupolkimessa, miten viimeiset sentit painaessa kaasupolkmen lattiaan kakkoskurkku aukesi ja moottori "mylvi" ankarammin kovan vedätyksen alla. Olihan se hienoa ajaa 58 hevosvoimaista autoa.
Ajoin jo silloin kovaa. Ajokortin saatuani elämäni ensimmäisten yksin ajettujen 3 kilometrin matkalla olin jo eräällä takasuoralla kokeilemassa Unon kiihtyvyyttä kaasu pohjassa taajama-alueella. Eihän silloin uskaltanut ajaa kuin 80 km/h. Pari päivää myöhemmin Unon huippunopeus piti toki kokeilla. Mittariin tuli juuri ja juuri 150 km/h. Vauhti tuntui siinä kopperossa aika kovalta. Vaihteisto oli tosi epätarkka. Piti varoa, ettei vaihda 4 -> 5 vaihdossa vahingossa kolmoselle!
Mieleenpainuvinta autossa oli takapainoiset jarrut. Soratiellä kurviin jarrutus toi perän heti poikittain. Takarenkaat jarruttivat voimakkaammin kuin etupää eli efekti oli sama kuin käsijarrulla soratiellä mutkaan jarrutettaessa.
Onneksi ei tullut kolaroitua. Nuo 80-luvun Unot taisivat kolariturvallisuudeltaan olla verrattain heiveröistä tekoa. Jopa Fiat Croma, vaikka Fiatin lippulaiva olikin, sai kolaritestissä "pelkkää punaista". Tämä jäi Tekniikan Maailman sivuilta nuoren kuljettajan mieleen ikuisiksi ajoiksi. Siis se, miten kolarinukke oli kokoonpuristunut ohjaamossa. Taisi olla EuroNCAP-testejä vai oliko niitä vielä silloin 80-luvulla? Vai oliko juuri niin, että niissä ajettiin auto vähän kovempaa vauhtia seinää päin ja siksi testien tulokset olivat karua luettavaa?
Pääsin lapsena (80-luvulla) legendaaristen Fiatien kyytiin: miltä kuulostaa Fiat Uno Turbo i.e. tai Fiat Croma Turbo i.e.
Pääsin kokemaan, miten turbo-Fiat kiihtyy kaasu pohjassa. Siis takapenkiltä käsin.
Turbo Unossa taisi olla jotain 100 hevosvoimaa ja mitä se painoi? 700 grammaa?
Entä Croma Turbo? Siinäkin tais teho-painosuhde olla kohdillaan.
Kiitokset paikalliselle Veholle ja sen rajattomalle tarjonnalle Fiateja koeajoon. Ilman niitä minusta ei ehkä olisi tullut automiestä. Ja kun Italoautoista puhutaan, niin lapselle oli aikanaan iso juttu päästä Alfa 164 3.0 V6:n kyytiin. Mittaristo jäi mieleeni, kun viisaria, osoitinta ja nappulaa oli aivan tolkuton määrä komentosillalla!
Minuun teki lapsena yli 30 vuotta sitten vaikutuksen vm.76 Fiat 132:n mukava kyyti. Ensimmäinen auto jossa näin automaattivaihteiston ja kierroslukumittarin, mittareita oli paljon.. Ratin korkeuttakin pystyi säätämään. Kyyti tuntui C-Kadettin ja pikku Corollan jälkeen mukavan hiljaiselta ja automaatti vaihtoi pehmeästi.