Mustikka metsään ei vielä kiirettä!

Tämänpäivän Keski-Pohjanmaa lehdessä oli toimittajan kirjoitus, jossa kehotettiin ihmisiä melkeimpä juoksemaan mustikkaan. Kyllähän mustikat alkavat olla kypsiä, mutta ei kauttaaltaan. Vielä kun ihmiset malttaisivat odottaa 7-10 vuorokautta, niin mustikat ehtivät kunnolla kypsymään ja niihin tulee enemmän kokoa, makua ja vitamiineja. Arvokas marja. Mustikka jopa parantaa näköä, mutta ei ulkonäköä. Elokuussa viimeistään huomaa, kuinka suureksi mustikat ovat kasvaneet kooltaan, maultaan ja vitamiinitkin ovat ehtineet kehittymään mustikanmarjassa. Violetin näköiset mustikat eivät vielä ole kypsiä. Ei pidä uskoa kaikkea mitä lehdestä lukee, vaan mitä omilla silmillä näkee on uskottavampaa. Mustikkaa riittää kaikille jotka vain metsään menevät. Siinä olen samaamieltä Keparin kirjoituksen suhteen. Mustikasta on tulossa hyvä sato. Viele ei ole kiirettä mustikkametsään. Muistakaa, maltti on valttia. Joo. Vielä kun odotatte niin mustikka maistuu oikealta mustikalta. Siihen on hyvät edellytykset tämän kesän johdosta.
15210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onko kenellä tietoa ketkä (yritykset) Kokkolassa ostaisivat mustikoita?

Äänestä

Onko sulla kirjoitusripuli? Miksi sun pitää availla jonnin joutavuuksia koko ajan?

Äänestä
  • Joo, ei mulla mikään ripuli ole. Minunko avaukset jonninjoutavia ? Mikä niissä on vikana ?

    Äänestä

  • joo, joo mies kirjoitti:

    Joo, ei mulla mikään ripuli ole. Minunko avaukset jonninjoutavia ? Mikä niissä on vikana ?

    joo joo mies/Siniset sormet:HYVÄ,HIENOA,jos joku mustikoita ahkeruuttaan myyntiin poimii!
    Edeliselle kommentoijalle sanoisin:Laiskimus turpa kii! Älä puutu ahkeran asioihin!

    Äänestä

Nuoren, kokemattoman kesätoimittajan tekstiä. Ketään hän ei ollut mustikka-artikkeliinsa haastatellut, vaan löytänyt ilmeisesti netistä tiedon, kuinka mustikka on Etelä-Suomessa valmista ja yhdistänyt se omaan havaintoonsa, että kyllä se alkaa jo sinertää ajattelematta, onko marjoissa vielä makua.

Enemmän kuitenkin ärsyttää toimittajien jokavuotiset rutinat, kuinka "marjat mätänevät metsiin" (oikeasti lahoavat) ja heidän kauhistelunsa siitä, kuinka "peräti 80 prosenttia kaikista luonnossa olevista marjoista jää poimimatta".

Minkä hiton takia juuri ihmisten pitäisi ne kaikki luonnosta ryöstää jättämättä sinne edes kasvunalkuja uusille varsille ja sitä kautta sadoille jatkossakin? Eikö riitä, että jokainen suomalainen, joka haluaa, hyödyntää marjasatomme omiin tarpeisiinsa joko itse poimimalla tai toisilta ostamalla.

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu ja vieläpä täysin totta.

    Äänestä

  • Olipa sinulta hyvä kommentti tuossa ensimmäisessä kappalejaossa. Kesätoimittajan kommentti, joka oli löytänyt tiedot netistä. Helppohan se siitä on juttua vääntää. Olisi kysynyt minulta tietoa, minä kun näen päivälleen tarkkaan milloin mustikka on parhaimmillaan poimittavaksi. Oven kun aukaisen, on mustikkamättäät vastassa.

    Äänestä

Vähän voisitte kukin tuta syyllisyyttä kun jätätte tuolla tavoin
valtavat määrät joka vuosi marjoja mätänemään metsään. HYI!
NYT KAIKKI POIMAAN MARJOJA SIITÄ HUS!!

Äänestä

Käväsin tänään vähän poimimassa,pieniä olivat enimmäkseen.kannattanee odottaa vielä.Hyttysiä oli aivan per....sti.

Äänestä
  • Joo ja hyttysiä aivan hirveesti. Sinulla sama havainto kuin minulla, mustikat vielä aika pieniä, vaikka melko kypsiä ovat. Mutta odottaminen palkitaan. Pari viikkoo, niin mustikanmarjat ovat paljon isompia ja mehukkaampia. Sen huomasin kun vielä kävin hilloja, eli kypsiä lakkoja keräämässä.

    Äänestä

Eiköhän se niin oo, että tehtaiden laskeuma-alueella ei pitäisi marjoja poimia (eikä mitään ulkona kasvanutta syödä). Sen verran paljon tulee ilman saasteita maahan, että esimerkiksi mustikan terveellisyys on pientä verrattuna haitta-aineisiin.

Joten, "jos metsään haluat mennä nyt", niin kauemmaksi.

Perin ihmeellistä on sekin, että MiniManin edustalla myydään mansikoita ja aivan vierestä kulkee teollisuusalueen myrkkyjunat. Ja jokainen, joka on raiteita katsonut, on huomannut, että aika paljon tippuu kamaa kyydistä...

Äänestä
  • Joo. Turvallisinta on poimia marjat kauempaa, kuin tehdasalueelta. Teollisuusalueen myrkkyjunat eivät vaikuta MiniManin mansikoihin. Mansikat on poimittu muualta, ei rautateiden varsilta. Turha pelko, tai luulotautisen sairaus.

    Äänestä

Mustikat ja hillat ovat valmiita, hillat alkavat olla jo ylikypsiä. Nyt on hyvä olla poimimassa, sillä hyttysiä on nyt todella vähän. Mitään hyttysmyrkkyjä en ole tarvinnut vaikka olen muutaman kerran käynyt poimimassa.

Äänestä
  • Hillat ovat parhaimmillaan, ei ylikypsää. Mustikanmarjan pitää antaa vielä kasvaa 7-10 päivää. Sitten se on parhaimmillaan. Turha hätäillä.

    Äänestä

  • joo, joo mies kirjoitti:

    Hillat ovat parhaimmillaan, ei ylikypsää. Mustikanmarjan pitää antaa vielä kasvaa 7-10 päivää. Sitten se on parhaimmillaan. Turha hätäillä.

    Tuo kauppias,joka myy netissä mustikoita,ja kehuu,että ovat tältä alueelta,tuskin puhuu totta?!
    Ilmoituksia ollut toista viikkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joo, joo mies kirjoitti:

Tämänpäivän Keski-Pohjanmaa lehdessä oli toimittajan kirjoitus, jossa kehotettiin ihmisiä melkeimpä juoksemaan mustikkaan. Kyllähän mustikat alkavat olla kypsiä, mutta ei kauttaaltaan. Vielä kun ihmiset malttaisivat odottaa 7-10 vuorokautta, niin mustikat ehtivät kunnolla kypsymään ja niihin tulee enemmän kokoa, makua ja vitamiineja. Arvokas marja. Mustikka jopa parantaa näköä, mutta ei ulkonäköä. Elokuussa viimeistään huomaa, kuinka suureksi mustikat ovat kasvaneet kooltaan, maultaan ja vitamiinitkin ovat ehtineet kehittymään mustikanmarjassa. Violetin näköiset mustikat eivät vielä ole kypsiä. Ei pidä uskoa kaikkea mitä lehdestä lukee, vaan mitä omilla silmillä näkee on uskottavampaa. Mustikkaa riittää kaikille jotka vain metsään menevät. Siinä olen samaamieltä Keparin kirjoituksen suhteen. Mustikasta on tulossa hyvä sato. Viele ei ole kiirettä mustikkametsään. Muistakaa, maltti on valttia. Joo. Vielä kun odotatte niin mustikka maistuu oikealta mustikalta. Siihen on hyvät edellytykset tämän kesän johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu