Rotukysely täälläkin, vahtikoira haussa

Olen keski-ikäinen nainen, asun yksin maaseudulla ja nyt on koiran hankkiminen ajankohtaista. Aiempaa kokemusta koirista on, nyt vain rotu mietityttää.

Koiran pitäisi olla ulkona viihtyvä ja kestää Suomen sääolot. Ihan sisäkoira on tarkoitus ottaa, mutta ulkoilen itse paljon, joten koiran tulisi kestää myös pakkasia ja toisaalta taas sohvalla köllimistä :). Koiran pitäisi myös jaksaa lenkkeillä ja kulkea mukana metsissä. Ja sen pitäisi olla koulutettavissa (johonkin lajiin) ihan kokeisiin saakka. Tuleva laji valitaan sitten koiran ominaisuuksien perusteella. Rodun terveys on myös yksi valintakriteeri, sairaiksijalostettuja ääripäitä en edes harkitse.

Tulevan koiran tärkein ominaisuus on kuitenkin sen "vahtivietti". Haluan koiran, joka ilmoittaa vieraat ja ihan pelkällä olemuksellaan (koolla?) pitää kutsumattomat ihmiset pois tontilta. En siis halua mitään egon-jatketta, vaan täyspäisen koiran, joka ei suunapäänä ryntää ketään puremaan. Eli koiran pitäisi myös hyväksyä vierailulle tulevat ystävät ilman, että tarvitsee pelätä sen käytöstä. Toisaalta koiran pitäisi osata puolustaa minua "oikeissa" tilanteissa....

Onkohan tuollaista koiraa edes teoriassa mahdollista saada? Vinkkejä mahdollisista roduista, jotka täyttävät edes osan kriteereistä (kaikessa muussa olen valmis joustamaan, mutta tuo vahtiominaisuus on minulle tärkeä)?
44861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Käy psykiatrin kanssa juttelemassa noista peloistasi. Ei ole normaalia pelätä henkensä edestä omassa kodissaan.

Äänestä
  • Vahtikoiran pitäminen maalla on ollut ihan normaalia näihin päiviin asti. Nytkö sekin on jotenkin epänormaalia? Eihän tuo aloittaja edes sanonut haluavansa mitään tappajakoiraa tai pelkäävänsä "henkensä edestä".

    Oletko itse joku cityvihreä pelle, joka kurkkii maailmaan tornitalon 7. kerroksesta?

    Äänestä

  • 2. kaupunkilainen kirjoitti:

    Vahtikoiran pitäminen maalla on ollut ihan normaalia näihin päiviin asti. Nytkö sekin on jotenkin epänormaalia? Eihän tuo aloittaja edes sanonut haluavansa mitään tappajakoiraa tai pelkäävänsä "henkensä edestä".

    Oletko itse joku cityvihreä pelle, joka kurkkii maailmaan tornitalon 7. kerroksesta?

    ennenvanhaan ne oli lähinnä pystäreitä, jotka räkytyksellä tiedotti isäntäväelle että joku on tulossa taloon. Joku vähän äkkipikaisempi saattoi tarrata tulijan hanuriinkin mutta mitään kummempia uhrauksia eivät tehneet. Aloittajahan sanoi haluavansa kookkaan koiran, se kyllä viittaa enemmän tuohon kallon kutistajan epäilyyn pelkojen olevan liiallisia. Muuten kyllä ihan peruspystäri on sopiva aloittajalle vahtikoiraksi. Ei tule vieraat tietämättäsi taloon kun olet kauneusunilla.

    Äänestä

  • Maalla ainakin kirjoitti:

    Peruspystärit kyllä haukkuu ihan turhaakin kaikelle ja ei millekkään, siinä sitten saa miettiä et kukas nyt pihaan tuli ku koira haukkuu ja sit saa todeta et jaa, taas se va loksuttaa leukojaan

    Äänestä

  • ei pystäreitä kirjoitti:

    Peruspystärit kyllä haukkuu ihan turhaakin kaikelle ja ei millekkään, siinä sitten saa miettiä et kukas nyt pihaan tuli ku koira haukkuu ja sit saa todeta et jaa, taas se va loksuttaa leukojaan

    kyllä nyt sellainen joka kertoo että et ole koskaan pystykorvaa omistanut. Ne nimittäin ei hauku turhaan, vaan raportoivat pihapiirin tapahtumista omistajilleen. On selkeä ero siinä haukkuuko jotain lintua tai oravaa ja siinä meneekö ohi joku mopopoika tai skeittari tai tuntematon koirakko sekä siinä tuleeko ne pihaan. Ja onko tulija tuttu vai joku uppo-outo tietosanakirjakauppias tai romaani pitsejä kauppaamassa. Romaanin visiitin huomaa yleensä siitä että paikalta poistuu nopeasti tuntematon vanha ooppeli, volvo tai mersu ja kääntyy naapurin pihaan.

    Äänestä

  • Tuo lausuntosi oli kirjoitti:

    En ole enkä tule omistamaankaan vaikka maksettais - ei ole olemassa sellaista summaa, millä suostuisin järkeni menettämään sen loksutuksen takia.

    Muuten ihan jees koira, mutta se turha loukuttaminen antaa rutkasti miinusta. Se että en omista, ei tarkoita, ettenkö tietäisi omasta kokemuksesta.

    Naapurissa esim on pystäri, ja se ei tee muuta kuin paukuttaa, tuttavallani on pystäri, ja se ei tee muuta kuin paukuttaa, kaikki pystärit, mitkä olen joutunut ikäväkseni huomaamaan, eivät ole tehneet muuta kuin haukkuvat turhan päitte. Tunnen montakin, jotka ovat asiasta samaa mieltä ja mm. isäni on sanonut, että pystäristä ei ole muuhun kuin rukkasiks (on siis metsästäjä).

    Koiraroduissa vihaan mm. kääpiöpinsereitä, koska niissäkin olen tavannut vain "talon pomoja". Jopa semmoisen ottaisin itselleni mielluimmin kuin pystärin, koska se viha tuota rotua kohtaan johtuu vain siitä, että kaikki tapaamani yksilöt ovat olleet kouluttamattomia, mutta pystärit jotka saavat päivittäin lenkkeilyä ja syksyisin pääsevät jopa metsälle, loukuttavat turhaan. Ja sen huomaa, että turhaan loukuttavat, koska eivät katso mitään tiettyä vaan ovat kuin omaan ääneen rakastuneita ja loukuttavat.

    Toki voi olla poikkeuksia, mutta olen varma, että suurin osa tämän rodun edustajista ovat tuollaisia, mitä kuvailin

    Isäsi sanaa on varmasti hyvä kuunnella ja mielipiteitä jossain määrin ainakin kunnioittaa, mutta se ei tarkoita sitä että sun pitäisi olla samaa mieltä hänen kanssaan. Eli jos isäsi vihaa pystäreitä, niin sinun ei ole mikään pakko tehdä samoin.

    Ehkä mun koirani sitten on se poikkeus. Toki äänekäs KUN haukkuu, mutta asutaan kuitenkin kaupungissa ja lähiökerrostalossa eikä edes seinänaapurit ole sanoneet mitään. Ja useamman vuoden ollut samat naapurit molemmilla puolilla ja alhaalla. Eikä kenelläkään ole niistä koiraa, joten luulisi sanomista tulevan jos melu häiritsisi.

    Pihalla lenkillä ollessamme heti muutama sata metriä lähdön jälkeen tulee sitten kuvaamasi kaltainen haukkukohtaus joka kestää pienen aikaa. Innostusta siitä että taas päästiin lähtemään. Se menee ohi ja koira kulkee hiljaa ellei sitten bongaa oravia, jäniksiä, hirviä tai muuta jonka perään olisi päästävä. Se se niiden luonto on. Metsästää ja olla avuksi ihmiselle osoittamalla missä on riistaa ja pysäyttämällä se.

    Parvekkeella on pääsääntöisesti hiljaa katsellen ohikulkijoita, joskus joillekin koirille murisee ehkä haukahtaakin. Skeittarit ja harrikat saavat karkotusmääräyksen, jonka senkin lopettaa ja tulee sisään käskyn tai karjaisun jälkeen. Ei siis oikeata ongelmaa siitäkään.

    Ja tiellä 8m fleksissä kulkiessa oikea unelma, ei vedä ja jos vetääkin niin jättää askeleen tai kaksi väliin pyydettäessä, tuntee oikean ja vasemman eikä sinkoile niiden väliä, menee minne pyydetään ja jos haluaa eri reittiä niin istuu ehdottamaan sitä. Eikä enää juuri rähise remmissä muille vastaantulijakoirillekaan.

    Tiedä sitten olenko vain ollut onnekas saadessani loppupeleissä huippuyksilön joka ensimmäisen vuotensa vietti vain väärässä kodissa, mutta ongelmakoirana se mulle tuli ja vielä ensimmäisenä omana koirana. Töitä sen kouluttamisen kanssa tein toki pirusti kaksi ensimmäistä vuotta, mutta lopussa kiitos seisoi.

    Suomipystis ei ole tossukka koira joten ehkä on hyväkin että et sellaista ottaisi - luultavasti saisit vain pilalle hyvän koiran.

    Ps. Pieni huomio muuten, tässä lähialueella asuu meidän lisäksi kuusi muuta pystäriä joista ainakin yksi kerrostalossa. Ja nekin jotka asuvat omakoti taloissa tai rivareissa, en tiedä tarkkaa asuinpaikkaa kuin kahdesta, jotka olen sattumoisin bongannut pihassa tai lähtemässä lenkille ohikulkiessamme. Niin hiljaisia ovat pystärit täällä kaupungissa.

    Äänestä

  • No jaa kirjoitti:

    Mitä tarkoitat tossukka koiralla?? Jos tarkoitit vittuiluna tuon sanoa, niin ihmettelen kovin. Pystiksen jatkuvan loukutuksen lisäksi tuolla rodulla ei ole mitään tarjottavaa minulle. Yhtään sen enempää kertoakseni asiasta, mitä tällä tarkoitan, voit päätellä lukemalla vastauksen "Dobberiini" nimikirjoituksen alta (myös minä), mitä koiralta haluan ja mihin sen on pystyttävä (löytyy tuolta alempaa).

    Tämä on taas näitä mielipide kysymyksiä, jotkut tykkää pienemmästä, jotkut muuten vaan tarpeettomasta ja jotkut sitten vähän haastavammasta.

    Minun mielipiteeni pystärisistä on tullut selväksi ja onnea sulle jos omistat erikoistapauksen ja jopa entinen ongelmatapaus, mutta mielipiteeni pysyy samana niin kauan, kunnes toisin todistetaan monin kappalein (pitää nähdä omin silmin nämä "erikoistapaukset" jotka siis eivät loksuta turhaan).

    Tämä on vähän samaan kategoriaan kuuluva, kun kaikki dobberit ym luetaan egonjatkeeks ja tappajakoiriks - omistaja ja koiran tuntevat tietävät totuuden että näin ei ole, mutta ne jotka ovat leimanneet tuollaiseksi eivät usko vaikka ratakiskosta vääntäisi ;) Myönnän nyt kuuluvani tuolle puolelle jolle sitä ratakiskoa joutuisi vääntämään, mutta kerran pinttynyt ajatus pystäristä ja kokemuksien pohjalta, ni niitä kiskojen kilometrejä saa olla paljon ;)

    Kiitos yrittmäisestä muuttaa näkökantaani, mutta joudun ikäväksesi myöntämään, että kiskojen pituus loppui kesken :)

    vittuilua, vaan se jossa mainitsin että isäsi mielipiteen ei välttämättä tarvitsisi olla sinunkin mielipiteesi. Olet varmaan kuitenkin jo täysi-ikäinen...

    Ja se tossukka-kohta sitten varmaan, jos nimimerkkisi mukaan olet näitä dopperi-ihmisiä, piti paikkansa. Että olisi huono valinta sinulle. Pystis vaatii hiukan erilaatuisen luonteen omistajaltaan ja otteen koulutukseen kuin mitä nuo perseen takana inisevät palveluskoirat jotka sormia napsauttaen tekee mitä haluat. Ja pyytää vielä lisää.

    Se mitä siinä ylempänä kerroin omastani, oli jotain samansuuntaista kuin taisit kertoa siinä dobberiini-nimimerkin jutussasi, ei sen kummempaa.

    Ps. Kiitos onnentoivotuksista, ne lämmittävät aina. Varsinkin kun on todella hyvin onnistunut itsenäisen jääräpään maalaisrekun kouluttamaan hyvinkäyttäytyväksi kaupunkikoiraksi.

    Äänestä

  • Ei se kohta ei ollut kirjoitti:

    No tuota kohtaa en ottanut vittuiluna, koska kunnioitan isääni ja arvostan kaikessa mitä on opettanut siitä huolimatta, että olen jo 30 vuoden puolella. Mielipiteeni pystikseen ei johdu siitä, että isäni sitä vihaa, ei se minunkaan sydäntäni tuo rotu lämmitä.

    Ja dobberi-ihmisenä on minulla ihan metsästyskoiriakin pihassa, etten niin fanaatikko ole. Venäjänajokoira käy jänikset hakemas ja jämtin ja norjanharmaan sekotus hirvien perään. On aiemmin pari terriäkin ollut luolastukseen, mutta se on jo lopetettu - luolastus meinaan.

    On se ihan eri omistaa palveluskoira ja riistaviettinen, riistaviettiset ei niin helposti lähde muuhun harrastukseen mukaan kun muita hajuja tulee muualta, joten "piti" sitten ottaa palveluskoira. Ensimmäinen oli belgie ja dobberi tuli, kun ihastuin tuttavallani siihen. Kaiken harrastuksen yhteydessä on myös näyttelykoira.

    Äänestä

Kyllä koira on sitä epäsosiaalisempi toisia koiria kohtaan, mitä kovempi sen vahtivietti on. Avoin koira on aina paras, se suvaitsee ystäväsi ja viihtyy toisten koirienkin seurassa. Voi alkaa kaduttaa jälkikäteen, kun on hommannut koiran vahdiksi. Loppujen lopuksi koiran sosiaalistaminen on kumminkin niin äärettömän tarkkaa, eikä pientäkään epäonnistumista sosiaalistamisessa saata pystyä milloinkaan korjaamaan.

Äänestä

chowchow on hillitty vahti ja puolustaa sinua tosi paikan tullen. Ei kuitenkaan häslää vaan tarkkailee ensin itsenäisesti
Keisarillinen vahtikoira alunperin. Ja tämän kanssa tulet toimeen hieman kokemattomanakin kunhan olet jämpti.

http://www.chowchow.fi/?id=71632805-618D4792B01D-1A21BDC18141

..eurasier voi toimia kanssa ja suomen lapinkoira.

Ne kovimman luokan vahtijat unohtaisin koska vaatii kokemusta.

Isosveitsinpaimenkoira voisi olla hyvä myös.
http://sennenkoirat.net/site/isosveitsinpaimenkoira

appenzeller vaativampi ja ei ehkä paras valinta kokemattomalle.

Äänestä
  • Kaiken rotuiset koirat puolustavat omistajaansa tosipaikan tullen. Jokaisella älyllisellä oliolla on suojelutaipumus, niin ihmisillä kuin eläimillä, se on luontaista. Koiraa ei tarvitse opettaa turhaan vahtimaan.

    Äänestä

  • vahtii tarpeessa ain kirjoitti:

    Kaiken rotuiset koirat puolustavat omistajaansa tosipaikan tullen. Jokaisella älyllisellä oliolla on suojelutaipumus, niin ihmisillä kuin eläimillä, se on luontaista. Koiraa ei tarvitse opettaa turhaan vahtimaan.

    Ei pidä paikkaansa esim omat nykyiset koirani ei ole ns. vahtivaa tyyppiä .. et näköjään ole tutustunut eri rotuisiin koiriin.

    Aloittajalle sanoisin ota sellainen rotu jonka kanssa tulet toimeen vahtiominaisuudesta huolimatta. Ja vahtikoiria on laidasta laitaan rotuydistysten sivuilla selviää rotuominaisuudet tarkemmin.

    Ja pienemmän vahtikoiran kanssa pärjäät paremmin eli keskikokoisen..ja jos oikein kova vahtimaan ei kannata lisää yllyttää toimii kyllä varmasti oikeassa tilanteessa tarvittaessa. ja kunnon vahtiva pienempikin koira kyllä vakuuttaa..

    Äänestä

  • jhjkjljlklk kirjoitti:

    Juuri näin, jos meille joku murtautuisi, saisi rosvo naamapesun koiraltamme, sekä hilpeää seuraa, kunhan vetäisi vain oikeista naruista, eli koira keksisi, että toihan on mukava mies.

    Äänestä

  • jhjkjljlklk kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa esim omat nykyiset koirani ei ole ns. vahtivaa tyyppiä .. et näköjään ole tutustunut eri rotuisiin koiriin.

    Aloittajalle sanoisin ota sellainen rotu jonka kanssa tulet toimeen vahtiominaisuudesta huolimatta. Ja vahtikoiria on laidasta laitaan rotuydistysten sivuilla selviää rotuominaisuudet tarkemmin.

    Ja pienemmän vahtikoiran kanssa pärjäät paremmin eli keskikokoisen..ja jos oikein kova vahtimaan ei kannata lisää yllyttää toimii kyllä varmasti oikeassa tilanteessa tarvittaessa. ja kunnon vahtiva pienempikin koira kyllä vakuuttaa..

    Tositilanteesta puhuttiin tässä vaiheessa ketjua. Mikä koira vain katsoo vierestä, kun omistaja hakataan hengiltä?

    Äänestä

  • vahtii tarpeessa ain kirjoitti:

    Tositilanteesta puhuttiin tässä vaiheessa ketjua. Mikä koira vain katsoo vierestä, kun omistaja hakataan hengiltä?

    Aikas monikin.. :)

    Esim meidän arka seropimme(colliesekoitus) menee selän taakse jos tulee äänekäs humalainen vastaan..

    Äänestä

  • fghjghkhjkkj kirjoitti:

    Aikas monikin.. :)

    Esim meidän arka seropimme(colliesekoitus) menee selän taakse jos tulee äänekäs humalainen vastaan..

    Juu, meidän koira taas ei pelkää oikein mitään, paitsi yhtä koiraa joka sitä puri, ja läheltä ajavia busseja, mutta ei tuo ole katsonut koskaan olleen tarvetta edes murahtaa kenellekään, välttää noita tilanteita ennemmin, en osaa edes kuvitella että se sellaisen vielä keksisi, ei se varmaan uskaltaisi kelleen murista :)

    Tolla yhdellä on vain ilm. ollut sellaisia koiria, jotka laumaansa puolustaisivat, varsin moni rotu varmasti noin tekeekin.

    Äänestä

hollanninpaimenkoira :)

Äänestä

"Koiran pitäisi osata puolustaa minua oikeissa tilanteissa..."

Kertoo kaiken tämän yksinäisen maaseudun naisen mielenlaadusta. Muuta kaupunkiin tai ota roteva "vahtimies" taloosi!

Kokeile joka tapauksessa aluksi terveyskeskuksessa käyntiä pelkotiloihin ja tulosta mukaan tämä nettikirjoituksesi. Ehkä pääset terapiaan ja voitte terapeutin kanssa yhdessä miettiä minkälaisia uhkia ympäristössäsi on ja kuinka todellisia ne ovat. Suurin uhka kun taitaa olla omien korviesi välissä, eikä niin isoa koiraa olekaan, joka siihen auttaa.

Äänestä

Dobermanni, suursnautseri, bouvier, briardi... Kaikki nuo ovat aika ajoin melko itsepäisiä ja tarvitsevat tosi perusteellisen koulutuksen, voivat alkaa hyppiä silmille muuten.
Jos paremman koulutettavuuden omaavan rodun haluat niin valkoinenpaimenkoirakaan ei paha ole.

Äänestä

Minusta aloitus oli ihan asiallinen. Maalla yksin asuva nainen kokee helposti turvattomuutta. Nykyisin ulkomaan rosvot kiertelevät maaseudullakin tarkkailemassa taloja. Ja on ihan kotimaisiakin rosvoja.
Itse ainakin iloitsen kahdesta suuresta, vahtiviettisestä koirastani, koska olen ajoittain paljonkin yksin. Ovat hyvin sosiaalisia, mutta haukkuvat pelottavasti. Ja olen havainnut, että koirat omaksuvat minun asenteeni vierasta kohtaan: jos otan vieraat ystävällisesti vastaan, koiratkin tekevät niin. Vaan jos tulisi tilanne, että joutuisin hyökkäyksen kohteeksi, olen satavarma, että koirani puolustavat minua.
Mulla on unkarinvinttikoiria.

Äänestä

Rottweileria ja bullmastiffia kaikki pelkäävät, vaikka olisi kuinka kiltiksi koulutettu, jos eivät kyseistä koiraa henk. kohtaisesti tunne. Minä en ikimä uskaltaisi mennä sellaisen talon pihaan ulkopuolisena, jossa on kyseisen rotuinen koira, jota en tunne entuudestaan. Pihaan kyltti, jossa on koiran naamakuva ja tekstinä "Olen paikalla viidessä sekunnissa!".

Äänestä
  • Meilläkin oli dobberilabbissekoitus liian pehmo mutta ääni oli vakuuttava ja koko ja näkö. Tosiasiassa ei tullut puskan takaakaan kun hiippailin ja testasin sen vahtiviettiä..ei uskaltanut mutta haukkui kyllä..koiran eleistä tietämätön olisi voinut vakuuttua.. :)

    Äänestä

Kaukkareista ja keskareista tulee eristettynä turhan Agressiivisia.
Ovat suuren kokonsa vuoksi muutenkin Naisihmiselle vaikeasti hallittavissa.

Muuten ovat ihnateellisia suojelukoiria.

Äänestä
  • Mitä suojelua nainen maalla oikein tarvitsee? Joku vie porkkanat penkistä? Kyllä ne ovat ihan muita häiskiä, jotka ovat suojelun tarpeessa. Asuvat usein kaupungissa ja sen kerran kun lähtevät ulos viemään roskapussia, alaovella odottaa torpedo.

    Äänestä

  • suojelusenkeli4 kirjoitti:

    Mitä suojelua nainen maalla oikein tarvitsee? Joku vie porkkanat penkistä? Kyllä ne ovat ihan muita häiskiä, jotka ovat suojelun tarpeessa. Asuvat usein kaupungissa ja sen kerran kun lähtevät ulos viemään roskapussia, alaovella odottaa torpedo.

    on nykyään koruja jotka eivät ole rihkamaa. Lisäksi heillä on myös televisioita, läppäreitä, tableteita, kännyköitä jotka ovat ihanteellista myytäviä kunhan omakustannushintaan hankkii. Ja romanian kaalethan hankkii. Tai irlannin...

    Äänestä

Kyllä maallakin tapahtuu pahoja asioita. Siellä on naapurit kaukana.

Äänestä

Dobermanni. Kestää olla ulkona ja vasta -20 asteessa voi tarvita palttoota päälle jos ei pahemmin liikuta. Rakastaa sohvia ja kaikkia mahdollisimman pehmeitä ja varsinkin isännän/emännän peti on paras peti nukkua ;)

Kestävyyttä löytyy, toimii niin valjakossa kuin pyöräilessä, vaelluksessa ja mitä nyt sattuu keksimään :)

Lajeja kokeita ajatellen löytyy useita tämän rodun kohdalla, mutta ehkä niistä tunnetuimmat on tottis ja suojelu. Sitten on vielä lisäksi jälki, eri pelastusmuotoja (vepe, raunio..), agility, power dog (tähän lajiin tarvitaan enemmän dobbereita niin on vertailun kohteita, suurin osa on vain pitbulleja tmv)...

Sairauksia löytyy, mutta löytyy myös terveitä yksilöitä. Eli pitää tarkkaan etsiä kasvattaja joka oikeasti pitää huolen, että koirat ovat terveitä.

Vahtiviettiä löytyy enemmän tai vähemmän, mutta se ei tarkoita, että on ensimmäisenä päälle käymässä ja raatelemassa, mutta pelkästään dobberin maine on jo sellainen, että kavahdetaan sen nähtyä. Mm. omallani ei viettiä ole sitten nimeksikään, mutta kylllä vieraat jotka ei koiraani tunne, ovat varuillaan/eivät tule edes pihaan, siihen asti kunnes huomaavat et tuohan on ihan lepsu tapaus. Irti ollessa ei inahdakkaan, vaan rynnistää hiljasena vieraitten luokse mutta tosi iloisena hännän heiluttaessa koiraa, mutta jos on kiinni, ni kyllä sitä ääntä lähtee ja on uskottavan kuuloinen. Mutta luotan siihen, että jos apua tarvitsen, niin kyllä puolustaa. Tämä tapaus kyllä tunnistaa, ketkä on kutsuttuja ja ketkä ei, ei ole lainkaan epäluuloinen kutsuttuja kohtaan vaan on pusuttelemassa ja tarjoamassa lelujaan et "nyt leikitään", mutta jos joku, jota ei ole kutsuttu eikä kutsuttaisikaan tulee pihaan, niin on epäluuloinen (taitaa vissii vaistota et tästä tyypist emäntä ei tykkää)

Äänestä

Tutustuppa keskikokoiseen snautseriin. On hyvä lenkkeilijä ja vahtii ja voi harrastaa melkein mitä vaan ja voimaakin löytyy. Tulee myös mielellään viereen. Takkia voi tarvita tosi kovilla pakkasilla. Ei siis ulkotarhaan, mutta pitkille lenkeille tietty. Jaksaa touhuta. Ja taatusti turvaa sinut tarpeen tullen. Käy tutustumassa. Johan se rotunimikin kertoo paljon.

Luonne ja käyttöominaisuudet
Kaikki snautserit ovat luonnostaan epäileväisiä, mutta oikea snautseri ei koskaan pelkää tai ole arka, päinvastoin se omaa aimo annoksen rohkeutta ja uteliaisuutta. Snautserin suojeluvaisto on voimakas, sen reagointi on nopeaa ja sen leuat varmasti vahvat, jos tarve vaatii.
Se pitää lapsista ja hoitaa "baby-sitterin" tehtävät tunnollisesti. Se on yhden perheen koira, eikä piittaa vieraista. Isännälleen se on ehdottoman uskollinen. Snautseri nauttii pitkistä ulkoiluista ja toiminnasta. Se ei sovellu kenelle tahansa, vaan vaatii vertaistaan seuraa ja lenkkitoveria. Kopioitu kappale Suomen Snautserikerho ry:n sivulta.

Äänestä

Ja kokojakin on mistä valita

Luonne ja käyttöominaisuudet
Kaikki snautserit ovat luonnostaan epäileväisiä, mutta oikea snautseri ei koskaan pelkää tai ole arka, päinvastoin se omaa aimo annoksen rohkeutta ja uteliaisuutta. Snautserin suojeluvaisto on voimakas, sen reagointi on nopeaa ja sen leuat varmasti vahvat, jos tarve vaatii.
Se pitää lapsista ja hoitaa "baby-sitterin" tehtävät tunnollisesti. Se on yhden perheen koira, eikä piittaa vieraista. Isännälleen se on ehdottoman uskollinen. Snautseri nauttii pitkistä ulkoiluista ja toiminnasta. Se ei sovellu kenelle tahansa, vaan vaatii vertaistaan seuraa ja lenkkitoveria

Äänestä

Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille!

Täsmennän hieman omaa kirjoitustani: "oikealla" tilanteella en tarkoita mitään omia kuvitteellisia pelkotiloja (ajattelin ensin, että en viitsi reagoida näihin "mene terapeutille" -viesteihin, mutta vastaan nyt kuitenkin) vaan ihan käytännössä koettuja asioita. Meidän kylällä asustaa yksi itsensäpaljastelija, jonka valitettavasti näin ihan livenä. Kyllä olisin ollut iloinen, jos vierelläni olisi ollut koira, joka olisi ilmoittanut, että tulepa vielä metri lähemmäksi, niin syön sinun nakkimakkarasi. Minulla on naapureita, jotka kutsuvat itse itsensä kahville, siis marssivat sisään keittiöön ja istuvat pöydän ääreen. Ehkä olen epäsosiaalinen, mutta en pidä sellaisesta. Yksi naapuri ajoi peräkärryn kanssa pihaan ja ilmoitti, että hän ottaa nuo terassilaatat. No ei ottanut, kun ilmoitin, että tarvitsen niitä itse. Tähän päälle kaiken maailman kulkurit... Siis, henkeni puolesta en pelkää, mutta en myöskään kaipaa tämänkaltaista ylimääräistä trafiikkia pihassani.

Kirjoittamani: "aiempaa kokemusta on...." oli myös hyvin ympäripyöreästi sanottu. Olen kilpaillut agilityssä, tokossa (evl:ssä saakka), tehnyt yhden koiran käyttövalioksi haussa ja samalle koiralle myös JK 2:sen. Eli ymmärrän kyllä, mitä koiran kouluttaminen vaatii.

Omat ajatukseni pyörii näissä perinteisissä palveluskoirissa. Minulle tuttuja rotuja ovat belgit, dobberit, sakemannit, riisenit, rotikat ym. Ja sen vuoksi haen ihan uusia näkökantoja ja rotuehdotuksia. Laumanvartijat eivät varmaankaan ole minun "juttuni". Saattavat olla liian haastavia minulle. Kiinnostuin täällä esille tulleista isosveitsinpaimenkoirasta (molossityypit on aina olleet lähellä sydäntä), bouvieristä (niitä en ole kuin nähnyt muutaman) ja sitten toisaalta taas holskusta. Holskusta kävin jo katsomassa luonnetestitilastoja, eikä ollenkaan huonolta vaikuttanut ja on varmmankin sellainen "toiminnallinen" rotu, johon minulla itsellä vielä riittää virtaa... Aika erilaisia nämä rodut on, joten nyt täytyy todella miettiä. Toisaalta, kun pentu tulee, niin kyllähän se sydämen vie, on se sitten mikä hyvänsä :)

Äänestä
  • Ehkä sitten suosittelen Dogo Argentinoa :) Kaikista hulluin puheista ja lööppien etusivujen kirjoitteluista ei kannata välittää, tämä koira on todella kultainen kun sen osaa kouluttaa, ja kokemuksesi pohjalta uskon sinunkin osaavan kouluttaan tämän lempeän jättiläisen :) Tai no eihän tämä iso ole korkeuden osalta, mutta massaa on :)

    Ovat hyvin rauhallisia, köllivät sohvalla milloin mitenkin päin. Rakastavat jopa saunomista! Mutta kun vieras tulee pihaan, niin kyllä varmasti ilmottaa asiasta - siihen voi luottaa! ja jos nämä vielä tulee sisälle (tai yrittävät tulla) ja jos koira ei tunne, niin kyllä pysäyttää siihen paikkaan kunnes isäntä antaa vieraalle luvan tulla peremmälle. Pelkästään, että näkee tämän koiran ikkunassa haukkuvan kita ammollaan vieraille, alkaa vieraat jo raapia päätä, pitäisikö mennä sisälle. Tuttavani kertoi, kun oli armeijan poikia ollut keräämässä lahjoitusta, oli dogot juosseet ikkunalle haukkumaan. Eivät olleet pojat tulleetkaan ovelle asti vaan kääntyneet takaisin. Tuttavaani vähän harmitti asia, mutta ainakin koirat tekivät työnsä: ilmoittivat vieraita ja antoivat itsensä kuulua, että "me vartioimme täällä".

    Harrastella voi näidenkin kanssa. Kicksbikellä on hurjaa menoa, kun tämmöisen pistää vetämään ;) Nämäkin kestävät kylmää hyvin, ehkä paremmin kuin aiemmin kirjoittanut dobberista.

    Itseäni henkilökohtaisesti harmittaa, että niin harva kuitenkin loppujen lopuksi tuntee tämän rodun, toisaalta eihän näitä Suomessa montaa vielä olekkaan. Vai onkohan tämä sitten siinä, että ihmisiä jotka pärjäisivät tämän rodun kanssa, ovat niin harvalukuisia? Olisi hyvä nostaa tämänkin rodun mainetta, ettei olisi niin maanrakoon poljettu "tappajakoirana". Tappajakoirasta kaukana! Rakastaa omaa isäntäväkeä enemmän kuin itseään (lukenut juttuja, että vaikka on puukotettu koiraa, ei tämä ole perääntynyt vaan puolustanut omistajaansa/omistajan omaisuutta). Kaikki tutut ottaa suukoin vastaan. Pentuna ottaa kyllä kaikki vieraatkin, ja se on vain hyvä! Tuleepahan sosiaalinen! ainut miinus on ehkä siinä, että toiset koirat ei ole niin mukava asia dogoista. Ne saa opetettua sietämään, ettei ole käymässä päälle, mutta en luottaisi samaan huoneeseen vieraan koiran kanssa. Oman lauman kanssa vielä menee, jos ei ole lauman sisäisiä kärhämiä

    Äänestä

  • Et halua, että naapurit tulevat kahville ja arvelet olevasi epäsosiaalinen? Näit kerran itsensäpaljastelijan?

    No, mitä sen vahtiviettisen koiran pitäisi tehdä niille naapureille? (Itsensäpaljastelijaa pitäisi siis uhata koiran hampailla, jos sen vielä toisenkin kerran tapaisit, ehkä).

    Teepä itsellesi ja muille palvelus ja unohda vahtikoira. Lemmikkieläimiä on niin monia muitakin jos kaipaat eläinseuraa. Maalla asuvan täytyy olla sen verta sosiaalinen että sietää kahvittelevat naapurit ja jossei siedä, pitää itse olla sen verta jämäkkä että sen saa sanotuksi.

    Äänestä

Hei

No hyvä sinulla on selkeästi jo näkemystä mitä haet.. edelleen suosittelen iso sveitsinpaimenkoiraa tms..koska porukkaa käy luonasi ja on vaarallista jos on yliampuva vahtivietti kuten laumanvartijoilla jotka laitoitkin pois ajatuksista.

Mutta nuo tilanteet mihin niitä kaipasit on hieman outoja..itsensäpaljastajat ei ole yleensä vaaralllisia , itsekin näihin törmänneenä. Inhottavia kylläkin.

Ja jos jotkut tuppaa kyläilemään ilman sinun lupaa on sinun opittava laittamaan rajat myös naapureillesi. Ja hyvä että olit tomera laattojesi suhteen. Ihmiset ylittää rajat ihan samoin kuin koirakin mikäli sen sallii.

Mutta muuten vahtimiseen kyllä koirat auttaa noihin tilanteisiin ei. Mieti kuinka aktiivinen olet edelleen niin löydät rodun..bouvier ja iso sveitsiläinen rauhallisempia mutta erittäin toimivia kuin vertaa holskuun ja muihin tämän tyyppisiin. Ja sopii tokoon myös ja muuhunkin. Ja mielenkiintoista olisi nähdä harvinaisempikin rotu tokoluokissa. :)

Toki hyviä nuo perinteikkäämmätkin on.

Äänestä

Hovawarttia suosittelen lämpimästi :)

Äänestä

Yksi ehdotus vielä jos et isosveitsinpaimenkoiraa ota (hieno rotu). Miltä tuntuisi mustaterrieri? Iso palveluskoira, sopii harrastuksiin, kestää kylmää, mutta on mielellään siellä missä emäntäkin, ei siis yksin pihalla. Hyvä vahti mutta sosiaalisempi esim bouvier.

Äänestä

Tervetuloa tutustumaan.

www.uglybulls.com

Äänestä

Olen viettänyt paljon aikaa eri yhdistysten avoimissa treeneissä, kentän laidalla, toivoen näkeväni vähän erikoisempia rotuja. Hovawart oli jo omalla listallani ja sitten eräissä tottistreeneissä satuin sellaisen näkemään. Tykästyin koiran avoimuuteen ja siihen "pieni veitikka silmäkulmassa" -tekemiseen.... Ja kun kävin juttelemassa omistajan kanssa (hän kertoi, että koira suhteellisen varautunut omassa pihassa, vahtii, mutta ei suinpäin hyökkää kenenkään kimppuun) niin nousi rotu ihan kärkipäähän!

Dogo argentino rupesi kiinostamaan "Luomuvahti nro2" kirjoituksen pohjalta. Omia mielipiteitäni en muodosta minkään lööppien perusteella (valitettavasti rodulle on käynyt niin, että se on saanut "tappajamaineen" ja sen vuoksi se joutuu ihan vääriin käsiin ja oravanpyörä on valmis?????). Rotu tosiaan on melkoisen harvinainen vielä Suomessa, mutta senkin edestä niittänyt mainetta.... Hämmästystä herätti, kun katselin tulostilastoja ja huomasin siellä koiran, joka oli käynyt mejä-kokeissa. Miten riistaviettinen rotu on? Luin jostain, että koiralla on erinomainen hajuaisti (no, millä koiralla ei olisi.... :)) Onko rotu koulutettavissa vaikka pk-jäljelle tai peltojäljelle? Eli jos tottis ei luonnaa, niin riittääkö koiralla kärsivällisyys/pitkäjänteisyys ajaa peltojälkeä? Miten on rodun "saatavuus", kun ei niitä kovin montaa Suomessa vuosittain synny?

Mustaterrieri oli todella hyvä oivallus! Olen joskus vuosia sitten kiinnostunut rodusta, mutta on jostain syystä jäänyt täysin unholaan! Ehkä kun en rotua ole missään nähnyt, enkä kuullutkaan siitä mitään.

Ketjun kirjoitusten ja omien mieltymysten perusteella olen päätynyt siihen, että joku "aktiivinen molossityyppinen" olisi minulle oikea valinta. Joitakin kiinnostavia rotuja (joita en tunne kuin kirjoituksista) olisi mielenkiintoista päästä näkemään myös oikeassa elämässä, joten täytyy etsiä kasvattajia/omistajia, jotka ovat valmiita esittelemään ja kertomaan koiristaan.

Äänestä
  • Dogo argentino on jalostettu suurriistan metsästykseen. Ja itse en päätyisi siihen.

    Äänestä

  • Juu kyllähän tuo dogo lähtee jäniksenkin perään jos semmoisen äkkää :) Ja onnistuu kouluttaminen jäljelle, muutenkin kun lenkkeilee rauhassa, on kuono maassa vähän väliä. Alkuperämaassa dogoa käytetään villisikojen pyyntiin ja suojelemaan puumilta ym.
    Voisin vinkata sinulle eräästä hyvästä kennelistä, melko uusi, mutta voin 100% varmuudella sanoa, että hän tietää mitä tekee. Vuoden sisään tulossa pentue :) Jos olet kiinnostunut, niin lukases ja tutustu http://www.chainbreakers.fi/85874734

    Valitettavasti jotkut kasvattajat eivät osaa katsoa tai eivät välitä, kelle koiransa myyvät, ja siksi tulee näitä "tappajakoiria". Toki en tällä tarkoita, etteikö hyvä kasvattajakin voi mennä kusetukseen, miten ostaja sanoo mitä kasvattaja haluaa kuullakkin, ja sitten ilmeneekin, että asian laita on ihan toinen.

    Ja mitä edelliseen vastaajaan, ettei suosittele, niin sehän on jokaisen makuasia millaisesta koirasta tykkää :) Kunhan tietää, että onko itsestään tällaisen koiran kouluttamiseen :)

    Äänestä

soittaisitko 0443586334

Äänestä
  • Ei, en soita vieraille miehille. Koskaan, saati tähän aikaan yöstä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Luomuvahti kirjoitti:

Olen keski-ikäinen nainen, asun yksin maaseudulla ja nyt on koiran hankkiminen ajankohtaista. Aiempaa kokemusta koirista on, nyt vain rotu mietityttää.

Koiran pitäisi olla ulkona viihtyvä ja kestää Suomen sääolot. Ihan sisäkoira on tarkoitus ottaa, mutta ulkoilen itse paljon, joten koiran tulisi kestää myös pakkasia ja toisaalta taas sohvalla köllimistä :). Koiran pitäisi myös jaksaa lenkkeillä ja kulkea mukana metsissä. Ja sen pitäisi olla koulutettavissa (johonkin lajiin) ihan kokeisiin saakka. Tuleva laji valitaan sitten koiran ominaisuuksien perusteella. Rodun terveys on myös yksi valintakriteeri, sairaiksijalostettuja ääripäitä en edes harkitse.

Tulevan koiran tärkein ominaisuus on kuitenkin sen "vahtivietti". Haluan koiran, joka ilmoittaa vieraat ja ihan pelkällä olemuksellaan (koolla?) pitää kutsumattomat ihmiset pois tontilta. En siis halua mitään egon-jatketta, vaan täyspäisen koiran, joka ei suunapäänä ryntää ketään puremaan. Eli koiran pitäisi myös hyväksyä vierailulle tulevat ystävät ilman, että tarvitsee pelätä sen käytöstä. Toisaalta koiran pitäisi osata puolustaa minua "oikeissa" tilanteissa....

Onkohan tuollaista koiraa edes teoriassa mahdollista saada? Vinkkejä mahdollisista roduista, jotka täyttävät edes osan kriteereistä (kaikessa muussa olen valmis joustamaan, mutta tuo vahtiominaisuus on minulle tärkeä)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu