Jos haluamme keskustella rakkaudesta, niin täytyy aloittaa siitä lähtökohdasta, että suuri osa ihmisistä ei tunnu tajuavan, mitä aito rakkaus on. Tuskin he sitä myöhemminkään tajuavat, mutta voi kai asian silti ottaa puheeksi.
Ihmisillä tuntuu monesti heräävän se mielikuva, että rakkaus on jotakin hullaannuttavaa tarvetta olla toisen vieressä. Minä kutsun sitä ihastumiseksi, kiintymykseksi, hullaannuttavaksi tarpeeksi olla toisen vieressä. Mutta se on kaukana todellisesta rakkaudesta.
Rakastaa voi jokaista ihmistä maailmassa. Lähimmäisenrakkaus ei rajoitu pelkästään itselle läheisiin ihmisiin, vaan muun muassa myös omiin vihamiehiin, aivan kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin. Koska silloin, kun te osaatte aidosti rakastaa jotakuta, te näette hänet sellaisenaan, ilman että te puette hänet joihinkin mielikuviin, olivat ne sitten teidän mielestänne positiivisia tai negatiivisia. Kun aidosti rakastaa jotakuta, niin silloin te huomaatte, että kaikenlainen ripustautuminen on turhaa. Voitte silloin vapaasti nauttia toisten ihmisten seurasta ilman, että teidän tarvitsee ajatella, että kaipaatte tai tarvitsette häntä.
Ihmisillä tuntuu monesti heräävän se mielikuva, että rakkaus on jotakin hullaannuttavaa tarvetta olla toisen vieressä. Minä kutsun sitä ihastumiseksi, kiintymykseksi, hullaannuttavaksi tarpeeksi olla toisen vieressä. Mutta se on kaukana todellisesta rakkaudesta.
Rakastaa voi jokaista ihmistä maailmassa. Lähimmäisenrakkaus ei rajoitu pelkästään itselle läheisiin ihmisiin, vaan muun muassa myös omiin vihamiehiin, aivan kaikkiin ympärillä oleviin ihmisiin. Koska silloin, kun te osaatte aidosti rakastaa jotakuta, te näette hänet sellaisenaan, ilman että te puette hänet joihinkin mielikuviin, olivat ne sitten teidän mielestänne positiivisia tai negatiivisia. Kun aidosti rakastaa jotakuta, niin silloin te huomaatte, että kaikenlainen ripustautuminen on turhaa. Voitte silloin vapaasti nauttia toisten ihmisten seurasta ilman, että teidän tarvitsee ajatella, että kaipaatte tai tarvitsette häntä.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Rakastan värejä, havun tuoksua, sitä tunnetta miltä aurinko tuntuu iholla, pientä tuulenvirettä iholla, aurinkoa, tuoreen leivän tuoksua, auringon laikkua matolla, onnistumisen tunnetta, toivoa, kiireetöntä hetkeä, kaunista maisemaa, hymyä, ilon tunnetta...ja paljon muuta.
Mutta pystytkö rakastamaan ihan kaikkea, ja kaikkia? Rakastaa voi vasta sitten, kun tajuaa, mitä rakastaminen on. Ei meidän perinteiset käsityksemme vielä kerro todellisesta rakkaudesta mitään.
En tietenkään. Olen ihminen en jumala (mitä se sitten onkin). Korostan: ihmisellä on oikeus olla "viallinen" epätäydellinen. Pyrin olemaan oppiva ja kehittyvä.
Vain jumalat (tai sellaiseksi itseään kutsuvat) pysyvät rakastamaan kaikkea ennakkoluulottomasti.
Tai ehkä euforian saavuttanut miestiskelijä, joka ei ole suuttunut edes kadonneelle postille vuosikausiin. Elämä aiheuttaa ajoittain väsymystä, kiukkua ja vihaa.
Olisihan se hieno tila jos voisi asettua väsymyksen ja kiukun yläpuolelle niin, että vain rakastaisi. Olen tutkinut myös buddhalaisuutta ja sieltä löytyy hyviä siemeniä. Kirjastosta löytyy onnellisuutta ja rakkautta käsitteleviä näkökulmia. Omani on muodostunut elämänkokemuksen myötä. Onnistumiset ja epäonnistumiset....
Kommentistasi tuli mieleen lause "On vain rakkautta" - asenne. Löysin sen kirjasta Onnellisuusprojekti:
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522401986&lang=fi&gclid=CNyK19SQsrgCFUF2cAodKhAA0A
Rakkaus on valtava käsite ja jokaisella on siihen tulkintaoikeus, ihmisenä :)
Toinen suositeltava näkemys löytyy opuksesta, Zen ja rakastumisen taito:
http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=23
Ehkä vinkiksi: väsymyksestä pääsee tutkimalla sen vastakohtaa.
Vihasta voi päästä tutkimalla sen vastakohtaa.
Rakastan tätä biisiä. Sitä kuulee harvoin ja hymyilen joka kerran kun se alkaa. Vertaan tätä hyvään leivokseen, molemmat yhtä harvinaisia. Kohtuudella nautittuna.
http://www.youtube.com/watch?v=dDLiVwpv89s
Hienoja ja epäilemättä pitkälti paikkaansa pitäviä sanoja - mutta lopultakin ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa rakastaa, kun jokainen ihminen ymmärtää rakkauden omalla tavallaan.
Siinäpä se ongelma: Kun me ymmärrämme jonkin asian niin monella tavalla, ihmisestä riippuen. Mutta se taas johtuu siitä, että puemme jonkin asian joihinkin ihmeellisiin käsityksiin, jolloin emme todellakaan pysty ymmärtämään yhdellä ja samalla tavalla. Puemme jokaisen asian mielikuviin, jokaisen objektin, jokaisen käsitteen, jokaisen ihmisen. Mielemme on ylivilkas ja se kehittää päässämme mitä ihmeellisimpiä asioita olevaisesta, emmekä useinkaan edes tajua sitä.
Mikä on totta yhelle, ei ehkä ole sitä toiselle..
Mennäpä sanomaan rakastuneelle, ettei tunteesi ole aito. Sydämensä särkyy.. Kuka on tunteiden asiantuntija aitoustodistuksen suhteen. Hän, joka tuntee, vai hän, joka ajattelee tietävänsä toisenkin tunteet?
Kaipaan, koska rakastan.
Rakastan, koska kaipaan.
Rakastan tätä sohvaa, Se hyväksyy mut sellasena kuin oon, eikä aja mua pois. On ja pysyy. Niinpä niin.
Rakkaudella..
"Rakastan tätä sohvaa, Se hyväksyy mut sellasena kuin oon, eikä aja mua pois. On ja pysyy. Niinpä niin."
Paremminkin koet sohvan itsellesi merkitykselliseksi. Rakkaus on sitä, kun ihmiset ja asiat pystytään kokemaan aidosti ilman, että puemme niitä koko ajan joihinkin merkityksiin. Tarvitsemme asioita, kaipaamme asioita, haluamme asioita ja olemme niistä riippuvaisia. Mutta koska oikein opimme rakastamaan?
Itse asiassa, sen ajan, jonka olen häntä rakastanut, en ole ikinä ajatellut, mitä hän merkitsee minulle, vaikkakin oon miettinyt, mitä Se rakkaus merkitsee elämäni kannalta. Ja usko tai älä tämän aidompaa rakkautta en ole kokenut. En ole hänestä riippuvainen, en tavallaan edes tarvitse häntä. Mutta kyllä minä kaipaan, koska rakastan, koskea häntä ja helliä katseellani.. Ei rakkaus ja kaipaus ole toisiaan poissulkevia tunteita.. Ne kulkevat käsi kädessä ja mahdollisesti heräävät yhtä aikaa..
Mutta koska kaipaat, asialla on sinulle merkitystä. Ilman kaipaamista, halua se olisi sinulle merkityksetöntä. Näemmä niissä jokin poissulkeva ilmiö on, jos rakkaus halutaan oikeasti ymmärtää juuri sellaisena kuin se on.
Ihmiset tänä päivänä palavasti haluavat yhtä sun toista, kaipaavat niitä ja ajattelevat niitä alituiseen, ovat niistä riippuvaisia ja ajattelevat asioilla ja ihmisillä olevan yhtä sun toista merkitystä. Takerrutaan toisiin ihmisiin ja petytään, kun joudutaan eroon toisesta tai jos ennakkokäsityksemme toisesta murenee. Ei se ole rakkautta, se voidaan pukea kylläkin hyvin moneen muuhun käsitteeseen, mutta ei rakkauteen, joka ei katso merkitystä, tarvetta tai halua.
Ootko ikinä intohimoisesti rakastanut toista kylistä? Mitä on merkityksetön rakkaus? Tunne vailla merkitystä..
Rakastan, koska rakastan.
Kokemus tuo tiedon tässä asiassa.. Tässä iässä rakkaus ei ole takertumista tai riippuvaisuutta.
Tähän ikään mennessä oon jo oppinut, että tärkeintä on suhteeni omaan itseeni..
Mutta Se rakkaus, joka toi mut tänne palstoille, heräsi puhtaasti sattuman kohtalon sanelemana, tuosta vain, yhtäkkiä, ilmoittelematta, kyselemättä, vailla tietoa mistään. Se vain tuli, vei ja otti.
Mikä siitä tekee valheen tai epäaidon?
Mikä ihmeen kylistä:D:D:D siis ihmistä..
Ootko ikinä intohimoisesti rakastanut toista kylistä?"
Siinä taas on kyse intohimosta. Sillä on jo merkitystä. Ilman merkitystä ei olisi intohimojakaan, vaan puhdasta rakkautta. Puhtaassa rakkaudessa asiat voidaan nähdä ja kokea juuri sellaisena kuin ne on, ilman, että puemme ne merkityksiin. Kun et anna jollekin asialle mitään merkitystä, et intohimoa, kaipuuta, halua, tarvetta tai mitään, niin sallit kyseisen asian olla vapaa. Silloin kun sen sallitaan olevan vapaa, sitä voidaan rakastaa.
Sinulla on hienoja ajatuksia rakkaudesta ja aivan oikeita. Hienoa lukea oivaltamiasi asioita rakkaudesta. Noin se juuri on ja menee,..mutta..
,..sanoisin silti, että mikään rakkaus ei ole koskaan ihan vapaa ja riippumaton...kaikissa rakkaudessa ollaan aina riippuvaisia sen rakkauden lähteestä, josta tuota rakkautta voidaan saada ja ammentaa. Rakkautta voi kokea vain itse rakastamalla ja ellei sinulla ole rakkauden kohdetta, niin et voi myöskään tuntea rakkauden tunteita. Rakkaus synnyttää rakkautta ja saa aikaan rakkauden tunteen,
Kun puhut puhtaasta rakkaudesta ilman intohimoa, kaipuuta, halua ja tarvetta tai mitään, niin minkä alle kategorioisit nämä tarvitsevuudet? Eikö kyse ole silloinkin rakkaudesta, kun kaikki mikä tuottaa hyvää on rakkautta ja välittämistä, eikö vain?
Mikä on puhdas rakkaus? Minulle se ei ihan selvinnyt, selvitätkö mitä ajat tuolla takaa?
"Kun puhut puhtaasta rakkaudesta ilman intohimoa, kaipuuta, halua ja tarvetta tai mitään, niin minkä alle kategorioisit nämä tarvitsevuudet?"
No, itsepä sen sanoit. Tarvitsevuudeksi. Rakkaudettomuudeksi.
"Mikä on puhdas rakkaus? Minulle se ei ihan selvinnyt, selvitätkö mitä ajat tuolla takaa?"
Noh, en ole sen kummemmin selitysvelvollinen tarkentamaan jo lukuisia kertoja aiemmin selventämääni asiaa. En ikävä kyllä voi kävellä toisen ihmisen pään sisään ja saada häntä ymmärtämään. Ymmärrys lähtee ihmisestä itsestään, jos koskaan. Voisin vaikkapa vain todeta, että lue noita aikaisempia tekstejäni, jotka suurin piirtein käsittelevät samaa aihepiiriä. Jos ymmärrät niistä jotain: hyvä. Jos et: ikävämpi juttu.
Jos ymmärrät, mitä merkityksiin pukematon puhdas rakkaus todella on, ymmärrät, miksi rakastaa voi aivan kaikkea ja ikuisesti. Silloin ymmärrät, että voit rakastaa esimerkiksi vihamiehiäkin, ja että ns. "rakastuminen" on vain ohimenevä tarvitsevuuden tunne.
Kun se puhdas rakkauskin on sitä tarvitsevuutta. Ei ole siis mitään olematonta olemassa olevaa tarkoituksetonta tarvisematonta rakkautta, joka ei olisi ihmiselle jollain tapaa tarvitsevuutta. Me tarvitsemme rakkautta, tarvitsemme tunteillemme, tarpeillemme riippuvuus kohteen, niin julmalta kun se sinusta tuntuukin. Puhut tuossa Jumal-rakkaudesta, joka on alfa ja omega ja itsessään oleva ikuinen, mutta me emme ole Jumal-olentoja, emmekä kykene itsessämme rakkautta saamaan aikaan vaan se lähde tulee aina jostakin.
Rakkaus on tarvitsevuutta ihmiselle. Ihminen ei voi kokea rakkautta muuta kautta kuin tarvitsemiensa tarpeiden kautta. Näin se vaan on.
"Kun se puhdas rakkauskin on sitä tarvitsevuutta. Ei ole siis mitään olematonta olemassa olevaa tarkoituksetonta tarvisematonta rakkautta, joka ei olisi ihmiselle jollain tapaa tarvitsevuutta. Me tarvitsemme rakkautta, tarvitsemme tunteillemme, tarpeillemme riippuvuus kohteen, niin julmalta kun se sinusta tuntuukin."
Miten voit olla noin varma? Eikö juuri tarvitsemisesta vapaa tila voisi olla sitä rakkautta parhaimmillaan? Kun jotakin asiaa ei tarvitse, sen sallitaan olla vapaa, siis sitä voi todella rakastaa silloin. Jos ihastut tai rakastut johonkuhun hullusti ja palavasti, kyseessä on silloin hullu ja palava tarve, joka ei ole pysyvää. Mutta siltikin on ihmisiä, jotka sanovat, että juuri rakkauden on mahdollista olla pysyvää, ja että juuri mitä tahansa on mahdollista rakastaa. Silloin kun rakkaus on pysyvää ja koskee kaikkea, se ei yksinkertaisesti perustu millekään tarpeille tai tarvitsevuudelle.
"Puhut tuossa Jumal-rakkaudesta, joka on alfa ja omega ja itsessään oleva ikuinen, mutta me emme ole Jumal-olentoja, emmekä kykene itsessämme rakkautta saamaan aikaan vaan se lähde tulee aina jostakin."
Ei se ole välttämättä mitään "Jumal-rakkautta" vaan rakkautta. Tietenkin voi olla todella vaikeaa käsittää, että vaikka ei olisi Jumala, niin silti kenen tahansa on mahdollista rakastaa ketä tahansa, jopa sitä vihamiestään, ja ikuisesti. Ja kun me rakastamme, teemme sen itse. Ei mikään ulkoa tuleva lähde pysty selittämään sitä, että rakastaa. Mutta se mikä aloituksessani on pääpointti, on nimenomaan tunnistaa aito rakkaus ja valerakkaus toisistaan.
"Rakkaus on tarvitsevuutta ihmiselle. Ihminen ei voi kokea rakkautta muuta kautta kuin tarvitsemiensa tarpeiden kautta. Näin se vaan on."
Laajenna ja avarra mieltäsi ja ota vastaan myös tällainen sanoma: Rakkaus ei välttämättä katso tarvetta. Pystymme rakastamaan jokaista vastaankävelevää ihmistä ja vastaantulevaa objektia, kun huomaamme, ettemme sido tarvitsevuutta niihin eli sallimme niiden olla vapaita. Ja tämä rakkaus säilyy aina ja ikuisesti.
Vastaan vain tuohon loppukommenttiin, koska en jaksa enää muuta.
Rakkaus, niin..ensin sinun pitää selvittää itsellesi mitä se on. Kun ymmärrät, että rakkaus itsessään jo on tarvitsevuus, niin ymmärrät minkä kautta tuohon rakkauden kokemukseen ja sen aitoon tuntemiseen voi päästä.
Emme ihmisinä todellisuudessa koskaan pysty rakastamaan vastaantulevaa ihmistä, ellemme itse ymmärrä sitä mitä ihminen tarvitsee ja kaipaa. Vastaantuleva ihminen voi kärsiä puutetta jostain, häneltä puuttuu esimerkiksi yösija, mutta kun tiedämme itse mitä voisi olla jäädä yöhön kylmään pimeään yksin palelemaan, niin rakkaus ja tuon ihmisen tarvitsevuus kohtaavat ja annamme hänelle yösijan, kuten toivoisimme hänenkin meille siinä samassa tilanteessa tekevän.
Rakkauden ajatus lähtee siis aina tarvitsevuudesta ja niistä haluista mitä meillä on. Voidaankin kiteyttää, että rakkaus on tarpeiden tyydyttäjä,...se ei voi olla mitään muuta.
Raamatussa sanotaan 1 Johanneksen 4:19b
"me rakastamme sillä HÄN on ensin rakastanut meitä"
Emme siis voi rakastaa ketään ellemme itse ole ensin saaneet kokea mitä aito rakkaus on. Me tarvitsemme ihmisen rakkautta, koska emme tule toimeen ilman toisiamme. Jumalan rakkautta me tarvitsemme, koska Jumalan rakkauden kautta me pystymme näkemään miten rakkauden tulee toimia.
"Todella rakastava ihminen kokee alituisesti rakkautensa puutteellisuuden"
Tiedän mitä tarkoitat ja ajat takaa. Romanttista rakkautta, joka vaatii ja haluaa itselleen, kaipaa ja on raastavaa, mutta jonka aito rakkaus vapauttaa elämämään niin, että oma onnemme ei ole riippuvainen toisen antamasta ja tarjoamista onnen armopaloista vaan, kun itse rakastaa ja antaa, niin on tehnyt rakkauden ja onnen eteen kaiken sen minkä pitääkin. Silloin ihminen on onnellinen, kun hän tekee rakkauden tekoja oikealla epäitsekkäällä tavalla.
NYT oli Lottis ytimessä viimeisessä kappaleessa! Mutta kuka on niin täydellisen epäitsekäs rakkaudessaan pitemmän päälle, ettei mitään vastinetta tarvitse? Paitsi Jumala. Tai rakastunut hullussa huumassaan..
Ollaanko ihmisiä toisillemme?
"NYT oli Lottis ytimessä viimeisessä kappaleessa!"
Älähän sano. Ei sieltä Raamatustakaan pidä mennä lainailemaan pyhiä kirjoituksia tajuamatta ensinnäkään, mitä ne todella mahtavat edes tarkoittaa tai siksi, että kuvittelisi niiden palvelevan itsepintaisesti ajattelevaa ihmistä. Tai ei pidä esittää vertauksia omaksi tuekseen, jos ei ymmärrä niiden todellista sanomaa.
"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta. (Matt. 5:43-44)
Jeesus ymmärsi, että aito rakkaus ei katso ihmistä, ei aikaa, ei mitään. Aivan niin kuin katossa on lamppu, joka palaa kirkkaasti välittämättä siitä, kuka ihminen kävelee sen alta. Tai sade, joka ei katso sitä, kenen päälle se lankeaa. Rukoilu ei tässä myöskään välttämättä tarkoita sitä, että laittaa kädet ristiin ja mumisee olemattomia, koska se on vain rituaali. Kun rukoilette "hengessä ja totuudessa", niin silloin oivallatte, että vainoojanne eivät vaikuta teihin. Heidän vainoamisensa on heidän ongelmansa ja he vainoavat sinusta tekemäänsä mielikuvaa. Mutta sinä itse et järky, vaikka olisi ketä tahansa vainoojia, vaan pystyt rakastamaan vihamiehiäsi, kun ymmärrät, ketä he todella ovat ja ymmärrät, miksi he tuntevat vihaa ja miksi se on heidän ongelmansa.
Hyvillä teoilla, kuten yösijan antamisella ei ole merkitystä. Teemme hyviä tekoja siksi, koska ajattelemme itsekkäästi, että saamme siitä jotain, kuten hyvän mielen. Mutta ei se ole rakkautta, vaan itsekkyyden ajamista, eikä epäitsekkyyttä laisinkaan. Itsekkyyttä on kahta lajia: toinen niistä on, että miellytän itseäni saadakseni hyvän mielen, ja toinen on: miellytän muita saadakseni hyvän mielen. Eli kyseessä on, mikäpä muukaan kuin tarve. Tarve saada jotain siitä, että teki palveluksen toiselle tai auttoi toista. Ei se ole rakkautta.
Jos ymmärrämme, että kaikki, mitä tähän mennessä olemme muka kutsuneet "rakkaudeksi", ymmärrämme, että kyseessä on väistämättä aina jokin tarve, kuten hyvän mielen tavoittelu eli itsekkyys, kun kuvittelemme tekevämme "rakkauden tekoja" eli autamme muita. Näiden tarpeiden seurauksena emme kykene koskaan ymmärtämään, miksi rakkaus on, miksi se säilyy ja miksi rakastaa voi ketä tahansa.
Kokemasi odottamaton rakkaus on ollut minunkin kohtaloni. Sinun kirjoittamasi sanoin Se tuli, vei ja otti.
Ja nyt, vaikka aikaa on kulunut muutama vuosi, se pitää yhä otteessaan, vaikkakin olen kyennyt ottamaan siihen etäisyyttä, välillä onnistuen, välillä epäonnistuen.
Kaiken kokemani jälkeen voin sanoa, että tunteeni tätä naista kohtaan oliva ja ovat aidot, rakastan häntä. Tätä tunnetta ei voi sekoittaa mihinkään epäaitoon.
Mutta niinkuin joskus elämässä käy, nämä tunteet ovat jääneet osoittamatta. Syytä siihen en ryhdy täällä enempää käsittelemään.
Oot hauska aparaatti, mutta vähän on mennyt pieleen rakkaus hajatelmasi :D
Silti olet kaikessa ajatuksissasi niin suloinen, että voi kun voisin halia sinua ja kertoa miten rakas olet :)) Tekisin sen saadakseni itselleni hyvän mielen ja miellyttääkseni sinua...ihan omaa itsekkyyttäni tietenkin sen tekisin...
oot söpö :D Kunhan kasvat ymmärtämään rakkautta, niin vuoden päästä toivottavasti voidaan taas kohdata täällä ja katsotaan oletko vielä samaa mieltä ihmisen kyvyttömyydestä epäitsekkääseen rakkauteen ja tehdä kaiken vain itsekkäistä syistä vailla empatiaa.
rakkautta sinulle kukkuramitoin...sait minut hyvälle tuulelle :D Jatka rakkauden tutkimista vielä, mutta älä mene enempää harhaan :) Silti, hyviä ajatuksia...ei pahalla
"Oot hauska aparaatti, mutta vähän on mennyt pieleen rakkaus hajatelmasi"
"Jatka rakkauden tutkimista vielä, mutta älä mene enempää harhaan"
Ei rakkautta tutkita, koska se on, mutta ihmisten itsekkyyttä, joka estää rakkauden, voidaan tutkia. Rakkautta tulkitsemalla voidaan mennä yleensä siis harhaan, mutta rakkaudettomuutta tutkimalla ei, koska se on helpompaa. Rakkauden tai rakkaudettomuuden selittäminen on kuin yrittäisi kertoa jotain kuurolle, tietämättä, ettei hän kuule kuitenkaan:
Liikemies: "Hei John! Sinulla on banaani korvassa."
John: "Mitä?"
Liikemies: "Että sinulla on banaani korvassa!"
John: "Anteeksi, en kuule, minulla on banaani korvassa."
"Kunhan kasvat ymmärtämään rakkautta, niin vuoden päästä toivottavasti voidaan taas kohdata täällä ja katsotaan oletko vielä samaa mieltä ihmisen kyvyttömyydestä epäitsekkääseen rakkauteen"
Ei rakkautta kasveta ymmärtämään, vaan sen olemassaolo oivalletaan. Ihmiset ovat todellakin tarpeidensa ja itsekkyyden ajamina useimmiten kykenemättömiä tekemään rakkauden tekoja. Tiesitkö, että aito ja suloinen rakkauden teko on sellainen, että et missään vaiheessa tiennyt tekeväsi sitä etkä siten tehnyt sitä itsekkyyttäsi tai oman tarpeesi ajamistasi tukien? Tätä ei oikeastaan voida nimittää enää teoksi, vaan tapahtumaksi, jota ihminen ei käynnistänyt, vaan joka tehtiin hänen kauttaan.
"Tapahtukoon niin ja näin..."
Tiedät, mitä tarkoitan.
Rakkaus, joka tulee täysin odottamatta, astumalla ovesta käytävään, näet hänet monen metrin päähän ja sillä samaisella sekunnilla tapahtuu jotain täysin jalat alta vievää. Mitä epäaitoa siinä voi olla? Tuntematon ihminen, kuin oisit aina hänet tuntenut. Etkä voi häneltä mitään odottaa..Mutta todellakin jossain vaiheessa alkaa kaivata. Koska sellaista rakkaus on, asioita tulee sen mukana. Mutta puhdasta rakkautta Se silti on.
Hei Päivi, tiedän ja tunnen sen aitouden nyt ja aina. Tuon tunteen kanssa on vain kyettävä elämään. Sen aitous ja viattomuus kantaa pitkälle, mutta jossain vaiheessa on tehtävä ratkaisu ja joskus se on tuskallista, kun ei saa tilaisuutta osoittaa tunteitaan oikeassa elämässä.
Mutta elämä on itsessään loputon seikkailu, joka tarjoaa odottamattomia yllätyksiä. Kun on matkalla aidoin tuntein, saa joskus ehkä eräänä päivänä tilaisuuden onneen ja rakkauteen.
Kaikkea hyvää sinulle.
Nimesi miellyttää minua.
Kiitos samoin "eräsmies"!
onneksi ei ikinä tiedä, mitä elämä tuo tullessaan..
Mysteerejä ja yllätyksiä,
Niitä ootellessa,
Minun mielestä rakkaus on myös tunne kun tarvitset jotakin. Äiti ja vauva voivat harjoittaa tätä luomalla keskinäistä luottamus suhdetta. Vauva kokee esim. nälän tunteen ja itkee. Äiti rakastaa lastaan ja herää täyttääkseen tämän tarpeen. Vauva oppii luottamuksen läheiseensä, hän on aina tässä, häneen voi turvata. Siinä syttyy ensimmäinen pienen vauvan rakkaustarina. Johon kuuluu mielestäni myös tarve. Tarve toiseen ihmiseen tai esineeseen - mitä hän kaipaa ja tarvitsee. Parempi tietenkin mikäli vauva oppii rakadtamaan äitiä ja isäänsä, kuin tuttipulloa tai mobile lelua.
Samalla tavalla, koen tarvitsevani kaiken mitä ympärilläni näen. Koen tarärvitsevani puut.. auringon.. ihmiset.. kaiken. Ilman kasvillisuutta en voisi hengittää.. ilman aurinkoa.. voisinko hengittää? Ilman muita ihmisiä.. jaksaisinko hengittää? Tuntuisiko se sen väärtiltä? Tiedän ja tiedostan tuon tarpeen.. olen kiitollinen kaikesta elollisesta ja elottomasta mitä näen. Ja kiitollisuudesta, syvästä kiitollisuudesta, onnellisuudesta, syntyy aito rakkaus. Euforinen tunne - Ihanaa olla tässä ja nyt. Ihanaa hengittää.. kiittää tästä päivästä ja näistä tunteista, myös niistä "pahoista", sillä ilman "pahaa".. tuskin olisi "hyvää"
"Äiti rakastaa lastaan"
Tästä juuri haluan puhua - hän "rakastaa" _omaa lastaan_, ei esimerkiksi naapurin lasta. Pääasia, että se on hänen _omansa_. Hän näkee oman lapsensa jotenkin erityisenä, jolloin hän itse asiassa kadottaa rakkauden suunnan, koska erityisyys on merkitystä. Tätä ei tietenkään ole sellaisenaan helppoa purematta niellä, jos teille ei kukaan tätä ennen ole sanonut tätä.
Tänä päivänä niin kutsuttu "rakkaus" on kaukana todellisesta rakkaudesta. Ihmiset kontrolloivat, omistavat, tarvitsevat, himoitsevat, mutta eivät rakasta.
asioita perusteellisesti ja olet perusteellinen. Annat paljon ajateltavaa ja lisää omaan minuuteen sisälle pääsemisen keinoa. Se on todella hienoa, mutta päästäkseen lähemmäksi kuvailemaasi tilaa pitäisi mielestäni olla avoimempi muulle maailmalle ja muunlaisille mielipiteille ja näkemyksille, koska sillä tavalla viisaus ja välittäminen mielestäni kasvaa. Mielestäni ihminen ei kykene täysin täydelliseen rakastamiseen koskaan, johon ei liittyisi minkäänlaisia merkityksiä oman nimityksesi mukaan. Tarvitsemme toisia jotta tuntisimme itsemme paremmin ja jotta osaisimme rakastaa. Ihmiset tarvitsevat merkityksiä selviytyäkseen ja se tekee meistä ihmisiä ja täydellisiä sellaisinaan. Ei sitä mielestäni pidä kavahtaa, muuten meitä ei olisi olemassakaan. Tuskin meidän kannattaa jumalalliseen rakastamiseen edes pyrkiäkään, tuskin siihen kukaan pystyisi.
Täällä voi pohdiskella rakkauden määritelmää omakohtaisesti, useammankin ihmisen oman käsityksen avulla:
http://www.brainpickings.org/index.php/2013/01/01/what-is-love/
Kaikki ovat mielestäni ajattelemisen arvoisia, kuten omasikin.
ihan vaan Googlen ensimmäisiä hakutuloksia, mutta lisää hyvää pohdiskeltavaa on esim. tuolla http://www.wikihow.com/Define-Love
Voi kyllä minä rakastan.. Ei Se pohtimalla muuksi muutu, toivottavaksi ei ainakaan muuksi ;)
Johan Se laulussakin sanotaan "niin paljon kuuluu rakkauteen".
Eikä Se, mitä rakkauteen liittyy, vähennä tai heikennä rakkauden arvoa, itseisarvoa, sinänsä.
Kuka ymmärtäisi rakkautta, kuka meistä lopuillaan on kokenut niin paljon, että voisi toisen tunteita ymmärtää, tulkita, saatikka arvostella.
Ihmisten kokemukset ovat yksilöllisyydessään silti samansuuntaisia, mutta ikinä ei voi toisen ihmisen sydämessä olla niin sisällä, että tietäisi.
Tieto vasten parempaa tietoa.
aparaatti on antanut tarkimman määritelmän rakkaudesta ja tietää sen. Siksi hänella on arvovaltaa ja uskallusta tuomita muita huonommiksi rakkauden tuntijoiksi. Myös ehdoton omasta kannasta joustamattomuus on merkki uskottavuudesta. Tuomitseminen ja muiden yläpuolelle asettuminenkin on rakkautta jos muut ovat valerakastajia. Hän yrittää vain auttaa teitä kun ette tajua. Ihmiset ovat tyhmiä ja yksinkertaisia. Lähimmäistä ei voi rakastaa, jos hänestä on riippuvainen. Tärkeintä on rakastaa oikein. Siitähän tässä on kyse. Te ette vaan osaa.
Haista paska!
Kuka täällä väittää olevansa rakkaastaan tai tunteistaan riippuvainen.. ;D
Ei kannata ottaa puolia tai ainakaan tulla provosoiduksi ;)
Mielestäni takerrut liikaa yksittäisiin sanoihin ja sanojen muotoihin. Samalla tavalla sitä tuntee lähimmäisrakkautta vaikkapa naapurin petteri-poikaa ja hänen perhettään kohtaan. Mielestäni on ikävää ohittaa kirjoitetun tekstin asiayhteys, yhden genetiivimuodon seurauksena. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa "Äiti rakastaa tuota pientä, elävää olentoa - ketä ei vielä täysin tunnekaan" En nyt oikeasti ymmärrä.. että mitä pahaa on kirjoittaa ymmärrettävää suomenkieltä, niillä sanamuodoilla, mitkä on opetettu peruskoulussa kaikkien tietoisuuteen. Vieläpä kun kirjoittamalla on otettava huomioon sekin asia, että tulisi mahdollisimman hyvin ymmärretyksi kaikille ihmisille/lukijoille.
Tekstini pointti oli siis se, että tarve voi synnyttää kiintymystä, ja tämän kautta luottamusta ja rakkautta. Vauva ja pieni lapsi mielestäni tarvitsevat ehdottomasti aikuista ihmistä, kuka heille osoittaa rakkautensa. Ja tämä rakkaus syntyy luottamuksesta, kunnioituksesta, kiitollisuudesta. Tämän tulisi olla "ehdotonta rakkautta" - sellaista, että lapsi kokee tulevansa hyväksytyksi oli millainen hyvänsä. Tällöin lapsikin oppii avoimeksi, empaattiseksi ja luottavaiseksi elämää kohtaan - rakastavaksi. Mutta kyllä siitä tarvetta ja riippuvaisuuttakin löytyy. Ainakin aluksi. Ehkäpä juuri sen kiintymisen vuoksi. Jolloin sitä aikuinenkin ihminen "tuntee tarvetta" päästä jonkun tietyn ihmisen lähelle, tutustua.. ihastua.. rakastua.
Tämä nyt on hieman karikoitua tekstiä jne. Tuli mieleeni että eikö koirakin voi rakastaa omistajaansa. Kaipaa tätä ja tarvitsee hoitamaan. Luottaa eniten tähän yhteen ihmiseen ja hänen hoitoonsa ennen muita. Sillä hän tuntee koiran tavat ja mieltymykset. Koiran (kuin myös ihmislapsen) voi opettaa mieleltään kieroksi/pahoinpitely, tarpeitten laiminlyöminen.. jolloinka perusluottamusta ei synny - eikä rakkautta. Ainoastaan vihaa, minkä purkaa toisia kohtaan.
Ja pakko tunnustaa.. jos sinä et pidä tietyistä sanamuodoista.. niin itse en siedä yleistämistä yhtään.. viitaten sanomaasi lauseeseen..
"Ihmiset k,o,t,h. Mutta eivät rakasta"
Kuulostaa liian yleistävältä, ja jopa katkeralta sanoa/kirjoitta kyseisellä tavalla.
Ennemminkin voisi sanoa/kirjoittaa että
"Osa ihmisistä on opetettu/kasvatettu arvoilla, joissa näkyy asenteiden ja tunteiden kovuus. Herkkyyden minimoimista, mikä suosii pärjäämistä kovassa - aineellista menestymistä arvostavassa maailmassa.
Onneksi löytyy kuitenkin myös heitä, ketkä OSAAVAT rakastaa, eivätkä pelkää sitä näyttää, ja käyttää."
Ja millä tavalla käyttää? Kyllä "rakkaudensaloja" voi opetella myös myöhäisemmälläkin iällä. Ja monihan sen aidon ja "ehdottoman rakkauden" oppiikin vasta myöhemmällä iällä.. ja mistä? Siitä kun pyörii pohjamudissa ja kolauttelee kantapäitään elämän karikoissa.
Sekavaa.. mutta tässä tuli minun mietteitäni, kiitos loistavasta avauksestasi.
tuli vielä mieleeni, että ehkäpä muuten ne.. ketkä eivät ole lapsena/nuorena kohdanneet ehdotonta/hyväksyvää rakkautta, eivät sitä välttämättä aikuisenakaan ymmärrä/elä. He ehkä elävät enemmän toisen/toisten tunteiden kautta. Peilaten näitä itseensä ja kontrolloimalla niitä "mielensä mukaisesti".. tai ainakin yrittämällä tätä. Heille ei riitä mikään, sillä ei kys.tavalla toimimalla koe aitoa iloa. He ovat riippuvaisia muista, eivätkä varmaan kestäisi kovin kauaa yksinään - aikaa omassa sulostuttavassa seurassa. Ihminen kuka on sinut itsensä ja tunteidensa kanssa.. kyllä viihtyy myös yksinäänkin.. eikä jatkuvasti tarvitse jotakin muuta ihmistä tai lähdettä tätä hyvää oloa ruokkimaan.
Poikkeuksena näkisin taas pienen vauvan, kuka ensimmäisten elinkuukausiensa aikana luo perusluottamustaan maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Tällöin läheisen on hyvä aina olla "saatavilla" ja jos nk. äidinvaisto/äidin ja isän aito kiinnostus uutta elämää kohtaan, toimii hyvin, niin vuorovaikutus / toiminta vastasyntyneen/muutaman kk:n ikäisen vauvan (kuka ei osaa puhua) sujuu loistavasti.
"Johan Se laulussakin sanotaan "niin paljon kuuluu rakkauteen"."
Laulajat ovat yhtä pihalla kuin muutkin ihmiset. Ei heissä ole mitään erityistä tai ei heidän asemansa tee heistä mitenkään korkeita. Eivät he ole aina oikeassa. Rakkaus vain on, ei siihen kuulu mitään. Kun siihen lisätään jotain, se ei enää ole rakkautta, vaan jotain muuta.
"Eikä Se, mitä rakkauteen liittyy, vähennä tai heikennä rakkauden arvoa, itseisarvoa, sinänsä."
Näin te olette oppineet ajattelemaan. Mutta minulla on hyviä uutisia: Rakkauteen ei sellaisenaan liity mitään, koska se vain on olemassa. Riisukaa rakkaus tarpeistanne ja merkityksistänne, niin oivallatte.
"Mielestäni takerrut liikaa yksittäisiin sanoihin ja sanojen muotoihin. Samalla tavalla sitä tuntee lähimmäisrakkautta vaikkapa naapurin petteri-poikaa ja hänen perhettään kohtaan. Mielestäni on ikävää ohittaa kirjoitetun tekstin asiayhteys, yhden genetiivimuodon seurauksena. Yhtä hyvin olisin voinut kirjoittaa "Äiti rakastaa tuota pientä, elävää olentoa - ketä ei vielä täysin tunnekaan" En nyt oikeasti ymmärrä.. että mitä pahaa on kirjoittaa ymmärrettävää suomenkieltä, niillä sanamuodoilla, mitkä on opetettu peruskoulussa kaikkien tietoisuuteen. Vieläpä kun kirjoittamalla on otettava huomioon sekin asia, että tulisi mahdollisimman hyvin ymmärretyksi kaikille ihmisille/lukijoille."
Kun valitettavasti juuri sillä sanamuodolla joskus on merkitystä. Kaikkea, minkä kuvittelette olevan juuri teidän omaa ja teidän kontrolloitavissa, uskotte "rakastavanne". On ihan sama mitä sanot, se äiti on sen pienen elävän olennon itse synnyttänyt, ja siitä tässä on kyse. Ja minulle on turha saivarrella mistään sanamuodoista. Jospa sillä kertaa oikeasti sanoitkin sen, mitä todella tarkoitit?
"Tekstini pointti oli siis se, että tarve voi synnyttää kiintymystä, ja tämän kautta luottamusta ja rakkautta. Vauva ja pieni lapsi mielestäni tarvitsevat ehdottomasti aikuista ihmistä, kuka heille osoittaa rakkautensa. Ja tämä rakkaus syntyy luottamuksesta, kunnioituksesta, kiitollisuudesta. Tämän tulisi olla "ehdotonta rakkautta" - sellaista, että lapsi kokee tulevansa hyväksytyksi oli millainen hyvänsä. Tällöin lapsikin oppii avoimeksi, empaattiseksi ja luottavaiseksi elämää kohtaan - rakastavaksi. Mutta kyllä siitä tarvetta ja riippuvaisuuttakin löytyy. Ainakin aluksi. Ehkäpä juuri sen kiintymisen vuoksi. Jolloin sitä aikuinenkin ihminen "tuntee tarvetta" päästä jonkun tietyn ihmisen lähelle, tutustua.. ihastua.. rakastua."
Tarve voi synnyttää kaikkia muita asioita, mutta ei rakkautta. Kutsu sitä vaikka kiintymykseksi, jota aikuinen ihminen lapselleen osoittaa. Itsearvoltaan rakkaus ei kylläkään synny mistään, koska se on jo olemassa. Ei avoimuus, empaattisuus ja luottavaisuus elämää kohtaan ole rakkautta. Ne ovat jo jotain lisää, koska rakkaus on jo eikä se itsessään tarvitse lisukkeeksi vielä jotain.
"Tämä nyt on hieman karikoitua tekstiä jne. Tuli mieleeni että eikö koirakin voi rakastaa omistajaansa. Kaipaa tätä ja tarvitsee hoitamaan. Luottaa eniten tähän yhteen ihmiseen ja hänen hoitoonsa ennen muita. Sillä hän tuntee koiran tavat ja mieltymykset. Koiran (kuin myös ihmislapsen) voi opettaa mieleltään kieroksi/pahoinpitely, tarpeitten laiminlyöminen.. jolloinka perusluottamusta ei synny - eikä rakkautta. Ainoastaan vihaa, minkä purkaa toisia kohtaan."
Koira ei todellakaan rakasta omistajaansa, vaan tarvitsee ja kaipaa - juuri niin kuin sanoit. Ei ole väliä kenestä tai mistä puhut, mutta aina te näette jonkin epäolennaisen asian näissä yhteyksissä, joka ei ole sitä rakkautta, joka kestää ja koskee kaikkia. Perusluottamus ei ole rakkautta vaan perusluottamusta. Ja vaikka lapsen tarpeet laiminlyötäisiin, niin se ei todellakaan tarkoita, etteikö lapsi kykene isompana rakastamaan, koska hänen on vain ymmärrettävä, mitä rakkaus on, tai pikemminkin se, että se vain on.
"Ja pakko tunnustaa.. jos sinä et pidä tietyistä sanamuodoista.. niin itse en siedä yleistämistä yhtään.. viitaten sanomaasi lauseeseen..
"Ihmiset k,o,t,h. Mutta eivät rakasta"
Kuulostaa liian yleistävältä, ja jopa katkeralta sanoa/kirjoitta kyseisellä tavalla.
Ennemminkin voisi sanoa/kirjoittaa että
"Osa ihmisistä on opetettu/kasvatettu arvoilla, joissa näkyy asenteiden ja tunteiden kovuus. Herkkyyden minimoimista, mikä suosii pärjäämistä kovassa - aineellista menestymistä arvostavassa maailmassa."
On aivan sama, mitä ajattelette minun sanomisistani. Jos te ette ymmärrä sanomaani sellaisenaan tai edes havainnollistamieni esimerkkien kautta, niin ette sitten vain ymmärrä. Ihminen itse ymmärtää omassa päässään, ja siksi minä en voi saada teitä ymmärtämään, ainoastaan voin valaista asiaa esimerkein. Teidän ei todellakaan tarvitse neuvoa, miten minun tulisi sanoa.
"Onneksi löytyy kuitenkin myös heitä, ketkä OSAAVAT rakastaa, eivätkä pelkää sitä näyttää, ja käyttää."
Ja millä tavalla käyttää? Kyllä "rakkaudensaloja" voi opetella myös myöhäisemmälläkin iällä. Ja monihan sen aidon ja "ehdottoman rakkauden" oppiikin vasta myöhemmällä iällä.. ja mistä? Siitä kun pyörii pohjamudissa ja kolauttelee kantapäitään elämän karikoissa."
Mitään rakkaudensaloja ei ole syytä oppia, koska ne eivät ole rakkautta nähneetkään. Yksinkertaisesti: Rakkautta et voi oppia. Voit vain oppia pois, vapaaksi niistä asioista, jotka eivät ole rakkautta. Silloin ymmärrät rakkauden olemusta. Kokemuksilla ei ole sen asian kanssa välttämättä tekemistä, että ymmärtää rakkautta.
Tämä rakkaus, josta sinä puhut, ei ole miehen ja naisen välistä rakkautta.
Hieman vitsillä tuota biisiä lainasin, tiedän sen olevan argumentaatiovirhe ;)
Rakkaus on tunne, Se ei ole oikea tai väärä ajatus.
"Tämä rakkaus, josta sinä puhut, ei ole miehen ja naisen välistä rakkautta."
Miksi kuvittelet rakkautta olevan montaa lajia? Mies ja nainen ihastuvat toisiinsa, rakastuvat toisiinsa, kiintyvät toisiinsa. Huomaa, miten rakastuminenkaan ei välttämättä ole sama kuin rakkaus. Ihastuminen ja rakastuminen on yhä kasvaneempaa kiintymystä, halua, intohimoa, kaipuuta, ihan mitä käsitteitä käyttäen.
Ei tietenkään rakastuminen ole rakastamista..
Uskallan epäillä elämänkokemuksesi vähyyttä..
Anteeksi jos olen väärässä..
Ei tietenkään rakastuminen ole rakastamista..
Uskallan epäillä elämänkokemuksesi vähyyttä..
Anteeksi jos olen väärässä..
rakkaus on valetta
Valetta on kaupunki jossain kaukana meistä ;D
niinpä onkin
Lainaan hieman tekstiä muualtakin, koska olen kyllä hieman erimieltä joistakin asioista.. löysin tämänlaisen tekstin, mikä käsittää melko hyvin Rakkauden arkipäivän merkitystä. Kyllä se rakkaus ilmenee ihan joka päivä ja jokapuolella.. et sinä siitä pääse mihinkään. Tietenkin se on nk. "Pyhänä henkenä" meissä kaikissa.. "Jumala loi meidät omaksi kuvakseen" ilmeentääkseen tuota rakkautta ja näyttääksemme ja elääksemme tämän Pyhän hengen kautta.
Lainattua:
Ota yhteyttäTekstin kokoVAHVISTAMOHYVINVOINTIMINÄTUNTEET
Rakkaus kiinnittää elämään
Rakkaus kiinnittää elämään ja toisiin ihmisiin. Rakkautta ajatellaan usein yksipuolisesti kahden ihmisen välisenä romanttisena rakkautena. Sillä on kuitenkin lukemattomia ilmenemismuotoja. Myös toimintaa ja tekemistä, asioita ja esineitä voi rakastaa. Rakkaus näkyy muun muassa arvostamisena ja omistautumisena, välittämisenä ja huolehtimisena. Ne ovat kaikki rakkauden ilmentymiä.Rakkauden tunteisiin kuuluvathyväksyminen, arvostaminen, ystävällisyys,hellyys, läheisyys, lämpimyys,vaaliminen, huolehtiminen, välittäminen,luottamus, kiltteys,kiitollisuus,sympaattisuus, empaattisuus,omistautuminen, ihailu, ihastus,lumoutuminen, jumalointi, antautuminen.Rakkaus ja sen sukulaistunteet aikaansaavat myönteisiä asioita:itsen ja toisten sydämellistä arvostamista ja hyväksymistähuolenpitoa, omistautumista ja vaalimistayhteen liittymistä ja yhteistä jakamistayhteistä mielihyvää onnellisuutta ja viihtymistä.Jos rakkaus sekoittuu vihaan ja pelkoon, se muuttuu myrkylliseksi ja tuhoavaksi. Kielteistä rakkautta onomistava rakkaus toisten kontrolloiminen rakkauden perusteellariippuvuus ja takertuminen rakkauden kohteeseentoiset poissulkeva rakkauspakkomielteenomainen rakkaus.
Rakkauden kohteen vaaliminen
Rakkaus saa rakkautta tuntevan ihmisen suuntautumaan kohti rakkauden kohdetta. Tunne saa toivomaan rakkauden kohteen seuraa ja vaalimaan tätä. Rakkaus liitetään usein romanttiseen tunteeseen, joka rajaa kohteen ulkopuolelle kaikki muut. Rakkaus ei ole kuitenkaan yksi ja sama. Se voi suuntautua mitä erilaisimpiin asioihin, ja erilaista rakkautta voi tuntea monta kohtaan. Rakkautta voi tuntea paitsi toista ihmistä tai ihmisiä, myös yhtä lailla vaikkapa eläintä, esineitä, aineettomia asioita ja tekemistä kohtaan. Taitoluistelun MM-pronssimitalisti vuosimallia 2010 Laura Lepistö kuvasi mitaliseremonian jälkeen luisteluaan tavalla, jonka voisi ajatella rakkaudeksi: ”Ei oo ollu oikotietä onneen. Kyllä se on se kova harjoittelu ja hirvee palo tähän lajiin ja siihen kaikkeen mitä tää tuo, minkälaisia tunteita ja minkälaisia hetkiä.” Rakkauden kohteet määrittävät samalla myös identiteettiä ja minäkuvaa, samalla kun ne kertovat arvoista ja intohimoisen kiinnostuksen kohteista. Rakkaus on syvästi inhimillinen ominaisuus, mutta toisaalta – tunnetusti myös eläimet pystyvät kiintymään, tuntemaan ja osoittamaan rakkautta. Itseä kohtaan tunnettu rakkaus ja välittäminen on yhtä tärkeää kuin kyky rakastaa toisia, molempia tarvitaan. Käytännössä itsestä välittäminen tarkoittaa oman hyvinvoinnin vaalimista ja arkisen vastuun kantamista itsestä. Itserakkaus on suomen kielessä usein määrittynyt virheellisesti egoismiksi ja itsekkyydeksi, jonka vallassa oleva ihminen ei kykene huomioimaan toisia. Egoistinen ihminen ei yleensä osaa rakastaa edes itseään, vaan hän tarvitsee toisia ihmisiä täyttääkseen sisällään olevaa tyhjyyttä. Kyky rakastaa itseä ja toisia opitaan varhaisesta lapsuudesta alkaen. Jos....
...tuntee jo lapsena olevansa arvokas ja hyväksytty, tunne luo rakastavan perustan omalle olemassaololle ja ihmissuhteille. Varhaisissa kiintymyssuhteissa kuitenkin voi välittyä, paitsi hyväksyntää, myös haitallisia kiintymisen malleja.
Rakkaus tuo esiin kauneita, mutta joskus myös kauheinta
Rakkaus on kauniimmassa muodossaan kiintymystä, omistautumista ja tunteen paloa. Rakkauden pyrkimys iloon ja ilahduttamiseen on voima, joka yhdistää yhdeksi rakkauden kokijan kuin sen kohteen. Rakkauteen liittyy myös pyrkimys saada rakkauden kohde kukoistamaan, joskus kovallakin työllä ja vaivaa säästämättä. Tämä tarkoittaa toisen elämänvoiman vahvistamista, huolehtimista, vastuuta ja varjelemista. Siinä tarvitaan myös kykyä herkistyä kuulemaan rakkautensa kohdetta, ja sitä mitä hän todella tarvitsee. Ilman kuuntelemisen herkkyyttä rakkaus voi jäädä omien oletustensa vangiksi. Rakkauteen, etenkin romanttiseen, voi liittyä myös ekstaattisia ja hurmiollisia sävyjä, jotka ylittävät jokapäiväisen arjen ja tuovat mukaan syvempiä olemassaolon ulottuvuuksia. Joskus taas vaikuttaa siltä, että rakkautta on turhaan ylistetty. Jos se voi tuoda ihmisestä kauneimpia puolia esiin, voi se herättää eloon kauheimpiakin puolia. Omistava ja itsekäs rakkaus on tuhoisa tunne, joka jättää jälkeensä tuhkaa ja savuavia raunioita. Turha rakkaus, joka ei löydä vastavuoroista kohdetta, piinaa kokijaansa. Järjettömässä rakkaudessa on selkeitä riippuvuuden piirteitä. Nämä kaikki ovat tuskallisia rakkauden muotoja, joihin sekoittuu paljon haastavia tunteita, kuten vihaa, turhautumista, omistamisenhalua ja pettymystä. Omistaminen on eri asia kuin omistautuminen. Arkinen rakkaus on pienieleistä, vaatimatontakin läsnäoloa, intiimiä läheisyyttä ja toisen tuntemista. Siihen ei liity intohimodraamaa, vaan se hengittää arjessa. Se on myös kömmähdyksiä, harjoittelua ja opiskelua toisen huomioimisessa. Vaikka kysymys on pohjimmiltaan suurista tunteista, rakkaudella voi olla aivan tavallinen ulkokuori. Rakkaus on sitä, että kuuntelee toista ja vaalii onnellisuutta. Yhdessä. Teksti: Ellen TuomaalaKuva: Tommi Kajander
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/tunteiden_aakkoset/rakkaus
...
Jos on Rakkaus. Niin kyllä se näkyy. Se näkyy ihmisten hyvyydessä. Ehdoton - hyvyys, ilman taka-ajatuksia. Se kun haluat kaikille parasta, ja elät sen mukaisesti.
Ja kyllä mielestäni elämässä nimenomaan voi oppia ja kasvaa monellakin tasolla.. oppia myös rakkautta ja sen merkityksen tärkeyttä. Onhan esim. sellaisia ihmisiä ketkä eivät välitä rakkaudesta ja elävät omien itsekkäiden ehtojensa mukaisesti.. tällöin kyllä ne "aidosti rakastavat" voivat oppia omien tunteidensa tärkeyttä - myös muidenkin kautta. Ja he voivat myös opettaa muille sen tärkeyttä - toimimalla hyvien tunteidensa ja hyväntahtoisuuden mukaisesti.
Usko, Toivo.. Rakkaus. Ja suurin niistä on Rakkaus. Hieno aihe kyllä kieltämättä.. kiitos edelleen avauksestasi.
pitkälle samaa mieltä kanssasi. Mua kuitenkin ihmetyttää se, että olet niin ehdoton kannassasi ja yrität asettua muiden yläpuolelle. Minusta tuo ei kannusta ihmisiä rakkauteen vaan vastakkainasetteluun. Minunkin tekisi ihan muodon vuoksi aloittaa väittely kanssasi, koska minullakin on ego ja halu olla oikeassa. Mielestäni viesteistäsi huokuu enemmän oikeassa olemisen tarve kuin rakkauden välittäminen. Samaa vikaa toki varmasti täälläkin. Uskon kuitenkin, että kommunikaatiossa pitäisi olla avoimempi vaikka kuinka olisi varma omasta asiastaan. Siihen ainakin itse pyrin, vaikka se vaikeaa olisikin.
Kun näkee toiset ihmiset samassa hukkuvassa veneessä itsensä kanssa.
Pähkinänkuoreen kiteytettynähän se siinä sitten tulikin.
Pelastamista vai ilman.. Pelastautumista? Keneltäkään ei voi vaatia mitään, eikä itseltään. Eikö Se o luovuttamista?
Autahan hieman :)
Rakkaus on tai ei o tai on. Mutta taistella siitä ei voi.
Rakkaus on rakkautta. Varsinaista rakkautta ei voisi tosiasiassa pukea edes mihinkään käsitteisiin, mutta niitä asioita on helppo kuvailla, jotka eivät ole rakkautta. Ja tosiaankin, rakkaudesta ei voi taistella, koska siitä taisteleminen turruttaa voimamme ja osoittaa kyvyttömyytemme rakastaa aidosti.
Rakastaessasi huomaat maailman ja kaikkien ihmisten suloisuuden, mukaanlukien itsesi ja muut ympärillä olevat, kun huomaat, että ainoa asia, mitä ihminen, eli me kaikki teemme, on se, että puemme kaikki todellisuuden asiat ja muut ihmiset käsitteisiin, merkityksiin, mielikuviin ja vaikka mihin muuhun. Kaikki me olemme itse asiassa samassa veneessä. Tämän asian oivallettuamme osaamme automaatisesti rakastaa kaikkea, kaikkia.
Silloin me ymmärrämme myös, miksi vaadimme asioita. Ymmärrämme, että annamme itse merkityksen asioille ja ihmisille, ja että toisinaan todellakin vaadimme ihmisiltä (ja itseltä) kaikenlaista. Mutta jos pystymme heittämään vaatimukset ja merkitykset pois, pystymme näkemään, ja silloin me rakastamme. Miksi vaatisimme toiselta esimerkiksi hyvää käytöstä? Ajamme itsemme ansaan sillä. Koska jos mietitään asiaa perusteellisesti, niin toiselta vaatiminen on pohjimmiltaan tällaista: "Sinun on käyttäydyttävä hyvin, tai minä rankaisen itseäni kehittämällä pettymyksen tai vihan tunteita." Me rankaisemme tällä toiminnallamme siis itseämme, eli teemme itsellemme hallaa. Ei se ole rakastamista. Mutta koska olemme pöljiä, emme pysty asiaa tällä tavalla tajuamaan, ennen kuin oivallamme ja todella heräämme rakastamaan tätä maailmaa kaikkineen päivineen.
Rajatonta rakkautta pettureille, valehtelijoille, käytöshäiriköille? Olisi kyllä kieltämättä hieno pari, boheemi - maailmanrakastaja ja pelimiesten pelimies - petturi petterinen.
Rakastetaan vain oikein sydämen kyllyydestä, palkitaan hieno käytös ja hieman jos heristellään sormea, niin kyllähän se riittää.
Siinä mielessä olen tyly ihminen että vaikka rakastan jotakuta ihmistä, niin en silti anna hänen kohdella minua ihan miten hyvänsä. Tiedostan sen mikä ei kuulu rakkauteen. Siihen eivät kuulu satuttaminen, loukkaaminen, hyväksikäyttö. Sinä taas kerran erittelet nämä asiat.. mutta tiedätkös, maailma on sen verran julma paikka että hyvien asioiden "nimissä" tehdään myös niitä pahoja asioita. On ihmisiä ketkä luulevat osaavansa rakastaa, ja kohtelevat sitten muita ihmisiä ihan miten haluavat. Uskonkin nimissä tehdään vääryyttä, esim. kirkkopiireistä esiin tulleet lasten hyväksikäytöt.
Sanoisin että.. Rakkauden.. Uskon.. yksi tärkeimmistä huomioista onkin se, että vaikka ne ovatkin selviä tunteita, ihminen tuntee tämän tunteen.. niin lähes yhtä tärkeää on se, kuinka sen tunteen kanssa elää.. kuinka sen näyttää muille. Elämä on vuorovaikutusta. Rakkautta ei tulisikaan pukea sanoiksi, vaan teoiksi.
Rakkauden osoittaminen on taitolaji. Lueppa tämä artikkeli, mikä käsittelee narsistista ihmistä. Ihminen kasvaa jo lapsuudessaan kieroon, ilman rakkaudellista ja hyväksyvää ilmapiiriä. Elämä ei valitettavasti ole yhtä kaikkivoipaisuutta ja pyhää henkeä. Rakkauteen kuuluu myös vastuuta. Itsestä ja muista.
Lainattua:
" ... Ensisijaisesti narsismin syiden uskotaan kuitenkin löytyvän lapsen kasvatuksen rakkaudettomuudesta ja rajattomuudesta. Lapsella tulisi olla jo varhain turvalliset vuorovaikutussuhteet, joissa pitäisi voida peilata aikuisen tunnetiloja. Lapsen tulisi saada tuntea ja kokea, että hänestä iloitaan aidosti. Jos lasta hoitava aikuinen ei kykene antamaan lapsen tarvitsemaa tukea, jää pieni lapsi yksin suurten, kehittymässä olevaa minäkuvaa uhkaavien tunteiden kanssa. Pikkuisen lapsen kokemat pettymykset saavat ihmisen vielä aikuisenakin tuntemaan olevansa maailman keskipiste. ... "
http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/narsismi-lapsuudesta-itava-viheliainen-rikkaruoho
Nimimerkillä "Päivi" on paitsi hyvä nimi ;) niin myös hienoja ajatuksia. Myös "aparaatin" analyyseissä on paljon totta, mutta kuitenkin mielestäni rakkaus täytyy ennen muuta tuntea. Analyyttinen lähestymistapa ei koskaan avaa sitä kaikessa mystisyydessään, kauneudessaan ja voimakkuudessaan.
Rakkautta ei voi pukea mihinkään käsitteisiin, koska se vain on. Mutta käytän silti käsitteitä toimimaan tienviittoina, jotta asiaa pystyisi edes jollain lailla ihmismielelle selittämään ja lähestymään. Tunnemme aidon rakkauden sitten, kun heräämme todellisuudelle eli heitämme pois kaiken tämän pask... tai siis mielikuvamme, käsitteemme ja merkitysemme ym.
Aito rakkaus on ennenkaikkea vastapuolta jumaloivia tunteita, jotka konkretisoituvat (anteeksi sanahirviö tässä yhteydessä) mahdollisen suhteen alkaessa ja edetessä.
Rakkaus on sinänsä mystinen koko olemuksessaan, mutta positiivisena kokonaisuutena ja aito rakkaus itsessään ravitsee loputtomiin tätä kaunista ja viatonta mystisyyttä.