Kuinka ihmeessä aikuinen mies ei pääse tyhmästä ihastumisesta yli? Olin viime syksynä erään ulkomaalaisen naislaulajan keikalla ja menin juttelemaan hänen kanssaan keikan jälkeen kun olin aivan lumoutunut hänen äänestään. Tulimme hyvin juttuun ja pyysin häntä syömään. Hän on parisuhteessa minäkin tapailen erästä naista, mutta tämä laulajatar ei vaan lähde mielestäni. Olemme pitäneet yhteyttä feissarissa, soitelleet ja tavanneetkin pari kertaa eka tapaamisemme jälkeen.
Hän oli hljattain kiertueella Suomessa ja kävin hänen keikallaan yhdessä tapailemani naisen kanssa. Siitähän seurasi tietysti mustasukkaisuuspuuska, kun naiseni huomasi, että meidän välillä on jotain. Toki nainen vakuuteli, että olemme vain ystäviä, mutta elekieli ja katseet taisivat kertoa jotain muuta.
Mitään järkeä tässä ihastumisessa ei ole, mutta en vaan saa jäähdyteltyä tunteitani. En ole kokenut näin voimakasta ihastumista sitten teinivuosien. Yritän peitellä sitä, mutta aika vaikeaa se on.
Kuinka ihmeessä tällaisesta pääsee yli, jotta voin jatkaa elämääni normaalisti?
Ihastuminen vailla järjen häivää
2
463
Vastaukset
- Yks ihastunut nainen
Milloinkas ihastumisessa on jotain järkeä ollut ;)?? Niin kauan kun pidätte yhteyttä, niin ei ne tunteet helpota. Ainoa lääke taitaa olla kaiken yhteydenpidon katkaiseminen mutta taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty.
Veit jalat suustani :) No järki ehkä palailee tyhjään päähäni joskus : Onhan tämä tunne kiva, mutta kun se kohdistuu nyt aivan väärään naiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2684675Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343030Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k252827Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761791Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601409
- 951282
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180