Olen noin kolmekymppinen mies, tai ennemminkin poika, Helsingistä. Olen todella herkkä, empaattinen, ujo ja syvällinen. Elämässäni on aina ollut pieniä vaikeuksia lähinnä siksi, että otan kaikki vastoinkäymiset niin raskaasti ja jään pyörittelemään niitä oman pääni sisälle. Siis stereotyyppi yksinäisestä ihmisestä.
Opiskelujeni aikana sain joitakin kavereita. Heidän kanssaan minulla ei kuitenkaan ole mitään todellista yhteyttä osittain muutaman vuoden ikäeronkin takia. Opintoni loppuivat keväällä ja olemme pitäneet harvenevissa määrin yhteyttä. Olen aloittanut juuri uudessa työpaikassa eikä sieltä ole tullut edes kavereita, saati ystäviä. Olen aina tullut toimeen paremmin vastakkaista sukupuolta olevien kanssa. Heille on paljon helpompi kertoa mitä sydämellä on ja he ovat mielestäni parempia kuuntelijoita. Pitkäaikainen seurustelusuhde loppui juuri ja jäin aivan yksin. Olin rakentanut elämäni kokonaan toisen ympärille.
Mistä Helsingistä voi saada oikeita ystäviä? Olen miettinyt jopa joitain uskonnollisia piirejä vaikken olekaan mikään uskovainen. Kuulun kyllä kirkkoon, mutta pidän itseäni agnostikkona. Uskoisin, että heidän seurastaan voisin löytää ihmisiä, joille uskaltaisin avata sydäntäni. Todella korkea kynnys vaan mennä ulkopuolisena sellaiseen joukkoon.
Tuntuu siltä, että maailma on paha paikka. Kaikki pyörii vain rahan ympärillä ja kaikilla on kiire. Olen itsekin "korkeakoulutettu" ja tykkään tehdä töitä, jotta saan rahaa säästöön. En siis pidä tuossa suhteessa itseäni yhtään parempana ihmisenä. Ehkä kyse on siitä, että haluan tulla hyväksytyksi muiden silmissä ja siksi menen massan mukana. Tiedä sitten. Kukaan ei oikeasti tiedä miten paha olo minulla on sisällä.
Millaisia kokemuksia muilla yksinäisillä on? Oletteko löytäneet ystäviä etsimällä? En tarkoita nyt mitään kavereita vaan aitoja ystäviä.
Opiskelujeni aikana sain joitakin kavereita. Heidän kanssaan minulla ei kuitenkaan ole mitään todellista yhteyttä osittain muutaman vuoden ikäeronkin takia. Opintoni loppuivat keväällä ja olemme pitäneet harvenevissa määrin yhteyttä. Olen aloittanut juuri uudessa työpaikassa eikä sieltä ole tullut edes kavereita, saati ystäviä. Olen aina tullut toimeen paremmin vastakkaista sukupuolta olevien kanssa. Heille on paljon helpompi kertoa mitä sydämellä on ja he ovat mielestäni parempia kuuntelijoita. Pitkäaikainen seurustelusuhde loppui juuri ja jäin aivan yksin. Olin rakentanut elämäni kokonaan toisen ympärille.
Mistä Helsingistä voi saada oikeita ystäviä? Olen miettinyt jopa joitain uskonnollisia piirejä vaikken olekaan mikään uskovainen. Kuulun kyllä kirkkoon, mutta pidän itseäni agnostikkona. Uskoisin, että heidän seurastaan voisin löytää ihmisiä, joille uskaltaisin avata sydäntäni. Todella korkea kynnys vaan mennä ulkopuolisena sellaiseen joukkoon.
Tuntuu siltä, että maailma on paha paikka. Kaikki pyörii vain rahan ympärillä ja kaikilla on kiire. Olen itsekin "korkeakoulutettu" ja tykkään tehdä töitä, jotta saan rahaa säästöön. En siis pidä tuossa suhteessa itseäni yhtään parempana ihmisenä. Ehkä kyse on siitä, että haluan tulla hyväksytyksi muiden silmissä ja siksi menen massan mukana. Tiedä sitten. Kukaan ei oikeasti tiedä miten paha olo minulla on sisällä.
Millaisia kokemuksia muilla yksinäisillä on? Oletteko löytäneet ystäviä etsimällä? En tarkoita nyt mitään kavereita vaan aitoja ystäviä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Voi sua pientä, koita jaksaa. Mullakaan ei ole paljon ystäviä, mutta muutama todella hyvä silti. Jos olisin vähän vanhempi olisin mielelläni ystäväsi, harmi vain että olen 17-vuotta :/
Hei, oletko kokeillut liittyä Eurosinkkuihin? Heillä on paljon erilaisia tapahtumia, sieltä varmasti löydät ystäviä. http://www.eurosinkut.net
Siellä on kaikenikäisiä niin naisia kuin miehiäkin.
Onnea uusille ystävyyksillesi :)
Mitä tarkoittaa "En tarkoita nyt mitään kavereita vaan aitoja ystäviä."? Ei kai kenestäkään tule sydänystävää hetkessä, ensin tutustutaan ja ollaan tuttavia, kavereita, ja sitten ajan myötä tullaan yhä läheisemmiksi ja ollaan läheisiä kavereita, ystäviä. Kaikista tuttavista ei tule koskaan edes kavereita eikä kaikista kavereista ystäviä. Itselläni on satoja tuttavia, jos työkaverit ym lasketaan, mutta vain kourallinen kavereita ja ainoastaan kaksi ihmistä, joita voin kutsua todellisiksi sydänystäviksi. Toinen on sukua avioliiton kautta ja toinen on entinen työkaveri jonka kanssa aloin olla tekemisissä myös työn ulkopuolella ja vuosien mittaan olemme tulleet tosi läheisiksi.
On hyvä yrittää löytää ihmisiä, joille voi "avautua" mutta ei kannata avautua liian nopeasti. Uskonnollisissa yhteisöissä on paljon myös manipulointia ja henkistä hyväksikäyttöä. Be careful out there.
Ethän sä sitten niin herkkä ja ujo ole kun on ollut seurustelusuhdekin. Itselläni ei ole ollut vaikka olen reilusti yli 30v.
Tiedän, että pitäisi olla onnellinen siitä, että on ollut edes yksi vakava ja pitkä seurustelusuhde. Se sai ujouttani hieman pois. Pahinta vaan on nyt, kun ei ole enää sitä "kävelykeppiä" eli seurustelusuhdetta. Sen toisen ihmisen kanssa kaikki tuntui niin hyvältä. Hän on todella ainutlaatuinen ihminen, enkä usko törmääväni toiseen samanlaiseen ikinä. Tiedän senkin, ettei elämäänsä voi rakentaa toisen ihmisen varaan. Niin vain taitaa käydä melko usein heikoille ihmisille. Tuntuu oikeasti siltä, että koko elämältä meni pohja, kun ei ole toista rinnalla kenelle kertoa kaikesta, niin iloista kuin suruistakin. En tiedä varmasti onko minulla enää voimia rakentaa elämääni yksin.
Itse olen 19-vuotias ja oman mieleni vanki. Ehkä olen alkanut hieman vapautumaan jo. Ehkä kohtaloni on vain olla yksin. En osaa muuttua enään. Tällaisia ajatuksia minulla on.
Itsekin mietin tuota kohtaloa tänään omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. :/
On meinaan paljon asioita maailmassa, mistä ihminen ei voi mennä sanomaan juuta eikä jaata! Kaikki voi olla mahdollista, ja siten myös ns. "kohtalokin".
Maailman on nykyään niin raadollinen ja vain rahaa kumartava, että oksettaa!
Mistä saisi uusia "oikeita" elämän arvoja arvostavia ystäviä/kavereita??
Jos et karta uskonnollisia juttuja niin mene vain mukaan. Kannattaa tietenkin mennä nuorten iltoihin, koska seiellä tapaat juuri ikäistäsi porukkaa. On myös nuorille aikuisille tarkoitettuja tilaisuuksia. Ei tarvitse uskovainen olla. Pääasia että itseäasi ei ahdista tuollaiset jutut. Uskovaiset ovat taipuvaisia pohtimaan ihmisen elämää ja myös kokonaisuutena ei vain uskonnollisesta vinkkelistä. Voit vaikka sanoa että et ole erikoisen uskonnollinen.
Uskovaisten joukosta voi löytää myös jonkun joka on perehtynyt ihmisen psyykeen ilmiöihin ja jutella voi myös ihan psykologisen tietämyksenkin pohjalla.
Ihmisellä on henki, sielu ja ruuumis.
Kun menet tilaisuuksiin niin ei sinun tarvitse tehdä raporttia itsetäsi. Saat avautua ihan omilla ehtoillasi.
En jaksa enää yrittää. Voi olla, että aika olisi parantanut haavat ja olisin voinut kokea pieniä onnen hetkiä. Aika ei silti olisi tuonut elämäni tärkeintä ihmistä takaisin. En usko, että edes ystävät olisivat voineet pelastaa minua. Hekään eivät olisi voineet täyttää sydämessäni olevaa aukkoa. He eivät olisi voineet tuoda sitä turvaa, mitä toiselta saa, kun alkaa yhdessä nukkumaan. Olen tietysti miettinyt sukulaisiani sekä perhettäni. Aion jättää hyvin perusteellisen kirjeen jälkeeni, jossa kerron että päätökseni on pitkän ajan tulos ja että minulla on näin parempi. Ei kukaan jaksa tuskaa kauaa. Minä koin onnen, joka loppui. Jäljelle ei jäänyt mitään. Kirjoitan myös entiselle tyttöystävälleni. Tiedän, että hän tulee kokemaan suurta vihaa päätökseni vuoksi. Ikävää tai katumusta hän ei kuitenkaan tunne. Hän on vahva ihminen. Hän unohtaa nopeasti myös vihan.
Se vaan on niin, että heikot eivät pärjää. Ehkä tämä menee evoluution lukuun. Heikkojen ei ole tarkoituskaan selvitä ja jatkaa sukua. Olin vaan liian heikko ja herkkä ihminen. En kestänyt elämää.
Jos sä koet olosi niin arvottomaksi että aiot tappaa itsesi, niin et sä tuollaisesta tilasta minkään ystävien avulla parane. Sä olet puolustautunut psyykkisesti todella syvältä ja sun pitää mennä intensiiviseen psykoterapiaan.
Marssi nyt ensitekijöiksi vaikka jonnekin päivystykseen ja sano että aiot tappaa itsesi. Pääset ehkä jonnekin osastolle? Jotain apua ainakin toivottavasti saat. Sen jälkeen ala hommata itsellesi psykoterapeuttia, mahdollisimman nopeasti. Muutokset ovat asteittaisia, mutta jos käyt siellä 2-3 kertaa viikossa (tai useammin, mikäli mahdollista), niin uskoisin että olet 2-3 vuoden jälkeen jo selkeästi paremmassa tilassa kuin nyt. 4-5 vuoden kuluttua saatat viihtyä jopa paremmin kuin keskiverto "terveet" ihmiset.
Olen käynyt lääkärissä hakemassa sairaslomaa ja kysymässä vaihtoehtoja jatkolle. Ei ole perusteita mennä päivystykseen. Ero ei voi tuntua niin pahalta. Lääkäri sanoi, että samaa sanovat vaikka menisinkin Auroran päivystykseen. Pitkäkestoista terapiaa ei pysty aloittamaan kesällä. Enkä minä jaksa pienin askelin lähteä täysin pohjalta. Voimani ovat yksinkertaisesti loppu. Elämäni on pilalla lopullisesti. Ei siihen mikään auta. Itsemurhia tapahtuu Suomessa noin 1200 vuodessa, eli noin kolme päivässä. Elämä vaan menee joillain ihmisillä niin. Jotkut ovat onnellisia ja jotkut eivät. Koittakaa muistaa te, jotka koette tyytyväisyyttä edes joskus, että olette todella onnekkaassa asemassa. Minä olen terve, kaikki raajat liikkuvat, minulla on katto pään päällä ja taloudellinen tilanne ihan ok. Silti en kestänyt. Elämän tärkein ja arvokkain asia on rakkaus. Sitä minulla ei enää ole. Muistakaa rakastaa ihmisiä!
Jaa, kuulostaa juuri sellaiselta lääkäriltä jonka olisin sairaalan johtajana käskenyt heittää ikkunasta ulos.
Kokeile nyt ainakin ensin edes käydä siellä päivystyksessä. Ala vaikka väsätä hirttosilmukkaa jonnekin sinne vastaanottohuoneen kattorakenteisiin. Se ajanee asemaasi eteenpäin. Ja olisi aika hyvä veto minusta.
Elämäsi ei ole lopullisesti pilalla; kärsit tällä hetkellä sietämättömästä tunteesta, jonka intensiteettiä kasvattavat tuntemukset joita et itse tunnista. Tuon sietämättömän tunteen takia ihmiset itsensä tappavat, eivät sen takia että heidän elämänsä olisi pilalla.
Aivan vitun kamalaltahan se tuntuu tuollaisten tunteiden kanssa elää, eikä niitä tosiaankaan terve ihminen pysty oikein ymmärtämään. Mutta noistakin tunteista pystyy pääsemään ylitse, joten sen takia itsensä tappaminen tuntuu niin väärältä. Tuolla ihan pohjalla ollessa kehotan kyllä syömään jotain psyykeenlääkkeitä, vaikken niiden käyttöä yleensä suosittelekaan.
Hei, haluaisitko 32-vuotiaan naisen ystäväksesi, voisimme tavata ja katsoa josko meistä tulisi ystäviä.Jos kuulostaa hyvältä niin kirjoita minulle [email protected]. Ps. seurustelen eli meistä voi tulla (vain) ystävät.Olen hyvä kuuntelemaan ja neuvon mielelläni jos vain osaan.Älä jää yksin mutehtimaan asioita.
Herranjumala, kuin omaa tekstiä lukisi, tosin olet muutaman vuoden vanhempi. Itselläkin päättyi lähimenneisyydessä pitkä suhde ja olen aivan hajalla. Niin se vaan taitaa olla että herkkyys, ujous, syvällisyys yms ovat ominaisuuksia mitä miehellä ei loppujen lopuksi haluta olevan. Liian raaka paikka tämä maailma herkille miehille, naisilla voisi kuvitella olevan vähän helpompaa, naarailla herkkyys yleensä koetaan jokseenkin luonnollisempana.
Harmi kun en ole Helsingistä, muuten olisin voinut vaikkapa oluelle pyytää. Alkoholi on oiva turrute, jolla meistä erikoismiehistäkin saa sosiaalisesti hyväksyttävämpiä. Tosin masennuksen yhteydessä aivan paskaa ainakin itsellä, pahentaa vain oloa ja krapula ahdistuksissa lähinnä pelkää ettei kuole koskaan.
Itsemurha ei ole ratkaisu, tosin en ole pätevä puhumaan koska en itse siihen edes pystyisi. Sukulaisten tunteiden ajattelu estää. Vaikka tämän hetkisessä, eron laukaisemassa, helvetillisessä masennusjaksossa päivittäin kyseistä ratkaisua ajattelenkin. Jonkinlaista läheisriippuvuuttakin varmasti löytyy, jotenkin vaikea kuvitella pystyvänsä elämään tyydyttävää elämää ilman kumppania ja ujous/huonot taidot ihmisiin tutustumisessa vievät toivon uuden löytämisestä. Tosin vieläkin niin kiinni entisessä rakkaassa ettei muista pysty edes haaveilemaan.
Pointtina aloittajalle tässä oli että et todellakaan ole yksin, kohtalotovereita löytyy kyllä!
Joku sanoi ylempänä että on 17- vuotias joten ei voi olla ystävä. Mitä väliä on jollain iällä? Ei mitään. Vai?
Ajattelin tässä, että ehkäpä täältäkin voisi löytyä jonkinlaisia kavereita/ystäviä? Itse ainakin voisin jos jotakuta pk-seudulta kiinnostaa näin netinkautta tutustua ja sitten tavata. Olen 20v mies, ja en ole ehkä täysin samalla tavalla yksinäinen kuin jotkun täällä siinä mielessä että on mulla jotain kavereita, sekä paljon porukkaa joiden kanssa dokailla - Mutta kaipaisi sellaistakin seuraa taas vaihteeksi, jonka kanssa voi tehdä muutakin. Parisuhteet ovat erittäin piristäviä ja yksinäisyyttä poistavia, mutta nehän minä yleensä jossain vaiheessa kämmin. Ainoa vaikea tälläiseltä palstalta on ystävienlöytämisessä se, kun ei tiedä ihmisistä paljon mitään - mielenkiinnoista ja noin. Ja voihan sen ystävyyden aloittaa sillä oluella käymiselläkin, mutta jotain muutakin olisi joskus ihan suotavaa keksiä.