Minulla on vähä alta kolme vuotias poika. Erittäin iloinen, hyväntuulinen ja tosi vilkas. Ongelmana on nyt ollut hänen valtava tahto. Jos ei jotain halua niin ilmoittaa sen tosi rajusti eikä päätä käännetä noin vain. Tämän kans vielä pärjää kotona turvallisissa oloissa, mutta tiellä kulkies, kaupas ym. vaarrallisis paikois rimpuilevan lapsen kantamienen ei ole enää kivaa. Olisi ihana tehdä kaikkea hauskaa yhdessä, mutta kun hauskan jutun pitää loppua, niin tulee kamala raivonpurkaus. Mielestäni mikään ei ole enää hauskaa kun tietää miten ikävästi se loppuu. Enkä todellakaan ole antanut hänen määrätä tahtia vaan itse määrään ja siinähän käy aina näi. Olisko mitään vinkkejä miten vois ongelmaa lähtee hoitaan???
Vähä liikaa omaa tahtoa
Rimpuilevan äiti
18351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kaksi asiaa tuli mieleen; ennakointi ja palkitseminen. Ennakoinnilla tarkoitan sitä, että lapselle kerrotaan mihin mennään, millaista käytöstä odotetaan ja esim jonkun kivan loppumisesta kerrotaan etukäteen tyyliin; vielä pieni hetki ja sitten lähdetään, vielä kolme liukua liukumäestä sitten lähdetään ja sormilla näytetään kuinka ne kerrat vähenee. jne jne
Palkitaan hyvä käytös. Esim tarrataulu käyttöön; kerrotaan lapselle että nyt mennään kauppareissulle ja kun käyttäydyt hienosti niin saat valita tarran tarratauluun. Ja voi esim sopia, että kun on 10 tarraa kerättynä, saa lapsi jonkun kivan jutun. Kehuja, kehuja, kehuja silloin kun lapsi käyttäytyy hyvin.
Tuli mieleen minkä ikäisen/ikäisten lasten äiti olet? Toimiiko ihan varmasti, epäilen. Ei lapsi kauppareissun jälkeen muista tuliko mitä tehtyä. Ja rajat tulisi asettaa siten, että lapsi ymmärtäisi myös rangaistuksen ja hyvän käytöksen erot. Lapsethan ovat yksilöitä. Ei kaikki voi jättää huutavaa lasta siihenkään, jos vaikka mihin lähtisi menemään. Tuo tarrataulu on periaatteessa hyvä, mutta ei kyllä piene lapsen kasvatukseen. Onhan lapsen kiva katsella uusia tarroja, mutta mitkä ne tarrat, mutta entäs ne tarrat, joita ei tullut. Ei kyllä sisäistä syytä, vaikka kuinka kerrot. Ei lapsetkaan kaikkea ymmärrä, luulet ymmärtäväsi vain.
Meillä toimi erinomaisesti tarrataulu 3 vuotiaalla.Halusi junaradan ja sai aina jonkun osan/osia radasta,kun tarroja oli 10.Sai tarrojakin useamman hyvänä päivänä.Reilussa kuukaudessa muuttui käytös paljon,tempperamenttia on vieläkin,mutta osaa hallita käytöstään.
Muuten kyllä hyviä idoita, mutta lapsi on vielä sen verran pieni ettei noita ymmärrä. Sitä aikaa odotelles että oppii ymmärtämään, pitäis keksiä muutaki ku huutavan mukulan kanniskelua. Tämä on kamalin esimerkki mitä sattui. olimme kävelyllä soratiellä (hetken jaksaa pitää kädestä kii) kun oli aika kääntyä kotiin kun käytös ei ollut enää sopivaa autotiellä liikkumiseen. Paiskas huutavana maahan ja siitä sitten lähdin kantamaan, jalkani lipes soralla ojan puolelle kaaduttiin ja lapsi suoraan naamalleen soraan. Näin päättyi kiva kävelyreissu. Lapsi oli niin järkyttynyt ettei kyllä rimpuillu enää. Mutta ihan kamala olo jäi itselle tostaki vaikka pieni ei sitää enää muista eikä mitää pahemmpaa sattunut. Mutta esni kerralla voi sattua sen välttämiseksi ei siis lähdetä kävelylle enää!
Kyllä 3-vuotiaan, normaalisti kehittyneen lapsen pitäisi jo puhetta ymmärtää. Asiat täytyy vain yritää esittää tarpeeksi yksinkertaisesti ja selvästi.
Jollei pojan käytös muutu toivottuun suuntaan, on parempi sitten käyttää esimerkiksi valjaita. Turvallisuus ennen kaikkea.
"Tämän kans vielä pärjää kotona turvallisissa oloissa, mutta tiellä kulkies, kaupas ym. vaarrallisis paikois rimpuilevan lapsen kantamienen ei ole enää kivaa."
Minulla on kanssa 3v, mutta tyttö. Muuten tosi herttainen ja ihana, mutta todella hurjia uhmakohtauksia, jolloin sama mitä teet tai sanot ei yksinkertaisesti kuuntele. Meillä ei huudeta, vaan puhutellaan vaativaan sävyyn. Meidän on vain yksinkertaisesti mieheni kanssa keskeytettävä viemällä tilanteesta pois. Lapsemme ei ole iso, mutta äitinä voin sanoa, ettei voimat tahdo jaksaa rimpuilevan ja potkivan lapsen pitelemiseen. Kädestä talutuksesta ei tule mitään, koska isoäitinsä on saanut sille roikottamalla yhdestä kädestä lähes ilmassa lastamme jonkin epämiellyttävän kokemuksen. Nyt on meillä alkanut hellittää tuo pahin uhma ikä. On vain hirveän paljon menohaluja ollut aina, jotka purkautuivat väärällä tavalla. Kaikki, jotka ovat lapsemme nähneet ovat ollut siitä lähtien, kun kävelemään oppinut. Sanoneet: Kuinka te jaksatte, kun ihan joka paikkaan ois menoss. Se kuuluu ikään, ja energisyys vahvistaa sitä. Lapseni ymmärtää täysin mitä sanoo aina, olen aina puhunut selkein lausein ja vastaa ja on todella selkeä puhumaan. Ei vain yksinkertaisesti kuuntele, jos mieltää jonkin olevan liian hauskaa ja juokseminen on hänen lempparinsa.
3-vuotiaana uhmäiän tulisikin olla jo ohi. Tyypillistä 3-vuotiaalle lapselle on, että hänestä tulee hyvin kiltti, ihan jees jees-tyyppi. :)
Kaikki mitä ehdotat yleensä sopii. Jos lapsen puheen kehitys on viivästynyt ja hän ei pysty täysin ilmaisemaan itseään verbaalisesti, uhma saattaa jatkua pidempään. On kiukuteltava, kun muutoin ei saa mielipidettään julki (kun ei vielä osaa).
Seuraava "pieni murrosikä" onkin sitten noin 6-vuotiaana. ;)
Ehkäpä voisi olla syy myös siinä, että isompi on koulussa. Hän purkaa tuntemuksiaan, koulun jälkeen. Koulu menee hyvin, mutta koulumatkalla ja kavereiden kanssa pihalla ollessa tapahtuu kaikenlaista. Meidän 3-vuotiaamme ottaa mallia siskostaan tietenkin kaikessa, mutta on vasta sen 3, ei osaa sitä käytöstään muutoin näyttää kuin uhmakohtauksina. Isommalle on taas kehittynyt sisarkateus, koska muistaa vielä hyvin kaikkea mitä teimme ennen siskoaan. Toki tyttäremme on jo tasoittunut. Yksi mikä on meillä on vahvatahtoisia tyttäriä, kuten me vanhemmatkin ovat olleet lapsena. No ei sen enempää, on vain sovellettava muuta kuin nämä ns. normaali toimenpiteet. Lapsensa pitäisi oppia tuntemaan, mutta ei monikaan teistä lapsiemme kanssa pärjäisi noilla keinoin. Anteeksi vaan aina tuntuu että kaikilla on niin hyvin ja olen niin hyvä äiti. Isompikin kuulee sen mitä haluaa kuulla. Mitä nyt on lastemme ikäisiä kavereita nähnyt ja heidän vanhempia, on heillä ihan samoja oikkuja kuin meillä. Että näin. Ja voihan joillain sitäpaitsi alkaa noi tietyt uhmaiät myöhempään tai aiemmin kuin omillanne. On vain sanonta 2 uhma 4 uhma jne. Kaikilla tarrataulut ei esim. käy, koska joko hänet palkitaan hyvästä käytöksestä siellä missä sattuu olemaan lähes heti (äänensävyä muuttamalla ja hyvä), tai rangaistus huonosta käytöksestä, jos ei kuuntele, on lähdettävä samantien pois. Voin siis sen tarran ostaa, mutta vaikka selittäsin sen hänelle, on se vaan jokin kiva extrajuttu ja se unohtuu nopeasti, lisäksi fiksumpi kuin ehkä tajuatte, on tuota muutettava taas kohta, koska tuppaa palaamaan samaan "huonoon käytökseen". Miksi ette ymmärrä, että meitä ihmisiä on niin paljon erilaisia, silloinhan on myös lapset erilaisia. Toivon rimpuilevan äidin löytävän ratkaisun omaa maalaisjärkeä käyttämällä, kuinka lapsesi kanssa pärjäät ja jaksat. Ei noi kaikkien puheet välttämättä ole edes totta.
Alle kolme vuotta. Ymmärtää kyllä ja ei. Mutta ei mitää noin monimutkaisia, kun teen näi siitä seuraa tätä juttuja. Kehuttu on ku esim. päästää pottaan jonka on juuri oppinut ja hei lapset kehittyy hyvin eri tahtia, normaali terve on mutta mitään tarrankeruu hommia ei vaan vielä hoksaa. Enkä lähtis ekana lahjonta linjalle. Näinkin tavallisten asioiden kanssa pitis oppia toimimaan ilman palkkiota.
Eli lapsi on jonkin verran hitaammin oppiva, jos on nyt juuri alkanut pottailemaan. Kuinka hyvin lapsi puhuu?
Jollei puhetta tule vielä selviä lauseita, ei lapsi osaa tuoda mielipidettään julki muuten kuin raivoamalla. Tilanne korjaantuu toivottavasti hyvinkin pian.
Älkää pitäkö 3-vuotiasta enää vauvana, jota pitää kanniskella. Hän on jo "iso poika" ja yrittää sitä teille kertoa, vaikkakin heikoin keinoin.
Meillä kanssa tyttö ei kyllä ymmärrä esim. nyt kun teet tämän hyvin siitä seuraa sitten jotain hyvää. Kehuja saa monesti päivässä, ihan itse käy potalla jo ja ei tarvitse muistuttaa "potta", kuten monilla on vielä tuon ikäisenä. Lauleskelee lastenlauluja perässä ja toisinaan hankalat tilanteet menevät ohi, kun saadaan kiinnostumaan jostain ihan muusta (laulu tai vastaavaa), toisinaan ei tehoa muu kuin lähdetään pois ja lapsi kannetaan.
Jatkan nyt vielä, että neuvolasta on sanottu ihan suoraan. On varhain kehittynyt uhmaikä jo puolisen vuotta sitten. Meillä alkaa nyt toimia tuo, jos ei olla nätisti me lähdemme pois, jos ollaan kiltisti me tulemme kotiin kaikki hyvillä mielin. On niin ovela kyllä, että tarroja on turha antaa huudon loputtua, koska sitten tulee seuraavat: anna lelu, anna pallo anna sitä ja tota. Jolloin tulee kieltoa kiellon perään. Siihen me ei lähdetä ollenkaan.
Pojista muuten sanotaan, että oppivat tyttöjä myöhemmin puhumaan ja potalla käymään. On jonkilaista tutkimusta kuulemma tehty. Tuttuni luki jostain, hänellä on 4v poika ja potalla toki käy, mutta puhuu huonommin, kun meidän 3v tytär. Meidän ongelmana on kanssa kutsumme sitä poikaenergiana, eli menohalut ollut, heti kun liikkeelle pääsi todella kovat. Jolloin kasvunpaikka on tullut esteeksi tyttäremme menohaluille. Sorry, et tos aiemmin hikeennyin, mutta kun ihan kamalalta tuntuu, että me olemme tyttäremme kanssa käyneet melko samoin kaikki uhmat läpi, kuin tuo pojan äiti poikansa kanssa. En vain ihan pitänyt siitä, että ei ole normaalia tuollainen. Ehkä tuostakin kuvan voi saada, mutta olemme kyllä kasvattajina isukin kanssa hyvin samanlaisia eli rajoja ja rakkautta, eli periksi ei lapsemme saa.
Ei tarvitse pyytää anteeksi. Kirjoitettuna moni asia näyttää paljon töksähtävämmältä kuin mitä on tarkoitettu. Tuo että kirjoitin 3-vuotiaiden useimmiten olevan jo hyvinkin sopuisia pitää kyllä mielestäni paikkaansa verrattuna 1,5-2,5-vuotiaisiin.
Syynä sopuisuuten omasta mielestäni ovat juuri tämä, että heillä on paljon taitoja, joita ei 2-vuotiaalla vielä ole. Ja nyt puhutaan keskiverto 3-vuotiaasta.
3-vuotias ei käytä vaippoja, koska hän on oppinut jo n. 2-vuotiaana potalle.
3-vuotias osaa puhua jo pitkiä ja monimutkaisia lauseita, koska hänen puheen kehityksensä on alkanut n. 1½-vuotiaana muodostamalla 2-3 sanan lauseita.
3-vuotiaat osaavat jo polkea polkupyörällä apupyörien kanssa. Talvella heillä on jo sukset ja luistimet eli haluja ja yritystä on tehdä isojen lasten juttuja. 3-vuotias osaa leikata saksilla ja piirtää. 3-vuotias muistaa jo lastenlaulujen sanoja ja sävelmiä.
3-vuotiaalla on niin paljon uusia taitoja, joiden harjoittamiseen kuluu aikaa, että menee jonkin aikaa, ennenkuin hän muistaa, että vanhempiakin pitää uhmata ja omaa tahtoa ilmaistava.
Okei, jollain lapsella (pojilla?) nämä taidot saavutetaan vuotta myöhemmin, jolloin heidän uhmakautensakin voi venyä vastaavasti vähän pidempään.
Miksi sä kannat huutavaa lasta? Kyllähän nyt tietää mitä siinä käy jos toinen vielä rimpuilee.
Aliarvioit todella lapsen kykyä vastaanottaa tietoa,puhetta ja kommunikointia yleensä.
Ja kyllä,lapset kehittyvät eritahtia mutta se ei ole mikään syy miksi omalleen ei voisi kommunikoida ja ennakoida tilannetta. Riipun verran alle kolmivuotias ei ole enää mikään pikku vauva.
Olemme joutuneet itse keksimään kikka kolmosia oman vähän alle kolmivuotiaan kanssa,jolla on valtava tahto. Huuto,kilju tilanteissa lapsen tasolle ja selitystä miksi tälläinen käytös ei sovi. Joskus tehoaa,joskus ei. Kyllä tuon ikäiselle voi jo kertoa mikä on soveliasta ja mikä ei. Ja mitä häneltä odotetaan tilanteissa. Joskus se menee perille,joskus ei. Oppimistahan tämä kaikki vielä on tämän ikäisillä.
Ennakointi ennenkaikkea. Ennen kivan loppumista,kerromme että kohta lähdetään,vielä yksi keinuminen yms. ja sitten mennään. Teemme lähdöstä myös mukavaa ja yllätyksellistä.
Jos haluat että asiat parantuu,täytyy sen eteen tehdä töitä. On oikeastaan aika outoa kysellä neuvoja,mutta sitten aliarvioida oma lapsensa ettei se mitään osaa ja tajua.
Ja tiedän mistä puhun.... meillä ei ole vähän vain liikaa omaa tahtoa lapsella vaan VALTAVASTI ja todella voimakas tapaus.
Ei uhmakas lapsi kuule mitään "raivonsa" aikana. Kuuletko sinä suutuspäissäsi?
Kyllä tuon ikäinen ymmärtää yllättävän paljon, aikuiset vaan eivät aina ymmärrä että lapsi ymmärtää :) Ei asioita tarvitse monimutkaisesti selittää, mutta on ihan sata varma, että lapsi oppii nopeastikin sen, että asioilla on seurauksensa.: esim. käyttäytyy hyvin - saa tarran, huutaa, rinpuilee - ei saa tarraa. Ja tärkeää onkin jo pienestä pitäen opettaa tämä asia. Älkää aliarvioiko lasten ymmärrystä, he ovat fiksuja :)
Kun noita vinkkejä aloittajalle ensimmäisessä viestissä kirjotin, niin mielessäni oli omat lapset 1, 3, ja 5 vuotiaina. Eli ei ole mutu-tuntumaa, vaan kokemuksia eletystä elämästä.
Joo ei siinä tilanteessa paljoa voi kun lapsi huutaa ja raivoaa. Silloin vaan toimitaan, esim otetaan kantoon ja viedään ulos (jos esim tilanne kaupassa). Tilanne käydään läpi sitten jälkeenpäin ja selitetään MIKSI lähdettiin pois keskenkaiken, MISTÄ se johtui.
Se ENNAKOINTI...etukäteen puhutaan, ohjataan ja neuvotaan Yksinkertaisesti ja selkeästi. Ei monimutkaisin lausein. Tilanteessa, jossa lapsi huutaa ja riehuu, on turha neuvoa, ohjata tai selittää huonosta käytöksestä.
Ei lapsen kasvattaminen yksinkertaista ole, ei. Eikä nämä asiat mene kerralla jakeluun =) Joillakin menee jo parilla kerralla, joillakin ei silloinkaan. Joka tapauksessa on hienoa kun lapsella on omaa tahtoa, kunhan sen vaisi osata ohjata oikeisiin asioihin =)