http://www.voice.fi/viihde/onko-peniksen-koolla-oikeasti-valia-asiantuntijat-vastaavat/2/29763
Varmaan jo arvon palstalaiset lukeneet tämän jo 10 kertaa, mutta laitoin vaihteeksi asiaan kuuluvaa linkkiä.
Jännää tässäkin jutussa on kauheasti selittely ettei koolla ole niin paljon väliä, mutta silti sitä vakuutellaan hirveästi joka paikassa.
Aluksi jutussa naiset myöntävät koolla olevan väliä, mutta sitten hirmu serpustus ettei niin olisikaan.
Siksi mietiskelin olisiko orgasmi oikeasti siinä klitoris hieronnan ansiosta tuleva seikka ja iso kulli kyntää sitten saaneen olon naiselle pitkäksi aikaa vaikka ei aiheuta orgasmia niin silti täyttää naisen tarpeen??
Mutta kyllähän se iso kulli tempoo ja venyttelee koko pillua siihen malliin, että ei tarvitse apukäsiä enää stimulointiin. Tästä ensimmäisen kerran näin hyvän mallin Pamela Anderssonin pillun liikkuessa Tommy Leen häntä nussiessa.
Näkee miten koko värkki saa venytystä ja hierontaa samalla.
Niin ja sitten päivän polttavaan aiheeseen, niin tuossa jutussa maailmalla keskimitta olisi 14cm?? Mutta asiaa vaikeuttaa suomalaisten pienimunaisuus,joten Asus voip vaikka ollakin oikeassa suomalaisten 12,5cm keskimitasta??

Vastaukset 14
Vanhimmat
tuppikulli viitsii kirjoitellakin
Juu ja sinäkin samanlaisen omaava kehtaat lueskella sitä.
Asus on väärässä tuossakin 12,5 cm asiassa. Ja erityisen väärässä 10 sentin ympärysmitta-asiassa.
Ja mittarimato on väärässä, jos väittää suomalaisia jotenkin erityisen pienimunaisiksi maailmassa. Sitä keskimittaa pienentävät kyllä ihan vaan ne pienimunaiset, joita löytyy miljardeja muutamaa jamaicalaista tasapainottamassa ;)
Asushan ei suomalaisia pienimunaiseksi ole leimannut eikä kukaan muukaan taho tai henkilö, koska suomalaiset eivät ole pienimunaisia, vaan suomalaisilla on keskikokoinen 10cm paksu ja 13cm pitkä kulli keskimäärin.
Sehän tässä pienimunaiseksi leimaa koko kansan, joka pitää 13 x 10 -mittaa pienenä. Se ei ole pieni, se on keskikokoa maailmassa! H-X siis julistaa suomen pienimunaiseksi kansaksi ihan itse!
Wikipedia kertoo mm.: However, the mean of an erect human penis is approximately 12.9–15.0 cm (5.1–5.9 in) in length.
Siihen sisältyy pienestä koosta tunnetut aasialasisetkin. Suomalaiset eivät ole tunnettuja pienestä koostaan.
Itse uskon siihen 14-16 cm ja 11-13 cm ympärykseen. Sitä uskoa ei horjuta Asuksen yli kymmenen vuotta kestänyt propagandakaan.
Ja Asus nimenomaan väittää suomalaisia minikulleiksi JA mallin hän on ottanut housustaan. Ei Asus, ei. Se ei ole keskimitta, mikä sieltä löytyy.
RFSU:n oikaisua odotellessa :D
Voisikohan asus avautua kerrankin siitä asiasta, että kuinka paljon häntä itseään harmittaa oma pieni peniksensä? Jos asus kerrankin kertoisi rehellisesti ajatuksensa asiasta, manipuloimatta totuutta ja muita haukkumatta, vastaanotto olisi varmasti huomattavasti parempi kuin mitä se normaalisti on asuksen jutuille.
Aika paljon pyydetty mieheltä, joka on yli kymmenen vuotta huokaillut pientä tirriään.
Ei asus sitä väittämäsi propagandaa levitä, kun se leviää ilmankin. Miksi vedät asian henkilökohtaiselle tasolle? Onko kiva elää siinä illuusiossa, että yksi ihminen eli asus vastaan maailma? Ei. Ei se niin ole.
Wikipedia nyt kertoo mitä kertoo. Heillä ei ole millään voitu selvittää asiaa juuria myöten. Rfsu sentään on tutkinut asiaa ja ei julkaise muiden mutu-höpinöitä.
Suomalainen mulkku on useiden artikkeleiden mukaan siellä 13 tuntumassa pituudeltaan ja paksuuudeltaan 10cm. Ja tähän faktaan uskominen ei edellytä pikkumulkkuisuutta.
Tuossa aiemmin vastasit, että nuo mitat on koko maailman mittoja. Eikö enää olekaan?
Ainoastaan pienikullinen jaksaa koko ajan höpistä pienistä kulleista. Siitä sut tuntee ;)
Wiki ja urologit kertovat totuuden ja RFSU sen kohta laittaa sinunkin nähtäväksi, vaikka et tietenkään sitä enää silloin usko. Käy kuten Kaalimadon kanssa. Se oli pikkuisen noloa... Eiks ollutkin?
Koolla on väliä, palatakseni palstan aiheeseen. Isomman ottaisi 99,9 % kullikkaista.
Ei ollut noloa. Kaalimato ei jaksanut jankata ja muutti sen vastauksen mieleiseksesi. Rfsu ei muuta kantaansa. Se nyt on ihan vitun sama vaikka muuttaisikin, mitta kun ei muuta.
Tämä Häksa jaksaa jauhaa samaa paskaa kuin H-X, ei hyvää päivää. Joka päivä täällä sinäkin notkut. Eikö ole parempaa tekemistä? Mene hoitoon, suosittelen! Asus on fiksu jätkä teihin moniin verrattuna. Ei mies ole niin riippuvainen tästä palstasta kuin suurin osa teistä Asuksen haukkujista..
Asus on riippuvainen muutenkin kuin alakerrastaan...
Yli kymmenen vuotta jauhamista pikkuisista kullinpätkistä osoittaa jo jonkin asteista riippuvuutta.
Ja sen jauhamisen seuraaminen aiheuttaa taas riippuvuutta meille muille. Ehkä sinullekin, kun tunnut palstan porukat hyvin tietävän ;)
Etkö sinä nyt tajua että tämä h-x, H-X, häksä, (joku vitun) Brüno ja kaikki muut on yksi ja sama lahopää. Ja kyllä - ei ole hänellä muuta elämää.
Aamulla debressiolääkkeet naamaan ja tänne juttelemaan itsensä kanssa ja arvailemaan muka keskustelua jonkun muun nimissä ja angstaamaan asusta vastaan.
No sokeripoika... Äläs ny innostu.
Sun kanssahan mä juttelen, kun näyt olevan ainoa minun lisäksi täällä. Eli itsehän tuota asiaa toitottelet jatkuvasti.
Kuinka tosissasi tuollaista sontaa heittelet?
Debressiolääkkeet? Ne auttaa pakajärpäsiin vai mitä ne olikaan :D Kynegolokikohan niitä määrää? Onko muuten sulle, Asus, tuttuja lääkkeitä? Mulle ei...