Jokin tuhoaa ihmissuhteeni. Saa mieleni heittelehtimään. Ajaudun kauemmas ystävistäni ja ihmisestä josta välitän, tai ainakin luulin välittäväni paljon. Olin ennen sosiaalinen iloinen ja hieman alipainoinen, nyt yli 15-20kg painavempana mikään ei enää tunnu miltään, istun illat pitkät sisällä murehtien asioita. Toiden jälkeen istun sohvalle ja otan päiväunet. Herätessäni tunnen olevani nälkäinen ja menen kauppaan ostamaan sipsejä ja dippiä, syön kaiken. Syötyäni jälleen nuhkahdan. Illalla jos kavereita tulee kylään, siivoan sipsin murut ja muut roskat, yritän elää ja olla onnellinen muttei vain tunnu enää millekkään. Salaisuus ahdistaa.
Kaveripiirissä salilla käyminen on uusin villitys. Itse en uskalla edes ajatella paikkaa jossa täytyisi paljastaa ihrani, koko ajatus ahdistaa ja tuntuu niin saavuttavattomalta. Piiloudun suuriin vaatteisiin, yritän piilottaa kiloni katseilta ja kosketukselta.
Tällä viikolla taas 4kg. En osaa sanoa tarkkaa aikaa kauanko tätä on kestänyt, mutta muistan sen että viimekesänä, eli reilu vuosi sitten olin vielä paljon pienempi. Ajatus siitä että lihon ja lihon kokoajan enemmän ahdistaa.
Toivottavasti vain kuvittelen.
Ahmimishäiriö?
qqq2
0
289
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411947Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101345- 1051098
- 102928
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66781
- 33672
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13558Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.76544- 78511