Löysyyttä! Tarvitsen apua!

Moi! Olen 16 vuotias naisen alku. Käytin ensimmäistä kertaa tamponia. En ole ollut yhdynnässä mutta itsetyydytän. Normaalisti käytän vain yhtä sormea, kahta käyttäessä pitää olla todella märkä että se onnistuu kivuttomasti. Kuitenkin asiaan. Olin käyttänyt tamponeita muutaman päivän, illalla suihkussa huomasin että 2 sormea mahtuu sisään vaivattomasti ilman mitään kiihottumista, Olen todella huolissani että onko tamponi minut löystyttänyt vai onko emätin normaalia löysempi kuukautisten aikana. Pyydän apua tähän naurettavaan mutta minua mietityttävään asiaan.
5180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kysymyshän ei ole lainkaan löysyydestä. On ihan normaalia, että naisella menee kolme sormea sisään. Siitä samasta aukosta tulee jopa vauvan pää ulos, tosin silloin hormoneilla on oma auttava vaikutuksensa.
Se sopiva tiukkuus ja tuntuma saadaan lihaksilla. Kun sormesi on emättimessä, niin purista sitä lantionpohjanlihaksilla sykäyksittäin. Siitinten pituus ja paksuus vaihtelee, joten nainen avautuu ja pystyy nautinnollisesti puristamaan tarpeen mukaan.

Äänestä

Kiitos vastakuksestasi! Mutta siis onko emätin väljempi kuukautisten aikana kuin normaalisti?

Äänestä
  • Ei, mutta lisääntynyt liukkaus voi antaa sellaisen vaikutelman.

    Äänestä

Tamponi, tai mitä ikinä sinne laittaakin, venyttää immenkalvon aukkoa, siksi on enemmän tilaa. Sehän kalvo menee kumminkin jossain vaiheessa joko repeämällä tai venymällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton16 kirjoitti:

Moi! Olen 16 vuotias naisen alku. Käytin ensimmäistä kertaa tamponia. En ole ollut yhdynnässä mutta itsetyydytän. Normaalisti käytän vain yhtä sormea, kahta käyttäessä pitää olla todella märkä että se onnistuu kivuttomasti. Kuitenkin asiaan. Olin käyttänyt tamponeita muutaman päivän, illalla suihkussa huomasin että 2 sormea mahtuu sisään vaivattomasti ilman mitään kiihottumista, Olen todella huolissani että onko tamponi minut löystyttänyt vai onko emätin normaalia löysempi kuukautisten aikana. Pyydän apua tähän naurettavaan mutta minua mietityttävään asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu