Entisen ujon vinkit elämästä nauttimiseen

kiitos linkeistä, vaikuttavat tosi hyviltä! :)

Pienestä aloittaminen on ainakin tosi tärkeää.

Kaikki on parempi kuin kotiin jääminen ja luovuttaminen. Kun tekee jotain harrastuksiin ym liittyen ja onnistuu (tai tottuu epäonnistumisiin), niin siitäkin saa energiaa.

Itse olen ehdottomasti introvertti. Kuitenkin, kun olen ihmisten seurassa, on hauska tulla hyvin toimeen ja tutustua uusiin tyyppeihin jne. Ehkä moni introvertti on vähän reppana sosiaalisissa suhteissa, koska yksin paljon viihtyvät introvertit eivät saa niin paljon harjoitusta.

Itse tajusin juuri että on pakko yrittää ujouttani kontrolliin :) koitan vain tehdä asiat josta ennen aina kieltäydyin :) vaikka alankin hikoilla ja punaseks menen ja tutina alkaa... Mut esim, töissä olen onnistunut avaamaan suutani ja moikkailemaan ihmisille ja vieläpä hymy suussa :) roskakuski siis olen, mutta eiköhän se ala tästö heräilemään kun on tylsää olla koko ajan yksin...

Vaikka aluksi joku uusi juttu tuntuu tosi jännältä, niin pikkuhiljaa tottuu ja oppii. Moni on aikamoinen erakko vaan siksi, kun ei osaa/uskalla olla muiden kanssa, vaikka haluaisi...

tämä palsta ei ole markkinointia varten...

Asiaa, jota varmasti näille kännykkäsukupolville on tarvetta opettaa!

Joo, kännykkää monta vuotta näpräämällä jää harjoittelu vähille ja sekös ujoutta korostaa...

Hehe "social media"

http://www.psychologytoday.com/files/imagecache/og/blogs/34283/2014/01/142605-143887.png

Epäsosiaalinen media vaikeuttaa oikeaa elämää :( Netflixiä ja viestejä vaan kaikille...

Juu.Nykyään ei kukaan käy ees kylässä kun kaikki paitsi minä käyttää jotain helvetin facebookia tai vastaavaa. Evvk.

Älä erakoituva erakoidu kun sinne someen vaan :)

Itse osittain ujona, osittain inroverttina ihmisenä uskaltauduin aloittamaan viimein salilla käymisen, jota olen monta monituista vuotta lykännyt kaikenmaailman tekosyillä.

Sali jossa käyn on ihanan rauhallinen, työskentelijät oikein mukavia. Samalla siellä välillä oikeasti joutuu väkisin sosiaalisiin tilanteisiin, kun täälläpäin on ihan normaalia että ihmiset saattavat alkaa jutustelemaan keskenään tunnettiin tai ei. Ensimmäinen kuukausi meni stressatessa ja jännittäessä joka ikinen kerta sitä salille menoa, mutta salilta tulemisen jälkeen olo oli aina mukava, kun olin taas uskaltautunut menemään salille peloista huolimatta.

Kun paikassa on ihan normaalia tervehtiä asiakkaita ja työntekijöitä itsehän en ollut tähän tottunut ja yritin hipsiä vaivihkaan sisälle tai pois, mutta loppui pikkuhiljaa siihen kun aina ohjaajan ollessa paikalla parikertaa jopa yllätti niin että säikähdin sanomalla hei. Toki on tullut tilanteita että olen meinannut lyödä hanskat tiskiin, mutta sitkeästi vain sitä vain vielä yrittää jatkaa ja jokainen onnistuminen tuo rohkeutta lisää. Kun olen saanut itseni salilla kuntoon on suunitelmissa aloittaa toinen harrastus johon kuntoa nimenomaan tarvitaan.

Jaa-a, olen alkanut itse luopumaan toivosta. En ole sillai enää järin ujo, mutta niitä oikeitä ihmisiä elämään ei vain löydy. En enää tiedä, että mistä heitä edes etsisin. Alkaa tuntua, että olenko ainoa kaltaiseni. En vain osaa hankkia kavereita. Olen niin täynnä läheisiäni, joita ei oikeasti kiinnosta kuin heidän omat asiansa. Mikäli mulla kuolee esim. lemmikki, ei ole ketään joka kysyisi kuinka voit jne. Yksinkin kaveri vain halusi mennä kiinteyttämään persettä salille, vaikka mulla oli menehtynyt lemmikki ja olisin kaivannut jonkun seuraa. Ihmiset ovat monet totaalisen omahyväisiä tapauksia.

Vain etsimällä voi löytää. Tsemppiä edelliselle. Kokeile erilaisia ympyröitä ja tutustu riittävän moneen.

Käytännön kokeilu on tärkeää! Ei auta pelkkä lukeminen, vaan kokeilemaan vaan oikeaan elämään. Nettikeskustelut ovat täynnä ilkeitä möllejä.

Hyvä toi esimerkki, missä joku totutteli salilla käyntiin. Samanlaisia uusia ympyröitä ja harrastuksia voi hommata monia, jos on oma-alotteinen ja sitkeä.