Eli olen aloittamassa opiskelun 24 vuotiaana (ammattikoulun siis) ja pelottaa ihan hirmupaljon!
Eniten minua pelottaa että 3 vuoden opiskelun jälkeen olen se outo hiljainen tyyppi kellä ei ole yhtään ystävää koululla....
Pari vuotta sitten yritin aloittaa koulun, ja yritin jutella ihmisile luokallani, mutta kaikki tuntuivat olevan niin hirmu sosiaalisia, ja ryhmittyivät todella nopeasti, parin päivän sisällä, muutaman viikon päästä kaikki tunsivatkin jo toisensa, paitsi kukaan ei tuntenut minua.
Haluan aloittaa opiskelun, koska toinen vaihtoehto on että jään neljän seinän sisälle yksikseni ja sosiaalisten tilanteiden pelkoni pahenee entisestään, mutta toisaalta masentaa/pelottaa kovin koulun aloitus... Vinkkejä tai mitään? :(
Eniten minua pelottaa että 3 vuoden opiskelun jälkeen olen se outo hiljainen tyyppi kellä ei ole yhtään ystävää koululla....
Pari vuotta sitten yritin aloittaa koulun, ja yritin jutella ihmisile luokallani, mutta kaikki tuntuivat olevan niin hirmu sosiaalisia, ja ryhmittyivät todella nopeasti, parin päivän sisällä, muutaman viikon päästä kaikki tunsivatkin jo toisensa, paitsi kukaan ei tuntenut minua.
Haluan aloittaa opiskelun, koska toinen vaihtoehto on että jään neljän seinän sisälle yksikseni ja sosiaalisten tilanteiden pelkoni pahenee entisestään, mutta toisaalta masentaa/pelottaa kovin koulun aloitus... Vinkkejä tai mitään? :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
itse uskalsin mennä kouluun vasta 27 vuotiaan "painostuksen" vuoksi,aikaisemmat yritykseni opiskella menikin penkin alle kun häpesin itseäni enkä luottanut itseeni,enkä myöskään tiennyt mikä kiinosti,olin ujo ja arka ihmisraunio.Samat asiat vaivaa kyllä jossain määrin vieläkin mutta asian korjatakseni olen nähnyt paljon vaivaa.Ehkä sinun pitää siellä koulussa yrittää etsiä samalla tavalla ajattelevia kavereita,niitä vähemmän sosiaalisia ja varmasti tulet juttuun niiden kanssa.Uskon että tulevassa koulussa on monta samoista "ongelmista" kärsivää kaveria.Minunkin on tosi vaikea tutustua toisiin ihmisiin,mutta onni suosii rohkeaa niinkuin sanotaan.Sosiaalisuus on paljon muutakin kuin lauma kavereita ympärillä.Olet vain mukava muille ihmisille,käyttäydyt asiallisesti,niin varmasti hyvä tulee.Et todellakaan ole yksin.Tsemppiä!
Itse aloitin kanssa ammattikoulun lh yo-linjalla 24 vuotiaana, en olisi todellakaan halunnut aloittaa koko koulua, mutta oli ainut paikka mihin pääsin sisään silloin.
Ainoana miehenä koko luokalla olo oli vähän vaivaannuttavaa.
Muistan kun opettaja kysyi yhden tunnin jälkeen, että: "selviydytkö tässä ryhmässä?"
Olin vaan, että joo mikäs siinä. Varmaan huolestui kun olin yksin aika paljon alussa.
Paras vinkki minkä voi antaa on varmaan se, että niillä ihan ekoilla tunneilla on pakko yrittää olla sosiaalinen ja ryhmittyä.
Tiedän tuon tunteen niin hyvin, että kaikki muut alkavat ryhmittyä ja itse ei vaan osaa ottaa kontaktia eikä kyllä kukaan muukaan tunnu kiinnostuvan ottamaan kontaktia.
Sama vika minullakin. Olen 24-vuotias mies enkä vieläkään uskaltaisi mennä opiskelemaan vaikka sattuisin johonkin pääsemään. Taitaa mennä koko loppuikä neljän seinän sisällä puoliksi erakoituneena.
Niin, eikä sitä kyllä viitsi summanmutikassa lähteä opiskelemaan jotain alaa kun ei tiedä minkälaisia töitä sitä haluaa tehdä. Aika paskaahan se olis opiskella itsensä väärälle alalle ja huomata ettei viihdy sellaisissa töissä ollenkaan. Eikä olemattomalla työhistorialla saisi ainakaan mitään mieleisiä töitä kun ei nykyään muutenkaan meinaa saada mitään töitä.
Se on vähän kaikki tai ei mitään eli jos ei ole mahdollisuuksia koskaan saada mieleistään ja hyvin palkattua työtä niin jättäytyy sitten vain suosiolla syrjään. Toki suurin syy on nämä pelko, ahdistus, väsymys, masennusongelmat ja se etten pysty luottamaan omaan osaamiseeni.
itsellä sama ongelma edessä. olen 25v ja pari kuukautta sitten alkanut ahdistus/masennus/pelot/itsetunnon romahdus on hyvinkin vielä esillä ja sairaanhoitajan opinnot alkaisi 2,5vk päästä. ahdistaa paljon mutta pakko sinne on nyt mennä kun varasijalta pääsin. ootteko muut saanut apua jostain lääkityksestä?
Voih, tuo on varmasti stressaavaa. Kuitenkin minusta nuo on ihan hyviä neuvoja että olet vaan mukava muille, ja että haet seuraa muista kaltaisistasi.
Minulla on mennyt opinnoissa aina ihan hyvin sosiaalisessa mielessä, mutta en koskaan ole ollut missään "ydinporukassa" enkä ole sellaiseen kokenut tarvettakaan. En siis ole alkanut turhaan tuntea alemmuudentuntoa siitä, että muilla on jokin kiinteä porukka johon minä en kuulu. Riittää, että tulee juttuun muiden kanssa ja on ystävällinen ja löytää vaikka vaan sen yhden tyypin jonka kanssa juttu luistaa. Olen muutenkin paljon luontevampi ja puheliaampi kahdenkeskisissä tilanteissa tai tosi pienessä porukassa. Isommassa porukassa usein vaan kuuntelen, mutta senkin voin ihan sallia itselleni. Olen vaan aika introvertti ja isoissa ryhmissä hiljainen.
Minua on joskus vähän huvittanutkin se intensiteetti, jolla opiskelun aloittavat liimautuvat toisiinsa. Vähän niin kuin jossain BB:ssä, että heti ollaan aivan parhaita kavereita ja ihan symbioosissa. Kai ihmiset vaan kaipaavat sitä turvaa toisistaan uudessa ja vieraassa tilanteessa. Jonkin verranhan sitä turvaa tarvitsevat kaikki, siksi minäkin olen kuitenkin luontevissa tilanteissa ottanut kontaktia muihin, mutta ikinä en ole mitenkään suoraan pyrkinyt mihinkään varsinaiseen "porukkaan".