Minun kuullakseni hänen ajatuksensa ja mielipiteensä eivät pulppua pelkästä vanhuudesta, vaan viisaan ja aikaansa seuraavan ihmisen arvomaailmasta.
Vanhin oli tähän asti edustajistamme 73 v, nyt Donner on ylivoimaisesti nestori.
Kaikkea hyvää ajattelevalle ihmiselle!
Hän on varastoinut aivoihinsa paljon hyvää ja älykästä.
Toivottavasti osaltaan pystyy käyttämään niitä Suomemme hyväksi.
Mahtavaa aktiivisuutta, vaikka olen huomattavasti nuorempi, enpä voisi osaani häneen kuvitella vaihtavani.
Vanhin oli tähän asti edustajistamme 73 v, nyt Donner on ylivoimaisesti nestori.
Kaikkea hyvää ajattelevalle ihmiselle!
Hän on varastoinut aivoihinsa paljon hyvää ja älykästä.
Toivottavasti osaltaan pystyy käyttämään niitä Suomemme hyväksi.
Mahtavaa aktiivisuutta, vaikka olen huomattavasti nuorempi, enpä voisi osaani häneen kuvitella vaihtavani.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä on epätoivoista kansamme-edustajat .
Mitä Donneriin tulee munallaan hän tuli julkisuuteen,muilta tahoilta sittemmin
hakeutunut/omaksunut ns.? viisautta jota itsellään ei todellakaan ole.
Vastaavia nestoreita on Suomessa useita.
Vennamon sanoin: Kyllä kansa tietää.
Donneria äänestettiin. Itke sitä!
Mihinkäs hänkään munistaan pääsis, kannettava ne on mukanaan vaan. Aika paljon on hyötynyt ´sen vehkeen´markkinoinnista.
Komein näkemistäni munista oli hänen etujormansa jossain elokuvassaan.
Paljon häntä vähäisempiä Jormia eduskunnassa näen ja kuulen.
Älykkö on mies, ajatuksia pää täynnä ei tyhjä, kuin kai joku äänestäjä haluaisi?
Aikoo haukkua hallitusta kun mielestään Suomessa ei ole kovinkaan hyvää hallitusta.
Kyllähän Donner kuuluisi jo hoitokotiin, eikä ajamaan kansan asioita!
Epäilempä että Jörrikän henkinen kapasiteetti on pahasti ylipainoinen meihin nähden.
Miten niin takaisineduskuntaan? Milloin?
?
Ettekö seuraa päivän uutisia?
"Jörn Donner korvaa Astrid Thorsin eduskunnassa"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201307170144834_uu.shtml
jjoutava ihmetteli kysymysmerkillään juuri sitä edellisen vastaajan tietämättömyyttä. Vaikutti provolta koko kysymys.
Tuo selittääkin asian, jota ihmettelin.
Mikään ei ole täällä helpompaa, kuin väärinymmärrys.
Kun on varajäsen, niin joutuu Astridin tilalle, joka painelee eu:n leipiin.
Mielenkiintoista on vain se miten malttaa Jörn kuunnella monia turhia jankkauksia, ja kuunnellaanko häntä? Tuo ulosanti kun on hieman puuroista ens'alkuun,..njaa melkein aina!