Suomen nappikauppiaat ry esitti taas yhdistysohjelmiaan oikein iltalehden mainospalstalla: mappikauppiaat ry haluaa poistaa suomen työntekijöiltä lomarahat. No, ei sillä minulle ole väliä. Poistetaan jos poistetaan, ei siitä konkurssia tee. Minä meinaan. Mutta miten on laita pienituloisten? Pienyrittäjät mukaan lukien? Ei hemmetti; kotimainen kysyntä on se ainoa juttu joka nappikauppiaan pitää pystyssä. Jos ihmisten rahat loppuu niin suomalainen yrittäjä on ensimmäisenä konkurssissa ja siihen ei tässä maassa ole varaa. Meillä ei ole varaa enään elättää enempää vähäosaisia.
Saatana liiketoiminta pitäisi saada osaaviin käsiin ja suomalainen yrittäjä ei ole osaava. Valtio kehiin jotta liiketoiminnasta saadaan kannattavaa.
Saatana liiketoiminta pitäisi saada osaaviin käsiin ja suomalainen yrittäjä ei ole osaava. Valtio kehiin jotta liiketoiminnasta saadaan kannattavaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mahtaakohan se olla ihan noinkaan? Ota huomioon, että tonni käteen muun lisäksi maksaa työnantajalle lähes kaksi kun otetaan huomioon verot ja sivukulut.
Kahden tonnin sijoituksella saa vain tonnin kaupat joten tilanne on kestämätön noin ajatellen.
Me olemme liemessä velkamme vuoksi, olemme olleet liian typeriä vapaasti jaettavalle rahalle joka pitää maksaa pienen koron myötä takaisin. Monet meistä kuulemma jopa lomailevat velaksi. Nytkin kun olen hieman matkaillut pohjois Norjaa myöden olen jatkuvasti saanut hokea DEBIT sanaa kortilla maksaessani kun myyjät lykkäävät KREDIT ominaisuutta maksuihin.
Järkevällä taloudella nousu on hitaampaa mutta sen pysyminen on varmempaa kuin etukäteen velaksi elämisellä. Nyt olisikin annettava homman tasaantua ja katsoa jokaisen velka taakka korkeintaan puolen vuoden ansion kokoiseksi. Työaikaa on jaettava uudelleen jotta kaikille riittää entisin kustannuksin.
Itse olen ollut yrittäjä joka on tehnyt velkaa vain sijoitusmielessä, esim. työtilan ostoon vuokratilan sijaan muutoin on tehty kaikki tulorahoituksella joitain laiteinvestointeja lukuun ottamatta. Kun ei ole velkaa voi antaa yrityksen mennä hissun kissun eikä mikään uhkaa kun pienet tulot riittävät ja kun nousu mahdollisesti alkaa ollaan valmiina ottamaan siitä itselle soipiva osa.
Valtiolla ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kun se kerää meiltä tonnin niin takaisin saadaan vain murto-osa koska sen valtion henkilömäärän elättäminen tulee kalliiksi kuten Kreikassakin.
Minä haluan järkevää talouspolitiikkaa, kaikkihan rahaa haluavat kahmalokaupalla vaan se ei onnistu muutoin kuin unissa.
Menetän syksyllä kaksi kunnon miestä; kaksi ammattimiestä, jotka jäävät eläkkeelle kuusikymmemtäsopimuksensa myötä. On rahan tuhlausta päästää suuripalkkaiselle eläkkeelle äijiä, jotka vielä kykenisivät töihinsä. Toki heidän tilalle palkataan pienellä palkalla uusia tekijöitä. Mutta turha päästää ihmisiä loisimaan isoilla tuloilla. Ainakin eläkkeitä pitäisi leikata. Turhaa rahanmenoa, ei hyödytä yhteiskuntaa mitenkään eläkkeiden maksu. Eläkeläiset ovat suurin turha menoerä tässä maassa. Eläkeläisistä ei ole hyötyä.
Toinen suuri turha menoerä on suomalainen yrittäjä; kun ei nappikauppiailla - muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta - oikein ole tulevaisuuta niin konkurssinsa jäävät loppupelissä veronmaksajien kustannettaviksi. Jollei kansalla riitä ostovoimaa niin nurinhan nämät menee.
Ei; kyllä yritystoiminta pitäisi saada valtion kontrolliin koska suomalainen yrittäjä on jo kohta sata vuotta näyttänyt ettei se itse oikein pärjää. Eikö olisi hyvä kun meillä torilla olisi tuotteitaan myymässä maajussi, joka ehkä maksaisi tuotteistaan vähän korkeampaa veroa kuin nyt mutta joka katovuosina saisi valtiolta elätyksen menetetystä sadosta tai että maanrakennusfirma työllistäis nyt niinkuin ennenkin mutta että firmalla ei olisi mitään intressejä kipata rakennusjätettä metsään?
Me suomalaiset osaamisinemme oikeasti oltaisiin maailman huippuluokkaa jos siihen vaan annettaisiin mahdollisuus. Ja se mahdollisuus on ammattitaito; Suomen valtio.
Lomaraha on työnantajan kustannus, jolla työnantaja ei saa yhtään mitään. Pekkaspäivät maksavat työnantajalle 6% lisää. Tälläkään ei työnantaja saa yhtään mitään.
Noista asioista on helppo puhua sitä sun tätä, jos ei tiedä / ymmärrä / viitsi ymmärtää mistä on kaikkiaan kysymys. Eräskin työntekijä kirjoitti tuolla vuokratyö-palstalla, että työantaja pitää itsellään koko erotuksen ( esim. 20€ - 10€ ) laskutustunnin ja hänen tuntipalkkansa välistä. Ilmeisesti vasemmistolaiset pitävät tahalaan tällaista valheellista informaatiota pystyssä, jotta saavat välineitä sitten omaan propakandaansa.
Tässäpä esimerkkinä vähän periaatetta teollisessa tuotannossa:
Työntekijän palkka 12€/h
Sivukulut 7,2€/h
Työkalut, -tilat, sähkö yms 10€/h
Työkustannukset 29,20€ / h.
Tähän lisätään tuotteen raaka-aineet yms - vaikkapa - 10€/h
Ja sitten ALV, niin saadaan tuntikustannukseksi lähes 50€/h. Tämän verran maksaa työn teettäminen. Tämän päälle lasketaan sitten esim. myynnin kustannukset, sijoitetun pääoman kustannukset jne. ja lopuksi haluttu tuotto.
Ja kas, jokin kapine maksaa vaikkapa 90€ asiakkaalle, vaikka sen valmistaminen kestää "vain" tunnin. Ja sitten kuvitellaan, että tuosta jää "kapitalistille" 60€/h.
Kukin voi kritisoida noita lukuja, mutta tuollaisesta asiasta on kysymys. Enkä lähde tästä väittelemään juupas-eipäs...
"Lomaraha on työnantajan kustannus, jolla työnantaja ei saa yhtään mitään. "
Väärin. Aina kun lomapalkasta, lomaltapaluurahasta tai talvilomarahasta on sovittu,on se sovittu osana palkkaa. Näennäisesti se on irti palkasta ja työstä. Harhaan ei sovi jäädä. Lomarahat ja kaikki muutkin Tesseihin liittyvät sosiaaliset kulut ovat osa palkkaa ja sopimushetkellä huomioitu niiden osuus palkankorotusta pienentävänä.
Persujen sisulaiset (ja myös ehkä jo Urpilainenkin) ovat kovasti sosiaalietujen kimpussa ja hämäävät nuoria työntekijöitä muka vastikkeettomalla palkkarahalla. Sellaista ei olekaan.
"Tässäpä esimerkkinä vähän periaatetta teollisessa tuotannossa:
Työntekijän palkka 12€/h
Sivukulut 7,2€/h
Työkalut, -tilat, sähkö yms 10€/h
Työkustannukset 29,20€ / h."
Mikäli tätä teoreettista esimerkkiä verrattaisiin vuoden 2.000 tilanteeseen huomattaisiin, että yritykselle on myönnetty useiden kymmenien prosenttien alennukset heidän verovelvoitteisiin. Vertaus vuoteen 1990 osoittaisi vielä suurempaa valtion tukea yrityksille.
Kun siihen lisätään pari vuosikymmentä olleet matalat palkankorotukset, ero on huima.
Samaan aikaan työttömyys on jatkanut kasvuaan. Jokainen uusi yritysverohelpotus lisää vain veroparatiiseihin menevää rahaa ja on kansantalouden kiertokulusta pois.
PersujenKokoomuksen verolinja on peestä.