Olen asennuttamassa kissanluukkua, että kissat pääsevät kulkemaan ulkoilutarhaan. Netissä on aika niukasti tietoa kissanluukkujen toimivuudesta. Luukut ovat yleensä ulkomailla valmistettuja ja siksi arveluttaa mm niiden lämmönerityskyky eli miten toimivat pakkasella. Osa tuntuu olevan myös sen verran heikkolaatuisia, että luukku voivat halkeilla. Mietin, että pakkanen voi vaikuttaa tähänkin. Magneetilla sulkeutuvat kissanluukut saattavat puolestaan ilmeisesti olla äänekkäitä.
Onko siis kokemuksia kissanluukusta, jossa olisi hyvä lämmöneristys ja joka olisi hiljainen sekä kaikinpuolin toimiva? Jos on hyviä kokemuksia, kerrotteko myös mistä olette luukun hankkineet, kiitos.
Onko siis kokemuksia kissanluukusta, jossa olisi hyvä lämmöneristys ja joka olisi hiljainen sekä kaikinpuolin toimiva? Jos on hyviä kokemuksia, kerrotteko myös mistä olette luukun hankkineet, kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä on ihan tavallinen ja yksinkertainen muovinen kissanluukku joka on hankittu eläintarvikeliikkeestä. Valitettavasti en enää muista sen merkkiä, sillä se on toiminut hyvin jo vuosia.
Pakkaskestävyydestä en osaa sanoa mitään, sillä meillä kylmänä vuodenaikana ko. luukku on tukittu ja eristetty kunnolla. Kyllä kissat ulkotarhaan talvellakin pääsevät, mutta ainoastaan silloin kun ne sinne ja pois itse pyytävät, ja se tapahtuu ihan normaalin oven kautta.
Ellei kissojen ulkotarha ole todella suuri = voi juosta, kirmailla, kiipeillä ym., ei kissat yleensä siellä talvisaikaan kauaakaan viihdy, joten onko vapaa pääsy talvisaikaan näillä leveysasteilla ihan välttämättömyys, varsinkin kun suurimmassa osassa Suomea lunta on jo sen verran että tarhan käyttö estyy ellei ole innokas lumilapioija.
Meillä ulkotarhan mitat ovat abouttiarallaa 4x5m. mutta talvisaikaan käyttö on todellakin minimaalisen vähäistä. Talvellakin mieluummin valjastellaan kuin kökötetään lumessa ja pakkasessa pienessä tarhassa.
Kiitos vinkistä, eipä tullut mieleen, että luukun voisikin tukkia ja eristää talveksi. Kissat kun eivät tosiaan juuri välitä ulkoilla ainakaan pakkasilla, viihtyvät paremmin uunin päällä lämpimässä. Kun päästää ulos, haluavat parin minuutin päästä sisälle.