Entä pakkomielteet raittiutta kohtaan

Kts. Youtube WorldTradeCenterin-terrori-isku
Vrt. Jehovan Todistajat

"Kyllä me hävettiin Si.....ä Alkossa jouluna, aivan kuin hän olisi oppinut tämän, ja sitten vain pelkkä yksi luomu-olut, koko pitkän joulunajaksi, normaalien ruoka-viinien lisäksi."
- Enkä mä sit muuta juonut.

Kingston Wall: "Shine on me" soi taustalla.
- Mikä kerros? kysyin kun Touko ja Jouko tunkivat kyttämään. Yhdessä Markun kanssa he tulivat ikkunoiden välistä.
- En jaksa nyt! vastaukseni oli totisen tiukka ja tyrmäävä.
- Kuinkahan humalassa olin? muistan ajatelleeni. Sitten alkoi tapahtua. Pienen matka-TV:n ruutu heijasti jotakin todella epätodellista. Lentokoneet Lensivät WorldTradeCenteriin, tuhoten sen maantasalla.
- Hei! Tämän täytyi olla trikki-kuva.

Ala toimimaan. Täytyy puolustautua ja turvallisuus hälyttää. Joku tarttui puukkoon.
- Joku tarttui polviini, olin kuin kuin alaston. Tunsin sormet alastomalla ihollani vaatteiden läpi. En halunnut viereeni ketään, en kaivannut apua, en kosketusta. Lämmin käsi sulkeutui suuni eteen. Joku vain, hän ei ollut nainen. Tuijotin lasittunein, järkyttynein silmin eteeni. Muistan ajatelleeni kuukautisia. Veri kohisi kypärän tavoin päässäni.
Taas liikaa töitä, joo olin varmasti ottanut. Aurinko ei paistanut enää sisälle korkeiden männyn oksien siivilöidessä sen valoa.
- "Minne?" kysyin uudelleen.
- Yhdelle tutulle...
Vihasin aggressiivisuutta. Betoninen parkkipaikka häiritsi, kerrostalon muodostaman piirin takia. Se heijasti valoa, vapautta ja oli sininen. Ikkunassa roikkui saniainen, yksin tyhjentyneessä huoneessa. Sellainen tavallinen, versova, suoralehtinen. Mun silmiä painoi, ja kuntoni oli huono. Koko huone oli täynnä ihmisiä. Makasin puolittain sohvalla ja muut kuluttivat aikaa, kuka mitenkin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jannellev.nytSinde kirjoitti:

Kts. Youtube WorldTradeCenterin-terrori-isku
Vrt. Jehovan Todistajat

"Kyllä me hävettiin Si.....ä Alkossa jouluna, aivan kuin hän olisi oppinut tämän, ja sitten vain pelkkä yksi luomu-olut, koko pitkän joulunajaksi, normaalien ruoka-viinien lisäksi."
- Enkä mä sit muuta juonut.

Kingston Wall: "Shine on me" soi taustalla.
- Mikä kerros? kysyin kun Touko ja Jouko tunkivat kyttämään. Yhdessä Markun kanssa he tulivat ikkunoiden välistä.
- En jaksa nyt! vastaukseni oli totisen tiukka ja tyrmäävä.
- Kuinkahan humalassa olin? muistan ajatelleeni. Sitten alkoi tapahtua. Pienen matka-TV:n ruutu heijasti jotakin todella epätodellista. Lentokoneet Lensivät WorldTradeCenteriin, tuhoten sen maantasalla.
- Hei! Tämän täytyi olla trikki-kuva.

Ala toimimaan. Täytyy puolustautua ja turvallisuus hälyttää. Joku tarttui puukkoon.
- Joku tarttui polviini, olin kuin kuin alaston. Tunsin sormet alastomalla ihollani vaatteiden läpi. En halunnut viereeni ketään, en kaivannut apua, en kosketusta. Lämmin käsi sulkeutui suuni eteen. Joku vain, hän ei ollut nainen. Tuijotin lasittunein, järkyttynein silmin eteeni. Muistan ajatelleeni kuukautisia. Veri kohisi kypärän tavoin päässäni.
Taas liikaa töitä, joo olin varmasti ottanut. Aurinko ei paistanut enää sisälle korkeiden männyn oksien siivilöidessä sen valoa.
- "Minne?" kysyin uudelleen.
- Yhdelle tutulle...
Vihasin aggressiivisuutta. Betoninen parkkipaikka häiritsi, kerrostalon muodostaman piirin takia. Se heijasti valoa, vapautta ja oli sininen. Ikkunassa roikkui saniainen, yksin tyhjentyneessä huoneessa. Sellainen tavallinen, versova, suoralehtinen. Mun silmiä painoi, ja kuntoni oli huono. Koko huone oli täynnä ihmisiä. Makasin puolittain sohvalla ja muut kuluttivat aikaa, kuka mitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu